24 Sarjakuvaa Jouluksi, Osa 3

Kaikki ne jotka lukevat kotimaisia sarjakuvia niiden laajassa kirjossa tietävät, minkälainen potentiaali maailmanvalloitukseen Suomesta löytyy. Usein kun luen jonkun todella hyvän kotimaisen sarjiksen mietin kollegojani Yhdysvalloissa ja sitä kuinka siistiä olisi jos hekin voisivat lukea tämän, omalla kielellään. Jotkut suomalaiset sarjakuvat ovat päässeet leviämään: Petri Hiltusen Anabasis käännettiin ja julkaistiin, samoin J.P Ahosen Perkeros ja Janne Kukkosen Voro- sekä tietysti Fingerpori. Tänään aiheenamme on yksi tällainen sarjakuva, jonka arvostelu Comics Journal- verkkosivustolla keräsi paljon positiivista huomiota:

Minä, Mikko ja Annikki

Tarina: 1900- luvun ensimmäisenä vuosikymmenenä Tampereen kaupunki laajeni vauhdilla. Puutalokorttelit syntyivät teollisuuden tarpeisiin, ja ahtaissa taloissa asuivat työläiset. Nyt iso osa noista taloista on poissa, mutta Annikinkatu 11:n umpikortteli seisoo sielä yhä. Tämä on tarina Annikista ja rakkaudesta. 

Tiitu Takalo on yksi suosikkejani sarjakuva-alalla, alan todellinen mestari, ja Minä, Mikko ja Annikki on hänen parhaimpia teoksiaan. Se on elämänkerrallinen tarina Takalon ja hänen miehensä Mikon tapaamisesta ja rakkauden syntymisestä, sekä samalla Annikin kaupunkikorttelin historiikki, työpäiväkirja asuntoremontista ja manifesti paikallishistorian säilyttämisen puolesta ja kulutuskulttuuria vastaan. Takalo tekee jopa paikallispolitiikan hakemus/adressi- jargonista mielenkiintoista esittämällä sen historiallisten puukaiverrosten tyylisen kuvituksen kautta. Minä, Mikko ja Annikki on yksi parhaimpia sarjakuvia joita 2010-luvulla on julkaistu, ja sen lukeminen on tässä kohtaa jo melkein osa yleissivistystä. 

3 takana, 21 edessä!

Atte T  

PS: Jos et ole lukenut, Takalon toipumis-kertomus- nettisarjakuva Memento Mori on toinen 2010-luvun parhaimpia sarjakuvia jonka olen lukenut. Rankka ja aito, mutta suosittelen lämpimästi.