torstai 19. joulukuuta 2019

24 Sarjakuvaa Jouluksi, Osa 19

Sarjakuvat joissa musiikki on osana jotenkin teoksen identiteettia ovat mielenkiintoisia. Muusikoista on tehty sarjakuvia hyvä määrä, ja joissakin näistä musiikki on osa tarinaa jotenkin, kuten Kieron Gillenin Phonogramissa ja Wicked +Divinessa (brittipoppi) ja Bryan Lee O'Malleyn Scott Pilgrimissa. Joskus musiikki ei ole osa tarinaa varsinaisesti, mutta sitä lukiessa hyvin tietynlainen musiikki alkaa soimaan päässä.

Ja tänään se musiikki on Amon Amarth.

Head Lopper 1: The Island or a Plague of Beasts



Tarina: Barran saari on hirviöiden vitsauksen alaisena. Kuningas on kuollut, ja hovissa on niitä jotka haluavat hyötyä tästä vitsauksesta. Silloin saarelle saapuu muukalainen; parrakas, lihaksikas mies joka kantaa Sinisen Noidan Agathan päätä mukanaan. Miehen nimi on Norgal, mutta kaikki tietävät hänet toisella nimellä: PÄÄNPUDOTTAJA.



Head Lopper on Andrew McLeanin luoma barbaaritarina, jossa Norgal kohtaa hirviöitä ja sitten pudottaa niiden päät miekallaan. Yksinkertaista, mutta kaunista- varsinkin koska McLeanin taide on niin tyyliteltyä ja minimalistista tavallaan, mutta hänen tajunsa liikkeestä on ykkösluokkainen. Tarina voisi olla yksitoikkoinen mutta Norgalin mukana keikkuva Sininen Noita Agathan pää on jatkuva sivukommentin ja piikittelyn lähde. Miksi Norgalilla on noidan pää mukanaan, ja miksi se jatkaa höpöttämistä kuoltuaankin? En tiedä, mutta palan halusta tietää Norgalin ja Agathan tarinan, ja Head Lopper 1: Island or A Plague of Beasts on hyvä lähtölaukaus. Hahmot ovat kiinnostavia, maailma elävä ja täynnä hirviöitä ja toiminta päät-pudottavan hyvää. Jos fantasia ja barbaarijutut ovat mieleesi, on Head Lopper oiva lisä lukulistalle.

19 takana, 5 edessä!

Atte T

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti