Ja nyt, tarpeeton puolustus The Last Jedille

Minä en oikeasti olisi edes halunnut tehdä tätä.

Star Wars Episode 8: The Last Jedi on yhä minun suosikkini kaikista Star Wars- elokuvista. Ja olen jokseenkin hämmentynyt vastaantotosta minkä elokuva sai ja miten tämä diskurssi elokuvasta ei ole laantunut juuri lainkaan vuosien varrella. Kaksi näyttelijää ajettiin ulos sosiaalisesta mediasta häirinnän avulla, youtubesta löytyy "Rian Johnson on historian pahin rikollinen sitten Hitlerin" videoita lukuisten trilogioiden verran ja Rotten Tomatoes- sivuston katsoja-arvionappia on pommitettu niin pahasti että se on kaikunut jo tulevan The Rise of Skywalkeriin katsoja-arvioihin. Olen tavannut ihmisiä jotka eivät ainoastaan pidä elokuvaa huonona, vaan vihaavat sitä. Kuitenkin, on The Last Jedi myös 1,333 miljardia dollaria tuottanut kassamenestys ja kriitikkojen arviot ovat pitkälti (91% RT Score) positiivisia. Tämä on aika paljon, kun ottaa huomioon että puhutaan Disneyn omistamasta nuorille tarkoitetusta avaruuselokuva-franchisesta. Mutta Star Wars onkin erilainen petonsa.

Paljon tästä kritiikistä on luonnollisesti sidottu vain vanhan liiton misogyniaan, rasismiin ja kulttuurisodan muihin rintamiin, mutta seassa on myös lähtökohtaisesti järkevän kuuloista kritiikkiä. Olen kuitenkin sitten The Last Jedin jälkeen Star Wars- elokuvia sekä The Last Jedia käsitteleviä videoita katsoessani miettinyt näitä kritiikkejä, ja kuten viimeksi ennen seuraavaa (ja tällä kertaa viimeistä) osaa Skywalkerin saagassa, haluan nostaa esiin näitä kritiikkejä ja vastata niihin. Ota tämä mahdollisuutena kohdata negatiivinen näkemyksesi ja löytää uusia elementtejä jostain, jonka tuomitsit yhdellä istumalla kaksi vuotta sitten.

Aloitetaan alusta. Olen kuullut että se on hyvä paikka aloittaa.

Teemoja ja alluusioita- pommitushyökkäys

The Last Jedi alkaa rajusti heti toimintakohtauksella Ritarikunnan hyökätessä Vastarinnan planeetalle. Poe Dameronin (Oscar Isaacs) johdolla Vastarinta käy....vastarintaan, ja Poen tehtyä Huxista (Domhall Gleeson) pilkkaa hetken aikaa (sidenote: Hux on avaruusnatsi, hän ei ansaitse muuta kuin pilkkaa) on pako planeetalta mahdollinen. Sen sijaan että Poe ohjaisi johtamansa laivueeen puolustus-suojelulinjalle, ottaa hän kohteekseen supertähtituhoajan. Hän aliarvoi vihollisen vahvuuden, ja pian jokainen Vastarinnan pommikoneista on romuna. Viimeinen pommikone onnistuu tehtävässään vain koska Paige Tico (Veronica Ngo) viimeisenä tekonaan onnistuu vapauttamaan pommit ja tuhoamaan supertähtituhoajan. Vastarinnan laivasto pääsee karkuun (hetkeksi) ja Poe alennetaan rämäpäisen toiminnansa vuoksi.

Also: Hei, ensimmäisen kerran vietnamilainen näyttelijä elokuvassa, jonka olemassaolo on sidottu
vietnamin sodan politiikkaan, taistelemassa imperialistista suurta armeijaa vastaan. Huh.

