Jojo Rabbit
Elokuva: Johannes "Jojo" Betzler (Roman Griffin Davis) on iloinen pieni natsi. Hän heilaa hitleriä joka aamu, hän lähtee innolla Hitler Jugend- leirille ystäviensä kanssa ja unelmoi paikasta Hitlerin henkilökohtaisessa kaartissa. Jojolla on kuitenkin kaksi salaisuutta: hänen mielikuvitusystänsä on Adolf Hitler (Taika Waititi) ja hänen äitinsä Rosie (Scarlett Johansson) piilottelee juutalaistyttöä Elsaa (Thomasin Mackenzie) ullakollaan.
Koomikko-sedät tuppaavat valittamaan, että mistään ei saa tehdä pilkkaa ja kuinka poliittinen erpäkorrektius on kuollutta. Heille sanon että pyh, te ette vain osaa- Jojo Rabbit on hieno esimerkki poliittisesta epäkorrektiudesta ja komiikasta joka sai yleisön nauramaan oikeille kohteille. Jojo Rabbit on loputtoman huvittava ja samalla hiljaisen murskaava elokuva lapsuudesta, vihasta ja rakkaudesta. Perustuen hyvin löyhästi Christine Leuensin kirjaan, Jojo Rabbit saattoi juuri teilata Booksmartin paikan vuoden hauskimpana elokuvana- enkä sano tätä kevyin perustein. Komiikka ja hirveät asiat ovat aina kulkeneet käsi kädessä, ja Waititi osaa kohdistaa nauravan sormensa oikeisiin kohteisiin mestari-satiirikon taidolla ja itsevarmuudella.
Roman Griffin Davis on juuri täydellinen Jojon roolissa. Hänessä on aitoa 10-vuotiaan pojan intoa ja sinisilmäisyyttä (heh) mutta myös ujoutta, jota Davis kanavoi loistavan kehonkielensä kautta. Jojo on natsien propagandan kyllästämä, vihan täyttämä tuote, mutta hän on toisaalta 10-vuotias; mitä hän mistään tietää? Jojon mahdollisuus parantua natsisimin sairaudesta on aito, sillä kuten Rosie sanoo, hän muistaa vielä kun hän oli vain iloinen pieni poika. Rosiesta puheen ollen, on sääli että Scarlett Johansson on tehnyt itsestään vaikean henkilön tykätä, sillä hänen roolisuorituksensa Jojon äitinä on yksi suosikeistani elokuvassa, yhdessä Thomasin Mackenzien erinomaisen Elsan kanssa. Waititi onnistuu vaivatta saamaan katsojan kiintymään Jojoon, Rosieen ja Elsaan, varsinkin kun kysymys elämästä ja kuolemasta on vain yhden virheen varassa. Waititin Hitler on pieni neronleimaus ollessaan kasa ajatuksia siitä mitä 10-vuotias poika ajattelee Hitlerin olevan, tämän apinoidessa Chaplinin Diktaattorin tapaan tämän maneereja yliampuvan tehokkaasti. Waititi sanoi ettei hän tehnyt lainkaan taustatutkimusta Hitlerin suhteen (lainatakseni Taikaa "because he was a fucking c*nt") ja se ei ole tarpeen; Hän ei näyttele Hitleriä, vaan mielikuvitus-Hitleriä.
Erinnäisten natsien rooleihin on saatu loistavia kykyjä. Sam Rockwell on huikea kyynisen Kapteen Klenzendorfin roolissa. Klenzendorf on menettänyt oikeastaan uskonsa lähes kaikkeen, ja hänet on alennettu "operaatio mokan" jälkeen lasten kaitsijaksi. Klenzendorfissa näkyy paljon natsien teatraalisuutta, varsinkin tämän "sota-asussa" jonka tarkoitus on olla pelottava, kaikessa överiydessään. Rebel Wilson ja Alfie Allen ovat sitten enemmän idealistisa natseja (kas siinä sanapari) jotka ovat innoissaan kaikesta, mutta ovat vailla mitään moraalisia kantimia. Mukana on myös aina loistava Stephen Merchant gestapo-upseerin roolissa, jonka huikeasta pituudesta otetaan kaikki irti, tehden aluksi hieman hassun oloisesta hahmosta todella uhkaava. Vaikka natseille nauretaankin ja kunnolla, aina heidän olemuksestaan heidän uskomuksiinsa, valitsee Waititi sen mille hän nauraa tarkasti.
Natsit ovat tässä vaiheessa jo komedian suhteen peruskauraa; heille on naurettu vuosikymmenet, ja Kevät Koitti Hitlerille tuli jo vuonna 1968. Mutta se miten ja mihin elementteihin heissä kohdistutaan on tärkeää; kuten Mel Brooks sanoi; "et voi nauraa keskitysleireille." Mutta natsien teatraalisuus, lapsellinen mytologia ja typerä pokkurointi on hulvatonta, ja kun niille nauretaan, vie se voiman niiltä. Natsi voi katsoa Kunniattomat Paskiaiset, ja ajatella että onpas Hans Landa siisti äijä. Sama ei ole mahdollista Jojo Rabbitin kanssa, sillä Waititi ei tee kenestäkään "siistiä" tai anna heille arvostusta. Natsismi on limaisen näköisiä kloppeja haukkumassa lapsia pelkureiksi ja tappamassa eläimiä. Samalla Waititi ei kuitenkaan poista aitoa vaaraa joka natsismissa piilee. Hitler Jugendin lapsisotilaat ovat, noh, lapsia leikkimässä sotaa aikuisten taputtaessa vieressä, ja tämä muuttuu kauheaksi todellisuudeksi myöhemmin. Tämä näkyy myös Rosien ja Jojon nähdessä "saksan kansan pettureita" hirtettynä. Jojo kääntää päänsä, mutta Rosie kääntää sen takaisin. "Muista tämä", sanoo Rosie niin Jojolle kuin katsojalle. Mitä he tekivät ansaitakseen tämän? "Parhaansa."
Waititi on kutsunut Jojo Rabbitia "anti-viha satiiriksi". Sen kohteena on järjetön viha ja sen aiheuttama vahinko, ja miten tämä viha voi manifestoitua eri tavoilla. Tässä mielessä Jojo Rabbit on eräänlainen käänteinen kasvutarina; Jojon ei tarvitse kasvaa aikuiseksi, vaan olla lapsi, hylätä viha ja potkia Hitler- mielikuvitusystävä kauas elämästään. Jojo Rabbit on tältä kantilta hyvin ajankohtainen elokuva, jonka teemana ja lopullisena viestinä on toisen henkilön ihmisyyden tunnistaminen. Jojo Rabbit on hulvattoman hauska elokuva, mutta se ei hukkaa sydäntään ja oikeaa ihmishengissä laskettavaa hintaa minkä tämä maksoi, ja yksi suosikeistani tältä vuodelta. Viimeisellä hetkillä se onnistui myös koskettamaan voimakkaalla lopulla, ja Jojo Rabbit on niitä elokuvia jotka jäävät varmasti pyörimään mieleeni pitkäksi aikaa. Jojo Rabbit tulee ensi-iltaan 10.1.2020, ja suosittelen että merkkaatte päivämäärän ylös jo nyt.
"Und wir sind dann Helden
Fur einen tag"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti