2013. Kas siinä futuristinen termi. Kaksituhattakolmetoista vuotta on kulunut ajanlaskun alkamisesta. Tätä pohdin tänään bussissa kun tuli töistä. Bussi oli vanhemman mallinen, ja loskaa ja räntää oli joka puolella. Ei tunnu kovin futuristiselta. Ei sen puoleen, ei ne asiat sen nykyaikaisemmin ole siellä Afrikassakaan, tai amazonin sademetsissä. Joskus olisi voinut olettaa 2013-vuoden olevan pajon hienompi, valoisampi ja teknologisesti ylitsepursuava aika. Tai no, onhan se. Kännykät korvaavat tietokoneet ja kamerat, musiikki liikkuu bittiavaruudessa ja koko ajan teknologia liikkuu eteenpäin, huomaamatta ja pienesti. Josko tänä vuonna näkisimme teknologiassa ison harppauksen, jotain jonka näkee ilman älypuhelinta. Toivoa sopii. Tai pelätä, riippu miltä kantilta asiaa katsoo. Ensi vuosi tarjoaa meille taas kaikkea hienoa arki-elämäänkin. Elokuvapuolella on ainakin tulossa Victor Hugon Kurjat, Marvelilta Iron Man 3, Thor 2 ja Wolverine, Suurta toivoa herättävä Man of Steel-Teräsmiesleffa ja Hobitti-Smaugin erämää kaiken huippuna ensi jouluna.
Vuoden Elokuva
En tiedä, kykenenkö vastaamaan. Kostajat ylitti kaikki odotukset, Yön Ritarin paluu oli unelmien täyttymys ja Hobitti-odottamaton matka vei minut takaisin Keski-maahan, pitkästä aikaa. Skyfall näytti miten Bond-elokuvia pitää tehdä ja Brave oli juuri oikeanlainen Pixar-elokuva. Jos näistä joku täytyy valita ylitse muiden, on se lopulta Hobitti-Odottamaton matka. Kahden katselukerran jälkeen voi sanoa 100% varmuudella tämän olevan täysosuma. Hobitin ja Tolkienin maailma hyppäsi valkokankaalta meidän maailmaamme, enkä voisi olla onnellisempi.
Vuoden Roolipeli
Jadevaltias-kampanjamme on ollut kesästä asti käynnissä, ja voi että on hauskaa. Halla Sigrundintyttären saaga sen kun kasvaa, ja tarinan loppu häämöttää. Tämän jälkeen on joko allkirjoittaneen vuoro johtaa, tai sitten kaverin Serpent's Skull kiilaa edellä.
Vuoden PC-peli
Assassins Creed 3. Siinä on upea ja hyvin tehty peli. Pelimekaniikka moitteeton, avoimuus päätä huimaava ja juoni mainio ja yllättävä. Pisteet vielä yllättävästä alusta. Myös Arkham City: Harley's revenge oli hyvä, saatikka sitten Skyrim.
Vuoden Albumi
Korpiklaanin Manala-levy ja Viikatteen Petäjäveräjät. Kaksi hyvää albumia, ja saavatkin siis jakaa paikkansa.
Vuoden Häppening.
Ropecon olisi tässä vaiheessa aika varma vastaus, mutta sanon sittenkin Tampere Kuplii. Siellä oli hauskaa, ja Variksenpelätin-pukukin onnistui. Ensi vuodeksi onkin suunnitteilla sitten Pingviini tai Doctor Doom. Muahah.
Vuoden sarjakuva
Tänä kuluneena vuonna olen ostanut lähes parikymmentä albumia Batmania. Knightfall, Hush, Long Halloween, Dark Victory, Penguin. Pain & Prejudice, No Man's Land, sekä DC:n kriisieventit Blackest Night ja Flashpoint. Kaikkia näitä suosittelen lämpimästi.
Vuoden Kirja
Mike Pohjolan Ihmisen pojan lisäksi Dave Grossin Queen of Thorns ja SImon Peggin omaelämänkerta Nerd do well ovat ovat olleet hyvää luettavaa, ja tarpeeksi erillaisia kirjoja, fantasiaa ja-ja-ja....noh, erillaista fantasiaa.
Että semmosta. Ensi vuodelta toivon vain että pääsen opiskelemaan. Tampereelle ois kiva. Niin ja että Man of Steel on hyvä. Ja että Dragon Age: Inquisition on parempi kuin edeltejänsä. Ja että saan rahaa ostaa krääsää.
Mitä?