Olen aiemminkin maininnut, miten minä en ole varsinaisesti saanut ensikosketustani Star Warsiin alkuperäisen elokuvatrilogian kautta. Minulle ensimmäinen Star Wars- media oli Uuden Toivon kasettisatu-versio. Mutta varsinaisesti minä kasvoin prequel- trilogian aikana Star Wars -faniksi joka olen nyt. Nuorempana katselin kotona VHS:ltä Pimeää Uhkaa, Kloonien Hyökkäystä ja Sithin Kostoa jatkuvasti uudestaan, ja minulla on paljon lämpimiä muistoja yhä noista elokuvista - erityisesti Ewan McGregorin Obi-Wan Kenobista. Ja kun Disney ilmoitti tekevänsä sarjan Obi-Wanista, olin....ristiriitainen. McGregorin Obi-Wan on yksi prequel- leffojen parhaimmista asioista, ehkä jopa paras, ja McGregor jos joku ansaitsee helpon ja ison palkkion hahmon uusimisesta. Mutta toisaalta, minun ideani siitä millainen hyvä Obi-Wan sarja olisi eroaisi varmasti Disneyn brändiuskollisesta ja franchise-synergiaa sykkivästä ideasta.
Suomi-Rivendell-Asgard
torstai 23. kesäkuuta 2022
Aasa Arvostaa: Obi-Wan Kenobi
perjantai 6. toukokuuta 2022
Aasa Arvostaa: Doctor Strange in the Multiverse of Madness
Minä pidin paljon ensimmäisestä Doctor Strange- elokuvasta. Ymmärrän että sen tullessa ulos oli katsojat aika kyllästyneitä origin story- supersankarileffoihin, ja eritoten ymmärrän elokuvan ongelmat kulttuurisen omimisen ja valkopesun kanssa. Mutta se mistä pidin oli Tohtori Strange itse ja mitä elokuva käsitteli - rajoittuneen vision laajentumista ja empatiaa. Olin hieman harmissani kun tuon elokuvan ohjaaja Scott Derrickson ei saanut jatkaa työtä hahmon parissa, mutta innostuin uudestaan kun Sam Raimi päästettiin takaisin supersankarielokuvan puikkoihin. Raimin kaksi ensimmäistä Spider-Mania on yhä parhaimpien supersankarielokuvien joukossa, ja hänen kokemuksensa kauhun parissa sopii vallan mainiosti Tohtori Oudon maailmaan.
Ja Raimi ei pettänyt tällä puolella laisinkaan.
Doctor Strange in the Multiverse of Madness
Mutta elokuvan tähti on Elizabeth Olsenin Wanda Maximoff, nyt virallisesti Purppuranoidan manttelin ottanut maailman mahtavin noita. Maximoffin traumat ja kärsimykset on käyty läpi WandaVisionissa (mikä, valitettavasti, tarkoittaa sitä että WandaVisionin katsominen on jonkinlainen edellytys), ja sen sijaan että hän olisi parantunut, on tämän suru ja kaipuu perhettään kohtaan vain syventynyt. Purppuranoita on Multiverse of Madnessin todellinen antagonisti, joka haluaa America Chavezin voiman itselleen jotta voi löytää multiversumista lapsensa ja löytää sen onnen uudestaan, jonka hän menetti. Olsen on loistava: hän toimii sekä todella uhkaavana pahiksena, ja Raimi ja Olsen nauttivat selkeästi paljon tehdessään Purppuranoidan noituudesta todella karmivaa paikka paikoin. Samalla kuitenkin elokuvan dramaattisimmat ja sydäntäsärkevimmät hetket ovat Olsenin hartioilla, tämän kaipuun ja kärsimysten näkyen Olsenin kasvoilla ja tämän värisevässä äänessä. On aika huikeaa, että Marvelin pitkäaikainen pahisongelma ratkaistaan tekemällä yhdestä vanhoista sankareista pahis. Jossain muussa tapauksessa tämä voisi olla tökeröä, mutta Wandan kärsimys, tämän taipumus käyttää voimiaan huolimattomasti oman tuskansa lievittämiseen ja pitkään kehitetty narratiivi tekevät Wandan kääntymisestä pimeän puolella uskottavan. Wanda repi aukon rakkaimpansa päähän pelastaakseen maailman, ja sillä ei ollut lopulta mitään väliä, ja sitten hän menetti lapsensa koittaessaan saada onnea takaisin elämäänsä. Can't really blame her.
