lauantai 21. joulukuuta 2019

Atte Arvostaa: The Witcher (Kausi 1)

Kuten niin monta kertaa aiemminkin: Minulla on ristiriitainen suhde Andrej Sapkowskin Noituri- sarjaan. Olen lukenut kirjasarjaa hyvin pitkälle, ja vaikka draama on hyvää ja maailma elävä, on Sapkowskin misogynia ja lähes taannuttavan synkkä maailmankuva (ja tarpeeton reunailu, mahdollisuuksien raja- tarinassa Yenneferia uhataan raiskauksella noin joka toisella sivulla) hieman liikaa välillä. Suosittu videopeli-sarja (tai enneminkin suosittu videopeli, en usko että Witcher 3:en pelaajista puoletkaan on pelannut Witcher 1:tä) on tuttu myös, mutta pidän sen maailmankuvaa tylsän turvallisena ja Geraltia tylsänä. Plus sen tarina on täysin erilainen kuin kirjojen. Tämän lisäksi on sarjakuvia joita en ole lukenut. Nyt kuitenkin on tarjolla englanniksi tehtyä televisiosarjaa jonka pitäisi perustua enemmän kirjoihin.

The Witcher (Kausi 1)



Tarina: Pohjoisen kuningaskunnissa kiertää mies, valkoinen susi, Blavikenin Teurastaja Geralt Rivialainen (Henry Cavill), hirviöiden metsästäjä. Etelässä Cintran kuningaskunta on sodan partaalla, ja prinsessa Ciri (Freya Allen) on vihollisen armoilla. Velhotar Yennefer (Anya Chalotra), perheensä hylkäämä ja halujensa vanki, etsii jotain joka täyttäisi hänen loputtoman tarpeensa. Kohtalon miekalla on kaksi terää- ketkä kävelevät tällä terällä, ja ketkä suistuvat kadotukseen? 



Olin todella skeptinen tämän sarjan suhteen. Toivoin sarjan ottavan aikansa, kehittävän Geraltia lyhyttarinoiden inspiroimina ja vasta myöhemmin siirtyä isoon ja melodramaattisempaan osaan tarinassa. Ennen kaikkea, toivoin sen eroavan videopeleistä, muistaen kirjojen tunnelman kuitenkin kehittäen sitä. Mikään ei ole niin hieno tunne kuin olla väärässä negatiivisten ennako-odotusten kanssa. The Witcher on oikein mainio ensimmäinen kausi selkeästi pidemmälle tarinalle, ja toivon todella että Netflix antaa Lauren Schimdt Hissrichille mahdollisuuden jatkaa tätä rauhassa loppuun asti. Sarja näyttää hyvältä, kuulostaa uskomattomalta ja Hissrich ja käsikirjoittajat onnistuvat sekoittamaan pakkaa aikajanalla, joka ei ole suoraan sanottuna lineaarinen. 1. kausi keskittyy Geraltin hahmon ja hahmogallerian esittelyyn sekä maailman poliittisen tilanteen kehittämiseen, ja tässä on hyvät kortit jatkaa eteenpän.



Yksi asia jota pelkäsin oli Henry Cavill Geralt Rivialaisen roolissa. Cavill on näyttelijä rajoitetulla skaalalla, mutta pahoin pelkään että olen tuominnut miehen vain siksi että hän ei ollut hyvä Teräsmies. Geraltin rooli sopii Cavillin luontaisen kylmälle ulosannille hyvin, ja hänen sarkastinen komediatajunsa toimii lakonisen hirviönmetsästäjän roolissa. Geralt ei ole mikään historian syvällisin hahmo, variaatio mies ilman nimeä- arkkityypistä mörisevän äänensä kanssa, mutta Cavill onnistuu tekemään Geraltista omannäköisensä hahmon. Geraltin kakkosmies Valvatti/Jaskier (Joey Batey) tuo toisessa jaksossa kaivattua kepeyttä Geraltin yksinäseen mörinään, ja on oikein hyvä komedisen kepeyden lähde, ja tämän laulut ovat huikeita. Ciriä on vanhennettu kirjoista jonkin verran (mikä on hyvä, kuten se oli Game of Thronesissakin if you catch my drift) ja hänen omatoimisuuttaan lisätty, ja Freya Allen tekee hyvää työtä hankalan hahmon kanssa. Ciri olisi helposti voinut olla vain juoniesine jota kaikki metsästävät, mutta Cirillä on myös oma tarina, jossa hän oppii perheensä jättämistä arvista muurien ulkopuolella. 