Älkää huolehtiko, en käy läpi jokaista kohtausta kronologisesti, muuten olisimme täällä vielä huomenna. Mutta tämä alku on jotain josta olen kuullut paljon negatiivisuutta. Osa valittaa pommikoneiden funktiosta ja toimintatavasta, osa Poen kohtelusta hyökkäyksen suhteen. Aloitetaan pommikoneista. Tubettaja Kyle Kallgren julkaisi vuosia sitten videon, jossa hän rakensi Uuden Toivon uudestaan vain elokuvista, jotka olivat toimineet vaikuttajina George Lucaksen visiolle. Tämä on hyvä muistutus, että Star Wars ei syntynyt tyhjästä, vaan se on kokoelma Lucaksen fanittamia elokuvia; Flash Gordon- elokuvat, samuraielokuvat, ritarielokuvat....sekä lentäjä-ässä elokuvat. Tämä näkyy ehkä parhaiten Uuden Toivon kanjonilennossa. Muodostelmat, callsignit, pommitusjärjestykset ja horisontaalinen lähestymislento avaruudessa on kaikki viittauksia klassisiin lentäjä-ässä elokuviin, ja The Last Jedi muistaa tämän- pommikoneet joilla on saattajat tiputtamassa lastiaan vihollisten parveillessa ympärillä on selkeä viittaus sekä näihin elokuviin, että hatunnosto Uuden Toivon estetiikalle. Kevin Jenkins, Lucasfilmin desingvastaava, sanoi tämän suoraan The Last Jedin ekstroissa, verraten pommikoneiden matkaa avaruudessa tuhoajan ylle brittiläisten pommikoneiden matkaan kanaalin yli Ranskaan.

Mutta tämä on pientä, loppujen lopuksi. Tärkeämpää on se, miten se esittää selkeitä teemoja elokuvalle. Tran Loan on sanonut Paige Ticon olleen siskonsa Rosen (Tran Loan) sankari, ja tämän menetys tuntui Roselle kamalalta, tuhoten hänen maailmansa. Hän uhrasi itsensä pelastaakseen muut, mutta mitä siitä jäi käteen oli marginaalinen etumatka ja menetetty elämä. Poe Dameron lähestyi ongelmaa sankaripilotin näkökulmasta- kun sinulla on vain X-Siipinen, kaikki ongelmat näyttävät kuolontähdeltä. Hän näkee sankariuhrauksen tärkeänä ja hienona asiana, mutta Poen lyhytnäköisyys maksaa Vastarinnalle ihmishenkiä ja materiaa, ja saavutuksena koko hyökkäys oli nopeasti hyödytön. Nämä kaksi asettavat Poen hahmokasvun kannalta merkittävät palikat liikkelle, ja esittävät yhden teemoista joita elokuva käy läpi; keskustelu itseuhrauksen merkityksestä. Koko ajan elokuvassa itseuhraus esitetään jonain, joka ei ole vaivan arvoista. Amiraali Holdon (Laura Dern) upea valonnopeus-rynnäkkö mukaan lukien; toki se pelasti hetkellisesti kapinaliiton, mutta pian vihollinen oli jo ovella. Mitä saavutettiin oli hetken armonaikaa, mitä menetettiin oli ystävä.

Hahmokasvusta puheen ollen:

Rey, Finn, Poe- halut, tarpeet, konflikti ja muutos

Seitsemäntuntisissa "Rian Johnson pitäisi lukita Quantanamoon rikoksistaan fandomia kohtaan"- videoissa usein mainitaan, että Rian Johnson olisi epäpätevä ja että The Last Jedi on tekniseltä toteutukseltaan huonoa elokuva. Olen valmis hyväksymään mielipiteitä teemoista ja ratkaisuista, mutta The Last Jedillä on objektiivisesti teräksinen rakenne ja huolella tehty narratiivi. Tubettaja Just Write esitti hienosti videossaan "The Last Jedi and 7 Basic Questions of Narrative Drama" miten The Last Jedi onnistuu hahmokirjoituksen ja hahmokasvun saralla. Jokainen kolmesta päähenkilöstä (sekä heidän tarinoidensa sivuhahmot) omaa selkeät halut ja tarpeet, konfliktin ympäröivän maailman kanssa ja he muuttuvat elokuvan aikana. Käydään läpi selkeästi: Halu on jotain primaalia ja vaistollista, eikä aina hyvä asia. Tarve on jotain joka tekee sinusta eheämmän, auttaa löytämään sisäisen rauhan. Konflikti syntyy halun ja tarpeen ristiriidasta maailman kanssa, ja muutos on tämän konfliktin lopputulema.

Rey: Rey (Daisy Ridley) haluaa ulkoista hyväksyntää ja todistuksen omasta paikastaan. Hänen tarpeensa on sisäinen hyväksyntä ja oman roolin valitseminen. Tämä on konfliktissa Kylo Renin (Adam Driver) ja Luke Skywalkerin (Mark Hamill) välissä, Kylo koittaa manipuloida Reyta tämän halujen kautta, kun taas Luke varoittaa seuraamasta niitä. Lopulta Rey ottaa paikkansa jedinä tässä tarinassa ja hyväksyy olevansa vain Rey Ei-Mistään.

Finn: Finn (John Boyega) haluaa paeta Reyn kanssa pois sodasta, ajatellen vain itseään ja lähipiiriään. Hänen tarpeensa on hylätä itsekkyys ja tulla osaksi isompaa. Tämä on konfliktissa DJ:n (Benicio Del Toro) ja Rosen kanssa. DJ kehottaa olemaan liittymättä, hyläten hyvän ja pahan. Rose taasen esittää epäitsekkyyttä ja apua muitakin kun itseään kohtaan. Finn näkee miten DJ:n kaltaiset "neutraalit" voivat satuttaa monia, hylkää itsekkyyden ja julistautuu "kapinalliseksi saastaksi".

Poe: Poe haluaa voittaa sodan hinnalla millä hyvänsä. Hänen tarpeensa on tulla hyväksi johtajaksi. Tämä on konfliktissa Leian (Carrie Fisher) ja Holdon kanssa. Leia kritisoi Poeta kevyesti, mutta samalla sallii tämän jatkaa samalla linjalla. Holdo ei hyväksy tämän lentosankarointia, ja pitää hänet informaation ulkopuolella. Poe näkee että rämäpäisyys ei tuota haluttuja ratkaisuja ja kasvaa viisaammaksi johtajaksi.

Jokainen päähenkilö omaa selkeän hahmokehityksen, paikan tarinassa ja sivuhahmot jotka ovat sielä tukemassa päähenkilön tarinaa. Samalla hahmot heidän ympärillään kasvavat myös: Rose alkaa mekaanikkona, jättäen sankaruuden ihailemilleen henkilöille, mutta kasvaa Finnin kanssa kapinaliiton sankariksi, tajuten sankaruuden olevan mahdollista myös hänelle. Luke uskoo jedien tulleen päätökseen ja heidän perintönsä olevan merkityksetön, mutta kasvaa näkemään jedien merkityksen sukupolville symbolina ja ideana järjestön sijaan. Kylo Ren on Force Awakensista lähtien paininut omantuntonsa ja perintönsä kanssa, haluten haudata menneen binäärisyyden taaksena, mutta lopulta hän hyväksyy asemansa voiman pimeällä puolella. The Last Jedi rakentaa draamansa narratiivin vahvoista rakennuspalikoista, ja viimeinen asia josta Rian Johnsonia voi syyttää on epäpätevä ammattitaito. Ja en edes nostanut esiin kuinka hyvä Rian on setup - payoff puolella, jossa jokainen esitetty idea omaa alustuksen elokuvassa. Kuinka me tiedämme Rosen ja Ticon olevan siskoja ennen kuin sanaakaan on sanottu? Heillä on samanlaiset korut. Uskomme Luken tulleen Craitille lentäen, koska aiemmin näimme hänen X-siipisensä Achc-Tcholla. Miten DJ osasi kavaltaa vastarinnan suunnitelman? Finn puhui siitä ääneen hänen kuunnellessa. Kaikki asetettu selkeästi visuaalisesti, sitten maksettu lopputuloksella. Voitte ihan vapaasti olla eri mieltä elokuvasta, mutta ammattitaitoa ei käy kiistäminen.

That's not how the Force works! Voiman pelillistäminen

Minun suhteeni Star Warsin niin sanottuun expanded universeen on monimutkainen. Kyllä, sielä on oikeasti mielenkiintoisia ja hyvin tehtyjä tarinoita, varsinkin sarjakuvapuolella. Olen lukenut joitakin kirjoja jotka tapahtuivat alkuperäisen trilogian vanavedessä ja olen pelannut videopelejä jotka tapahtuvat sekä ennen että jälkeen tätä. Mutta nämä teokset ovat monellakin tapaa tehneet karhunpalveluksen alkuperäisen trilogian ideoille siitä millaisia sankarit tässä tarinamaailmassa ovat, ja eritoten siinä miten Voima on esitetty niissä. George Lucas on sanonut elokuvien ulkopuolisia tarinoita "toiseksi maailmaksi", joka ei seuraa hänen maailmaansa. Kyllä, olen Roland Barthesin tekijän kuoleman idean fani (2020 tulee takuuvarmasti teksti aiheesta) ja kollektiivisesti luodut tarinat ovat parasta, mutta olen myös samaa mieltä Lucaksen kanssa, varsinkin kun on kyse Voimasta.

Kritiikki The Last Jedin tavasta esittää ja käyttää Voimaa on sidottu siihen, miten näkemys Voimasta on muuttunut sitten alkuperäisten elokuvien. Yleinen syytös on se, että se keksii uusia Voimakykyjä tyhjästä tai että hahmot oppivat käyttämään Voimaa liian nopeasti. Mutta kun katsomme alkuperäisiä elokuvia, voimakykyjä keksittiin joka elokuvaan lisää: Uudessa Toivossa näemme sen käytön aistina, mielenhallintana ja telekinesiana, Imperiumin Vastaiskussa telekinesia ylettyy nyt esineiden liikuttamiseen, mutta Luke myös saa yli-inhimillisen ketteryyden ja voiman ja nytkö Voimalla voi elää kummituksena? Jedin Paluussa Voimaa käytetään salamoiden ampumiseen, missä tämä muka sanottiin olevan mahdollisuus? Luke myös oppii käyttämään Voimaa nopeasti, osittain omin päin. Jos jäähdytyskammio Imperiumin Vastaiskussa olisi ollut laaja halli epätasaisen alueen sijaan, olisi yksi Voiman käyttötapa ollut varmasti supernopeus, sillä se olisi palvellut tilaa paremmin hyppyvoiman sijaan elokuvallisesti.

Ongelma on se, että alkuperäisen trilogian ja The Last Jedin välissä on 30 vuotta laajennettua mythosta, joka on korruptoinut Voiman, pelillistänyt sen. Voima ei ole monien fanien silmissä enään hengellinen, valaistumiseen verrattava kyky. Yodan (Frank Oz) sanat ovat unohtuneet: do or do not, there is no try. Monet pelit ja expanded universen tuotteet ovat tuoneet esiin idean Voiman eri kyvyistä saavutuksina, Voimasta taitopohjaisena koulutuksena ja voimatasoista. Näillä ei ole mitään tekemistä Lucaksen ideoiden kanssa. Alkuperäisen trilogian Voima on yhteyttä olevaisuuden kanssa, ei taikuutta Dungeons & Dragonsista. Myöskin on sanottava, että The Last Jedi ei oikeastaan keksi merkittävästi uusia Voiman käyttötapoja; Leian "lento" avaruudessa on aiemmin nähtyä telekinesiaa käytettynä käänteisesti ja Kylo Renin, Reyn ja Luken projisointi on aiemmin esitetty telepatia esitettynä visuaalisesti. Kuten Yoda sanoi Imperiumin Vastaiskussa Luken väittäessä kivien nostamisen olevan eri asia kuin avaruusaluksen nostaminen: "No! Only different in your mind." 

