Tämä väsymys ja kevyt loppunpalaminen näkyi myös blogissa. Kahtena edellisenä vuotena sain melkein 100. blogipostauksen rajapylvään kiinni, tänä vuonna jäin yli kymmenellä tekstillä jälkeen edellisiä vuosia. Leffa-arvosteluja olisin voinut tehdä muutaman enemmän, ja muutaman ison julkaisun missasin kokonaan (kuten kaikki kolme Disneyn remake-leffaa). Kuitenkin, tein myös tänä vuonna paljon henkilökohtaisempia tekstejä, jotka olivat monellakin tapaa jopa terapeuttisia. Olen ihan tyytyväinen teksteihin joita tänä vuonna kirjoitin, joten ehkä laatu korjasi määrän.
Tämän vuoden luetuimmat jutut olivat:
5. Atte Arvostaa: Valotusaika - Avi Heikkisen Valotusaika- sarjakuva sai paljon erittäin positiivista mediahuomiota (ansaitusti) ja oma arvioni lähti myös hyvin kiertämään lukijoiden ja sarjissivustojen välillä. Tämä ei tule olemaan viimeinen kerta kun mainitsen Valotusajan tänä vuonna!
4. Ontot Kukkulat- puuttuva pala - Tämä hieman yllätti, koska kaikki sarjisarviot eivät saa näin hyviä lukuja. Toki Petri Hiltusen Ontot Kukkulat- sarjakuvan kulttimaine auttoi tähän, mutta kuulin myös että eräs suht kuuluisa kotimainen sarjistaiteilija jakoi tämän facebook- sivullaan, joka tuo yleensä heti lisää lukukertoja. Mene ja tiedä.
3. Lihavuus ja supersankarit- konna vai vitsi? - Niin sanoinko jotain persoonallisista teksteistä? Tämä syntyi vuosien turhautumisen ja sisäistetyn itseinhon kautta, ja se nähtävästi resonoi ihmisten kanssa- eikä ihmekkään. Supersankarit ovat tämän popkulttuurisen hetken isoimpia staroja, ja viime vuosina on representaation taso tässä mediassa noussut merkittävästi monilla muilla saroilla. Kehopositiivisia supersankareit on alkanut ilmestymään vasta sarjakuvien sivuille, elokuvat ja TV odottavat isompaa kultturista muutosta selkeästi.
2. Atte Arvostaa: Avengers: Endgame - Ja yllätyneitä olivat? Avengers: Endgame oli vuoden isoin elokuva. Samanlaista hetkeä tässä mediassa ei tule tapahtumaan vähintään kymmeneen vuoteen, ja todennäköisempää on trendin kuoleminen kuin samanlaisen elokuvatapauksen tuleminen. Edes Star Wars ei pääse samanlaisiin lukuihin. Marvel Cinematic Universe on isompi kuin Star Wars. Paitsi yhdessä blogissa....
1. Ja nyt, tarpeeton puolustus The Last Jedille - Wau. Tämä meni päivässä ohitse lukijamäärässä kaikista muista teksteistäni tänä vuonna, nousten koko bloggaus-urani luetuimpien tekstien joukkoon. Olen aina ollut sitä mieltä että The Last Jedi ei oikeasti jakanut edes niin paljoa mielipiteitä kuin media antoi ymmärtää, vihaajat ovat vain paljon äänekkäämpiä. Jos joku otti ja katsoi elokuvan uudestaan tämän tekstin valossa, olisi mielenkiintoista kuulla kokivatko he mielipiteen muutoksen.
Samaistumisen haasteet ja Honda-San - Yksi vuoden ensimmäisistä teksteistä, ja henkilökohtaisten tekstien aloittaja tältä vuodelta. Katsoin vuodenvaihteen ympärillä kaksi animesarjaa, joista toinen- Skull-Faced Bookseller Honda-San - puhutteli minua vahvasti juuri sen hyvin spesifin, minulle tutun aihealueen kautta. Tekstin kautta pääsin myös avaamaan aihetta josta minun on pitänyt kirjoittaa toisenkin kerran, eli näkymättömistä merkityksistä joita taiteella voi olla meille yksilöinä.
The Order of the Stick- fantasian ja parodian mahdollisuudet - Olin vuosia odottanut hyvää tekosyytä paasata jollakin alustalla suosikki-verkkosarjiksestani The Order of the Stickistä, ja mittava uudelleenluku-prosessini antoi sysäyksen tälle. Minun pitäisi muutenkin kirjoitaa kai enemmän verkkosarjakuvista, sillä ne ovat kaikkien saavutettavissa. Paljon hienoja sarjakuvia kuten The Order of the Stick, Stay Still Stay Silent ja Darths & Droids on täysin ilmaisesti luettavissa verkossa, ja ne ansaitsevat tulla luetuiksi.
Kuinka kerrot Dungeons & Dragonsin tarinan? - Minkä piti olla vain taas yksi teksti adaptaatioista olikin lopulta historiikki Dungeons & Dragonsin adaptaatioiden historiasta, johonka mukaan muovattuna oli omat kokemukset roolipelien parissa ja miten ne ovat vaikuttaneet identiteetiini. Teknisesti nämä roolipeli-aiheiset tekstit sopisivat paremmin toisen blogin puolelle, mutta adaptaatiot ja sen sellainen sopii tänne. Pelko pois, jonkinlaista tekstiä on tulossa ensi vuodelle adaptaatiosta, te ette ikinä pääse niistä eroon.
Trilogia Apinoiden Planeetasta - Kun War for the Planet of the Apes tuli 2017, lupailin kirjoittavani jotain koko elokuvatrilogiasta. Kaksi vuotta siinä kesti, mutta oli lopulta sen arvoista. Tämä vaati ehkä eniten taustatyötä yhdessä D&D- tekstin kanssa, ja oli mielenkiintoista tutustua Pierre Boullen teosten subteksteihin, teemoihin ja siihen miten ne ovat siirtyneet adaptaatiossa 2010-luvun parhaimpaan elokuvatrilogiaan. Kyllä, Apinoiden Planeetta- trilogia on vuosikymmenen paras elokuvatrilogia. Fight me.
Kadonnut Gamer- identiteettini - Tämä oli, ehkä enemmän kuin mikään muu blogiteksti tänä vuonna, minulle itselleni tarkoitettu teksti. Oli lähes nostalgista tarkastella omaa pelihistoriaani koneelta ja pelihyllystä ja mitä olen sosiaaliseen mediaan aiheesta kirjoittanut, ja samalla saada jonkinlaista sulkeumaa asemastani pelaajana. Ironisesti, tämän tekstin jälkeen pelasin muutaman tunnin Assassins Creed: Originsia.
Mikä vuosi tämä olikaan televisio-sarjoille! Joka kuukausi tuntui tulevan yksi todella hyvä sarja tai uusi kausi ulos, ja en ole vieläkään ehtinyt katsoa jokaista loppuun- She-Ra & Princesses of Power on täyttä tykitystä, His Dark Materials erinomainen adaptaatio tunnetusta kirjasarjasta ja en ole vielä nähnyt Mandaloriania, Successionia tai Fleabagia.
5. Barry (Kausi 2) - Viime vuoden paras sarja jatkui tänä vuonna, ja Barry on edelleen loistava yhdistelmä mustaa huumoria ja tragediaa, jossa Bill Hader saa loistaa uutta tulevaisuutta luovan palkkatappajan roolissa. Kauden 5. jakso ronny/lilly omaa vuoden upeimman toimintakohtauksen jota TV:stä on näytetty.
4. Doom Patrol (Kausi 1) - Doom Patrol oli hyvin pitkään vuoden paras supersankari-sarja, ja eräällä tavalla onkin sitä yhä. Doom Patrolin rikkinäiset ja henkisesti lukkiutuneet päähenkilöt ovat tuulahdus tuoretta ilmaa tällä alalla, ja tapa miten se käsittelee heitä perinteisten supersankaritarinoiden kehyksessä pahiksen kautta on tehty hienosti. Mukana myös Brendan Fraser, jonka suurta comebackia toivon 2020-luvulle hartaasti.
