Hellboyn loppuminen tuntui isolta. Se on aloittanut matkansa juuri ennen suurta sarjisromahdusta indie-firma Dark Horsen tallissa, ollut kypsä, fiksu, synkkä ja hauska aikakautena jolloin nämä tekijät olivat harvinaista herkkua ja kehittynyt erittäin monimuotoiseksi eeppokseksi. Sen yksinkertaisista alkulähteistä on kasvanut useita haaroja jotka ovat muodostuneet omiksi sarjoiksensa kuten nyt jo eeppisen mittainen B.P.R.D-sarja ja pulpahtava seikkailusarja Lobster Johnson. Harva sarjakuva on luonut niin syvällisen ja tarkan maailman ja mythoksen että se voi kannatella useampia eri sarjoja täysin eri päähahmoilla näin lyhyessä ajassa. Abe Sapien, B.P.R.D, B.P.R.D: Hell on Earth, Lobster Johnson, Witchfinder. Ja vaikka kaikki nämä sivutarinat jatkuvat ja uusia syntyy tilalle, kaikki tämä alkoi Hellboysta.
Hellboy sai alkunsa hyvin vaatimattomista oloista. Hän oli pelkkä piirrustus jonka Mignola teki, demoni jonka vyössä luki nimi "Hell Boy". Mignola piti nimestä niin paljon että halusi käyttää sitä johonkin. Hänellä oli paljon ideoita tarinoihin varastossa, mutta ne eivät mahtuneet mihinkään sarjaan johonka hän oli tehnyt tarinoita. Lopulta hän loi Hellboyn hahmon ja koitti myydä idean DC:lle joka ei kuitenkaan ottanut koppia nimen takia. Dark Horse tarjosi Mignolalle mahdollisuuden kirjoittaa tarinoita ja omistaa ne myös itse. Ensimmäinen esiintyminen oli Next Men #21:ssa, jonka jälkeen piakoin hahmo sai oman lehden. Varhaiset tarinat olivat Mignolan piirtämiä suunnittelemia mutta legendaarinen John Byrne teki käsikirjoituksen. Myöhemmin Mignola on otti myös käsikirjoituksen omakseen. Ensimmäinen tarinakokonaisuus Seed of Destruction eroaakin verbaalisesti huomattavasti tulevista numeroista.
 |
| Sisäinen monologi katosi John Byrnen mukana. |
Kuka on sitten on Hellboy? Hellboy syntyi myrskyisenä yönä joulukuun 23 päivä 1944. Sodan viimeisinä päivinä Natsit aloittivat Operaatio Ragnarökin, jonka tarkoituksena oli kääntää sodan kulku. Mystikko Grigori Rasputin kutsui tuonpuoleisesta jotain mikä ilmestyi tulipallona maan päälle Bromwhichin kirkon raunioihin jossa Liittoutuneiden erikoisjoukot olivat paikalla. Näiden miesten joukossa oli professori Trevor Bruttenholm, USA:n paranormaalien ilmiöiden asiantuntija. Hän otti pojan kasvatettavaksensa, ja nimesi hänet Hellboyksi. Hänen oikea nimensä oli kuitenkin Anung-Un Rama, "Hänen Otsallaan Tulinen Kruunu", Tuhon Siemen. Hellboy on maailman vaarallisin olento, sillä hän kantaa Tuhon Oikeaa Kättä, avainta jolla maailmanloppu alkaa. Ja maailma on täynnä eri henkilöitä ja tahoja jotka haluavat joko tappaa Hellboyn tämän vuoksi tai kääntää hänet pimeyteen ja aloittaa maailmanlopun kutsumalla Oghdru Jahadit maan päälle, avata ovet tuonelaan- ja Ragnarök voi alkaa.
Mutta Hellboyta ei kiinnosta moiset. Hänet kasvatti Trevor Bruttenholm, mukava mies joka ei halunnut mitään vastineeksi vieraan demonilapsen kasvattamisesta. Hän kasvoi telkkaria katsellessa, syöden pannukakkuja leikkien koiransa kanssa. Ja hän seurasi isänsä jalanjäljissä ja ryhtyi B.P.R.D:n (Bureau of Paranormal Research Division) agentiksi. Väkivahvasta ja lähes loputtoman kestävästä Hellboysta tuli järjestön parhaimpia operatiiveja. Hänen paras ystävänsä on Abe Sapien, ichthyo sapien- kalamies joka löydettiin orpokodin kellarista vesitankista. Tämän lisäksi Hellboyn lähipiiriin kuuluu masentunut pyrokineetikko Liz, keinotekoinen mies Roger ja professori Kate Corrigan. Hän on kaikista ulkoisista tekijöistään huolimatta ihminen, ei hirviö. Tämä on toistuva teema kaikissa Hellboyn tarinoissa; taistelu ihmisyyden kanssa ja mikä on sen mitta. Hellboyn työ agenttina on suojella ihmisiä yliluonnolliselta maailmalta, ja tämä on usein erilaisten hirviöiden tappamista.
Nämä hirviöt ovat usein tarinoiden parhaimpia osia. Mignolan tuntemus eri kulttuurien kansantaruista, mytologisista olennoista ja tavoista on erittäin laaja. Englantilaiset kansantarut, venäläiset sadut ja aasian tarustot heräävät eloon Hellboyn sivuilla uskomattomassa muodossa. Hellboy on niitä fantasiamaailmoja jossa kaikki tarut ovat tosia, joskin ihmisten tulkinnat niiden alkuperistä eroavat. Irlannin metsät ja salot kuhisevat keijuja jotka kuitenkin puhuvat Luciferista ja Helvetistä sekä Cthulhun kaltaisista Oghdru Jahadeista. Maailman keskustassa on Yggdrasil, Maailmanpuu jonka juurilla on sekä Baba Yagan talo ja keijujen kuningatar Mabh. Hellboyssa mikään ei ole pois pöydältä kun on kyse yliluonnollisesta. Mutta näitäkin "hirviöitä" yhdistää se että he ovat usein kovin traagisia hahmoja. Heidän maailmansa on hiljalleen katoamassa. Nykypäivän ihmiset eivät jätä lahjoja metsänhengille ja talonvahdeille, kukaan ei uhraa alttareilla tai kunnioita vanhoja rajoja. Osa on tyytynyt kohtaloonsa, ja vetäytynyt pois tästä maailmasta. Mutta osa on katkeria siitä mitä on tapahtunut ja he haluavat maailmansa takaisin ja opettaa ihmisille se miksi he ennen pelkäsivät pimeää. Ja kaiken tämän keskellä on Hellboy, joka on itsekkin heidän kaltaisensa.
Aluksi Hellboy tuntui olevan vain kokoelma irtonaisia tarinoita joita olisi voinut jatkaa loputtomiin. Tarinat tapahtuivat sekalaisessa järjestyksessä, ne eivät liittyneet merkittävästi toisiinsa ja keskittyivät lähinnä Hellboyn arkeen B.P.R.D-agenttina. Mutta pian alkoi tulla selväksi että jotain isompaa liikkui taustalla. Seed of Destruction oli hyvin suoraviivainen tarina siitä kuinka Rasputin yritti saattaa työnsä loppuun ja aloittaa maailmanlopun. Seuraava laajempi tarinakokonaisuus- Wake The Devil- jatkoi samalla tiellä noitien jumala Hecaten koittaessa vietellä Hellboyta tuhon voimien puolelle. Hän on jäänne muinaisesta maailmasta kuten Hecatekin, ja moderni maailma merkitsee vain tuhoa ja kuolemaa heidän kaltaisilleen. Hellboyta ei kuitenkaan kiinnosta- hän on ihminen, ei peto. Myöhemmin Hellboy jättää työnsä taaksensa menettäessään uskonsa siihen mitä he tekevät ja alkaa etsimään omaa tarkoitustaan maailmassa joka ei liity maailmanloppuun tai hirviöiden hakkaamiseen pataluhaksi.
Hellboyn yksinäiset vaiheet maankiertäjänä on se kohta kun nämä taustalla kulkeneet tekijät ja tapahtumat alkoivat tulla isompaan valoon. Hänet halutaan vangita ikiajoiksi meren pohjaan jotta hän ei voi aiheuttaa maailmanloppua, kostoa janoava Baba Yaga koittaa surmata Hellboyn omilla maillaan ja repiä tämän silmät itselleen ja Osiris-salaseuran jäsenet koittavat tappaa tämän ettei salaisuus tämän verenperinnöstä paljastu. Tässä kohtaa myös lopullinen vihollinen- profetoitu lohikäärme- nousee esiin vanhan vihamiehen aloitteesta. Hellboyn tehtävä on voittaa tämä lunastamalla verenperintönsä, nostamalla muinainen armeija aseisiin ja kukistamalla lohikäärme...mutta onko tämä vain toinen tie maailmanloppuun? Hellboy palkitsee tarkkaavaisen lukijan joka tunnistaa samat elementit eri kontekstissa piilossa. Kun sekoitetaan germaanisia ja skandinaavisia taruja, kristilĺisen apokalyptiikan viitteitä ja arthurilaisia tarinoita on helppo piilottaa samoja ihmiskunnan taruissa toistuvia teemoja toinen toisensa alle ja yllättää lukija kunnolla.
Ja sitten on viimeinen tarina; Hellboy In Hell joka on juuri sitä miltä se kuulostaa. Hellboy kulkee läpi Helvetin piirien, vaeltaen ilman tarkoitusta ja tietoa mitä maan päällä on tapahtunut. Hän tapaa Edward Greyn, noidanmetsästäjän joka auttaa häntä löytämään oikean polun Hornassa, Helvetin herttuan Astarothin joka yhä juonii ja koittaa ohjailla Hellboyta ja tämän demonisia veljiä ja myös itse Saatanan. Hellboy in Hell on tunnelmaltaan hyvin...harras. Se on täynnä Danten ja Miltonin demonologiaa ja helvetinoppia yhdistettynä Mignolan omiin ideoihin ja luo erittäin uniikin version tuonpuoleisesta hierarkioineen ja hirviöineen. Siinä on epiikkaa mutta se ei yritä olla samalla lailla eeppinen kuin sitä edeltänyt The Storm and the Fury joka päätti Hellboyn maanpäällisen tarinan. Siinä on muutama todella kaunis ja koskettava hetki jossa Hellboy saa tietää miten maapallolla lopulta tapahtui ja tämä saa hänet tekemään lopullisen päätöksen.
Hellboy in Hell oli myöskin Mike Mignolan paluu piirtäjän paikalle. Hänen aikansa kului paljolti eri sarjojen kirjoittamisessa ja muissa projekteissa joten hän siirsi piirtämispuolen 2005 muille tekijöille, josta loppuun asti oli Duncan Fegredo. Mignolan oma taidetyyli oli täydellinen Hellboyn maailmaan. Alan Moore kutsui sitä "Jack Kirbyn ja saksalaisen ekspressionismin sekoitukseksi" eikä hän ole väärässä. Mignolan taiteessa varjot määrittelevät kaiken olemassaolollaan, luoden synkän ja realistisen tunnelman jokaiseen muinaiseen hautaholviin ja linnaan. Minimalistinen tyyli kohtaa elämää suuremmat tapahtumat ja Mignolan kyky sommittelijana on viimeinen silaus joka tekee Hellboyn tarinankerronasta niin sujuvaa ja viihdyttävää.
Ja koska on kuitenkin Halloween-aika, emme voi puhua Hellboysta mainitsematta sen pelottavampia puolia. Hellboy on goottista kauhua. Se on suuria tunteita ja pimeitä linnoja, verta ja kirouksia ja hirviöitä jotka yllättävät kauheudellaan. Tarinat kuten Wolves of St August, The Crooked Man, The Sleeping and Death ja Ghoul ovat kuin hyviä kauhuelokuvia; ne voi lukea kerta toisensa jälkeen uudestaan ja ne ovat karmivia joka kerta. Erityisesti Richard Corbenin kuvittama The Crooked Man on tarina jota kammoksun itse. Corbenin outo, karikatyyrisen inhorealistinen taide yhdistettynä Mignolan hyytävään kirjoitukseen tekee tarinan noidista ja pirusta Amerikan keskilännessä hyvin uskottavan tuntuisen ja siten pelottavan. Ja siinä on asioita joita kohtaan tunnen vahvaa pelkoa kuten ahtaita, pimeitä paikkoja täynnä liikkuvia asioita.
Hellboyssa yhdistyy niin monta tekijää jotka tekivät hänestä suositun hahmon ja sarjakuva-ikonin. Hän on vähäsanainen mutta hauska, synkkä mutta elämäniloinen, kovapäinen mutta ei taipumaton. Hellboy inhoaa natseja, on avoin kaikkia kohtaan mutta ei kuuntele paskapuhetta. Ja ennen kaikkea, hän ei suostu seuraamaan muiden asettamia teitä. Ei B.P.R.D:n johtaja Manningin, ei Astarothin, ei Morgan Le Fayn- hän seuraa omaa tietään ja hänen syntyperänsä ei velvoita häntä tekemään yhtään mitään. Hellboy on moderni myytti. Kuten niin monet muutkin myyttiset sankarit, Hellboy on kulkenut matkan täynnä seikkailuja, haasteita, ennustuksia, uhrauksia, kiusauksia ja lopulta voittaa lopullisen vihollisen. Hänet on veistetty samasta puusta kuin Kuningas Arthur, Robin Hood, Jeesus Nasaretilainen ja Väinämöinen ja kuten he, hän ei ole menossa mihinkään. Hellboy on kuollut, mutta hänestä tullaan kertomaan tarinoita vielä pitkään ja vanhat tarinat eivät ikinä unohdu. Hellboy ei lopu suureen epiikkaan, isoihin räjähdyksiin tai kaikkien ongelmien ratkaisuun. Se vain loppuu, pitäen kiinni tarinan melankolisesta ja kauniista tunnelmasta. Hellboy on saanut levon.
 | |
| ...It's like little boy...Hellboy. |
Atte T
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti