Suomi-Rivendell-Asgard 10 vuotta: viimeinen blogiteksti

 Joulukuun 17. päivä vuonna 2012, kymmenen vuotta sitten, hyvin monella tapaa erilainen henkilö perusti tämän blogin. Tämä ensimmäinen blogipostaus oli vain ilmoitus siitä, että tällainen on olemassa. Ei, en muista oliko minulla mitään isompaa ideaa nimen suhteen kuin "tuo kuulostaa hauskalta turistimatkalta". Aikaisemmin tämä minulle etäisesti tuttu henkilö oli kirjoittanut blogikirjoituksia muilla alustoilla, mutta ei ikinä saanut niitä oikein lähtemään. Mutta tällä kertaa, hitaasti mutta varmasti, blogi alkoi elämään. Ensimmäisenä vuonna blogissa julkaistiin kuusi tekstiä, ja muutamassa vuodessa tämä luku kymmenkertaistui. Blogin parhaana vuota, 2018, julkastiin yhtä vaille sata tekstiä. Hiljalleen, löytyi blogille oma tahti, tyyli ja jonkinlaisia kiertäviä tekstisarjoja; Arvostaa- sarjan arviot, Valokeilassa- sarjiskatsaus sekä 24 Sarjakuvaa Jouluksi- joulukalenteri. Ensimmäinen elokuva-arvio tuli kuitenkin vasta 2014 - sitä ennen blogissa oli lähinnä sarjisjuttuja ja muutama videopeli-arvio. 

2016 alkoi se, mitä itse kutsuisin Suomi-Rivendell-Asgardin moderniteetiksi. Elokuva-arviot alkoivat saavuttaa jonkinlaista hallitua muotoa, aloin kirjoittamaan essee-henkisiä tekstejä hyvin vaihtelevista aiheista ja saavutin hyvän aikaa vakiona olleen julkaisutahdin. Tuolloin saavutin myös 100. blogipostin, ja tuon jälkeen saavutin joka vuosi uuden virstanpylvään, kunnes tahti alkoi taas hidastua. Hidastuminen alkoi virallisesti 2021, kun vuosittaisten blogijulkaisujen määrä tipahti 70:sta 30:een. Onko tälle olemassa joku syy? Olen heittänyt esille erilaisia ideoita; väsymys, huono rahatilanne joka on huomattavasti vähentänyt mahdollisuuttani käydä leffateattereissa, ideoiden puute. Toisaalta tähän aikaan aloin myös kirjoittamaan enemmän verkkomedia Kehrääjään, ja aloin muutenkin suosimaan sitä, että jos kulutan aikaani kirjoittamiseen niin voisin yhtä hyvin saada siitä rahaa. Samalla kun oma aktiivisuuteni väheni, katosi myös lukijat, mikä on luonnollista. Aikaisempina vuosina oli aika normaalia, että arviot ja esseet keräsivät jotain 60-100 lukijan väliltä. Viime vuosina on puolestaan ollut aika hyvä saavutus, jos arvio lyö itsensä yli 60 lukijan rajan. Alin piste oli se, kun syksyllä kirjoittamani pitkä M*A*S*H- postaus saavutti juuri ja juuri 30 lukijan rajan. Aloin myös katsomaan elokuvia tietyllä tapaa eri lailla. Mietin että mikä minun kannattaa käydä katsomassa ja koska, että siitä voisi saada tekstin tehtyä. Olen lykännyt joidenkin suoratoistopalveluiden elokuvien katsomista, koska jos olisin katsonut sen heti, olisin tuntenut velvoitteekseni tehdä siitä myös arvion ja minua ei huvittanut. Aloin määrittämään sitä mitä halusin katsoa blogin sisällön mukaan. 

Mitä tehdä, kun joku jota teet käytännössä vain omaksi iloksesi ei enään tuota iloa? Pidät taukoa. No, minä oikeastaan pidän tästä koko ajan taukoa. Lopulta valinta tuli, kun mietin mitä tehdä juhlavuoden tekstin suhteen. On aika lopettaa. 

2012-2022

Osalle tämä voi olla yllätys, osalle ehkä ei. Tietyt lopunajan merkit ovat olleet ehkä näkyvissä aktiivisuudessa ja asenteessani. Mutta tosiasia on se, että Suomi-Rivendell-Asgard on tullut tiensä päähän. Tämä on 555. postaus, ja kymmenen vuotta on mielestäni kiitettävä suoritus näinkin haahuilevalle alustalle. Olen yhtä aikaa tässä blogissa ollut leffakriitikko, sarjisbloggari ja kulttuurikommentoija (?). Samalla kuitenkin on tuntunut välillä, että en ole ollut niistä mitään, koska en ole keskittynyt yhteen asiaan kunnolla. Olen kirjoittamisen jokapaikanhöylä, jonka tuotanto on ollut vuosien aikana hyvin vaihtelevaa sisällöltään ja laadultaan. Blogin alkuaikoina kirjoitin enemmän sarjakuvista kuin elokuvista, mutta tämä tasapaino on vaihdellut paljon. Kirjoitin alkuaikoina myös peleistä, mutta se varsinkin on jäänyt taka-alalle. Tämä on ehkä se, mikä on harmittanut minua eniten; pelit ovat mielenkiintoisia mediamuotoja, mutta oma epäaktiivisuuteni pelaaja ei ole antanut minulle paljoa mahdollisuuksia kirjoittaa niistä. Kirjoitin jopa tekstin siitä, miten en koe olevani pelaaja sanan kulttuurillisessa merkityksessä. Pian saan toisaalta kirjoittaa eräästä pelistä hyvin paljon.

Merkittävä tekijä päätöksessä lopettaa oli myös opiskelujeni jatkuminen. Aloitan ensi vuonna Tampereen yliopistossa tohtorikoulutettavana, ja alan kirjoittamaan väitöskirjaa pelien maailmanrakennuksesta. Samalla jatkan yhä Kehrääjän kulttuuritoimituksen vastuutoimittajana, ja näiden väliin on vaikea kuvitella uutta aktiivisuuden puuskaa blogiin. Tulen tutkimaan, suunnittelemaan ja kirjoittamaan käytännössä työkseni kokopäiväisesti, ja muiden harrastuksien ohella en usko, että jaksan kirjoittaa myös vapaa-ajalla samalla tavalla kuin ennen. Olen hyvin innoissani väitöskirjan tekemisestä (vielä) ja odotan innolla, että saan julkaista tieteellisiä artikkeleita kansainvälisissä julkaisuissa. Minulla on myös ideoita Kehrääjän tekstien suhteen, ja ne ovat minulle hyvä kuukausittainen tulonlähde, jossa voin yhä kirjoittaa samoista asioista joista olen kirjoittanut 10 vuotta; elokuvat, sarjakuvat ja yleinen kulttuurikommentaari. En kuitenkaan usko, että lopetan kokonaan omille alustoilleni kirjoittamisen: olen viimeisen vuoden aikana kirjoittanut Medium- sivulleni englanniksi - tähän mennessä lähinnä Warhammerista - ja se tulee toimimaan alustana höyryjen päästelylle ja satunnaisille ideoilleni. En koe Mediumiin kirjoittamisesta samanlaisia paineita tai stressiä kuin tänne, ja se on tänä vuonna ollut mukava alusta kokeilla jotain hieman erilaista. 

Tämä kuulostaa ehkä siltä, että oma mielipiteeni Suomi-Rivendell-Asgardista on negatiivinen. On totta että on monia tekstejä joita en enään allekirjoita, liian monessa seisoo väärä nimi kirjoittajan kohdalla (joskus jopa otsikossa) ja ideasamponi alkaa tuntua tyhjältä. Mutta palaan toisaalta omien tekstieni pariin usein, ja tykkään lukea uudestaan niitä. Joidenkin kohdalla tulee ideoita siitä, mitä olisin voinut tehdä eri lailla, mutta aika monen kohdalla tunnen jopa pientä ylpeyttä siitä mitä olen kirjoittanut. Oman tuotannon lukeminen voi olla stressaavaa ja jopa myötähäpeää tuottava kokemus, mutta se voi myös olla hyvä vastalääke huijarisyndroomalle ja kirjoittajan blokille. Vaikka tahtini on hidastunut viimeisen parin vuoden aikana, olen myös mielestäni kirjoittanut blogin historian parhaimpia tekstejä tänä aikana. Blogi ei ole katoamassa minun toimestani mihinkään, eli kaikkia vanhoja tekstejäni voi käydä lukemassa tulevina vuosina täysin vapaasti. Suosittelen kuitenkin että ette mene vuotta 2016 pidemmälle. Kenenkään ei tarvitse lukea Aasan Varhaista Tuotantoa. 

Parhaat & unohdetut

Okei, on hyvä harrastaa aina vähän retrospektiota ja katsoa taaksepäin näihin teksteihin. Kunnioittaen blogin historiaa, on aika kasata hieman statistiikkoja kasaan ja tehdä numeroituja listoja!

Top 5 luetuimmat tekstit 2012-2022

Tämä on vähiten mielenkiintoinen lista, joten aloitetaan sillä. Joskus julkaisu lähtee elämään omaa elämäänsä ja kiertämään jonkun postatessa sitä eteenpäin pois omasta sosiaalisen median piiristäni. Näistä monet ovat arvioita, joka on hieman tylsää koska itse halusin aina että pidemmät tekstini saisivat suurempaa huomiota. Huom! Kirjoittajan nimi muutettu otsikosta vastaamaan todellisuutta. Tämä huomioiden:

5. Aasa Arvostaa: Thor: Ragnarok (278) - 2017

Thor: Love and Thunderin lievän lässähdyksen jälkeen on ehkä vaikea muistaa kuinka iso juttu Thor: Ragnarok oli ilmestyessään 2017. Oli vaikea mennä yhtään mihinkään verkossa ilman, että törmäsi porukkaan puhumassa elokuvasta tai jakamasta meemejä tai klippejä siitä. Tämä suosio nähtävästi reflektoitui myös blogiin, tämän ollessa koko bloggaushistoriani toiseksi luetuin arvio ikinä.

4. Ja nyt, tarpeeton puolustus The Last Jedille (364) - 2019

Juuri ennen kuin Star Wars: Rise of the Skywalker ilmestyi, päätin kirjoittaa käytännössä toisen arvion parhaasta Star Wars- elokuvasta. "Tarpeeton puolustus" tuli siitä, että vaikka elokuva oli päällisin puolin hyvin polarisoiva, oli se massiivinen menestys ja kriitikot rakastivat sitä. Halusin tekstissä nostaa esiin yleisiä kritiikkejä elokuvaa kohtaan ja kohdata ne reilusti elokuvan sisällön kautta. Ja selkeästi en ollut yksin, koska monet vastasivat tekstiin positiivisesti ja sitä jaettiin suhteellisen ahkerasti. 

3. Deadpool ja Minä (369) - 2016

Syy on yksinkertainen: bränditunnistettavuus. Deadpool on suosittu hahmo, Deadpool-elokuva oli juuri tullut ulos ja oma kantani hahmoon oli varmaan virkistävän poikkeava loputtomien Deadpool-meemien ja hehkutusten meressä. En kuitenkaan ihan seiso tämän tekstin takana enään, olen kirjoittanut paljon paremmin myöhemmin ja vaikka en ole mikään Deadpool- fani vieläkään, on kantani hahmoon huomattavasti pehmeämpi kuin tuolloin. 

4. So about that amazon costume thing... (484) - 2017

Ah, twitter-kohu jonka ansiosta nimeni mainittiin Hollywood Reporterissa ja Timesissa. Villejä aikoja. Myös, toinen kahdesta englanniksi kirjoittamastani blogitekstistä tällä alustalla. Tämän suosio on ilmiselvää ja jos haluaa nähdä vilauksen tuon hetken vibasta minun twitter-mentioneissani niin menkää katsomaan tekstin kommenttikenttää.

5. Aasa Arvostaa: Rendel (1,76k) - 2017

Minua ärsyttää, miten tämä on pysynyt luetuimpien tekstien ykkösenä. Se ei ole kovin hyvä arvio, en seiso sen takana enään juuri lainkaan ja syy miksi se on niin suosittu on yksinkertainen; elokuvan käsikirjoittaja näki sen, jakoi eteenpäin ja kuulemma se kävi kääntymässä tuotantoryhmän viestikanavilla joten tässä sitä ollaan. Typerän isolla erolla kaikkiin muihin seisoo teksti jota en halua itse edes lukea enään. Sellaista bloggaus välillä on. 

Tekstit jotka ansaitsivat parempaa

Nimi on itsensä selittävä, nämä ovat tekstejä joista itse pidin todella paljon ja toivoin, että ne olisivat saaneet enemmän lukukertoja. 

M*A*S*H* - ihmisyys kauheina aikoina - 2022

Minä pidin tästä tekstistä paljon, ja vaikka sarjan katsominen ei varsinaisesti ollut työtä, niin teoriassa sen taustatyöhön meni niin paljon aikaa että minua harmitti, että se juuri ja juuri rikkoi 30 lukukerran rajan. Yliarvioin kai sarjan tunnettavuuden tai kiinnostavuuden, mutta pidän tuosta tekstistä paljon ja toivoin ehkä että joku olisi alkanut katsomaan sarjaa Disneyplussasta sen takia. 

400. blogipostaus! - 2019

Syytän tästä osittain huonoa nimeä. Tuo on hyvin faktuaalinen nimi, mutta myös ihan helvetin tylsä. Tekstissä itsessään listaan 2010-luvun parhaimmat elokuvat- tai se oli tarkoitus, kunnes teksti muuttui pohdinnaksi siitä, millaisista elokuvista pidän ja miten tällaisia listoja tehdään. Nimeän siinä lopulta 70 elokuvaa josta pidin todella paljon, ja pohdin syitä miksi pidän niistä ja miten vaikeaa niiden laadullinen erottelu on. Tämä ei saanut varsinaisesti huonoja lukukertoja, mutta aika keskinkertaisesti aiheesta ja isosta numerosta huolimatta. 

Top 5 suosikkitekstini 2012-2022 

Let's mennään. Nämä ovat ne tekstit joista olen eniten ylpeä ja jotka onnistuivat mielestäni parhaiten; ne omaavat jonkinlaisen rakenteen, niillä on selkeä teesi ja saan asiani kerrottua hyvin.

Kuinka kerrot Dungeons & Dragonsin tarinan?  - 2019

Ah yes, the eggiest text I have ever written. Pidän tästä yhä, koska se tekee kaksi asiaa mielestäni hyvin: kertoo Dungeons & Dragonsin media-adaptaatioiden historiasta suhteellisen kattavasti, ja samalla valoittaa omia kokemuksiani roolipelien parissa ja mitä ne merkitsevät minulle. Olen kirjoittanut fantasiasta niin monta kertaa että aloin olla 2019 aika hyvä siinä jo. 

Tekijän Kuolema- voiko taiteen erottaa taiteilijasta? - 2020

Viimeinen asia, jota J.K. Rowlingin kirjoitukset ovat ikinä minussa inspiroineet. Tähän aikaan nousi ensimmäisen kerran kunnolla julkiseen keskusteluun (ainakin omassa kuplassani) ammattimaisen transfoobikko Rowlingin ajatukset sukupuolivähemmistöistä, ja tämän ympärillä käyty keskustelu inspiroi minua kirjoittamaan aiheesta joka minua kiinnostaa paljon: Roland Barthesin tekijän kuolema (death of the author). Käyn tekstissä läpi tätä ilmiönä monesta lähtökohdasta ja käsittelen omaa kokemustani kirjoittajan kanssa jonka töistä pidän, koska ennen kaikkea olen objektiivinen ja loputtoman viisas kirjoittaja ilman henkilökohtaisia ennakkoasenteita.

X-Men -elokuvasarjan hidas nousu ja tuho - 2021

Tämä on työläimpiä tekstejä, koska päinvastoin kuin M*A*S*H*:in kanssa jonka pitkä katsomisputki oli nautittava kokemus, X-Men elokuvasarjan läpikatsominen oli paljon tuskallisempi projekti, koska se sisälsi elokuvia kuten X-Men: Dark Phoenix, ja X-Men Origins: Wolverine. Mutta työ oli sen arvoista, koska käyn läpi tekstissä about kaikki Ryhmä-X:ään ja mutantteihin liittyvät ajatukseni, mielipiteeni ja näkemykseni. Se on hyvin pitkä mutta myös hyvin tyhjentävä lukukokemus. 

Ylivertainen, synkkä sankari? - 2018

Tässä tekstissä käsittelin supersankarisarjakuvaa, jossa alkuperäisen sankarin tilalle tulee synkempi versio. Tällaiset sarjakuvat ovat harvemmin minun mieleeni, mutta Superior Spider-Man seuraa lähimmän edeltäjänsä, DC:n Knightfallin jalanjäljissä ja on mielenkiintoisen vaihtoehtoisen verkkoveijarin tarkastelun lisäksi argumentti itse itseään vastaan. Tällaisiin tarinoihin törmää tämän tästä ja usein niitä luetaan hyvin pintapuolisesti, ja oli hauskaa avata auki hyvää sarjakuvaa ja sen paikkaa osana supersankarimedian dekonstruktiota. 

Mass Effect 3 - mitä me haluamme videopeleiltä? - 2020

Pidän monista videopelejä käsittelevistä teksteistäni, koska puhun videopeleistä suhteellisen harvoin ja ne ovat mielenkiintoisia aiheina kirjoittaa. Tässä tekstissä sain puhua Mass Effect 3:sta ja miksi pidän siitä kokonaisuutena, ja idea syntyi loputtomien keskustelujen jälkeen joihin aina kuului se, että joku sanoi kuinka loppu on huono. Mass Effect 3 antoi myös tilaisuuden puhua peleistä taidemuotona, joka on hieman loppuunkaluttu aihe, mutta itse käsittelin tätä aiheena ensimmäisen kerran kunnolla tässä tekstissä. Aihe on yhä jokseenkin kontroversiaalinen Pelaajien keskuudessa, joten se on myös pitänyt itsensä mukavan ajankohtaisena. 

 

Terve, ja kiitos kaloista

No niin, tässä sitä sitten ollaan. Lopussa. Olen tavannut sanoa monista elokuvista, kirjoista ja sarjakuvista yhtä asiaa; parhaat asiat yleensä loppuvat. En halunnut että Suomi-Rivendell-Asgard hiipuu unohdukseen oman energiani ja kiinnostukseni harhaillessa pois, ja sitten lopettaisin hommat kun vain kourallinen tuttuja enään lukisi näitä juttuja. En voi sanoa että lopettaisin nytkään millään huipulla, tuo hetki oli joskus pari vuotta sitten, mutta lopetan omilla termeilläni ja miten haluan. Mieleni harhailee tätä kirjoittaessa kahteen lopetukseen; Hellboy in Hellin lohdullinen iäisyys, jossa koko elämänsä kamppailut Hellboy saa rauhan yksinäisyydessä, ja kaikki on ohitse, sekä Legend of Zelda: Link to the Past- sarjakuvan loppu, jossa maailma ei pysähdy Ganondorfin kuolemaan; elämä jatkuu omalla radallaan. Molemmat tuntuvat tavallaan osuvalta tähän. Joskus asiat vain loppuvat, ja se on sitten siinä. Toisaalta taas kaikki jatkuu, ja tulevaisuus on yhä edessämme. Alla on linkkejä alustoille, joille jatkan kirjoittamista, ja toivon että seuraatte niitä jos minun tyylini ja näkemykseni kiinnostavat. 

Olen tehnyt paljon töitä Suomi-Rivendell-Asgardin eteen. Tuttavani sanoi, että voin laittaa tämän CV:seeni, koska olen tätä kautta oppinut tuottamaan sisältöä ilman resursseja. Toki minulla oli Patreon, mutta ei se minua juuri ikinä taloudellisesti auttanut (mutta iso kiitos silti kaikille jotka minulle antoivat rahaa sitä kautta!). Olen oppinut kirjoittamisesta, medianalyysista, kriitikon työstä ja kehittänyt omia kriittisiä työkalujani ja löytänyt oman ääneni tätä kautta. Olen saanut mahdollisuuksia puhua tapahtumissa supersankareista ja olen kahdesti ollut vieraana Ylen Kirja vs Leffa- podcastissa Suomi-Rivendell-Asgardin ansiosta. Tämä on ollut paikka jossa olen voinut avautua minua askarruttavista asioista, jakaa mielipiteitäni kriitikkona sekä kertoa minusta mielenkiintoisista sarjakuvista ja elokuvista jotka muuten voisivat jäädä tutkan alapuolelle osalta. Olen ylpeä tekemästäni työstä, mutta mikään tästä ei olisi ollut mahdollista ilman teitä. Yksi syy miksi tein tätä oli se, että vaikka nautin monista englanninkielisistä bloggareista ja tubettajista jotka kirjoittivat ja kertoivat samanlaisista aiheista kuin minä, halusin nähdä samanlaista sisältöä suomeksi. Halusin tarjota sekä itselleni mahdollisuuden tehdä tällaista sisältöä että tarjota lukijoille mahdollisuuden tutustua popkulttuurin eri osa-alueisiin suomeksi. Toivottavasti tästä on ollut teille yhtä paljon iloa kuin siitä on ollut minulle. 

On aivan liian monta, jota voisin kiittää nimeltä, joten haluan sanoa vain kaikille koko sydämeni pohjasta: kiitos, ja toivottavasti tapaamme toisaalla. 

Aasa Halla Aurora Timonen

17.12.2022.  

Kehrääjä

Medium 

 

12 Sarjakuvaa Jouluksi Special, Osa 12

No niin, täällä ollaan, viimeinen kalenterin osa. 12 päivää meni aika hujauksessa, eikö? Näitä sarjakuvia oli hauska miettiä, ja vielä hauskempi lukea uudestaan ja muistaa taas miksi rakastan niitä niin paljon. Päätetään tämä kalenteri sarjakuvalla, josta olin luvannut kirjoittaa enemmän yhdessä vaiheessa, ja sitten vähän niinkuin....unohdin. Katumuskävelyni olkoon ikuinen. 

Nimona

Superkonna Lordi Ballister Blackheart saa uuden apurin, muodonmuuttajan nimeltä Nimona. Ballister ei uutta apuria pyytänyt, mutta Nimona osoittautuu nopeasti hyödylliseksi apuriksi, joskin hieman arvaamattomaksi ja väkivaltaiseksi. Ballister ja Nimona alkavat punoa juontaan Sankaruuden Instituution ja sen ykkössankarin, Sir Ambrosius Goldenloinin, päihittämiseksi. Mutta Ballister ei ole tarinan konna, eikä Nimona ole sitä miltä hän näyttää päällisin puolin.

 

Mikä tekee sankarista sankarin, ja konnasta konnan? Useissa klassisissa supersankaritarinoissa asetelma muodostuu usein status quon ympärille; sankari edustaa normaliteettia, rauhaa ja pysyvyyttä, kun taas pahis on rikkomassa tätä rauhaa ja tuomassa kaaosta. Entäs jos status quo ei ole hyvä, ja konna koittaa silti kaataa sitä ja sankari yhä koittaa estää sitä, kuka silloin on sankari ja kuka ei? ND Stevensonin verkkosarjakuvana elämänsä saanut sarjakuvaromaani Nimona kertoo juuri tästä, sekä monesta muusta teemasta samaan aikaan. Nimonan maailmassa sankaruus ja konnuun on töitä, ja niille on tiukkoja sääntöjä. Ballister Blackheart on varsinkin hyvin tiukan koodin ja omantunnon omaava ihminen, joka ei halua satuttaa viattomia, ei halua tappaa ketään ja jonka elämää ajaa eteenpäin tarve todistaa, että Sankaruuden Instituutio ei ole mitä se esittää olevansa. Sankari Goldenloin on puolestaan hieman turhanylpeä ja vahvassa itsepetoksessa elävä sankari, jota ajaa eteenpäin tietynlainen kilpailusuhde entisen ystävänsä Ballisterin kanssa. Ja sitten on Nimona, nimikkohahmo ja enigmaattinen muodonmuuttaja kaiken keskellä. Nimonalla ei ole sääntöjä, ei kärsivällisyyttä Blackheartin juonille tai monimutkaisille suunnitelmille ja hän ei mahdu kovin hyvin Ballisterin ja Goldenloinin dikotomiseen kilpailusuhteeseen. Nimonan kautta tulee sarjan toinen teema esiin, sillä nuoren muodonmuuttajan kykyjen historia ja syy tämän käytökseen kumpuaa hänen lievästi sanottuna synkästä menneisyydestä. Nimonaa pidetään hirviönä, ja kenties Nimona pitää itse itseään myös sellaisena, mutta hänen sisäinen hirviönsä on vain reflektio tämän kokemuksista; Nimonan maailmassa on paljon pahempiakin hirviöitä, ja joskus täytyy luoda omia hirviöitä suojelemaan itseään. Maailma on myös ilahduttavan anakronistinen; Ballister ja Goldenloin ovat ritareita, mutta Ballisterilla on robottikäsi, hän katsoo televisiosta uutisia ja rengaspanssareihin pukeutuneet vartijat puhuvat toisilleen korvanappien kautta. Stevensonin kuvitus on ihastuttavaa, ja on hauska lukea kirjaa jonka aikana näkee kuvituksen kehittyvän taiteilijan mukana. Nimona on päällisin puolin kevyen ja hauskan oloinen fantasiaseikkailu, joka kuitenkin kehittyy hiljalleen paljon syvällisemmäksi ja synkemmäksi tarinaksi, päättyen traagiseen lopputulokseen jossa on kuitenkin mahdollisuus uuteen ja parempaan tulevaisuuteen, jossa haavoittuneiden ihmisten ei tarvitse luoda hirviöitä vain selviytyäkseen. Jos Stevensonin työ She-Ra'ssa on mieleesi, niin Nimonassa monet sielä nähdyistä ideoista ovat esillä ensimmäisen kerran.

Ja siinä se oli. 12 suosikkisarjakuvaani tällä hetkellä. Vanhimmat sarjakuvat olivat 1990-luvun alusta, ja uusimmat olivat tältä vuosikymmeneltä. Kiitoksia kaikille, jotka jakoivat näitä eteenpäin! Mitä näistä olette lukeneet itse? Jos sain teidät kiinnostumaan jostain teoksesta tällä listalla, ja päädyitte lukemaan sen, niin kiinnostaa kuulla mitä niistä piditte! Sarjakuvat ovat mahtavin taidemuoto maan päällä, ja olisin vähemmän kiireisenä kuukautena voinut venyttää tämän 24 sarjakuvan listaksi, mutta ehkä 12 on mukavan jämpti numero siihen verrattuna. 

Joulukuu jatkuu, ja tämän viikon lopulla vietämme blogin 10. vuotispäivää - tavatkaamme silloin!

Aasa T 

PS -. Jos mietitte että hmmm, Stevensonin sarjakuva, kuinka homo se on, niin (SPOILERS) tässä on kuva jonka ystäväni piirsi sen jälkeen kun lainasin Nimonan hänelle.

12 Sarjakuvaa Jouluksi Special, Osa 11

 Loppu on lähellä, ja olen maininnut vain kaksi supersankarisarjakuvaa tämän listauksen aikana, molemmat DC:ltä. Olen pääasiallisesti kuitenkin enemmän Marvel-fani, ja tottakai suosikkisarjakuvieni listalta löytyy yksi Marvelin tuotos.

Marvels

Vuonna 1939, valokuvaaja Phil Sheldon todistaa ensimmäisen kerran ihmeiden olemassaolon. Palava mies lentää yli taivaan, ja merestä nousee tuntematon mies, joka julistaa olevansa Atlantiksen valtias. Tulevien vuosien aikana Sheldon saa eturivin paikan näiden ihmeiden maailmaan, kuvaten heidän sankaruuttaan ja nähden miten ihmisten mielipiteet näistä ihmeiden tekijöistä muuttuvat aikojen mukana. 

*Curb Your Enthusiasm Theme*

Marvels on kirjoittaja-legenda Kurt Busiekin monista hienoista teoksista oma suosikkini. Tätä sarjakuvaa voi verrata monella tapaa aikaiseemin mainittuun DC: The New Frontieriin, joka myöskin tarkastelee supersankarimaailmansa varhaisia vuosia ja muutoksia joita aikakausien vaihtuminen toi mukanaan. Marvels siirtää kuitenkin perspektiivin kokonaan pois supersankareista itsestään, ja hänen tarinansa kertoja on tavallinen valokuvaaja, jonka kautta lukija näkee supersankarit uudella tavalla. Taistelut alkuperäisen Liekin ja Namorin välillä ovat jumalten kamppailuja, jossa sivustakatsojat ovat voimattomia. Aikojen muuttuessa myös tämä kehystys muuttuu, kun sankareita juoksentelee joka toisella katolla, heistä tulee uudella tavalla julkisuuden henkilöitä ja maineen mukana tulee myös sen haittapuolet. Sheldon ei tiedä tietenkään, että Peter Parker on Hämähäkkimies, ja hän halveksuu Parkeria tämän myydessä kuvia Jamesonille jotka näyttävät sankarit huonossa valossa. Samalla Busiek iskostaa aikakauden ominaista psyykettä metaforien kautta mukaan sankareiden taisteluihin; paras esimerkki tästä on Galactuksen ja Ihmenelosten kohtaaminen, jonka apokalyptisen mittakaavan, Reed Richardsin yhdennäköisyyden J.F. Kennedyn kanssa, ja tavallisten ihmisten voimattomuuden kautta syntyy vertaus Kuuban ohjuskriisin kaltaisiin tapahtumiin. Kylmä Sota, ihmisoikeustaistelut, poliittinen korruptio ja aikakaudelliset muutokset ovat iso teema Marvelsissa. Tätä vain vahvistaa Alex Rossin valokuvantarkka maalaustaide, ja Marvels on kirja joka oli lähtölaukaisu Rossin uralle sarjakuvien parissa. Marvelsissa Busiek ja Ross pelaavat yhteen täydellisesti, ja tästä paras esimerkki on ensimmäisen osan hyvin Frankensteinin Hirviö- henkinen intro Liekin elämään joka on runollinen ja melankolisen kaunis. Marvels on upea teos, jossa Marvelin samaistuttavat sankarit nähdään heidän samaistuttavuutensa ulkopuolelta, jossa he ovat värikkäitä pukuja, outoja voimia ja mysteereitä, joiden teot ja elämä on nähtävillä vain pintapuolisesti. Marvels ei vaadi aikaisempaa tietoisuutta näistä tarinoista, ja toimii hyvin kaikille, joita Marvelin sankarit kiinnostavat. 

11 takana, 1 edessä!

Aasa T 

Alex Ross myös käytti monia oikeita henkilöitä malleina hahmoilleen; Doctor Strange näytti Frank Zappalta, Charles Xavierin Ross perusti Patrick Stewartiin 7 vuotta ennen ensimmäistä X-Men elokuvaa ja Tony Stark puolestaan näyttää Timothy Daltonilta. 

12 Sarjakuvaa Jouluksi Special, Osa 10

Kuten aiemmin totesin, tällä listalla on muutamakin ilmiselvä sarjakuva, jota tätä blogia lukeneet ja minut tuntevat ihmiset osaavat odottaa. Olisi kai voinut aloittaa niillä ja jättää vähemmän puhutut loppupuolelle, mutta minkäs teet. Mutta en sentään ole kirjoittanut tämän sarjakuvan tiimoilta kuin vain kerran aikaisemmin (as far as I remember).

Roope Ankan Elämä ja Teot

 

Miten Roope Ankasta tuli maailman rikkain ankka? Perikö hän suuren omaisuuden suvultaan - onhan heillä linna Ankkapurhassa? Kenties pankkiiri Ankka teki omaisuutensa pörssikeinottelulla ja arvopapereilla, kuten monet muut aikansa suurmiehet. Ei, todellisuus on paljon monimutkaisempi. Mississipin jokilaivoilta Montanan karjalaitumille, Australian kultaryntäyksestä Klondiken lumikentille, Roope Ankasta tuli maailman rikkain ankka olemalla ahkerampaakin ahkerampi ja ovelaa ovelampi. 

Yeah, you could see this coming a mile way. Olen elinikäinen Aku Ankan fani, ja olen lukenut ensimmäiset Don Rosan kuvittamat ja kirjoittamat ankkatarinat lehdistä ollessani vielä natiainen. Roope Ankan Elämä ja Teot on Rosan 12-lukuinen tarinakokonaisuus, joka kuitenkin nousee lähes jokaisen muun hänen tarinansa yläpuolelle. Rosa otti Carl Barksin luoman viitekehyksen Roopen menneisyydestä, ja täydensi sen eeppiseksi kronikaksi Roopen elämästä, joka alkaa Skotlannista 1877 ja päättyy Ankkalinnaan 1947. Läpi vuosikymmenien ja eri mantereiden, Roope oppii monia rankkoja läksyjä, saa sekä uusia ystäviä että pitkävihaisia vihollisia ja alkaa hivuttamaan itseään hiljalleen kohti vaurautta. Samalla Rosa kasaa Ankka-tarinoille aika poikkeuksellista jatkuvaa hahmokehitystä; Roopen motiivi on aina ollut rikastua jotta hän voisi auttaa perhettään, mutta maailmaa nähdessään hän kyynistyy ja kääntyy poispäin perheestään ja kaikista muistakin jotka voisivat auttaa häntä. Roopella on monta mahdollisuutta kääntyä takaisin, korjata virheensä; tätä valoitetaan hienosti tarinassa Uniajan Urho, jossa Roopella on mahdollisuus rikastua kertaheitolla varastamalla jättiläisopaalin. Pimeässä luolassa kukaan ei ole tuomitsemassa häntä, kukaan ei ole estämässä häntä - mutta Roope valitsee silti omantuntonsa nopean rikastumisen sijaan. Myöhemmin Roope ajautuu samanlaisten tilaisuuksien eteen; haluaako hän rikastua Klondikessa, tämän juuri löydettyä jonkinlaisen harmonian yksinkertaisemman elämän kanssa? Palaako Roope siskojensa luoksen pyytämään anteeksi, vai kävisikö hän tekemässä muutaman kaupan siinä välissä? Roope seisoo toistamiseen isojen, elmää muuttavien valintojen reunalla ja nämä valinnat vaikuttavat hänen elämäänsä enemmän kuin vuosikymmenien matkat yhteensä. Täydellinen teos ei ole; Carl Barksin tarinoita rakasta Rosa toistaa myös lukuisia vähemmän hyvin vanhentuneita elementtejä niistä täysin epäkriittisesti, joka vanhentaa sarjakuvaa aika lailla (ja se ei edes ole niin vanha alunperin). Tämän huomioiden, rakastan silti tätä tarinaa niin paljon, ja olen lukenut Roope Ankan Elämä & Teot- albumin niin monta kertaa, aina nauraen samoille vitseille ja uppoutuen Roopen seikkailuihin läpi vuosikymmenien. On aika hassua sanoa että "kantsii hei lukee tää", ihan kuin ei olisi väkeä jolle Roope Ankan Elämä ja Teot ei olisi tuttu (ja en usko että lukijakuntani on ihan niin nuorta että ei olisi), mutta kannattaa ainakin lukea uudestaan jos viime kerrasta on vierähtänyt aikaa!

10 takana, 2 edessä!

Aasa T 

 

12 Sarjakuvaa Jouluksi Special, osa 9

 Vaikea osa tässä prosessissa on ollut miettiä järjestystä, koska kiitos ihmisille yleisen hahmontunnistuksen, viimeiseksi käsiteltävä sarjakuva saa vähintään seremoniallisen aseman nro 1 tällä listalla. Joku järkevä järjestys tässä olisi varmaan kannattanut olla; supersankarit, amerikkalainen sarjakuva, eurosarjakuva, manga jne. Mutta jos jotain olemme tämän kymmenen vuoden aikana oppineet, loogisuus ei ole suuria vahvuuksiani tämän blogin kohdalla. 

Anyhoo

DC: The New Frontier

Supersankarien aika on muuttumassa. II. maailmansodan jälkeen on heidän asemansa hetki hetkeltä vähemmän vakaa Yhdysvaltain hallituksen ajaessa heitä ahtaalle tai vaatien uskollisuusvaloja. Teräsmies ja Ihmenainen pysyvät parrasvaloissa, mutta Batman ja Salama ajautuvat syvemmälle varjoihin. Samaan aikaan maahan saapu muukalainen marsista, joka alkaa sulautumaan osaksi ihmiskuntaa, nähden sekä sen parhaimmat puolet että synkimmät salaisuudet. Voiko hajanaiset supersankarit löytää uuden aseman tässä maailmassa, ja ehtivätkö he tehdä sen ennen kosmisen tuhon saapumista?

Kukaan ei piirtänyt Wondya kuten Darwyn 

DC: The New Frontier on edesmenneen sarjakuvataiteilija Darwyn Cooken mestariteos, joka on samaan aikaan nostalginen supersankarisarjakuvien kulta- ja hopea-aikoja kohtaan, mutta myös dekonstruktio näiden tarinoiden alla alati kiehuvasta ja muuttuvasta yhteiskunnasta. The New Frontierin ulkoasu (kiitos Cooken ominaisen piirrostyylin) huutaa supersankarisarjakuvien iloisempaa ja värikkäämpää aikakautta, mutta tapahtumat joihin he ottavat osaa ja kaikki mitä tapahtuu heidän katseensa ulkopuolella on karun realistista. Salama voi kuluttaa aikaansa Kapteeni Pakkasen pysäyttämiseen kasinoilla ja kehenkään ei satu (no, ehkä Pakkaseen mutta sitä kylvää mitä niittää), mutta samassa kirjassa kerrotaan myös John Henryn tarina ja tämän kohtalokas kohtaaminen klaanin kanssa. Hal Jordan on ehkä tuleva Vihreä Lyhty, mutta ennen sitä hän oli Korean sodassa hankkimassa traumoja. Ihmenainen on vannonut auttavansa Yhdysvaltoja, mutta Koreassa hän seisoo mieluummin paikallisten naisten puolella jotka ovat jääneet sodan jalkoihin. Cooken kaksiosainen tarina katselee 1950-1960 välistä aikaa hyvin yksityiskohtaisesti, tarkoituksenaan selvittää miksi sankarit muuttuivat niin paljon sotaa edeltävien vuosien ja hopea-ajan hassuttelun välillä. Batman sai alkunsa hyvin paljon synkempänä hahmona kuin hänet tultaisiin tuntemaan muutama vuosikymmen myöhemmin, mikä sai aikaan tämän muutoksen? Samalla se on kuitenkin myös jännittävä seikkailu, jossa on värikkäitä pukuja, asiaan kuuluvaa supersankarointia ja jättimäisiä avaruusolentoja jotka saattavat olla vertauskuvia aikakautensa status quolle tai ei. Cooke kuoli aivan liian aikaisin, mutta The DC: New Frontier on kunnioitettava perintö jättää jälkeensä. Se on fiksu, upeasti kuvitettu ja oikeasti aikuinen supersankaritarina joka ei kuitenkaan hukkaa itseään inhorealismiin tai tarpeettomaan edgyilyyn. Nykyään tämän teoksen saa yksissä kansissa hienona keräilykirjana, ja se kuuluu sellaisena jokaisen supersankarifanin kirjahyllyyn. 

9 takana, 3 edessä!

Aasa T 

..For you, I just need a penny for a book of matches.

  

12 Sarjakuvaa Jouluksi Special, Osa 8

 Tämän päiväinen sarjakuva muistuttaa monin tavoin toista sarjakuvaa tässä kalenterissa, josta olen jo puhunut. Elämäni synkkä salaisuus lienee se, että minä todella, todella pidän slice of life- sarjakuvista. 

Giant Days

Scheffieldin yliopiston kolme fuksia, Esther de Groot, Susan Ptolemy ja Daisy Wooton ovat muodostaneet yhteyden rankkojen koettelemusten kautta. Koettelemuksen sisälsivät tappelun nirppanokkaisten rikkaiden tyttöjen kanssa, sydänsuruja ja black metal-yhteisöön liittymisen. Nyt kuitenkin elämä alkaa normalisoitua - mutta normaali on subjektiivinen käsite tälle kolmikolle; Esther on kävelevä draama-magneetti, 25-vuotias Susan on kyynisyydessä noin 45-vuotias ja Daisylle tämä on ensimmäinen kerta omillaan tämän isoäidin kotikoulun jälkeen. Drama ensues. 

Giant Days on osa sen tekijän John Allisonin verkkosarjakuvaa Scary Go Around. Allisonin verkkosarjakuvat ovat enneminkin fantastista realismia, jossa okkultismi ja taikuus on osa maailmaa. Giant Days poikkeaa tästä ollessaan lähtökohtaisesti maanläheinen slice of life- sarja, mutta Allisonin ja kuvittaja Lissa Tremainin ja myöhemmin Max Sarinin käsissä todellisuus venyy ja paukkuu. Erityisesti Sarinin noustessa sarjan pääasialliseksi kuvittajaksi sai Giant Days oman identiteettinsä tämän hyvin ilmeikkään, persoonallisen ja huvittavan taiteen kautta. Sarin on kuvittanut niin monta ruutua, ilmettä ja tunteen ilmaisua joita haluaisin vain lyödä tähän esimerkkinä hänen taidostaan, mutta en tiedä mistä edes aloittaisin. Allison myös kirjoittaa hauskoja tarinoita, joista osa on yksittäisiä kohtaamisia ja toiset jatkuvia, pitkiä tarinoita jotka tapahtuvat mukavan lomittain; Estherin lukuisat ihmissuhteet, Daisyn naiivius ja hiljalleen kukoistava seksuaalisuutensa sekä Susanin tavoite hallita kaaosta Sheffieldissa kulkevat mukavasti käsi kädessä tarinasta toiseen. Toinen toistaan värikkäämpiä ja joskus tuskallisen aidon tuntuisia hahmoja käy kolmikon elämässä; saksalainen vaihto-oppilas, jonka elämä on sekä liian että juuri oikealla tavalla jännittävää Daisylle, sydänsurujen murtama suomalainen Mika jonka kylmää, murrettua sydäntä ei edes sauna voi lämmittää sekä Estherin lapsuudenkaveri Big Lindsay, jonka tuleminen enteilee armotonta pittaamista ja ryyppäämistä. Osa jää ja toiset palaavat takaisin sinne mistä tulivatkin. En ole lukenut Giant Daysia loppuun (tai viimeisimpään albumiin asti), mutta joka kerta kun ostan uuden albumin tiedän saavani laadukasta kirjoittamista, ilahduttavaa kuvitusta ja lisää tarinoita tämän hilpeän kolmikon maagisen normaalista elämästä.

8 takana, 4 edessä!

Aasa T 

Esther you thirsty idiot

12 Sarjakuvaa Jouluksi Special, Osa 7

Osa tässä kalenterissa olevista sarjakuvista on sellaisia, josta olen todellakin kirjoittanut paljon aikaisemmin. Kill Six Billion Demonsista kirjoitin 2018 mittavan postauksen ja mainitsen All-Star Supermanin aina kun saan siihen mahdollisuuden. Tänään on vuorossa toinen ikivihreä tämän blogin mittapuulla:

Hellboy

Toisen maailmansodan viimeisinä päivinä, joukko natsien tiedemiehiä ja okkultisteja suunnitelee viimeistä iskuaan. Grigori Rasputinin johdolla he aikovat kutsua helvetistä demonin. Rituaali suoritetaan, mutta natsien kipeäksi yllätykseksi demoni ei ilmaannu. Englannissa, Bromwhichin kirkossa, joukko paranormaaleja tutkijoita törmää pieneen demonilapseen. Professori Trevor Bruttenholm adoptoi tuon lapsen, ja hän kasvaa Paranormaalin Tutkimuksen ja Puolustuksen Toimistossa, jossa hänestä tulee mahtava hirviönmetsästäjä nimeltä Hellboy. Mutta hänellä on myös toinen nimi; Anung Un Rama, Tuhon Oikea Käsi....

Onko jäljellä jotain, mitä en olisi vuosien aikana vielä sanonut Hellboysta? Mike Mignolan luomus on niin kuuluisa ja laajalle levinynt, että hänen luojansa on voinut käytännössä eläköityä piirtämisestä, ja myös Hellboy on sarjakuvanana saanut mennä lepoon ja nauttimaan eläkepäivistä tuonelassa. Hellboy on niitä sarjakuvia, joista muista elävästi ensimmäisen kerran kuin luin sitä; auton takapenkillä, tulossa jostain myöhään yöllä, keskittyen täysin Hellboyn seikkailuihin Cavendish Hallin kartanossa. Olen ostanut jokaisen Hellboy- albumin ja lukenut ne niin puhki, että käytännöllisyyden nimissä pitäisi varmaan ostaa ne uudestaan. Rakastan mytologioita, taruja, myyttisiä olentoja, Lovecraftin tarinoita, kryptidejä ja kristillistä demonologiaa (?), ja Hellboy sekoittaa näitä kaikkia yhteen maailmassa, jossa kaikki tarut ja tarinat ovat totta. Pulp-seikkailuista ja Jack Kirbyn supersankariseikkailuista mausteensa saavat tarinat käsittelevät aina jotain villejä ja vänkiä hirviöitä, mutta usein myös Hellboyn itsensä psyykettä. Millaista on olla hirviö, joka elämäntyökseen tappaa hirviöitä? Ennustuksen mukaan hän on myös Anung Un Rama, Tuhon Oikea Käsi joka aiheuttaa maailmanlopun, mutta toisaalta myös hän on mahdollisesti Kuningas Arthurin perillinen jonka tehtävä on nostaa isänsä miekka ja johtaa maailma pelastukseen. Mikä on totta, kun kaikki myytit ovat totta? Hellboy on sekä hauska episodimainen monster of the week- sarjakuva jossa iso punainen piruparka hakkaa hirviöitä kivisellä nyrkillään, mutta myös lähes shakespearemainen tragedia, jossa vuosituhansissa mitattavat kaunat ja kohtalot osuvat yhteen. Samalla se on luonut kokonaisen universumin, johon julkaistiin tarinoita monien eri tittelien alla; B.P.R.D, Witchfinder, Lobster Johnson, Abe Sapien ja niin edelleen. Hellboy on puhdasta sarjakuvaa parhaimmillaan.

7 takana, 5 edessä!

Aasa T 

12 Sarjakuvaa Jouluksi Special, Osa 6

 Hyvää itsenäisyyspäivää! Tämä on perinteisesti ollut päivä joulukalenterissani, jossa puhun kotimaisesta sarjakuvasta. Tässä tapauksessa siis pitäisi nimetä suosikkisarjakuva, jonka on tehnyt suomalainen sarjakuvataitelija. Tämä osoittautui vaikeammaksi kuin odotin, ja kävin läpi muutamia ehdokkaita (joista osaan saatan hyvinkin palata vielä, tämä lista elää vielä vähän omaa elämäänsä) kunnes lopulta järkeilin vastauksen, joka tyydytti myös haluni puhua sarjakuvasta josta en ole vielä kirjoittanut mittavasti aiemmin.

Villimpi Pohjola

Yliopisto-elämä, mikäs sen voittanutta. Luentoja, gradun vääntäämistä, aikaisia aamuja, luentoja, opintotuen- ja lainan kanssa painimista ja luentoja. Noh, ei aivain. Mahtuu siihen paljon muutakin, kuten myöhäisiä ja kosteita iltoja, treffejä, extemporee Arnold Schwarzenegger-imitaatiota ja yhden illan juttuja. Mikäs sen voittanutta.

Moni voisi kysyä, että miksi en valinnut tähän jotain muuta sarjakuvataiteilija JP Ahosen teoksista, kuten KP Alareen kanssa tehtyä kunnianhimoista Perkerosta tai Ahosen globaaliksi hitiksi muodostunutta Belzebubsia? Hyvä kysymys sinänsä, koska pidän näistä molemmista hyvin paljon, ja Perkerosta olen hehkuttanut aiemminkin osana suosikkisarjakuviani. Mutta Villimpi Pohjola on ensirakkauteni, ja aloitin sen lukemisen joskus ylä-asteen ja lukion siirtymävaiheessa, kun yliopisto-elämä oli vielä suhteellisen kaukainen haave itselleni. Ihastuin siihen Ahosen persoonallisen ja hauskan taidetyylin vuoksi, sen ilmiselvän nörttiyden ja huumorin takia. Villimpi Pohjola ei ole Perkeroksen kaltainen, yhtenäinen tarina, vaan vuosikausia lehdissä ilmestynyt sarjakuva, ja tämän sisällä Ahonen onnistui myös kasvattamaan hahmojaan ja muuttamaan tarinoiden tyyliä - molempia myös tuki kootut albumit, joissa tiettyjä tyhjiä aukkoja täytettiin. En tiedä onko minulla mitään kamalan syvällistä sanottavaa kuitenkaan Villimmästä Pohjolasta. Kriitikon työ on, kuten tunnettu kriitikko Morf Vanderwalt asian ilmaisi, henkisestä tyhjentävää hommaa. Se tarkoittaa omien mieltymysten ja tulkintojen avaamista kaikkien tarkasteltavaksi, ja omien tuntojen avaamista selityksenä arviosta. Minä pidän Villimmästä Pohjolasta koska olen aina pitänyt siitä. Ja voisin tietysti analysoida sen kehitystä ja huumoria tarkemmin, miten varsinkin varhaisina vuosina huumori ei aina osunut kohdalleen ja vitsien taso oli kiusallista ennemin kuin huvittavaa ja miten Ahonen muutti tätä sarjan viimeisinä vuosina, rakentaen hahmoista moniulotteisia ihmisiä nuoruuden ja aikuisuuden kriittisellä kynnyksellä. Tällainen kriittinen rakkaus on aihe johon palaan erään toisen tällä listalla olevan sarjakuvan kanssa, mutta juuri nyt haluan vain kiittää JP:tä siitä mitä Villimpi Pohjola on ja oli parhaimmillaan, ja se on mitä luultavammin yksi syy, miksi halusin mennä yliopistoon ja siten juurisyy sille, että kilistelin maisterin maljoja aiemmin tänä vuonna. 

6 takana, 6 edessä! 

Aasa T 

  

12 Sarjakuvaa Jouluksi Special, Osa 5

 Vaikka en ole hetkeen ostanut juuri uusia sarjakuvia (koti-tai ulkomaisia) ja olen hieman tipahtanut isojen amerikkalaisten ksutantamoiden julkaisujen kelkasta pois, luen silti aktiivisesti sarjakuvia verkossa. Yhdestä niistä on suhteellisen lyhyessä ajassa tullut hyvin tärkeä minulle, ja olen ostanut myös jokaisen uuden albumiversion, vaikka voisinkin lukea sitä ilmaiseksi verkossa. 

Kill Six Billion Demons

Jumala on kuollut, ja Tuonpuoleinen on kaikkien saatavilla. Julmat rikosruhtinaat ja ylpeät kuninkaat pitävät yllä haurasta rauhaa. Tähän maailmaan putkahtaa Allison, kahvilatyöntekijä Maasta, jonka poikaystävä kaapattiin kesken kiusallisen illan. Allisonin otsassa hohtaa voima, ja pian hän kuulee ennustuksesta:

"Vanha Kuningas valitsee uuden, ja tämä aloittaa kolmannen valloituksen. Hänen rinnallaan kulkee valkoinen ja musta liekki, ja hänen tulemistaan seuraa 108 palavaa tähteä. Hän kantaa Sanan kamalaa paloa otsallaan, merkki tämä suuruudesta. Hän kohtaa pedon - ja tuhoaa sen. Hän kantaa Halun hirvittävää kalpaa, ja taivaan pilarit värisevät hänen tullessaan. Ja hänen nimensä- hänen nimensä on Tapa Kuusi Miljardia Demonia."

 Kill Six Billion Demons (tai K6BD) on Tom Parkinson-Morganin verkkosarjakuva, jonka neljä osaa on julkaistu myös albumeina Imagen toimesta. Olen aiempien sarjakuvien kohdalla puhunut paljon maailmanrakentamisesta, mutta Parkinson-Morgan on omaa luokkaansa tällä alalla. Yhdistelemällä ideoita Kadotetusta Paratiisista, Journey to the Westista, Elder Scrollsista ja Jack Kirbyn 4. Maailma- tarinoista, K6BD luo todella monimuotoisen, värikkään ja mytologialtaan eheän maailman. Mutta vaikka nautin paljon hyvästä maailmanrakentamisesta, on K6BD:n hahmot ja heidän kasvunsa ja kehityksensä se, mikä tekee sarjakuvasta suosikkini. Allison aloittaa matkansa Tuonpuoleisessa pelokkaana, epävarmana ja ollen koko ajan itkun partaalla, mutta hetki hetkeltä hän onnistuu ottamana kontrollia tilanteesta, olemaan itsevarmempi ja paras mahdollinen versio itsestään. Mutta onnistuminen ei ole pelkkää kohoamista, ja välillä Allison uppoaa itseinhoon, pelkoon ja ylpeyteen jotka vievät häntä harhaan. Itseinho, masennus ja traumat ovat isoja teemoja sarjakuvassa, ja Allisonin lisäksi siitä kärsii tämän kronikoitsija/ex-salamurhaaja/demoni-tytyde Cio Ciocillo, joka häpeää omia menneisyyden tekojaan ja pelkää satuttavansa Allisonia. Allisonin toinen tärkeä ystävä on enkeli 82 White Chain, jonka oma tie käsittelee sukupuolikokemuksia ilmeisen sukupuolettomilla enkeleillä, ja White Chainin halua olla mahdollisimman hyvä enkeli ja oma itsensä yhtä aikaa. Vaikka K6BD:n maailma on monimuotoinen, villi, syvällinen ja täynnä yllätyksiä, on hahmot tässä maailmassa aina mielenkiintoisin osa tarinaa ja heidän sisäinen elämänsä kaikkein jännittävin taistelu. Kill Six Billion Demons on parasta puhdasta fantasiasarjakuvaa jota markkinoilta löytyy tällä hetkellä, ja siitä voivat kaikki nauttia ilmaiseksi täällä. 

5 takana, 7 edessä!

Aasa T    

words to live by

12 Sarjakuvaa Jouluksi Special, Osa 4

Joku kunnon sarjisniilo varmaan lukee näitä joulukalenterin osia fiiliksellä "hoh hoijjaa onpas tuttua ja turvallista, amerikkalaista supersankarisarjakuvaa, maailman myydyintä mangaa ja eurosarjista jonka kaikki tuntevat, aika tavanomaista". Myönnän, minulla ei ole ehkä maailman uniikein sarjakuvamaku ja tällä listalla ei juuri mitään underground-hittejä ole. Mutta on täällä muutama sellainenkin sarjakuva, josta ei olla kirjoitettu maailman tappiin saakka ja jonka kaikki ja heidän äitinsä ovat lukeneet. Mitäs tästä sanotte, ha haa!

DIE 

Vuonna 1991, Dom viettää syntymäpäiväänsä pelaamalla pöytäroolipeliä kaveriensa kanssa, jonka hänen paras ystävänsä Sol teki hänelle. Tämän jälkeen he katosivat. Kaksi vuotta myöhemmin, he ilmestyivät kuin tyhjästä takaisin, mutta kieltäytyivät kertomasta mitä oli tapahtunut, tai missä Sol on. Domin 43-vuotispäivänä he löytävät pelin uudestaan, ja totuus paljastuu: he viettivät nuo kaksi vuotta pelin sisällä, ja nyt he joutuvat takaisin peliin, ja joutuvat kohtaamaan kaiken jonka jättivät taaksensa. 

DIE on sarjakuva, jonka Kieron Gillen kirjoitti minulle. Te muut saatte lukea sen, mutta se on oikeasti minun. DIE osuu niin moneen laatikkoon asioista joista pidän, että melkein pelottaa: se on fantasiasarjakuva, joka tutkii fantasian ja fantasiatarinoiden eri puolia, se on tarina roolipelaamisesta ja pelaamisesta ylipäätänsä kirjoittajalta, joka ymmärtää pelien syvimmän viehätyksen, se käyttää hyvin kriittistä ja dekonstruktiivista otettaa roolipelien kuten Dungeons & Dragonsin ja erilaisten spefitarinoiden rakenteisiin ja ideoihin ja se on erinomainen tarina oman itsensä löytämisestä pelien kautta. Kaikki hahmot tarinassa on hyvin rakennettuja, aidon tuntuisia ihmisiä joilla on oikeita ongelmia joita heidän pitäisi ratkaista elämässään - masennus, perhesuhteet, terveyshuolet ja niin edelleen - mutta he joutuvat kohtaamaan ne kammottavien metaforien kautta, joka ei ole aina terve tapa kohdata hyvin vaikeita ja aitoja asioita. Mutta metaforat ja pelien tarjoama vapaus voi silti auttaa, kuten se tekee Domille, joka on ollut vuosikymmenien ajan kaapissa siitä kuka hän on, voiden elää omaa totuuttaan vain pelimaailmassa. Transihmisenä, joka pelasi vuosien ajan naishahmoja erilaisissa roolipeleissä ollessaan samaan aikaan sisusti kaapissa, Domin tarina on kouriintuntuvan todellinen. Stephanie Hansin taide on myös erinomaista, ja pidän erityisesti siitä miten hänen maalausjälkensä eroaa todellisen maailman ja fantasiamaailman välillä, luoden kuilun todellisuuden ja fantasian välille. Samalla hän tuo eloon tuon erikoisen, kaoottisen fantastisen maailman ja sen asukkaat. DIE on yksi suosikeistani, koska se puhuttelee minua tarinansa kautta monella tavalla; pidän fantasiasta, pidän dekonstruktioista ja se miten sarja käsittelee sukupuoli-identiteetin löytämistä, sisäistettyä trans- ja homofobiaa sekä traumoja on minulle niin tuttua, että viimeisen albumin lukeminen oli melkein vaikeaa. Se jos joku on hyvän tarinan merkki.

4 takana, 8 edessä!

Aasa T 

12 Sarjakuvaa Jouluksi Special, Osa 3

 Muistan yhä ensimmäisen kerran kun kuulin - tai oikeastaan, luin - tästä sarjakuvasta. Tuona menneisyyden kultaisina päivinä, vuosia ja vuosia sitten, julkaistiin lehtiä jossa esiteltiin tulevia sarjakuvia näytesivujen muodossa. En kuollaksenikaan muista, mikä tuon lehden nimi oli, mutta siinä oli ensimmäiset kymmenen sivua uudesta sarjakuvasta, jossa yhdistyi kovaksikeitty dekkariperinne, upea maalattu kuvitus ja eläinsatujen metaforat.

Blacksad

New York, The Line, Amarillo ja New Orleansin kuumat kadut. Yksityisetsivä John Blacksadin työ on johdattanut hänet kaikkialle, aina varjoisilta kujilta valtaapitävien palatseihin asti. Hän ajautuu tuon tuosta näkemään asuttamansa maailman kauheuden, ja harvoin nämä tarinat saavat onnellista loppua. Maailma on viidakko, ja sielä on villipetojen lait.

Blacksad sattui elämääni juuri tuon yllä mainitun sattuman kautta; jostain tapahtumasta mukaani tarttui tuo mysteerilehtinen, ja siellä näin ensimmäiset ruudut tulevasta suosikistani. Blacksad on yhä yksi kauneimmista sarjakuvista joita olen ikinä lukenut, kiitos taiteilija Juanjo Guarnidon, joka toimi 1990-luvun lopussa Disneyllä hahmoanimaattorina- hänen ansioluettelossaan on mm. Sabor Tarzanista, Hades Herculesista ja Helga Atlantiksesta. Näen näitä kaikkia Guarnidon taiteessa: Sabor voisi helposti kävellä kadulla Blacksadin kanssa, Hadeksessa näkyy samanlaista tunteiden ekspressiivisyyttä mitä monissa Guarnidon hahmoissa on ja Helga on veistetty samasta pulp/noir-puusta kuten nämä tarinatkin. Tämän lisäksi Juan Diaz Canalesin kirjoitus vie jokaisen tarinan aivan uudenlaiseen ympäristöön ja temaattiseen kontekstiin; ensimmäinen albumi, Kissa Varjoisilta Kujilta, on hyvin klassinen noir-trilleri rikkaiden koskemattomuudesta ja Blacksadin itsensä rikkinäisestä sielusta, Valkoinen Valtakunta käsittelee rasismia, Punainen Sielu McCarthyismia ja menneisyyden syntejä ja niin pois päin. Jokainen albumi on hyvin erilainen tunnelmaltaan ja tyyliltään, mutta Blacksadin tarina niissä on aina mielenkiintoinen ja uusimman albumin (Kun Kaikki Sortuu Osa 1) myötä on ilmassa jo lopun tuntua Blacksadin tarinalle, tavalla tai toisella. Olen palannut näiden kauniiden albumien pariin niin monta kertaa, valitsin yhden albumin pitämälleni sarjakuvalukupiirille käsiteltäväksi ja jos vain löydätte jostain säälliseen hintaan nuo nyt painosta poissa olevat varhaiset albumit niin älkää epäröikö tarttua niihin. 

Top 3 eläinhahmot Blacksadissa: Lepakko AY-pomo, gaviaali palkkatappaja ja virtahepo kroonisesti hikoilevana New Orleansilaisena yksityisetsivänä. 

3 takana, 9 jäljellä!

Aasa T 

12 Sarjakuvaa Jouluksi Special, Osa 2

Minulla kesti niin kauan puhua tästä sarjakuvasta vaikka se on yksi suosikeistani. Vasta 2020 kirjoitin siitä hyvin lyhyesti ensimmäisen kerran Top 10 Sarjakuvahetkeä- bloggauksessa, toisen kerran vasta tänä vuonna. Ehkä syynä oli se, että en tiedä ollenkaan mistä aloittaa. 

One Piece

Mammona, maine ja voima. Merirosvojen Kuningas Gold Roger sai kaiken mitä maailmalla oli annettavana. Hänen viimeiset sanansa kaikuivat läpi maailman: 

"Te haluatte aarteeni? Saatte sen. Jätin kaiken yhteen paikkaan. Senkus löydätte sen!"

Nämä sanat lumosivat kaikki, ja väki ympäri maailman seilasi Grand Linen merille etsimään tätä yhtä suurta aarretta. Tämä on Suuri Merirosvojen Aika!

images you can hear (if you watched the anime)

One Piece on Eiichiro Odan piirtämä ja käsikirjoittama mangasarja, joka on kestänyt nyt 25 vuotta. One Piece on iso. Melkein jopa liian iso käsiteltäväksi, koska se kattaa tällä hetkellä 1067 lukua. One Piece on maailman parhaiten myynyt yksittäisen tekijän tekemä sarjakuva. One Piece kertoo nuoresta merirosvosta nimeltä Monkey D. Luffy, jonka unelma on tulla uudeksi merirosvojen kuninkaaksi ja löytää Gold Rogerin aarre, titulaarinen One Piece. Luffy on syönyt mystisen pirunmarjan, joka antoi hänelle kyvyn venyä kuin kumi. Hän kerää merimatkansa aikana uskollisista ystävistä muodostuvan miehistön, johon kuuluu miekkamestari ja sisäisen kompassin puutostilasta kärsivä Roronoa Zoro, pelkurimainen tarkka-ampuja ja valehtelija Usopp, rahanahne kartturi Nami, tulisieluinen mestarikokki Sanji, ihmis-poro ja huippulääkäri Tony Tony Chopper, arkeologi ja "maailman vaarallisin nainen" Nico Robin, kyborgi-laivanrakentaja Franky, luurankona elelevä muusikko Brook ja peräsmies/kalamies Jimbei. One Piecen lumo syntyy monesta lähteestä: Oda on vuosien aikana luonut erittäin laajan ja kirjavan maailman täynnä erilaisia kulttuureja, kansoja ja elämänmuotoja. Odan luovuus on hänen vahvin puolensa, tämän luodessa ilman mitään hankaluutta uusia ja mielenkiintoisia hahmoja jokaiseen seikkailuun uudella saarella, ja samalla sitoo kymmeniä vuosia kasattuja juonenpätkiä yhteen yllättävillä ja lähes aina erittäin tyydyttävillä tavoilla. Samalla One Piecen maailma on jokseenkin karsea paikka elää, jossa totalitaristinen Maailmanhallitus saattaa pommittaa saaresi tuhannen nuuskaksi jos sielä tiedetään jotain mitä ei pitäisi, ja sarja kamppaileekin paljon järjestyksen, vapauden, turvallisuuden ja oikeuden teemojen kanssa. Olen lukenut One Pieceä jostain 2000-luvun puolesta välistä asti, ja luen yhä viikottain uuden luvun sen ilmestyessä. Sen koko voi huolestuttaa, mutta jos tämä kiinnostaa niin suosittelen antamaan One Piecelle mahdollisuuden. 

2 takana, 10 edessä!

Aasa T 

12 Sarjakuvaa Jouluksi Special, Osa 1

Kaksi vuotta sitä sai odottaa, mutta Suomi-Rivendell-Asgardin 24 Sarjakuvaa Jouluksi- joulukalenteri on palannut - tosin pienillä muutoksilla. Ensimmäisen huomaa heti nimestä. Tänä vuonna en käy läpi 24 sarjakuvaa, vaan vain 12. Tämä on myönnytys minulle että saan tämän tehtyä. Joulukuusta on tulossa kiireinen kuukausi sekä blogissa että sen ulkopuolella, joten annan itselleni armoa tällä tavalla. Parempi tämä kuin ei mitään!

Toisekseen, teemme myös muutenkin hommat eri lailla tänä vuonna. Muutaman viikon päästä on blogin 10-vuotispäivät, ja olin vuosi sitten lupaillut yhtä sun toista tämän juhlavuoden iloksi. Joten juhlistetaan sitten nyt; seuraavan 12 päivän aikana joulukalenterissa on minun 12 suosikkisarjakuvaani, joiden joukossa on varmasti tuttuja nimiä pitkäaikaisille lukijoille että uudempia tuotoksia. Nämä eivät ole missän järjestyksessä, koska sellaiset asiat tuppaavat muuttumaan toistuvien lukukertojen jälkeen. Tervetuloa 12 Sarjakuvaa Jouluksi- kalenterin ensimmäiseen osaan!

 Aloitetaan ilmiselvällä.

All-Star Superman 

Teräsmies pysäyttää jälleen kerran Lex Luthorin juonen. Kotiin palattuaan hän kuitenkin tuntee jonkin muuttuneen. Lex Luthor onnistui myrkyttämään Teräsmiehen solut, ja hän on kuolemassa. Teräsmies alkaa sulkemaan elämänsä hajanaisia lankoja, auttamaan vielä missä pystyy ja suorittamaan 12 urotyötä. Luthor kuitenkin juonii vielä jotain, ja tuntematon vihollinen lähestyy vääjämättä kohti Maata. 

Kaikki ja heidän lemmikkinsäkin tietävät, että All-Star Superman on minun suosikkisarjakuviani. Olen useaan otteeseen nostanut sen jopa ykköseksi, kun sellaista on minulta kysytty. Olen kirjoittanut siitä sekä täällä että toisaalla paljon, mutta joka kerran jälkeen tuntuu että olisin vain raapaissut pintaa. Grant Morrisonin ja Frank Quitelyn mestariteos on kaikki mitä rakastan Teräsmiehestä pakattuna yksiin kansiin. All-Star Superman on lennokas Teräsmies-seikkailu jossa mielikuvituksella ei ole rajoja; maanalaisia liskoihmisiä, Bizarro-planeetta, Teräsmiehiä toisista ulottuvuuksista ja aikamatkustavat Simson ja Herkules mahtuvat hienosti samaan jatkuvaan tarinaan. Samalla se myös käsittelee Clark Kentin elämää ja tunteita, kuten tämän suhdetta Lois Laneen, tämän perhettä Kansasissa ja Frank Quitely onnistuu paremmin kuin yksikään muu taiteilija luomaan eron Teräsmiehen ja Clark Kentin välillä taiteensa kautta. Teräsmies on voimiensa huipulla All-Star Supermanissa, mutta voimannäyttö ei ole koskaan ollut oikea tai mielekäs haaste hänen tarinoissaan, vaan kaikki mitä tapahtuu hänen päänsä sisällä. Teräsmies voi jonglöörata vuoria, vääntää kättä jumalien kanssa ja uida auringossa, mutta hän ei pysty pelastamaan kaikkia. Mutta hän yrittää silti, kaikesta huolimatta, ja on sitä kautta paras mahdollinen esikuva arkiseen sankaruuteen ja hyvän tekemiseen. Siinä on parhaimmat hetket mitä on missään Teräsmies-sarjakuvassa ollut, ja yksikään sen jälkeen ilmestynyt tarina ei ole onnistunut päihittämään sitä Teräsmies-tarinana. Jos näkemyksesi Teräsmiehestä perustuu pintapuoliseen tutustumiseen popkulttuurisen osmoosin tai Man of Steeliin, suosittelen lämpimästi tutustumaan hänen kauneimpiin hetkiinsä All-Star Supermanin parissa. 

1 takana, 11 jäljellä!

Aasa T