Huomio! Juonipaljastuksia on peruspremissin verran, mutta vältän paljastamasta mitään isompaa. Kuitenkin, jos pelaatte samaa peliä kuin minä eli vältätte kaikkea infoa elokuvasta ennen sen näkemistä, lukija varokoon.
Star Wars: The Rise of Skywalker
Tarina: Kuolleet puhuvat! Keisari Palpatinen (Ian McDiarmid) ääni kantautuu läpi radioaaltojen, vannoen sithien ja pimeän puolen nousevan pian. Ensimmäisen Ritarikunnan yksinvaltias Kylo Ren (Adam Driver) etsii tätä äänen lähdettä, tuhoten jokaisen haasteen vallalleen galaksissa. Samaan aikaan Rey (Daisy Ridley) harjoittelee viimeistä kohtaamista varten, mutta näyt synkästä tulevaisuudesta ja menneisyydestä riivaavat nuoren jedin mieltä....
Jos The Rise of Skywalker todistaa jotain, niin ainakin sen että ohjaaja-käsikirjoittaja J.J. Abramsin lanseeraama mysteerilaatikko on ideana lopulta pettymys ja ei vaivan arvoinen. Jokainen salaisuus minkä hän asetti The Force Awakensissa (ja jonka ympärille Rian Johnson joutui omat tarinansa rakentamaan) saa paljastuksensa tässä elokuvassa, mutta kyseenalaistan niiden merkityksen lopputuloksen kannalta. The Rise of Skywalker on sekasotku, jossa yhdistyy Abramsin parhaimmat ja huonoimmat puolet- toisaalta idearikkaat ja luovat toimintakohtaukset ja sekä vahva pääkolmikko, toisaalta myös täyteen tungettu ja temaattisesti köyhä tarina. Haluan syyttää varsinkin tietyistä ratkaisuista The Rise of Skywalkerin tarinan ja Jurassic Worldin keskinkertaista isää Colin Trevorrowia, joka saa mahdollisuuden tehdä Star Warsia ja lopputuloksena on fetch-quest elokuva. EDIT: tämä oli virheellinen tulkinta minun puolestani, syy onkin vain Abramsin ja Terrion.
Kuten aiemman elokuvan kanssa, sinun tykkäämisesi tästä elokuvasta on sidottu siihen että pidätkö näistä uusista hahmoista. The Rise of Skywalker vahvistaa sen mikä oli mielessäni jo The Last Jedin aikana; kuten Luke Skywalker (Mark Hamill) aikoinaan, on Rey lopulta tämän trilogian varsinainen päähenkilö. Reyn tarina on taaskin keskiössä, ja hänen kamppailunsa oman vihansa ja pelkonsa kanssa on kaiken ydin. Finn (John Boyega) ja Poe (Oscar Isaacs) saavat toimia enemmän yhdessä mikä on hyvä, sillä Boyegalla ja Isaacsilla on kiistatta erinomaista kemiaa. Kuitenkin, he jäävät tarinallisesti hieman taka-alalle; Poen osuus vahvistuu vasta loppupuolella, ja Reyn epäröidessä itseään saa Finn toimia moraalisena majakkana. Lopputuloksena on roadtrip läpi galaksin jossa kaksi tavallista tallaajaa ja heidän taiallinen superystävänsä joutuu ongelmiin. Mutta vaikka Poe ja Finn ovat hauska susipari, on Reyn ja Kylo Renin väliset kohtaukset jälleen elokuvan parasta antia, molempien koittaessa yhä vetää toista omalle puolelleen, vaikka heidän välissään olisi galakseja.
Hahmoja tässä elokuvassa riittää, ja osan olemassaolo tuntuu välillä kuin markkinointiyritykseltä: pidättekö te tästä coolista kovis- salakuljettaja Zorri Blissistä (Keri Russel) vai tästä vapaasieluisesta laserjousipyssyllä taistelevasta maankiertäjä Jannahista (Naomi Ackie), ja kummasta haluatte nähdä oman elokuvan? Tämä ei tarkoita sitä etteikö heillä olisi pointtia tai merkitystä tarinassa, mutta molemmissa tapauksissa he tuntuivat hahmoilta joilla on mielenkiintoinen tarina, johon ei voida nyt kuin viitata. Alkuperäisen trilogian hahmot saavat kunniakierroksensa, mutta tosiasiat on kohdattava: Carrie Fisherin (joka oli top billing lopputeksteissä, all hail the queen) menetyksen takia Leian lopullinen kohtalo ja osuus tarinassa ei voi tuntui kuin pettymykseltä, mutta tekijöiden kädet olivat sidottu hänen osallaan. Pidin kuitenkin siitä, että Luken jälkeen Leiasta tuli Reyn mestari, ja tämä nostetaan virallisesti jedimestarien joukkoon. Billy Dee Williamsin Lando on lopulta hieman tuhlattu myös, ja on sääli ettei hän saa mahdollisuutta osoittaa suruaan menetettyjen ystäviensä vuoksi.
Ongelmat elokuvassa ovat moninaiset, joista yksi on tarina, joka on lähinnä nopeasti eteenpäin paikasta toiseen hyppelevä aarrejahti. Se on käytännössä yksi pitkä ja turhauttava "nouda esine ja mene paikkaan"- tarina, mikä sinänsä on uutta Star Warsille mutta ideana se on tylsä ja lopulta merkityksetön. Toimintaa riittää, ja vaikka se viekin tarinaa eteenpäin niin muutokset joita se tekee hahmojen matkaan tehdään usein tyhjäksi samantien. J.J. Abrams on taitava työssään ja erityisesti toimintakohtausten suunnittelijana hän on peto, ja elokuva meneekin eteenpäin hyvällä tahdilla, mutta se ei auta peittämään halpoja juonikäänteitä ja narratiivisia kompastuksia. Kun se hidastuu hetkeksi, niin silloin sen kauneus näkyy ja kuten aiemmin sanoin, Rey ja Kylo Ren voisivat olla tässä elokuvassa vain kaksistaan ja rakastaisin sitä. Heidän kaksintaistelunsa raunioiden päällä raivoavan meren pauhatessa ympärillä on hieno esimerkki Abramsista hyvässä terässä, mutta nämä kohtaukset katoavat kokonaisuuteen helposti. Eniten halusin välttää vertailua tämän ja kaikin puolin ylivertaisen The Last Jedin välillä, mutta The Rise of Skywalker on elokuva joka syntyy, kun pokka pettää. The Last Jedi haastoi klassisen sankaruuden, "suuret avaruussuvut", mustavalkoisen moraalin ja yksinkertaiset ratkaisut, ja The Rise of Skywalker petsaa kaiken näihin, lisäten myös fanserviceä aika lailla mukaan. Samalla Abrams palaa takaisin The Force Awakensissa asettamiinsa mysteereihin, tuoden niille vastauksia ihan kuin niillä olisi enään The Last Jedin jälkeen jotain tunteellista merkitystä- tai kuten Renin Ritarien tapauksessa, jättää yhä vastaamatta. Sama pätee myös Rosen (Tran Loan) sivuajoon; maanläheinen ja samaistuttava hahmo, joka nousi sankaruuteen ja omasi selkeän suhteen Finnin kanssa on nyt muutaman lauseen sivuhahmo, eli Rose-vihaajat voivat olla rauhassa. JJ did her dirty.
 |
| Minä katsomassa The Rise of Skywalkeria |
The Rise of Skywalker on Star Wars- saagaelokuva joka tuntuu komitean tekemältä. Siinä on paljon hienoa: toiminta on siistiä, hahmot ovat edelleen tykättäviä ja varsinkin Reyn ja Kylo Renin suhde on yhä kultaa ja myönnän, Abrams paineli hienosti tunnenappuloitani oikeilla valinnoillaan, mutta samalla se on turvallinen, narratiivisesti halpa elokuva jossa fanservicea riittää ja jota kirjoitin mielessäni uudestaan paremmaksi. Mutta kuten alussa sanoin, tämä oli lähes mahdoton tehtävä. Toki toivon yhä että Rian Johnson olisi saanut ohjakset käsiinsä, tai että tämän olisi ohjannut ja kirjoittanut joku muu luova ja uniikki ohjaaja kuten Dan Trachtenberg (10 Cloverfield Lane) tai Patty Jenkins (Wonder Woman) ja he olisivat voineet lähestyä tätä odottamattomasta tulokulmasta, mutta tämä on jossittelua. Star Wars on aivan liian iso, liian rakastettu ja erilaisia näkemyksiä omaava juttu, että 42 vuoden kattava trilogia voisi ikinä saada eheää ja helppoa päätöstä. Toki jokaisella on mielessä se täydellinen päätös- kuten sanoin, kirjoitin sitä itsekin uudestaan mielessäni- mutta se ei tee siitä oikeaa päätöstä. Tämä on kuitenkin yksi päätös, ja päätän olla iloinen niistä asioista jotka se teki oikein. The Rise of Skywalker on vastaus mahdottomaan kysymykseen, ja ei ole ihme että lopputulos on mitä se on. Osalle The Rise of Skywalker on varmasti lämmin peitto johon voi kääriytyä. Itse kaipasin enemmän siltä, mutta tällaisena se on silti viihdyttävä, joskin sisällöltään köyhähkö päätös 9. elokuvan saagalle.
Seuraavaksi voisin katsoa kaikki Skywalker-saagan elokuvat.
Atte T
PS. Kaverini kanssa bongasimme The Last Jedi- sivuhahmo komentaja Larma D'Acyn (Amanda Lawrence) jolla selkeästi on tyttöystävä ja nopeassa kohtauksessa antaa ison suudelman tälle- neat, mutta kun keskustelu Poen ja Finnin mahdollisesta rakkaussuhteesta on ollut käynnissä The Force Awakensista lähtien, tämä oli (taas jälleen) Disneylta hampaatonta ja halpaa kosiskelua. Hitot, Jannahin ja Zorrin mukanaolo Finnin ja Poen mahdollisina romanttisina vastapareina tuntuu vahvasti "no homo"- meiningiltä. Pelkään, että tämä on Star Warsin ja Marvelin tulevaisuus LGBTQ+ representaation suhteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti