lauantai 30. maaliskuuta 2013

Atte Arvostaa p.2- Tomb Raider

En ole koskaan pelannut Tomb Raider-sarjan pelejä. Nuorempana ei ollut konetta, ja kun aloitin varsinaisen pelaamisen, olivat Laran seikkailut jo keskinkertaisia ja unohdettuja. Kun näin ensimmäiset kuvat ja trailerit uudesta Tomb Raider-pelistä, innostuin. Vihdoinkin voisin ottaa osaa tähän pelimaailmaan, joka on jäänyt minulta täysin vaille huomiota. Sitten muistelin Tomb Raider-leffoja. Nehän olivat nimittäin aika löysiä seikkailuelokuvia, joissa Angelina Jolien duuni oli lähinnä näytää seksikkäältä, hirveä epäilys kalvoi mieltäni. Se katosi kuitenkin välittömästi kun pääsin peliin käsiksi. Square Enix ja Crystal Dynamics esittää:

Pelin alku oli aivan täysi järkytys, hyvässä mielessä. Tiesin haaksirikosta, mutta ennenkuin Lara on edes kunnolla huomannut mihin hän on päätynyt, on hänet jo kolkattu, sidottu, raahattu ja ripustettu roikkumaan lihakoukusta huoneeseen täynnä ihmisruumiita. "Että tällainen peli", oli ainoa asia mitä pystyin sanomaan.
Peli muuttuu pian paniikinomaiseksi, ahdistavaksi paoksi oudon kultin luolasta, joka sortuu pikkuhiljaa ja hullut huutelevat perääsi. Käykin ilmi, että saari ei ole todellakaan autio. Pelin ahdistavimpia kohtauksia on, kuin aseeton haudanryöstäjämme ryömii pusikoissa piilossa, kun ympärillä vanhat talot palavat ja ilmassa kiirii ystävien kuolonhuudot kun saaren asukkaat teloittavat kylmästi jengiä. Pelin kantava teema on sen ahdistavuudessa. Ainoat hirviöt saarella ovat ihmishirviöitä, jotka teloittavat kenetkä tahtovat Aurinkokuningattaren nimessä. Tai ainakin niin luulin.



Pelimekaanisesti Tomb Raider on yllättävän realistinen ja karu. Lara ei paljoa kuritusta kestä taistelutilanteessa, ja taistelut ovat harvoin sinun hallinassa-harhalaukaukset maksavat joskus hengen, ja ympäristö on vihollinen siinä missä polttopulloja viskovat psykopaatit. Kiperimmät tilanteet (kuten painitilanteet ja viime hetken tarttumiset kallionreunaan pudotessa) hoidetaan ns. Quick-time eventeillä, joissa vaaditaan nopeaa refleksiä tai lopputuloksena on entinen arkeologi. Mitään varsinaista healtbaria ei ole, vaan ruutu peittyy veriroiskeisiin ja alkaa pimentyä mitä lähempänä viikatemies on. Luodit ja nuolet ovat vähän väliä lopussa, mutta ei hätää-Larassa on asesepän vikaa, kun maastosta löydetyillä romuilla voi leirissä väkertää II maailmansodan rynkystä AK-47:an kranaatinheittimellä ja kiikaritähtäimellä. Pelin loppuhetkillä kannetaankin mukana pientä asevarastoa aina haulikosta taliajouteen.

Saari on löytötavaran lisäksi täynnä historiaa. Japanilaisten sotilaiden päiväkirjoja, Natsitiedemiesten koetuloksia saaren mystisistä oloista ja Kiinalaisen diplomaatin kirjeitä voi löytää lojumasta saaren raunioista, jotka kertovat kukin eri tavalla saaren historiasta ja Yamatain mystisestä valtakunnasta ja aurinkokuningatar Himikon kamalista vallasta. Säilytyslaatikoista löytyy jenkkisotilaiden tuntolevyjä, muinaisia aarteita ja valokuvia perheistä, jotka kielivät saaren synkästä menneisyydestä ja siitä, kuinka kukaan ei ole koskaan palannut saarelta. Huomaamattomana liikkuessa voi kuunnella saaren asukkaiden keskustelua ja saada tietoa heidän ns. "arjestaan." Vaikka juoni on suorasukainen ja helposti "juostavissa" läpi, tämä ei kannata. Saarelta jää taakse väkisinkin avaamattomia ovia ja pimeitä luolia, joista löytyy runsaasti lisätekemistä vielä viime metreille asti.

Kaikin puolin, Tomb Raider on erittäin hyvin tehty peli. Siinä on räiskintäpelin makua, olematta sitä täysin- vaikka ampuminen ja tappelut ovat iso osa peliä on ne tehty inhorealistisiksi Laran nyyhkiessä tuskasta-ei siinä että häneen olisi osunut, vaan koska hänet on pakotettu tappamaan toisia. Selviytyminen on kaiken perusta. Tomb Raider osuu johonkin alkukantaiseen meissä-haluun selviytyä ja mitä on valmis tekemään sen vuoksi. Selviytymiskauhua uusi peli on parhaimillaan. Ja kuten kaikissa kunnon selviytymiskauhutarinoissa, ei tästäkään puutu pientä silausta luonnotomuutta ja yliluonnollista. Saaren vartijat ovat äkäistä sorttia.



Tomb Raider on yksiä tämän vuoden ensimmäisiä pelejä, ja heti tuli napakymppi. Loistava peli kaikille, jotka pitävät Laran seikkailuista, ja niille jotka haluavat nähdä kuinka pitkälle voi mennä selviytyäkseen elossa.

Survivor is Born. 5/5

-Atte T

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Atte Arvostaa p.1-Arkham Asylum

Jees, eli uuden vuoden ensimmäinen blogiteksti pamahtaa Maaniskuun kunniaksi, aiheena sarjakuvat. Nimittäin vähän arvosteluja. Tarkoituksena on arvostella sarjakuvia, elokuvia ja pelejä oman näkemykseni mukaan. Aloitan sarjakuvalla, nimittäin ehkä parhaimmalla Batman-sarjakuvalla jota on tullut luettua. Grant Morrison ja Dave McKean esittää:


Aivan oikein. Arkham Asylum-A Serious House on a Serious Earth (1989ei ole välttämättä se perinteisin tarina Läderläppenin seikkailuista, mutta yön ritarin uran kannalta ehkä yksi tärkeimpiä. Alunperin sarjakuvan alkuajoilla Gothamin superrikolliset menivät vankilaan kuten tavalliset konnat. 70-luvulla keksittiin että tottakai kikattavat sekopäät ja arvoituksia jakelevat kriminaalit ovat hulluja, ja näin luotiin Elizabeth Arkham Asylum for Criminally Insane hoitamaan näitä hulluja. Sitten tuli idea: Jos Jokeri, Kissamies, Hatuntekijä ja Pingviini ovat hulluja, tottakai on myös lepakoksi pukeutuva mies vähintään yhtä hullu. Idea nousi pintaan parhaiten kyseisessä albumissa. Jokerin johdolla ovat Arkhamin vangit päättäneet pistää ranttaliksi, ja vallanneet sairaalan ja pitävät henkilökuntaa panttivankeina. Sekopäiden ainoa ukaasi oli saada Batman Arkhamiin heidän luokseen. Batman ei pelkää, mutta mies naamion alla pelkää.

"Sometimes I...question the rationality of my actions. And I'm afraid that when I walk trough those Asylum gates...When I walk into Arkham and the doors close behid me...It'll be just like coming home."


Arkhamissa on helvetti irti, tai ainakin siltä näyttää lukijalle. McKeanin taide on uskomattoman kaunista, kaoottista, pelottavaa ja hulluksi tekevän sekavaa: 

Lukemiskokemusta vahvistaa vielä puhekuplat-Batman itse puhuu mustilla puhekuplilla, Jokerin puhe on verenpunaista töherrystä ja jumalakompleksista kärsivä Maxie Zeus puhuu kuin Dr. Manhattan-sinistä ja valkoista sähköä. Tämän tähden lukeminen ei ole nopeaa puuhaa, ja sekopäiden hullusta logiikasta tulee painostavaa luettavaa sana kerrallaan. Uskonnolliset, filosofiset ja seksuaaliset symbolit aina kovakuoriaisista tarot-kortteihin ja Killer Crocin edustamasta lohikäärmeestä Kaloihin, uudelleensyntymän horoskooppiin, vilisevät tarinassa toistuvasti. Näiden tunnistaminen ei kuitenkaan ole välttämätöntä, sillä tarina opastaa Tri. Arkhamin päiväkirjan kautta moniin näistä. Jos Batman ja Jokeri  ovat tarinan kaksi päähahmoa, kolmantena nousee itse tapahtumapaikka.

"You must admit it's hard to imagine this place being conducive to anyone's mental health"


Arkham on ahdistava. Vanha talo 1920-luvulta, jossa demoniset gargoylit tuijottavat alinomaan, goottilaisen rakennustaiteen mestariteos suurine tummina ikkunoineen metsän keskellä. Peilit heijastavat kuvajaisia seiniltä, ja lattioilla on Tri. Arkhamin hulluudessa raapustamia painajaispäiväkirjoja. talon omalaatuisuus ei ole jäänyt vangeilta huomaamatta


Ja kyllä, Arkhamin vakiasukkaita nähdään. Jokerin ja lähes avuttomaksi alistetun Kaksinaaman lisäksi pikavisiittejä tekevät naamarimies Black Mask, Olympoksen messiaaksi itseään tituleeraava Maxie Zeus, hirivömäinen Killer Croc ja Hullu Hatuntekijä, joka on saanut kyseenalaisen maineensa pedofiilina juurikin tästä tarinasta, ja onkin 80-90 luvun Hatuntekijä-ilmestymisistä parhain. Myös Arkhamin henkilökunta hengaa vielä paikalla, ja tarjoavatkin esimerkkejä miksei laitos toimi.

Kaiken kaikkiaan, Arkham Asylum on yksi parhaimpia Batman-tarinoita ikinä. Klassikko, joka kyseenalaistaa mielisairaalan tehokkuuden lisäksi vielä itse Yön Ritarin mielenterveyttä, näin lähentäen Batmania Gothamin rikollisiin Teräsmiehen tai Salaman sijaan. Upea taide ja loistava tarina toivoisi useamman 80-luvun leppistarinan olleen näin hyvä, mutta vain harva yltää tämän tasolle. Pakkohankinta jokaiselle joka on koskaan tykännyt synkemmästä ja filosofisemmasta Batmanista kirkkaan idealistin sijaan.

5/5

"JuSt doN't FoRget--If iT EvEr getS toO TouGH..ThEre's ALWAYS a PlaCe fOr YoU HERE."