Elokuvan nimi on myös hyvin osuva, mutta silti kannattaa pitää jalat maassa jossain määrin: toki multiversumin monipuolisuus nähdään nopeissa hyppäyksissä, mutta itse elokuvassa näemme vain muutaman vaihtoehtotodellisuuden kunnolla. Raimi ja käsikirjoittaja Michael Waldron kuitenkin tekevät multiversumista monipuolisen sekamelskan, ja antane kuvan loputtomista mahdollisuuksista joita on olemassa. Erilaisia sankareita, erilaisia lopputuloksia ja erilaisia tyylejä, ja Raimi pääsee sekä hassuttelemaan että hirvittämään näillä visioilla. Samalla multiversumi antaa mahdollisuuden näyttää eri versioita Strangesta: Tietyt tahot multiversumissa pitävät Strangea sen vaarallisimpana olentona, koska todellisuus todellisuuden jälkeen näyttää aina siltä, että Strange tekee päätöksiä omin luvin ja välittämättä aina seuraamuksista. Meidän tuntemamme Strange antoi puolen universumista kuolla viideksi vuodeksi koska hänen mukaansa muuta keinoa ei ollut. Mitä muita keinoja Stranget ovat käyttäneet koska ovat itse päättäneet sen olevan oikein? Elokuvan loppua myöten Raimi kanavoi aikaisempia elokuviaan, ja Strangen suuri voima tuo suuren vastuun, mutta päinvastoin kuin Peter Parker, Stranget kautta multiversumin eivät ole sisäistäneet tätä viestiä.
Tämä on myös melkein MCU:n ensimmäinen kauhuelokuva. Ehkä Raimi olisi halunnut mennä vielä pidemmälle ja MCU:n studiomalli pidätteli häntä pääsemästä kunnolla valloilleen verikekkeröinnin kanssa, mutta puhumme tästä huolimatta MCU:n verisimmästä ja rujoimmasta elokuvasta. Jättiläishirviöiden silmämunat poksahtelevat pois kuopistaan, Purppuranoidan taikuus sulattaa ihmisiä tuhkakasoiksi ja erityisesti yhdessä kohtauksessa Raimi pääsee pidemmälle kuin ikinä odotin MCU:n päästävän ketään, päiden räjähdellessä ja ruumiiden silpoutuessa yllättävässä väkivallan purkauksessa. Kuten aiemmin mainitsin, Raimi ja Olsen pääsevät leikkimään kunnolla Purppuranoidan taikuuden kanssa, tuoden mieleen sekä paikka paikoin Evil Deadin ja Drag Me To Hellin tyyliset kuvaustekniikat ja äänimaailmat. Tohtori Outo on aina vähintään flirttaillut kauhun kanssa sarjakuvissa, ja kadotettujen sielut, demonit, possessio ja taikuuden karmivampi puoli on aina ollut osa näitä tarinoita, ja Raimi selkeästi muistaa tämän hyvin. Raimin tietty camp horror- estetiikka sopii Multiverse of Madnessin ja Tohtorin tyyliin erinomaisesti, kynttilöiden sammuen ja syttyen spontaanisti ja ihmisruumiiden vääntyillessä luonnottomasti niiden tunkiessa itseään todellisuuteen. Visuaalisuus, tyyli ja estetiikka nostavat Multiverse of Madnessin monien edeltäjiensä yläpuolelle, ja Raimi ansaitsee vain kehuja valinnoistaan.
Multiverse of Madness on aikamoista tykitystä, ja kestää hyvä tovi ennen kuin elokuva hidastuu ja huokaisee hetken, kunnes tykitys jatkuu. Ja sanon tämän hyvällä; juoni on luonnollisesti aikamoista sillisalaattia ja taikakirjojen metästystä joilla on merkitystä aika vähän, mutta Raimi pitää momentumin yllä ja jännitteen kasassa erinomaisesti. Elfmanin musiikit sopivat elokuvana hyvin, parissa kohtaa sähkökitaran rämistessä käyntiin tunnelman nostamiseksi ja en edes puhunut musikaalisesta taistelusta elokuvassa lainkaan. Doctor Strange in the Multiverse of Madness on erittäin viihdyttävä elokuva. Hymyilin suurimman osan elokuvasta, Raimin vääntäessä nupit kaakkoon ja sitten repien sydämen irti rinnastani kun olin tuudittautunut jo elokuvan räväkkään menoon tarpeeksi. Tällaista haluan enemmän! Haluan uniikkeja ääniä kuten Raimi revittelemässä tämän maailman turvatuimman franchisen sisällä, sekoittaen genrejä ja tyylejä mielensä mukaan ja tuoden sarjakuvien gonzouden mukaan kunnolla. Tähän mennessä on oikeastaan vain James Gunn ja Taika Waititi tehneet tämän jollain tasolla (got my eye on you, Love and Thunder) ja toivon suurta menestystä Doctor Strange in the Multiverse of Madnessille jotta saamme lisää tämän kaltaisia elokuvia Marvel Cinematic Universeen.
Aasa T
SPOILERS!
- Illuminati oli haska nähdä, ja tykkäsin versioista joita siihen oltiin saatu mukaan. Summa summarum: Kapteeni Carter (Haley Atwell) tarvitsee oman elokuvan, Black Bolt (Anson Mount) olisi pitänyt näyttää tältä surullisen kuuluisassa Inhumans- sarjassa, kiva nähdä Mordoa (Chiwetel Ejiofor) taas (ja nyt hän on paroni!), Lashana Lynchin Kapteeni Marvel rokkaa, ehkä joku mielenkiintoisempi näyttelijä voi nyt näytellä Maa-616:a Reed Richardsia (John Krasinski) ja kai muutkin kuulivat 90-luvun X-Men- animaatiosarjan teeman kun Charles Xavier (Patrick Stewart) rullasi paikalle? Xavierin koko design ja tyyli miten hän käytti voimiaan oli suoraa tuosta sarjasta, bless you Sam Raimi. Tämän takia tykkään multiversumi-tarinoista; on hauskaa nähdä eri versioita samoista hahmoista ja miten heidän elämänsä on erillaista - ja sitten nähdä heidän kuolevan huvittavalla tavalla.
- Teille jotka eivät tiedä: Charlize Theronin hahmo lopussa on Clea, sarjakuvissa Strangen pitkäaikainen romanttinen vastapari ja myöhemmin vaimo, ja sukua eräälle aiemmin nähdylle kosmiselle entiteetille...
torstai 5. toukokuuta 2022
Aasa Arvostaa: Moon Knight
Tarkoitukseni oli arvioida jokainen Marvelin uusista televisiosarjoista DisneyPlus-suoratoistopalvelussa, mutta Hawkeye jäi välistä Joulukuun kiireiden vuoksi. En tosin tiedä mitä minulla olisi ollut sanottavana Hawkeyesta; se oli ihan mainio ja hauska sarja, mutta se ei juuri herättänyt ajatuksia. Ja minä sentään pidän MCU:n Haukansilmästä hahmona aika paljon. Mutta Moon Knight on eri asia. Olen odottanut tätä sarjaa kauan, sillä minä rakastan Kuuritaria hahmona. En ole päässyt tekemään kunnon retrospektiivia Kuuritariin vaikka tarkoitus on ollut (Warren Ellisin paljastuminen groomaajaksi vähensi intoani yhdessä kohtaa palata hahmon modernin runin pariin), koska Kuuritari on yksi mielenkiintoisempia Marvelin b-luokan supersankareita. Kuuritari (Marc Spector) on Marvelin vastine Batmanille: rikas idiootti ilman päivätyötä, joka taistelee rikollisuutta vastaan öisin viitassa ja naamiossa. Mutta Kuuritari on myös melkein hahmo-dekonstruktio Batmanista: Batman pysyttelee varjoissa ja pukeutuu sen mukaisesti, mutta Kuuritari "haluaa että hänet nähdään", pukeutuen kokonaan valkoiseen vaatetukseen. Tietyt Batman-sarjakuvat ovat vihjailleet Batmanin oman mielenterveyden suhteen, verraten Batmania näin tämän vihollisiin. Kuuritarissa ei ole mitään vihjailtavaa: hän kärsii lukuisista mielenterveyden ongelmista, pääasiallisesti dissosiatiivisesta identiteettihäiriöstä. Parhaat Kuuritari-tarinat tuovat tämän puolen hahmosta mukaan ja tekevät tarinoista mielenkiintoisia matkoja Spectorin psyykkeeseen.
Miten sitten tv-sarja onnistuu tämän puolen esiintuonnissa?
Moon Knight
![]() |
I see what you did there. |
maanantai 25. huhtikuuta 2022
Aasa Arvostaa: The Unbearable Weight of Massive Talent
Ottaen huomioon kuinka kauan Nicolas Cage on näytellyt ja kuinka kauan hän on ollut kuuluisa omalla, uniikilla tavallaan, hänellä kesti aika kauan tehdä oma My Name is Bruce- metaelokuva.
The Unbearable Weight of Massive Talent
torstai 31. maaliskuuta 2022
Transnäkyvyyden päivä 2022: Nopea katsaus transhahmoihin sarjakuvissa
Tänään on kansainvälinen transnäkyvyyden päivä, ja haluan sen kunniaksi puhua transnäkyvyydestä sarjakuvissa. Transhahmojen määrä eri mediamuodoissa on alkanut lisääntyä huomattavasti viimeisen vuosikymmenen aikana, ja kiitettävä osa niistä ovat olleet myös erittäin positiivisia. Euphoria, kaikista vioistaan huolimatta, on ehkä isoin sarja tällä hetkellä jonka toinen päähenkilöistä on transnainen, joka on esitetty mielestäni erinomaisesti. Odotan kovasti tulevaa Hellraiser- elokuvaa, jossa Pinheadin ikonisessa roolissa on Sense8- sarjasta tuttu Jamie Clayton ja pian ilmestyvällä Umbrella Academyn 3. kaudella Elliot Pagen hahmo on näyttelijänsä tapaan transmaskuliini Victor Hargraves. Sarjakuvat ovat kuitenkin olleet televisiota ja elokuvia edellä kauan, joskin määrä ei ole aina korvannut laatua. 2010-luvulla on sarjakuvissa sukupuolivähemmistöihin kuuluvien hahmojen näkyvyys erityisesti ollut nousussa, taidemuodon antaessa sekä cis- kirjoittajille että transtaustaisille taiteilijoille mahdollisuuden tuoda monipuolisuutta tarinoihin. Tässä blogitekstissä käyn läpi viisi hahmoa sarjakuvista, esittelen heidät ja käyn läpi miten he onnistuvat tai epäonnistuvat representaatiossaan.
Pari sääntöä ja huomiota:
1) Tämä ei ole "parhaat transhahmot mediassa" lista. Nämä hahmot omaavat sekä positiivisia että negatiivisia puolia, ja haluan käsitellä niitä mieluummin kuin täydellisiä esimerkkejä koska ne voivat opettaa meille jotain sudenkuopista ja kertoa jotain transhahmojen lisäämisestä tarinoihin.
2) Tämä ei ole kaikenkattava listaus, olisin voinut täyttää kymmenen henkilön listan mutta se ei olisi ollut yhtä monipuolinen kuin tämä. Tietyillä sukupuolivähemmistöillä on hypernäkyvyyttä (tästä lisää hieman alempana) ja halusin käydä läpi erilaisia esimerkkejä saman toistamisen sijaan. Jos mielestäsi jätin ulos jonkun hahmon Y sarjasta X, niin luultavasti en ole tutustunut siihen tai se ei ollut sellainen, josta minulla olisi ollut jotain sanottavaa. Suosittelen kyllä kertomaan näistä minulle kommenteissa sekä täällä että somessa, ja jakamaan tätä blogikirjoitusta eteenpäin samalla!
3) Sisältövaroitus: transfobiset tropet ja kliseet, väärinsukupuolitus
Aloitetaan.
Kikunojo of the Lingering Snows - One Piece (transnainen)
![]() |
Lingering, Fallen, kääntäjät eivät ole yksimielisiä |
Huonoa: Kikun kaapista tuleminen ei ollut hahmon parhaita hetkiä, missä näkyy hyvät tarkoitusperät mutta cis-kirjoittajan rajoitettu näkemys tästä hetkestä. Kikun pukiessa naamarin kasvoilleen hänet tunnistetaan Kikunojoksi, ja paikalla olijat huutavat isoon ääneen tämän olevan oikeasti mies. Kiku vastaa heille "kyllä, mutta sydämessäni olen nainen". Ymmärrän mitä Oda haki takaa, mutta tämä "olen Y mutta sydämessäni olen X" on aika tarpeeton, vanhanaikainen ja bioessentiaalinen tapa ilmaista omaa sukupuoli-identiteettiä. Transnaiset ovat naisia, piste. Mitään muuta ei tarvita. Kukaan ei kuitenkaan jatkossa kutsu Kikua miksikään muuksi kuin naiseksi ja hänen sukupuolensa ei nouse tämän jälkeen esiin merkittävällä tavalla.
Cordelia - Vinland Saga (transnainen)
Kuka: Vinland Saga on Makoto Yukimuran viikinki-manga, joka kertoo fiktiivistä tarinaa myöhäisen viikinki-ajan tutkimusmatkailija Thorfinnista. Thorfinnin elämän sarjassa voi jakaa kolmeen osaan: lapsuus, jolloin hän asui Islannissa perheensä kanssa, nuoruus jolloin isänsä kuoleman jälkeen Thorfinn lyöttäytyi isänsä tappajan joukkoihin voidakseen kostaa ja aikuisuus, jolloin traumatisoitunut ja muutoksen elämässään tehnyt Thorfinn koittaa luoda turvallisemman maailman ilman väkivaltaa. Thorfinnin suunnitellessa matkaa "Viinimaahan" (eli: nykyinen Amerikka), tulee hänen luokseen karannut orja nimeltä Cordelia. Cordelia on kuuluisan viikinkisoturin lapsi, mutta pakeni äitinsä kanssa ennen kuin tämä ehti koittaa naittaa lastaan toiselle viikinkisoturille. Cordelia joutui lopulta orjaksi ja karkasi, jotta voisi liittyä Thorfinnin retkikuntaan.
Hyvää: Cordelia on visuaalisesti hyvin erilainen kuin mitkään muut transnaiset mediassa. Suurin osa transfeminiineista hahmoita ovat "passing", eli he eivät eroa presentaatioltaan tai olemukseltaan cisnaisista. Mutta kaikki eivät halua tai voi sulautua cisnormatiiviseen väestöön. Cordelia haluaisi, mutta hän on pitkä, harteikas, lihaksikas ja raskasrakenteinen. Hänen isänsä on Thorkell Pitkä, legendaarisen vahva viikinki ja yhdennäköisyys isän ja tyttären välillä on huomattava. Tämä ei vähennä hänen naiseuttaan kuitenkaan protagonistien ja tämän ystävien silmissä: Cordelia hyväksytään osaksi retkikuntaa ja vaikka heistä monet tietävät hänen maskuliinisen orjanimensä, ei kukaan käytä sitä hänestä vahingossakaan. Cordelia on myös muuta kuin pelkkä satunnainen sivuhahmo, ja tämän tahto sulautua ja löytää paikka jossa hänet hyväksytään on hyvin samaistuttava.
Huonoa: ELIKKÄS. Cordelia määriteltiin syntymässään pojaksi hetkeksi, kunnes hänen äitinsä tajusi että Thorkell veisi hänen lapsensa pois ja kasvattaisi soturiksi. Cordelian äiti kertoi Thorkellille (joka ei ole se terävin kirves simasalissa) lapsen olevan tyttö, ja kasvatti hänet sen mukaisesti. Tästä saa aivan liian nopeasti tehtyä tulkinnan, jossa transsukupuolisuus on jotain mitä vanhemmat iskostavat lapsiin heidän tietämättään, joka on vahingollinen ja syvästi ongelmallinen (sekä todellisuudesta vieraantunut) pelottelukuva. Cordelia ei kuitenkaan koe itse ristiriitaisuutta sukupuolestaan, ja kuten Cordelia itse sanoo: "your love was not a lie". Yukimura ei varsinaisesti luo kuvaa että Cordelia olisi mitenkään harhaanjohdettu tai väärässä oman sukupuolikokemuksensa kanssa, ja Cordelian äidin valinta on johdonmukainen maailman sisällä. Tässä käytiin niin lähellä syvästi transfobista valhetta että kun luin tuota lukua ensimmäisen kerran pelkäsin, että se olisi viimeinen Vinland Sagan luku jonka lukisin.
Myös: voisiko jokainen uusi hahmo Vinland Sagassa joka näkee Cordelian olla sanomatta ääneen jotain tämän sukupuolesta? Vaikka Thorfinn ja hänen perheensä eivät ikinä kutsu häntä muuksi kuin naiseksi, niin jokainen muu saa aina mahdollisuuden ihmetellä Cordeliaa ääneen.
Koi Boy - Unbeatable Squirrel Girl (transmies)
Hyvää: Kun puhutaan sukupuolivähemmistöjen näkyvyydestä mediassa, on trasnaisilla niin sanottu hypernäkyvyys; transnaisia/ on mediassa (oli kyse sitten fiktiosta tai tosielämästä) esillä paljon transmaskuliineja enemmän. Koi Boyn olemassaolo onkin itsessään positiivinen asia, sillä transmaskuliineja supersankareita ei juuri Koi Boyn lisäksi ole valtavirran supersankarisarjakuvissa. The Unbeatable Squirrel Girl on komedinen ja rento ote supersankarisarjakuviin ja Koi Boy ei ole siis luultavasti vaarassa kuolla minkään tyhmän hahmokasvu-hetken nimissä, ja hän saa jatkossakin olla oma hauska itsensä.
Huonoa?: Tämä on hieman kiistanalainen kohta, mutta osa transsukupuolisuuden näkyvyyttä on se, että lukija tietää hahmon olevan transsukupuolinen. Koi Boyn identiteetti transmiehenä tuli ilmi, kun yhdessä ruudussa hänellä on paitansa alla jotain joka näyttää binderilta. Fanien kysyessä tätä hahmon luojalta Erica Hendersonilta, tämä vahvisti hahmon olevan transmies. Samaan aikaan on aika ilahduttavaa, että transhahmot voivat olla oma itsensä ilman että siitä tehdään numeroa (katso kaksi ylempää esimerkkiä), mutta missään Unbeatable Squirrel Girlin numerossa ei hänen asemansa sukupuolivähemmistön edustajana nouse millään tavalla esille. Onko tämä hyvää representaatiota, vai samaa luokkaa kuin hahmot joiden status seksuaalivähemmistön edustajana kerrotaan vain tarinan ulkopuolella?
Kani alias Porcelain - Secret Six (Genderfluid)
Porcelain 1, Teräsmies 0 |
Vaarsuvius - Genderqueer (Order of the Stick)
maanantai 7. maaliskuuta 2022
Aasa Arvostaa: The Batman
The Batman
torstai 10. helmikuuta 2022
Aasa Arvostaa: Nightmare Alley
Ah, Guillermo Del Toro. Kun hän lopulta tekee elokuvan jossa ei ole yhtään yliluonnollista hirviötä, on elokuva silti väärällään omanlaisiaan hirviöitä. Nobody does it quite like Guillermo.