perjantai 5. heinäkuuta 2019

Atte Arvostaa: Stranger Things 3

En ole tehnyt arvioita Netflixin erinomaisen Stranger Things- sarjan aiemmista tuotantokausista. Kaksi vuotta sitten, kun edellinen kausi (Stranger Things 2) tuli kirjoitin sarjan muuttumisesta ja tavasta miten se käytti popkulttuuria välikätenä tarinankerronassa, mutta se ei ollut varsinainen arvio. Nyt kolmannen kauden kohdalla haluan kuitenkin laittaa arviota tiskiin, sillä Stranger Things on mielenkiintoinen sarja ja mielipiteitä jakavan 2. kauden jälkeen Stranger Things 3 on varmasti monille kauan ja jännityksellä odotettu sarja.

Stranger Things 3



Sarja: Kesä 1985, ja Hawkins valmistautuu itsenäisyyspäivän viettoon. 13- vuotiaat Mike (Finn Wolfhard) ja Eleven (Millie Bobby Brown) ovat parisuhteen onnessa, seriffi Jim Hopperin (David Harbour) pitäen tätä liian nopeana etenemisenä, hakien neuvoa Joyce Byersilta (Winona Ryder). Kesä kuitenkin katkeaa vanhan kauhun palatessa; mitä ne haluavat Hawkinsin kaupungista, ja miten Steven (Joe Keery) ja Dustinin (Gaten Matarazzo) paikallistamat venäläiset soluttautujat liittyvät tähän?



Vuoden parin tauko kausien välissä oli 100% oikea veto, ja toivon että kun Stranger Things 4 pamahtaa netflixiin, on taas muutama vuosi vierähtänyt, sekä oikeassa ajassa että maailman sisällä. Stranger Things on kasvanut sarjana, ja kolmas kausi on ehkä sarjan paras; samaan aikaan hauskin ja samaan aikaan myös ehkä synkin, ja tämä balanssi on loistava. Stranger Things 3 on se kesä-blockbuster televisiosarjan muodossa, mutta sellainen hyvällä tavalla vanhanaikainen ja fiksusti tehty blockbuster, jossa toiminnalla on tarkoitus, hirviöt ovat muutakin kuin vain hirviöitä ja hahmot ovat  se syy miksi katsojana olen liimautunut ruudun ääreen.



Tämän sarjan hahmokaarti on suhteellisen iso, ja Stranger Things 3 tekee fiksusti pilkkoessaan porukan varhaisessa vaiheessa omiin ryhmiinsä ja seuraten näiden ryhmien matkaa yhdessä kohti loppua. Eleven saa viettää vihdoin yhteistä aikaa Maxinen (Sadie Sink) kanssa ja heidän seikkailunsa yhdessä on juuri sitä sisältöä jota olen Elevenille toivonut, ja tämän kiista hieman ylihuolehtivan Miken kanssa toimii myös, muistuttaen hyvin siitä että nämä hahmot ovat kasvaneet teini-ikään. Tiedeleirillä ollut ja ystävistään hieman erkaantunut Dustin ja jäätelökauppiaaksi jumittunut Steve toimivat yhä loistavana tiiminä, ja heidän remmiinsä liittyvä Robin (Maya Hawke, Uma Thurmanin ja Ethan Hawken tytär wow) tuo uuden ja kaivatun lisäulottuvuuden sarjaan. Nämä lapset ja nuoret ovat todella hyviä, mutta sarjan raskaassa sarjassa painivat yhä Millie Bobby Brown ja David Harbour, jotka saavat kantaakseen kauden henkisesti raskaimmat taakat, ja Harbourin Hopperista muovautuu kesän tykättävin toimintatähti. 



Toisaalla, Nancy Wheeler (Natalia Dyer) ja Jonathan Byers (Charlie Heaton) ovat päätyneet harjoittelijoiksi paikallislehden toimitukseen, jossa hiljanen ja myötäilevä Jonathan puurtaa rauhassa, mutta kunnianhimoinen Nancy on jutun jäljillä, joka johtaa heidät molemmat ongelmiin. Maxien kanssa seurusteleva Lucas (Caleb McLaughlin) auttaa Mikeä Elevenin ongelmien kanssa ja Maxin väkivaltainen isoveli Billy (Dacre Montgomery) nauttii allasvahdin suosiosta, kunnes hänkin ajautuu painajaisten maailmaan. Ainoa joka jäi mielestäni hieman sivuraiteille oli Will Byers (Noah Schnapp); Will kahden aikaisemman tuotantokauden myötä on osittain menettänyt lapsuuttaan, eikä ole siinä mielessä kiireessä kasvaa muiden kanssa, ja tätä esitetään alussa todella hyvin, mutta tarinan edetessä hänen roolinsa on olla yhä enemmän hirviöhavaitsin, mikä on sääli. Noah Schnapp on erinomainen roolissaan, ja jälleen sarja otti yhden askeleen lähemmäs Will Byersin subtekstuaalista seksuaalisuutta, sanoen melkein ääneen sen mikä hänen yllään leijuu. 



Maailmankuva jota Stranger Things on kuvannut ensimmäisestä kaudesta lähtien on ollut puhdasta 1980-luku nostalgiaa. Minä en tietenkään itse omaa sellaista 90-luvun lapsena, mutta se ei varsinaisesti haittaa, päinvastoin; Stranger Things on monin puolin 1980-luku popkulttuurisena muistona, ilman tuon aikakauden rumuuksia ja epäoikeudenmukaisuuksia. Toki Nancy kohtaa työpaikallaan aikakauden kuvauksella ominaista seksismiä (joka ei varsinaisesti ole kadonnut mihinkään) mutta rasismi ja homofobia eivät juuri näy sarjassa, mikä Hawkinsin pikkukaupungin asemaan nähden tuntuu suloisen kuvitteelliselta. Ei, Stranger Things muodostuu sitäkin enemmän tunnistettavista palikoista popkulttuurista, hirviöiden ollessa edellisillä kausilla joko Se, Painajainen Elm Streetillä tai Aliens- leffojen sekä Stephen Kingin valittujen teosten estetiikan ja tyylin omaavia, Elevenin ottaessa vaikutteita sekä E.T:ltä että Firestarterilta. Tällä kertaa viittaukset esitetään alussa suoraan Day of the Deadin muodossa, mutta myös Thing- "Se" Jostakin, vanha klassikko Dungeons & Dragons ja Ruumiinryöstäjät näkyvät Dufferin veljesten ja Shawn Levyn kynäilemässä tarinassa. Samoin vanha kunnon Neuvostoliitto on kuvioissa mukana, mutta enemmän Red Dawnin ja Rocky 4:än pahiksina kuin oikeana valtiona, mikä, noh, oli hieman kiusallisen vanhanaikaista mutta toisaalta sopi tähän muistikuvaan aikakaudesta aika hyvin.

God bless you Cary Elwes
Tämä aikakauden muistaminen sen kulttuurituotteiden kautta on toisaalta iso syy miksi Stranger Things on niin suosittu; se on tapa muistaa jotain mennyttä aikaa positiivisesti, omien hyvien muistojen kautta jotka liittyvät näihin. Kyse ei ole kuitenkaan mistään Ready Player One- tason ontosta nostalgiakalastelusta. Stranger Things 3 on vetävä sen hyvien hahmojen, jännittävän mysteerin ja raskaiden tunteellisten panosten takia. Stranger Things 3:en katselu tuntui paluulta vanhojen ystävien luokse, ja nämä hahmot ovat pääsyy miksi tämä tarina on minulle niin rakas ja tärkeä. Tähän yhdistetyt teemat traumoista, korruptiosta sekä nuoruuden ja sen keveyden taakse jättämisestä tekevät Stranger Things 3:sta vähintään ensimmäisen kauden veroisen tarinan, jonka katsoin yhdellä istumalla läpi. Sillä on myös varmasti paras päätösjakso jonka olen nähnyt pitkään aikaan, sarjasta riippumatta, ja ajatus siitä että joudun odottamaan taas pari vuotta että pääsen näiden hahmojen pariin uudestaan tuntui murskaavan pitkältä. Minä todella pidin Stranger Things 3:sta; se oli hauska kuin mikä, täynnä juuri oikeanlaista teini-iän draamaa ja tunteilua, visuaalisesti ja elokuvallisesti se on kekseliäämpi ja kauniimpi ja mukana todella kauhistuttavia hetkiä täynnä jännitystä ja korkeita panoksia. Se on, kuten alussa sanoin, kesän blockbuster- leffa pakattuna Netflixin napakkaan 8 jakson pakettiin, jossa ei juuri turhaa ilmaa ollut. Jos 2. kauden jälkeen jäit arvelemaan sarjan tulevaisuutta, huoli pois- Stranger Things 3 on yhtä iloa.

Atte T


"Yksi kesä voi muuttaa kaiken" getting little on the nose here Duffers 

torstai 4. heinäkuuta 2019

Atte Arvostaa: Spider-Man: Far From Home

Jos minä olisin saanut päättää, niin Avengers: Endgamen jälkeen oltaisiin pidetty ainakin vuoden paussi Marvel Cinematic Universe- elokuvien kanssa. Mutta toisaalta sitten olisin joutunut odottamaan jatkoa Spider-Man: Homecomingille vuoden pidempään, ja nyt elokuvan nähtyäni, en todellakaan enään toivo vuoden taukoa.


Spider-Man: Far From Home 



Elokuva: Kahdeksan kuukautta on kulunut siitä, kun Kostajat palauttivat maailman kadonneet ihmiset takaisin. Peter Parker (Tom Holland) kaipaa lomaa, ja Midtownin ylä-asteen tiedematka eurooppaan tulee juuri sopivaan kohtaan. Rentoutuminen saa kuitenkin jäädä, sillä luonnovoimaiset Elementaalit tekevät tuhoaan ympäri maailmaa, ja Hämähäkkimies kutsutaan auttamaan uutta sankaria nimeltä Mysterio (Jake Gyllenhaal) pelastamaan maailman tuholta.



Tämän vuoden supersankaritarjonnan viimeinen kattaus, sekä niin sanotun Infinity Sagan päätöselokuva Far From Home on samalla myös yksi tämän vuoden viihdyttävimmistä supersankarileffoista. Spider-Man: Far From Home ei ole ihan yhtä maanläheinen ja pieni mittakaavaltaan kuin Homecoming, mutta paikkaa näitä erinomaisilla hahmoilla ja hyvällä twistillä jonka, kyllä, sarjisfanit voivat arvata ja useat jo tietävät, mutta sitä ei silti kannata pilata keneltään muulta etukäteen. Kuitenkin, jotta voin puhua siitä MIKÄ elokuvassa toimi parhaiten, täytyy minun koskea tähän "twistiin". Jos et tiedä mistä puhun ja haluat säilyä pimennossa, niin kiteytetysti; Holland on loistava, toiminta on upeaa, tarina on hyvä päätös myös suuremmalle MCU- metatarinalle ja Jake Gyllenhaal varastaa shown. Menkää katsomaan , on hyvä. 



Tom Holland on minun suosikki Peter Parkerini sarjakuvien ulkopuolelta, ja yksi syy tähän on se, että hän todellakin tuntuu teini-ikäiseltä eikä aikuiselta näyttelemässä teiniä. Tämän teini-iän mukana tulee epävarmuus, virheet ja nolous joka sopii Peter Parkerille erinomaisesti. Post- Endgame maailmassa jää Peterin täytettäväksi isot kengät, sillä Rautamiehen, Kapun ja Mustan Lesken kuoleman (joita Midtownin uutiset muistaa 480 kuvasuhteen voimalla) ja muiden Kostajien eläköitymisen jälkeen on Hämähäkkimies siirtynyt kohti eturiviä vauhdilla, johon Peter ei ole vielä valmis. Samalla Peterin tunteet MJ:tä (maaginen Zendaya) kohtaan astuvat edemmäs, ja Hollandin ja Zendayan välinen kemia on käsinkosketeltavaa. Peterin ikuinen impostorisyndrooma on hyvin samaistuttava osa häntä, ja tämän palloilu kolmen isä-hahmon välillä hakien oikeita neuvoja kertoo paljon siitä miten hämmentyneessä tilassa Peter on tässä uudessa maailmassa. 



 Olin niin iloinen, kun Peterin koulun kautta esitetyt sivuhahmot pidettiin ulkomaillakin mukana remissä; Jacob Batalon on yhä parasta ja tämän kesäromanssi Betty Brantin (Angourie Ricen) kanssa oli todella hauska kontrastissa Peterin ja MJ:n kyvyttömyyteen sanoa tai edetä mihinkään. Peterin opettajat hra Harrington ( Freaks & Geeks MVP Martin Starr) ja hra Dell (JB Smoove) pitävät epätoivoisesti kasassa Midtownin energisia nuoria, ja Tony Revolorin Flash Thompson on yhä rakastettavan niljakas nilkki, mutta jota Far From Home ei jätä täysin empatian ulkopuolelle (hänen viimeinen kohtauksensa elokuvassa on pieni esimerkki tästä, ja kertoo nopeasti PALJON hänen hahmostaan). Peterin nuori ystäväpiiri on parasta mitä MCU:n Hämähäkkimies-elokuvat ovat tehneet, ja Far From Home asetti näitä suhteita varmemmin paikoilleen tulevaisuutta varten.



Ja sitten on Quentin Beck, alias Mysterio. Quentin on toisesta ulottuuvudesta tullut supersankari, joka koittaa pelastaa maan tuhoutumiselta. Mutta uskokaapa tai älkää, ehdin leffan aikana hetkeksi unohtamaan Mysterion sarjis-aseman, ja tarinan twisti toimi sen takia niin hyvin- osittain erinomaisen alustuksen, osittain Jake Gyllenhaalin näyttelijätaidon ja tykättävyyden takia. Gyllenhaal on loistava niin sankarin roolissa Mysteriona kuin enigmaattisena Beckinä. Ai niin, ja Mysterion kautta saadaan Doctor Strange- tason illuusio-toimintakohtaus joka taianomainen, joka on pelkän visuaali-spektaakkelin lisäksi myös hyvin hahmopohjainen, ottaen kaiken irti Mysterion tarinalle antamista mahdollisuuksista. Sillä oli painoa joka tuntui, ja jota en osannut odottaa vaikka Mysterion kanssa tämä oli odotettavissa.

Seriously, Top 5 Best Scenes in MCU


Far From Homessa datalouhinta ja valeuutiset käyvät esiintymässä teemoissa, mikä Mysterion huomioon ottaen ei liene yllättävää, mutta nämä eivät ole kovin syvällisesti esillä (tosin minua alkoi hieman kiinnostamaan miksi Tony Starkilla on tappajadrooneja kiertoradalla säilössä). Isommat teemat ovat, kuten aina, psykologisella tasolla Peterin pohtiessa Tonyn hänelle jättämää perintöä Beckin kannibalisoidessa sitä oman legendansa kasvattamiseen, hinnalla mikä hyvänsä. Peterin tarina on luottamus omiin vaistoihinsa muihin takertumisen sijaan, ja tämä päättyy hyvin tyydyttävään ja upeaan kohtaukseen. Far From Home aloittaa ja lopettaa keskustelun siitä, ketkä voisivat ikinä täyttää alkuperäisten Kostajien saappaat tai ketkä voisivat olla heidän arvoisiaan, mikä on oikea tapa lopettaa Infinity Saga ennen uutta aikakautta. Siltikin, tämä on yhä Hämähäkkimiehen tarina ja se tuntuu juuri siltä oikealla tavalla, ja en malta odottaa mihin tämä tarina menee tämän (sekä lopputekstien aikaisen kohtauksen) jälkeen. Kaiken kaikkiaan, Spider-Man: Far From Home on oikein toimiva supersankari-pätkä, jossa jälleen hahmot ja heidän psykologiansa vie tarinaa eteenpäin ja kuten viimeksikin, pahis toimii todella hyvin. Ottakaa siis kesäpäivästä kaikki irti ja ottakaa Far From Homesta koppi. 

Atte T


Muita spoilereita!


PS. Onko tämä paras lopputekstien välinen kohtaus MCU:n historiassa? Mahdollisesti. Se teki kaksi asiaa todella, todella oikein;
- Mysterion viimeinen isku on juuri sellainen kuin pitikin, ja tekee seuraavasta elokuvasta aivan uudenlaisen Hämähäkkimies- elokuvan...
- ... ja ratkaisu J. Jonah Jamesonin näyttelijän valintaan J.K Simmonsin ikonisen roolisuorituksen jälkeen on ilmiselvä; miksi vaihtaa pois parhaasta mahdollisesta valinnasta? 

Oh, I missed you, JJ.

PPS.....kuinka kauan Nick Fury on ollut skrulli?