Yennefer Vengerbergiläinen oli aina osittain ongelmallinen hahmo taustoineen esiteltäväksi, mutta Chalotra ja Hissrich onnistuvat tehtävässään....kohtalaisesti. Chalotra on mainio näyttelijä ja tuo oikeaa pathosta Yenneferin vaikeaan elämään, mutta valitettavasti Sapkowskin kirjojen ableistinen visio hahmosta on yhä olemassa myös sarjassa. Sarja tekee asioita oikein Yenneferin suhteen paljon- hänen "niin kaunis että se on kirous" asemaansa on lievennetty (luojan kiitos) ja Geraltin ja Yenin suhde on juuri oikealla tavalla romanttinen ja tuskallinen kun tarve vaatii. Mutta en voi olla unohtamatta jaksossa 3 tullutta hetkeä, jossa Yenneferin ja toisen hahmon välille tehdään selkeä elokuvallinen paralleeli ja mitä se implikoi...yikes. Muissa sivuhahmoissa loistavat erityisesti MyAnna Buring Yenneferin opettaja Tissaiana ja Jodhi May Kuningatar Calanthena, joka totisesti ansaitsee liikanimensä "Cintran Leijona."



Sarja näyttää (televisio-sarjaksi) oikein hyvältä, ja pohjoiset kuningaskunnat on tuotu eloon hienolla tavalla. Sapkowskin kirjojen innoite on ollut keskiaikainen Puola ja slaavitarusto, ja tämä kuuluu äänimaailmassa ja näkyy hirviöissä sekä joissakin arkkitehtuurisissa ja puvustuksellisissa valinnoissa. The Witcher ei kuitenkaan käytä tätä tekosyynä tehdä fantasiamaailmastaan tylsän yksipuoleista. Calanthe on kirjoissa klassinen kuningatar, mutta sarjassa hän myös johtaa miehensä taisteluun puolisonsa kanssa. Sarjassa on haltioita jotka eivät kaikki ole valkoisia platinapäitä ja herran pieksut, fantasiasarja jossa kääpiöitä näyttelee oikeasti lyhytkasvuiset näyttelijät? Minä luulin että tätä tehtiin vain Narnia- elokuvissa! The Witcher on uskollinen kirjojen tunnelmalle ja maailman karuudelle, mutta tuo mukaan myös uutta ja paljon kaivattua representaatiota. Ei sillä ettäkö kaikesta kirjan kankeudesta oltaisi päästy eroon- aiemmin mainittu ableistinen esimerkki on yhä sielä ja ratio alastomien naisten ja miesten välillä on hieman epätasapainossa, mutta fantasia tv-sarja joka on häpeilemättömän high-fantasya on harvoin näin hyvä representaatiossa.



Pelkään että ylihypetän tätä sarjaa arviossani, ja olen aivan varma että pidin tästä näin paljon siksi koska se on juuri mitä olen kaivannut; high fantasya jossa hirviöitä tapetaan ja toisaalta säästetään, haltioita ja kääpiöitä jotka eivät ole tylsiä arkkityyppejä ja velhoja tekemässä oikeita kunnon taikoja. Tähän päälle vielä mielenkiintoinen tarinarakenne, hyvät näyttelijät ja teemat perinnöstä ja kohtalosta- minä pidin The Witcherista! Saatan itseasiassa pitää siitä enemmän kuin mistään muusta versiosta tästä tarinasta, ja vaikka on hyvin mahdollista että "cool fantasy shit" voi painaa vaakakupissa enemmän kuin muut, annan silti lämpimän suositukseni The Witcherille. Jos haluat vähän pienemmän mittakaavan fantasiaa Game of Thronesin jälkeen jossa on enemmän taikuutta ja suohirviöitä, on kahdeksan jaksoa odottamassa sinua Netflixissä. 

Atte T



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti