keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Atte Arvostaa: Ihmeotukset ja niiden olinpaikat

Viiden vuoden tauon jälkeen uusi Harry Potter-maailman pohjautuva elokuva on saapunut teattereihin! Oma kantani ja asemani Harry Pottereihin on monimutkainen ja tarpeen selittää ennen tätä arvostelua. Luin kaikki kirjat aikanaan kun ne ilmestyivät ja olen sen jälkeenkin lukenut ne pariin otteeseen. Olen myöskin nähnyt elokuvat, joskin pidin tietyistä elokuvista hyvin vähän verrattuna niiden kirja-esikuviin. Pidän siis Harry Potterista, mutta en voi sanoa olevani varsinaisesti sarjan fani samalla tavalla kun voin sanoa monesta muusta. Mielestäni Harry Potterin maailma oli aina paljon mielenkiintoisempi kuin sen hahmot tai kouluromanttinen tapahtumaympäristö. Siksipä Ihmeotukset ja niiden olinpaikat-tietokirja oli itselle erittäin muikea löytö aikoinaan- ei yhtään kouludraamaa tai muuta tylsää vaan hienoja otuksia ja alaviitteissa maailman historiaa. Näistä asetelmista lähdin liikkelle kun menin ennakkonäytökseen eilen, ja tässä on mielipiteeni:


Ihmeotukset ja niiden olinpaikat



Elokuva: On vuosi 1926 ja velhojen maailma on kriisissä. Lukuisat vihamieliset iskut ovat vaarantamassa heidän maailmansa näkyvyyden ja ratkaisua ei löydy. Tilannetta pahentamaan saapuu Lisko Scamander (Eddie Redmayne) ja hänen salkkunsa täynnä hirviöitä jotka sekaannuksen vuoksi vapautuvat kaupunkiin. Yhdessä Lisko, jästi Jacob Kowalski (Dan Fogler), taikakongressin työntekijä Tina Goldstein (Katherine Waterston) ja tämän sisko Queenie Goldstein (Alison Sudol) lähtevät nappaamaan petoja takaisin, mutta onko vaara liikaa velhomaailman tasapainolle?



Ihmeotukset ja niiden olinpaikat on kuin tehty niille jotka eivät välttämättä pitäneet Harry Potterista kovin paljoa. Poissa on juurikin aiemmin mainitsemani kouludraama ja hormoniset teinit, ja tilalla on roaring 20's-tyyli, synkkiä ja jopa ahdistavia skenaarioita sekä hieman aikuisempia tilanteita. Tämä ei kuitenkaan tarkoita etteikö elokuvassa olisi paljoa huumoria, slapstick-komediaa ja hassun näköisiä otuksia ihailtavaksi. Ihmeotukset ja niiden olinpaikat on hyvä elokuva, mutta siinä on omat kompastuskivensä. Juonen tietyt tärkeät henkilöt ja esineet eivät ole kovin sulavasti aina piilotettu juoneen ja ja tarkkaavaiset voivat ennustaa mitä varten näitä asioita esitellään. Harry Potterin tarinat ovat aina olleet allegoria ulkopuolisuuteen ja oman paikkansa löytämiseen elämässä. Harry, Ron ja Hermione olivat suorastaan kliseisen arkkityyppisiä nörttejä jotka kuitenkin pelastavat maailman heidän maailmansa pahoilta elementeiltä. Ihmeotuksissa tämä allegoria on yhteiskunnassa ja aikakauden peloissa ja elokuvan käsikirjoittanut J.K Rowling on löytänyt hyviä yhtymäkohtia tähän, kuten velhojen ja e-taikkien (jenkkien termi jästeille) täydellisestä erottelusta kahteen kastiin. Aikakausi pelaa muutenkin hyvää asemaa koko elokuvassa niin estetiikassa kuin kontekstina monille reaktioille ja tarinan elementeille.

I kinda loved that goblin dude.


Eddie Redmayne löytää hyvän balanssin Liskona, ollen samaan aikaan erittäin älykäs, tietoviisas ja taitava velho mutta on myös kömpelö, epävarma ja sosiaalisesti erittäin rajoittunut erakko. Kohtaukset jossa hän on muiden ihmisten kanssa tuntuvat kiusallisilta ja hieman oudoilta mutta kun tajuaa että Lisko selkeästi samaistuu ihmeotuksiin enemmän kuin ihmisiin ja on tottunut niiden seuraan, saa tämä käytös selityksensä. Kun Lisko houkuttelee taas uutta hirviötä takaisin salkkuunsa on se samaan aikaan erittäin huvittavaa mutta myös tietyllä tavalla suloista ja Redmayne myy tämän hyvin. Esoteerinen Queenie on mielenkiintoinen hahmo josta oltaisiin varmaan saatu ongittua hieman lisääkin ulos, joskin loppupuolella Queenien rooli tuntuu isommalta. Katherine Waterston on mainio yrittelijäänä joskin ajattelemattomana Tinana mutta elokuvan tähti itselle oli Dan Fogler. Kowalski ei ole ainoastaan pov-hahmo taikuuden maailmaan. Kowalski on kuin katsoja itse, ulkopuolinen joka näkee velhojen maailman läheltä ja rakastaa sitä. Iso osa huumorista on lähtöisin Kowalskista ja hänen reaktioistaan moniin outoihin asioihin mutta hänen rooliinsa kuuluu myös traagisia elementtejä. Kowalskin hahmo olisi helposti voinut olla pelkkä vitsi, tarpeeton sidekick joka vain generoisi komediaa mutta kiitos käsikirjoittajan ja loistavan näyttelijän on kyseessä elokuvan tärkeä avainhenkilö. 



Colin Farrel tekee (nykyään harvinaisen) viihdyttävän roolisuorituksen ankarana aurori Percival Vakana ja loppuun asti oli itselle auki minkälainen kaveri oli kyseessä. Hänen käytöksensä vaihtelee hyvin paljon eri ihmisten ympärillä, ja lopun konteksti kertoo paljon hahmosta jälkikäteen. Shawin suvun jäsenet olivat taasen elokuvan outolinnut; aluksi tuntui että heillä tulisi olemaan isompi asema elokuvassa ja loppua kohti mentäessä tämä vihjailu alkoi tuntu varmemmalta mutta loppujen lopuksi he eivät palvele tarkoitusta elokuvassa. Huomattavasti mielenkiintoisempi perhe oli Avoluun perhe, UusSalemilaisen Hyväntekeväisyysjärjestön toimijat. Oli mielenkiintoista nähdä hyvinkin synkkä ja ahdistava perhetilanne tässä maailmassa ja perhe toimi hyvänä mysteerinä koko elokuvan ajan. Perheen poikaa Valiota näyttelevä Ezra Miller on erittäin ahdistava ja jopa pelottava ilmestys kaikessa surkeudessaan mutta myös samalla realistinen ja jopa samaistuttava hahmo. Hänen elämäntilansa ja asemansa ei ole harvinainen nykyaikanakaan ja hän on auttamattoman jumissa omassa tilanteessaan.



Rakenteellisesti Ihmeotukset perustuu Liskon pyrkimykseen löytää kadottamansa eläimet, mutta tämän lisäksi on velhomaailman oma kriisi päällä, vihanlietsojat juonivat jotain omiaan ja aurori Vaka palloillee tässä keskellä. Liskon mukana tulee suuri määrä hullunkurisia taikaolentoja ja niiden nimiä, Goldsteinit esittelevät Amerikan velhoyhteisön outouksia ja tässä alkaa olla aika paljon kaikkea? Ihmeotuksien isoin ongelma on sen paras puoli; se heittää paljon katsojalle nieltäväksi ja laajentaa velhomaailmaa ihailtavasti. Mutta tiedon määrä voi olla hieman liikaa joillekin ja saattaa hankaloittaa tarinan seuraamista. Nostan kuitenkin hattuani elokuvalle siinä että se ei selittänyt liikaa asioita vaan informaatiota saatiin luonnollisesti tarinan kulkiessa eteenpäin, luottaen katsojan kykyyn. Rehellisesti sanoen monet monet tekijät joista en normaalisti oltiin muutettu tarpeeksi erilaiseksi että ne yllättivät ennemin kuin häiritsivät. Alunperin mielenkiintoisen oloinen Tina Goldstein on kuitenkin heikompia lenkkejä elokuvassa ja odotin ehkä jotain enemmän Agent Carter-henkistä hahmoa. Salakapakka oli hyvin aikakauteen osuva lokaatio  ja sen asiakkaat hauskoja mutta se oli välietappina turhahko ja ei edistänyt tarinaa juurikaan. Joissakin kohtaa tuntui että elokuvasta puuttui kohtaus ja toisessa taas tuntui että kohtaus oli turhahko tarinan kulun kannalta. 



Musiikeista vastasi James Newton Howard, ja vaikka hän ei yltänytkään John Williamsin tasolle teki hän perusvahvaa työtä, luoden leikillisen ja maagisen tunnelman juuri oikeisiin kohtiin, joskin olen eri mieltä sopiko muuten svengaava jazz-fiilistely loppuun. Ihmeotukset ja niiden olinpaikat on perushyvä fantasiaelokuva. Sen slapstickkiin ja kovaan rymistelyyn perustuvat toimintakohtaukset ihmeolentojen kanssa ovat hauskoja ja miellyttäviä seurata ja velhotaistelut taasen raakoja ja väkivaltaisia luoden hyvä kontrastin. Olennot itsessään ovat hyvin designattuja, joskin uskon että 2D:nä niistä saa paremmin selvää kuin hyökkäävässä 3D:ssä. Elokuva petasi (kuten kaikki nykyään) hyvin vahvasti sen jatkumoon ja mahdollisia tulevia elokuvia varten mikä itseasiassa ei häirinnyt niin paljoa kuin olisi voinut luulla. Kuten sanoin, itse arvostan kaikkea uutta tässä maailmassa kirjojen ulkopuolella ja elokuva levitti taas ison kasan hyviä juonenpätkiä seurattavaksi tulevissa leffoissa. Ihmeotuksissa riittää vauhtia ja vaarallisia tilanteita, taikamaailman ihmeitä seurattavaksi sekä voimakasta draamaa. Rowlingin luoma maailma elää ja voi hyvin. 

Atte T

PS. Alla SPOILEREITA elokuvasta joita käsittelen nopeasti jos lukijoita kiinnostaa mielipiteeni elokuvan lopusta. YOU HAVE BEEN WARNED!






- Kowalskin muisti katoaminen oli hyvin sydäntäsärkevä ja itseäni se harmitti heti, koska Kowalski oli kovasti mieleeni ja olisin halunnut nähdä lisää hänen seikkailujaan. Mutta sitten tuli viimeinen kohtaus joka oikeutti koko päätöksen. Queenie ja Jacob löytävät toisensa uudestaan ja edes muistin pyyhintä ei poista rakkautta heidän väliltään- he ovat luultavasti eturivissä kun paikallinen velhoyhteisö alkaa keskustelemaan avioliittolaistaan uudestaan. Osuvaa ja suloista yhtä aikaa.

- En ole yllättynyt mistään elokuvissa näin paljoa moneen aikaan, ja ylesön kollektiivinen "gasp" oli selkeästi samaa mieltä kanssani. Grindelwald tuli täysin puskista, ja en tajua mitenkä Johnny Deppin osuus elokuvassa oltiin onnistuttu pitämään näinkin pitkään pimennossa. En tunne Grindelwaldin hahmoa kovin hyvin ja olen ymmärtänyt että monet eivät pidä tästä uudesta versiosta. Tämän päälle Johnny Depp on tällä hetkellä hyvin kiistanalainen hahmo joten negativinen vastaanotto on täysin ymmärrettävää. "Voiko taiteen eroittaa taiteilijasta" on kysymys johon en lähde nyt syventymään. Mutta tämä täydellinen yllätys yhdistettynä mielestäni hyvin siistiin maskeeraukseen ja epä-Deppimäiseen ilmapiiriin hahmon ympärillä toimi itselleni hyvin ja sai minut odottamaan innolla elokuvaa jossa hän voi antaa täyden roolisuorituksen.

torstai 10. marraskuuta 2016

Top 10 Suosikkipeliäni (tällä hetkellä)

Eh, pakko saada pahaa mieltä pois jollakin tavalla. Puhutaanpas hieman videopeleistä.

Sarjakuvien, pöytäroolipelien ja elokuvien jälkeen suosikkiharrastuksiini kuuluu videopelit. Olen pelannut videopelejä hyvin kauan, aika pienestä lähtien. Meillä ei ole ikinä ollut kotona pelikonsoleita joten pelit jota olen päässyt pelaamaan ovat lähinnä olleet tietokonepelejä. Lapsuuteni pelit olivat Commander Keen, Worms, Liero, Dangerous Dave 2 ja monet muut 90-2000 luvun alun pc-pelit. Mutta peli jonka voin sanoa aloittaneen oman videopelibuumini oli Pokemon Game Boy Colourilla. Tämän jälkeen aloin hiljalleen pelaamaan enemmän pelejä, kunnes joskus ylä-aste aikoinani saimme kotiin ensimmäisen tietokoneen joka pystyi pyörittämään silloin moderneja videopelejä. En vieläkään ole hankkinut yhtä ainuttakaan pelikonsolia, olen pyrkinyt pärjäämään tietokoneella joskin välillä tämä on hyvin vaikaa eksklusiivisten pelien ollessa yhä arkea. Tämä harrastus on vienyt minua niin pitkälle että olen päätynyt opiskelemaankin pelikulttuureja.

Ja kuten kaikilla, minullakin on omat suosikit videopelien keskuudessa. Monilla hardcore-pelaajille listani näyttää varmasti häiritsevän modernilta mutta koska en ikinä oikein päässyt pelaamaan näitä kaikkien aikojen klassikkopelejä samassa ikäluokassa ja ajan kontekstissa. Ja päinvastoin kuin jotkut videopelikriitikot, mielestäni 2000-luku on tuottanut videopeliklassikoita ja ajattomia teoksia jotka ovat muokanneet tulevia tekijöitä ja pelaajasukupolvia. Ainoa sääntö on se että samasta sarjasta en ota yhtä peliä enempää. Pidemmittä puheitta, tässä minun Top 10 suosikkiani videopelien maailmasta!


10. Dawn of War: Dark Crusade

 



On 41. vuosisata, ja vain sota on ikuista. Kronuksen planeetta on konfliktin uusin haara, ja kukaan ei halua päästää irti siitä. Galaksin rodut kokoontuvat planeetan pinnalle vuodattamaan verta pitkässä sodassa joko kauheiden jumalten, muinaisten lakien tai keisarin tahdon nimessä tai vain koska. Synkässä ja karussa tulevaisuudessa ei ole kuin sotaa.



Olen Games Workshopin Warhammer 40 000-pelisarjan suuri ystävä ja tämä on peli joka mielestäni onnistui parhaiten strategiapelin siirtämisessä virtuaalimuotoon. Dark Crusaden kampanja on eeppinen ja monimuotoinen, ja eri faktioilla pelaaminen on oikeasti erilaista. Chaos Space Marines ja Orks-faktiot tulivat hyvin tutuiksi useankin kampanjan aikana ja tietyt hetket pelissä ovat jääneet muistiini vahvasti. En pelaa paljoa reaaliaikastrategiapelejä mutta Dawn of War on ollut poikkeus. Eeppinen maailma, hyvä hahmot ja mainio kirjoittaminen tekevät Dawn of War: Dark Crusadesta aidon tuntuisen adaptaation legendaarisesta pöytäpelistä.

"READY FOR STOMPIN'"

9. Guild Wars 2

 



Sukupolvien ajan sota raivosi Tyriassa. Maanpaossa olevat ihmiset, nerokkaat asurat, väkivahvat nornit, petomaiset charrit ja juuri herännyt sylvarit elivät sodassa. Sitten viisi lohikäärmettä heräsi, ja Tyria alkoi suistua kohti kadotusta. Tyrian rotujen täytyy unohtaa sotansa, yhdistää suuret killat ja taistella Tyrian puolesta viimeistä vihollista vastaan. 



Guild Wars 2 on paras MMORPG jota olen koskaan pelannut, ja tämä ei johdu ainoastaan siitä että se on ilmainen. Guild Wars 2 on monipuolinen niin maailmaltaan kuin pelimekaniikaltaan. Erilaiset ammatit ovat mielenkiintoisia (Engineer oli oma suosikkini) ja rodut rikkovat mukavasti perinteisiä fantasian vakiorotuja, eritoten kasvimaiset sylvarit ja hyeenoja ja leijonia muistuttavat charrit. Jokaisen rodun aloitus tuntuu hyvin erilaiselta ja sopivalta mikä rohkaisee uudelleenpelaamisarvoa. Ja ennen kaikkea, Tyria on mielenkiintoinen maa jossa seikkailla. Se on täynnä lumisia vuoria, höyryviä sademetsiä ja synkkiä soita joidenka lävitse kulkeminen on jännittävää ja täynnä tehtävää. Tähän lisätään vielä loistava ja kohtelias pelaajakunta ja Guild Wars 2 on paras esimerkki alaltaan.

"Fear not this night..."


8. Portal 2

 



Aperture Science Enrichment Centre on raunioina, ja sen kryosäilöstä herää äänetön protagonistimme Chell. Hän lyöttäytyy kumppanirobotti Wheatleyn mukaan kunnes he vahingossa herättävät GlaDOSin, kostonhimoisen ja megalomaanisen tekoälyn joka aloittaa Chellin "testaamisen" tappavissa kokeissaan Wheatleyn yrittäessä vapauttaa molempia. Samalla Chell oppii Aperturen synkän, joskin huvittavan historian.



Portal 2 on fiksu komedia videopelin muodossa, mikä on jokseenkin harvinaista. Se on paikka paikoin hulvattoman hauska ja oikean komedian tavoin osaa myös pitää hiljaisia hetkiä ja dramaattisia hetkiä. Paljon tästä komediasta nojaa Aperturen perustajan Cave Johnsoniin (J.K Simmons) jonka muistelmia ja nauhoituksia kuuluu taustalta aina silloin tällöin. Tämän lisäksi GlaDOS on yhä ehkä siistein moderni robottihahmo videopeleissä ja uusi tulokas Wheatley on mainio vastapari kylmälle ja tunteettomalle GlaDOSille. Portal 2 on hauska, haastava ja aivonystyröitä vetreyttävä kokemus joka imee sinut mukaansa yksinkertaiseen mutta charmikkaaseen maailmansa nopeasti. 

"We're not just banging rocks here."

7. Tomb Raider

 



Legendaarista Yamatain saarta etsivä tutkimusretki ajautui karille. Harvat selviytyjät löysivät itsensä suurelta ja mysteeriseltä saarelta täynnä vaaroja. Pian selviytyjät tajuavat että he eivät ole saarella yksin, ja kaikki sielä heitä uhkaavat eivät ole luonnollisia. Yksi selviytyjistä alkaa etsimään kadonneita tovereitaan, taistelemaan sen vaaroja vastaan ja selvittämään sen vuosisataista historiaa. Hänen nimensä on Lara Croft.



En ollut aiemmin pelannut lainkaan Tomb Raider-sarjan pelejä, mutta tietämykseni sarjan kliseistä ja traditioista oli laaja. Tomb Raider oli fiksu, hyvin tehty ja rankka reboot koko pelisarjalle joka toi koko franchisen nykyaikaan. En edes pidä ns ammuskelupeleistä tai survival-peleistä mutta uskon että minuun kuten moneen muuhunki vetosi Lara Croft hahmona. Lara on hyvin samaistuttava ja sympaattinen hahmo ja vaikka peli tuntuukin paikka paikoin tämän kidutusten seuraamiselta on hänen kärsimyksensä tärkeä osa pelin selkärankaa. Lara nousee toivottomasta tilanteesta voittajaksi uskomattomien vastoinkäymisten lävitse. Saari on hieno lokaatio pelille ja sivuhahmot joita suojellaan ovat tykättäviä ja persoonallisia. Tomb Raider on esimerkki siitä että rebootit voivat toimia ja olla jopa paljon parempia kuin alkuperäinen.

"Sacrifice is a choice you make, loss is a choice made for you."

6. Pokemon Blue & Red

 



Tarvitseeko tämä edes esittelyä? Sinä olet Pokemon-kouluttaja jonka elämäntehtävänä on kouluttaa Pokemoninsa, taistella muita kouluttajia vastaan, voittaa kaikki salipäälliköt sekä vihattu kilpailijasi- sekä tietysti kerätä ne kaikki!



Myönnän heti että tähän sijoitukseen kuuluu paljon nostalgiasta nousevaa vaikuttajaa. Mutta Pokemon on kulkenut mukanani alusta lähtien, ja juurikin tämä versio on ollut tärkeä minulle vuosien ajan. En ole jaksanut innostua uusista versioista, sillä alkuperäinen antoi minulle kaiken mitä halusin. Muistan ikuisesti ne hetket kun pelasin Pokemonia tuntikaupalla satoi tai paistoi, kun kilpailijan teemamusiikki pärähti yllättäen päälle ja se perkele marssi kulman takaa esiin verenmaku suussa ja sitä kun ensimmäisen kerran voitat elite fourin. Pokemon on nerokas idea ja tämä peli on sen tyylikkäin ja onnistunein muoto. 

"Smell ya later!"

5. Arkham Asylum

 



Jokerin ja Batmanin ikuinen tanssi on taas saavuttanut tauon. Kun Batman vie Jokerin takaisin selliinsä Arkhamin mielisairaalassa, on yön ritari epäilyn vallassa. Jokeri antautui liian helpolla. Pian ansa laukeaa ja hullut valtaavat Arkhamin johonka Batman on nyt vangittu. Batman aloittaa Arkhamin rauhoittamisen mutta uudet hulluudet ja vaarat nousevat mitä pidemmälle hän kulkee.



Jos Guild Wars 2 on esimerkki hyvästä mmorpg:ista ja Tomb Raider hyvästä rebootista, Arkham Asylum on todiste siitä että lisenssipelien ei tarvitse olla huonoja. Arkham Asylum on paras Batman-peli mitä on ikinä tehty ja oli alku todella hyvälle sarjalle. Arkhamissa tunnelma on katossa alusta loppuun asti. Sen suljettu tila pitää koon pienenä ja asiat simppeleinä. Arkham on uskomattoman hieno peliympäristö täynnä salaisuuksia ja yllätyksiä joidenka löytäminen on joka kerta ilo. Eri viholliset pitää voittaa eri tavoilla ja joka kerta kun luulet keksineesi kikan on taistelu vaikeampi seuraavalla kerralla. Ja erittäin hyvä ääninäyttely tekee koko pelikokemuksesta vielä mieleenjäävämmän. Arkham Asylum on hyvin kirjoitettu ja suunniteltu peli joka on Batmanin monista esiintymisistä parhaimpia. 

"Plans, plans, plans...they always have their plans. But the problem with their plan is that when you take an insane person to the asylum...you're just taking him home. "


4. Assasins Creed 2

 



Vuosisatojen ajan on salainen taistelu jatkunut ilman ratkaisua. Temppeliherrat ja Assasiinit, hallinta vastaan vapaus. Tämän ottelun näyttämö on nyt renesanssi-italia. Ezio Auditore on lähes tuhotun assasiinijärjestön viimeinen jäsen, ja tämän perheen kuoltua petturien käsissä aloittaa hän koston matkan lävitse Firenzen ja Venetsian katujen. Veri tulee virtaamaan kaduilla oikeuden nimissä.



Rakastan Assasins Creed-pelisarjaa, ja valinta yhdestä pelistä koko sarjassa on vaikea. Olisin varmaan valinnut Assasins Creed 3:en sen loistavan päähenkilön ja harmaan moraalin vuoksi mutta AC2:en kohdalla ympäristö ja tarina voittaa. Ezion matka nuoresta pojasta mieheksi on mielenkiintoinen ja täynnä käänteitä joita ei näe tulevan. Se kuvaa renesanssin Italiaa upealla tavalla ja historianörttinä arvostin sen tarkkuutta yksityiskohdissa ja sen kattavaa taustoitusta jokaisesta tunnetusta rakennuksesta ja henkilöstä. Ja musiikki! Olen varma että Assasins Creed 2:en alku jää historiaan yhtenä tyylikkäimmistä ja enteilevän surullisista kohtauksista moderneissa videopeleissä. Pelisarja ei ehkä enään elä kulta-aikaansa mutta tämä peli on loistava yhä. 

"Compio questo sacrifico per il bene superio. Requiescat di Pace."

3. Dragon Age: Inquisition

 



Maagien ja Templarien sota on ajanut Thedaksen kaaoksen valtaan. Kun rauhanneuvottelu päätyi Chantry-kirkon Ylimmän sekä satojen muiden kuolemaan, nousi näistä raunioista toivon lähde. Tämä sankari oltiin merkitty tuonpuoleisen voimilla, ja hänen tehtäväkseen nousi pelastaa maailma tuhon reunalta, yhdistää taistelevat faktiot ja tuoda rauha taas Thedakseen. Sinä olet inkvisiittori. 



Dragon Age-pelisarja on hyvin tärkeä minulle, ja valinta tämän ja Dragon Age: Originsin väliltä oli vaikea mutta Inquisitionin ulkonäkö ja monimuotoisuus vievät voiton. Olen sen ilmestymisen jälkeen pelannut sen lävitse kokonaan kolmella eri rodulla ja ammatilla ja useampi on vielä kesken. Se antaa uskomattoman määrän valintoja niin hahmonteossa kuin itse pelissäkin. Peli on myöskin hyvin taktinen ja vaatii pelaajaa valmistautumaan taisteluihin oikeilla loitsuilla ja kikoilla. Mutta tämä on Biowaren peli ja siinä tarina ja hahmot ovat tärkeimpiä. Kaikki EPH:t ovat miellyttäviä, hauskoja mutta myös viallisia joka tekee niistä yllättävänkin aidon tuntuisia ja harva videopeli käsittelee uskontoa näin isossa mittakaavassa ja erilaisista näkökulmista. Inquisition tarina alkaa näyttävästi, luo pohjan konfliktille tehokkaasti ja jatkaa tältä pohjalta toinen toistaan eeppisempiin ja sydäntäsärkeviin tilanteisiin. Dragon Age: Inquisition on lahja joka jatkaa antamista yhä neljännelläkin uudelleenpelaamiskerralla.

"All of this happened because of the fanatics and arguments about the next world. It's time we start believing in this one."


2. Mass Effect 2

 



Normandy-tähtilaivan kapteeni Shepard joutuu hirvittävään onnettomuuteen. Cerberus-järjestö auttaa häntä paranemaan vastineeksi avusta ihmissiirtokuntien suojelussa Collectors-hirviöitä vastaan. Collectorsien takana piilee isompi uhka ja tämä tehtävä on nopeasti muuttumassa itsemurhatehtäväksi.



Mass Effect 2 on suosikkini kaikista Biowaren videoroolipeleistä. Se on Shepardin tarinan luonnollinen jatkumo ja jatkaa Mass Effectin tyyliä loogiseen suuntaan, tutustuttaen pelaajan täysin uuteen ympäristöön. Sen tarina on synkkä, monitahoinen ja hahmojen kohtalot muokkautuvat sinun valintojesi perusteella. Hahmot kuten Garrus Vakarian, Jack ja Mordin Solus ovat uniikkeja mutta tunnistettavia, traagisia mutta hauskoja ja heihin kiintyy helposti. Shepard itse on hyvin kirjoitettu päähenkilö joka antaa kuitenkin paljon pelaajalle varaa pelata hahmoaan omalla tavallaan. Mass Effect 2 on kuin Shakespearea: suuria tunteita, eeppistä draamaa, suuria käänteitä ja kaikki suuret käänteet juontavat itsensä humaaneihin tunteisiin. Mass Effect 2 on pelisarjansa paras peli, ja Andromedalla on isot saappaat täytettävänä. 

"We'll fight and win without it. I won't let fear compromise who I am."

Okei, nyt saavumme numero yhteen. Tämä on peli jota olen pelannut enemmn kuin mitään muuta peliä koskaan aikaisemmin. Steamin mukaan ole pelannut sitä 520 tuntia eli reilut 21 päivää mutta vain kerran olen pelannut sen ns. loppuun asti. Sen pelaamisesta on tullut arkea ja usein lumen sataessa maahan mieleni halajaa takaisin tämän pelin maisemiin. Kyseessä on tietysti...

1. Elder Scrolls V: Skyrim

 



Meidän olisi pitänyt nähdä sen tulevan. Muinainen Käärö ennusti sen. Kun Skyrimin pojat ja tyttäret vuodattavat toistensa verta. Me emme halunneet uskoa siihen. Mutta nyt totuus kajastaa liekkien keskeltä! Mutta on yksi jota he pelkäävät. Heidän kielessään hänen nimensä on dovahkiin-Dragonborn!



Fuck yes. Elder Scrolls V: Skyrim on suosikkipelini kautta aikojen. Olen pelannut sitä enemmän kuin mitään muuta peliä vailla merkkiäkään kyllästymisestä. Skyrimin maa on suunnaton ja löydän yhä tässäkin vaiheessa uusia asioita sieltä. Jokainen hahmo jonka luon on erilainen niin taistelutavaltaan kuin luonteeltaan. Ensin olen arkkivelho, sitten Skyrimin varkaista parhain ja lopulta taistelen maan parhaimpien palkkasoturien riveissä. Ja lohikäärmeitä! Kun lohikäärmeen huuto kajahtaa taivaalta ja varjo lentää ylitsesi on fiilis yhä satojen tuntien jälkeen katossa! Skyrim käsittelee sisällisodan vaikeita teemoja sekä rasismia kypsällä tavalla ja antaa pelaajalle mahdollisuuden puuttua asioiden kulkuun merkittävästi. Se on kaunis tarinoiltaan kuin ulkonäöltään, eeppinen isossa ja pienessä mittakaavassa ja täynnä hienoja hahmoja. Mutta hienointa Skyrimissä on valita suunta, yksinäinen vuorenhuippu ja vain lähteä matkustamaan. Skyrim tarjoaa sinulle haasteita, vaihtoehtoja ja ennen kaikkea eeppisen seikkailun jonka aikana ei taatusti tule tylsää.

"Fus Roh Da!"

Elder Scrolls V: Skyrim on suosikkipelini koska se antaa minulle pelaajana mahdollisuuden pelata oma seikkailuni, seikkailun joka ei seuraa samanlaista polkua joka kerta mutta on yhtä mahtava joka kerta.

Semmoista tällä kertaa! Josko tästä päästäisiin taas uusiin aiheisiin kiinni. Mitkä ovat teidän lempipelinne?

Atte T