24 Sarjakuvaa Jouluksi, Osa 12

Ja näin, puoliväli on saavutettu, 12 päivää jäljellä Jouluun ja kotimaiset sarjakuvat ovat tämän päivän jälkeen käsitelty. Olen pyrkinyt jokaisessa valinnassa tuomaan esille jotain josta en ole puhunut aiemmin, saatikka sitten tehnyt kokonaista arviota. Tänään kuitenkin rikon tämän nostaessani esiin suosikkini tämän vuoden sarjakuvajulkaisuista kotimaassa, joka on kyllä haastamassa myös ulkolaiset julkaisut samalla. Osittain teen tämän siksi koska tunnen hieman pahaa omatuntoa siitä että missasin Arvid Heikkisen käsikirjoittaman Poissa- elokuvan, josta lupailin tekeväni arvostelun, mutta pääasiallisesti koska Valotusaika on ihan hiton hyvä kirja joka kaikkien kannattaa lukea.

 Valotusaika

Tarina: Tulevaisuuden Jyväskylässä surullinen luuseri Jamo löytää kameran, jolla pystyy kuvaamaan menneisyyttä. Yhdessä lyhytpinnaisen ex-kyttä Osmon ja tekoälyllä varustetun Possu- pehmolelun kanssa Jamo alkaa selvittämään kadonneen Mintun tapausta, samalla koittaen luoda jonkinlaista sulkeumaa oman elämänsä menetyksiin. 

Valotusajasta on menossa nyt jo kolmas painos, mikä on huomattavaa sen kuitenkin ollessa alle vuoden vanha julkaisu. Tämä kertoo Avisen teoksen saamasta hyvästä mediahuomiosta sekä tietysti teoksen tasosta; Valotusaika on yksi parhaimpia kotimaisia sarjakuvia joita olen lukenut, piinkova rikosdraama joka kuitenkin jaksoi myös naurattaa ja myös aiheuttaa huomattavaa seinääntuijotusta. Vaikka monet (minä mukaanlukien) ovat nostaneet esiin sen miten se voitaisiin adaptoida elokuvaksi, on Valotusaika parhaimmillaan juuri sarjakuvana, sillä sen juuri sopiva pituus ja tahti antaa sille aikaa kehittyä ja päästää lukija Jamon pään sisään.

Aiemmassa arviossani nostin esiin kuinka Jamo ja Osmo muistuttavat minua Shane Blackin Kiss Kiss Bang Bangin päähenkilöitä Harry Lockhartia ja Perry Van Shrikea. Vaikka tämä onkin yhä totta, en halua sanoa että he olisivat kopioita näistä; Jamo on kokenut raskaan menetyksen, joka on muokannut hänestä sellaisen minkä hän on, ja Osmon asemaa seksuaalivähemmistöjen edustajana käytetään paljon Blackia sulavammin tarinassa. Jamo itsessään olisi voinut olla niin helposti geneerinen kusipää-päähenkilö joita tämän kaltaisissa neo noir- tarinoissa on pilvenään, mutta tämän menetykset ja rehellinen yritys auttaa toista lapsensa menettänyttä isää tekee hänestä hienon pähäenkilön; luuserin, mutta jonkun joka yrittää parhaansa. Heikkilän valinta käyttää itseään päähenkilön paikalla on sitäkin rohkeampi valinta.

Kvaak.fi:n arviossa sanottiin hienosti että Valotusaika on "Minority Report jos sen olisi ohjannut Aki Kaurismäki". Tässä näkyy hyvin ymmärrys teoksen kahdesta näkyvästä kontekstista; scifi-tarinasta (eritoten hyvin Spielberg-henkisestä scifistä) sekä kotimaisesta sielunmaisemasta. Jamo ja Osmo ovat hyvin suomalaisia hahmoja, mutta eivät mitään kliseitä. Heissä on tiettyä kaurismäkeläistä henkeä sekä modernin kaupunkisuomalaisen asennetta. He eivät haikaile saunomisen tai henkevän järvimaiseman perään. Tämä erottaa myös Valotusajan monista muista kotimaisista rikossarjoista, joissa päähenkilöt ovat usein vanhempia miehiä, moderniuden rattaiden ulkopuolisia jäyhiä jököttäjiä- ja usein siten puuduttavan tylsiä. Jamossa on energiaa ja ilkikurisuutta ja Osmossa sarkasmia ja kyynisyyttä, erottaen heidät toisistaan hyvin ja luoden jännitettä heidän välilleen. 

Valotusaika on minun valintani vuoden parhaaksi kotimaiseksi sarjakuvajulkaisuksi. Tänä vuonna on tullut monia hienoja sarjakuvajulkaisuja, mutta vain Valotusaika on jättänyt minut aktiivisesti pohtimaan sen sisältöä kuukausiksi sen lukemisen jälkeen, ja olen palannut sen pariin useammankin kerran. Ensi kevään Sarjakuva-Finlandian taistelusta tulee tiukka, mutta itse laitan korttini Heikki Avisen teoksen puolesta. Valotusaika on scifi-dekkari joka käyttää molempia kertoakseen tarinaa muistoista ja niiden säilyttämisen tärkeydestä, ja miten ne voivat sekä auttaa meitä muistamaan hyvät ajat elämässämme, että vangita meidät nostalgiaan. 

12 takana, 12 edessä!

Atte T