      

Saving what we love- de-eskalaatio ja väkivallan katarsiksen puute

The Last Jedissä on monia vuorosanoja ja lauseita jotka ovat jääneet mieleeni pyörimään ja joita pidän loistavina teeman ja idean kiteytyksinä. Yksi näistä on Rosen lausahdus pelastettuaan Finnin täysin merkityksettömältä itsemurhatehtävältä:

"That's how we are gonna win. Not fighting what we hate. Saving what we love."

Tämä on sekä yksi elokuvan teemoista kiteytettynä lauseeseen, että myös eulogia Luke Skywalkerille, tämän kohdatessa Kylo Ren ja Ritarikunta viimeisen kerran. Ja monilla on iso ongelma tämän kanssa, sekä erityisesti Luken lopun kanssa. Mikä on erityisen hauskaa, koska minulle nämä ovat elokuvan parhaimpia osuuksia.

OTP

Star Wars on sotaelokuva-sarja. Olen aina hieman ärtynyt siitä, kun Rogue Onea kutsutaan "Star Wars-sotaelokuvaksi", aivan kuin jokainen elokuva tässä franchisessa ei sellainen olisi. Elokuvasarjan nimi on Star WARS. Sota ja sen teemat ovat mukana jokaisessa elokuvassa jollakin tavalla. Bob Chipman kutsui vastikään Uutta Toivoa "sotaelokuvaksi, joka teki sodasta viihdyttävää", varsinkin kontrastina 1970-luvun Yhdysvaltojen poliittiseen tilanteeseen ja suhtautumiseen sotaan. Mutta samalla nämä elokuvat, eritoten Imperiumin Vastaiskusta eteenpäin, ovat omanneet vahvan anti-sota, anti-konflikti teeman, jota The Last Jedi vain vahvistaa. Ettekö usko? Noh:

"I am a Jedi, like my father was before me", sanoi hän ja heitti aseensa pois.

hei mites sinä tänne eksyit weeeird huh

Monet fanit ovat kysytteässä Luken käytöstä elokuvassa sanoneet, että he halusivat Luken version Darth Vaderin taistelukohtauksesta Rogue Onessa. Heille Luken olisi pitänyt tehdä se mitä hän sanoi aiemmin, marssia ja kohdata koko Ritarikuna valosapeli kädessään ja lahdata koko jengi. Mutta tuo Darth Vaderin kohtaus, vaikkakin siistin näköinen, on merkitykseltään ja sisällöltään täysin ontto, esimerkki halvasta fanservicesta. Fanservice on jotain, mitä katsoja haluaa nähdä, mutta kuten aikaisemmin puhuimme, halu ei välttämättä ole se mitä tarvitsee. Fanservice on kivaa, mutta harvoin antaa mitään oikeaa sisältöä. Luke Skywalkerin konflikti läpi elokuvien on konflikti oman vihansa kanssa. Hän kamppaili tämän kanssa jo Imperiumin Vastaiskusta alkaen, ja se oli melkein syödä hänet Jedin Paluussa, mutta hän valitsi rakkauden sen sijaan. Mutta pimeyden noustessa taas hän oli antautua vihalle ja pohti siskonpoikansa murhaamista sänkyynsä. Tapa jolla hän kohtaa Ritarikunnan on hänen lopullinen voittonsa elämänsä suurimmasta konfliktista. The Last Jedi ymmärtää Luken tarinan syvän ytimen- kaipuun ja vihan ja rakkauden konfliktin joka on repinyt häntä hänen koko elämänsä. Viimeisillä hetkillään Luke katsoo kohti taivaanrantaa taas, katsoen kohti mennyttä elämäänsä (elokuvakielessä oikealle katsominen = tulevaisuus, vasemmalle= menneisyys) ja löytäen vihdoin rauhan rauhattomaan eläämänsä, kokien valaistumisen vanhojen opettajiensa tapaan.

Mutta joo, olisihan hän voinut tietysti tappaa monta ihmistä

The Last Jedi: rakkauskirje alkuperäiselle trilogialle  

Mietin usein sitä, että The Last Jedin vihaajien kannattaisi katsoa uudestaan alkuperäiset elokuvat. Monta asiaa jota kritisoidaan The Last Jedissä ovat olemassa myös noissa elokuvissa, kuten hurtti huumori, epäloogisuus avaruuden fysiikan suhteen, kornit julistukset ja mielivaltaiset "lisäykset" Voimaan. Olen myös kuullut jo Force Awakensin aikaan kritiikin siitä, kuinka nämä elokuvat ovat vain kalpeta kopioita alkuperäisen trilogian elokuvista. Kyllä, niillä on rakenteellisia samanlaisuuksia, mutta teemat, hahmotarinat ja hahmot sekä varsinkin pahikset ovat erilaisia. Myöskin mietin usein sitä, että voisiko mitenkään olla mahdollista, että J.J. Abrams, Rian Johnson, Lawrence Kasdan ja Hollywoodin kultatuottaja Kathleen Kennedy, sen sijaan että olisivat laiskoja huijareita, haluavat sanoa jotain tällä samanlaisuudella sykleistä, legendoista ja tämän alkuperäisen trilogian merkityksestä? Tämä on jotain johon haluan mennä syvemmin sisälle sen jälkeen kun olen nähnyt viimeisenkin osan tälle tarinalle, mutta lopettaaksemme tämän naurettavan pitkän tekstin tähän haluan keskittyä siihen, mitä The Last Jedi sanoo alkuperäisen trilogian merkityksestä.

Star Wars on inspiroiva elokuvasarja. Hahmot kuten Luke Skywalker, Han Solo (Harrison Ford) ja Prinsessa Leia ovat esikuvia, rakastettuja hahmoja jotka ovat tärkeitä lukuisille sukupolville. Carrie Fisherin liian aikainen kuolema aiheutti niin voimakasta surua ympäri maailman, että sitä on melkein vaikea uskoa. Prinsessa Leia ei ole vain mikä tahansa fiktiivinen hahmo, hän on sankaritar miljoonille. Sama pätee Luke Skywalkeriin; farmipoikaan, joka ystäviensä kanssa pelasti galaksin pimeydeltä. Mutta Luke joutui epätoivon valtaan, antaen vihansa melkein tuhota hänet. Tämä on vaikea paikka monille katsojille, joille Luke on sankari. Miten päästä eteenpäin, kun epäonnistumisten paino on tuhota kauneimmatkin yritykset? "Failure the greatest teacher is." Monet fanit toivoivat että Luke tekisi sen taas, valomiekka kädessään kohdaten Ritarikunnan hyökkäyksen - ja sen hän tekikin. Astuen pimeydestä valoon, Luke kohtaa oman epäonnistumisensa hinnan. Tarkemmin sanottuna Luken kuva, idea Luke Skywalkerista sankarina joka vastustaa pahuutta maailmassa ennen ja nyt, Star Warsin tarinan tuleminen lihaksi, pysäyttää pahuuden. Samalla tämä idea, tämä originaalin trilogian tarina, viimeinen kipinä, herättää henkiin kapinan hengen uudestaan. Elokuvan lopussa orjalapset kertovat tätä tarinaa uudelleen, katsoen kohti tähtiä, Skywalkerin tarinan luodessa sitä mitä se on tehnyt sitten vuodesta 1977:

Uutta toivoa.

Atte T