3. Dark Crystal: Age of Resistance (Kausi 1) - Dark Crystal: Age of Resistance on taideteos, joka omistautuu Jim Hensonin pioneerisoiman nukkeanimaation mediumille, kertoen samalla hyvin alkuperäistarinalle uskollisen prequelin Thran varhaisista vuosista. Kirjaimellisesti saalistava yläluokka, saastuminen ja tapa miten valtaapitävät voivat ohjata ryhmiä toisiaan vastaan- Age of Resistance on upea ja ehdottomasti vuoden paras fantasiasarja.
2. Watchmen - Kuka olisi uskonut? Kuka olisi uskonut, että DAMON LINDELOFF kaikista ihmisistä olisi se joka tekisi jatkoa Watchmenille ja onnistuisi tässä tehtävässä upeasti? On niin hienoa olla väärässä, ja Watchmen on upea supesankari-dekonstruktio jossa naamarit ja vigilantismi, rasismi ja valkoinen ylivalta, poliisit ja perinnölliset traumat kohtaavat toisensa upeassa hatunnostossa alkuperäisen teoksen teemoille, kehitettynä nykypäivään. Minä tahansa muuna vuotena tämä olisi ollut ykkönen.
1. Chernobyl - Kun mietin tätä listaa, halusin katsoa Chernobylin uudestaan varmistaakseni sen aseman tällä listalla. Chernobyl on yhä vuoden paras televisiosarja; harvoin tosielämän tapahtumat ja kauhuelokuvien tunnelma lyö näin hyvin yhteen, ja Craig Mazinin upea lyhytsarja ei tyydy vain menneisyyden kuvaamiseen. Legasov (Jared Harris) ja Shcherbina (Stella Skarsgård) kohtaavat paljon ongelmia ydinonnettomuuden ulkopuolella, ja suora verrannollisuus ilmastokriisiin jonka kanssa me painimme on nähtävissä siinä, miten systeemi ei suostu näkemään uhkaa vaikka tiedemiehet sanovat toista. Systeemi, joka ei ole tilivelvollinen omista virheistään on katastrofin koittaessa on painajainen.
"Jokainen valhe kerruutta velkaa totuudelle. Ennemmin tai myöhemmin, se velka tulee maksettavaksi".
Monta siistiä juttua tapahtui blogikentän ulkopuolella, mutta erityisesti ROPECON 2019 oli vuoden parhaimpia kokemuksia. Pääsin puhumaan Ropeconin akateemiseen seminaariin, tapasin Jon Petersonin, kävin monessa hienossa ohjelmassa ja tapasin paljon ystäviäni. Kuten kaverini sanoi; "Ropecon on kuin kesäleiri"- paras kesäleiri.
2019, ja sitä kautta tämä koko vuosikymmen, alkaa olla ohitse. Ensi vuonna on tulossa paljon elokuvia ja sarjoja joita odotan innolla, nopeasti tulee mieleen Birds of Prey, Little Women, No Time To Die, Wonder Woman 1984, Promising Young Woman, Color out of Space ja Tenet, sekä tietysti roskapalot Cats, New Mutants ja Artemis Fowl (hei, muistatteko tämän minä unohdin jo). Haluan kirjoittaa blogissa monista aiheista, mutta en lupaile mitään vielä.
Minun suosikkini kuluneen vuoden bloggauksista:
The Order of the Stick- fantasian ja parodian mahdollisuudet - Olin vuosia odottanut hyvää tekosyytä paasata jollakin alustalla suosikki-verkkosarjiksestani The Order of the Stickistä, ja mittava uudelleenluku-prosessini antoi sysäyksen tälle. Minun pitäisi muutenkin kirjoitaa kai enemmän verkkosarjakuvista, sillä ne ovat kaikkien saavutettavissa. Paljon hienoja sarjakuvia kuten The Order of the Stick, Stay Still Stay Silent ja Darths & Droids on täysin ilmaisesti luettavissa verkossa, ja ne ansaitsevat tulla luetuiksi.
Kuinka kerrot Dungeons & Dragonsin tarinan? - Minkä piti olla vain taas yksi teksti adaptaatioista olikin lopulta historiikki Dungeons & Dragonsin adaptaatioiden historiasta, johonka mukaan muovattuna oli omat kokemukset roolipelien parissa ja miten ne ovat vaikuttaneet identiteetiini. Teknisesti nämä roolipeli-aiheiset tekstit sopisivat paremmin toisen blogin puolelle, mutta adaptaatiot ja sen sellainen sopii tänne. Pelko pois, jonkinlaista tekstiä on tulossa ensi vuodelle adaptaatiosta, te ette ikinä pääse niistä eroon.
Trilogia Apinoiden Planeetasta - Kun War for the Planet of the Apes tuli 2017, lupailin kirjoittavani jotain koko elokuvatrilogiasta. Kaksi vuotta siinä kesti, mutta oli lopulta sen arvoista. Tämä vaati ehkä eniten taustatyötä yhdessä D&D- tekstin kanssa, ja oli mielenkiintoista tutustua Pierre Boullen teosten subteksteihin, teemoihin ja siihen miten ne ovat siirtyneet adaptaatiossa 2010-luvun parhaimpaan elokuvatrilogiaan. Kyllä, Apinoiden Planeetta- trilogia on vuosikymmenen paras elokuvatrilogia. Fight me.
Kadonnut Gamer- identiteettini - Tämä oli, ehkä enemmän kuin mikään muu blogiteksti tänä vuonna, minulle itselleni tarkoitettu teksti. Oli lähes nostalgista tarkastella omaa pelihistoriaani koneelta ja pelihyllystä ja mitä olen sosiaaliseen mediaan aiheesta kirjoittanut, ja samalla saada jonkinlaista sulkeumaa asemastani pelaajana. Ironisesti, tämän tekstin jälkeen pelasin muutaman tunnin Assassins Creed: Originsia.
Top 5 Parhaat Sarjakuvat
5. The Adventure Zone 2: Murder on the Rockport Limited (Clint McElroy & Carey Pietch) - Jatko viime vuoden loistavalle Here Be Gerblinsille, McElroyn veljesten D&D- podcastin sarjisadaptaatio on yksi hauskimpia sarjiksia tältä vuodelta, ja tapa jolla se yhdistää komediaa ja vakavuutta on todella tyylikkäästi tehty.
4. Sosialisti ja Nihilisti (Aapo Kukko) - Kotimaisen sarjiskentän lukuisista hienoista julkaisuista oli Sosialisti ja Nihilisti yksi ehdottomia suosikkejani. Kertomus Arvo Turtiaisen ja Henrik Tikkasen vaikeasta ystävyydestä ja matkasta Italiaan on kaunis, unenomainen tositarina ideologioista ja tyhjyydestä, ja kahden erilaisen mutta hienon taiteilijan elämästä.
3. Mister Miracle (Tom King & Mitch Gerards) - Sanoin jo aiemmin tässä kuussa, että näin henkilökohtaista ja kiistanalaista materiaalia harvoin tulee DC:ltä. Tom King on ensimmäinen kirjoittaja sitten Jack Kirbyn originaalien tarinoiden joka onnistuu löytämään jotain uutta tästä materiaalista, ja lopputulos on mitä se on- upea, tulkinnanvarainen ja ongelmallinen taideteos.
2. Valotusaika (Avi Heikkinen) - Kuten sanoin, ette ikinä pääse tästä eroon. Valotusaika on paras kotimainen sarjakuva, ja oli todella lähellä ettei se ollut myös koko vuoden paras sarjakuva globaalisti minulle. Taiteellisesti kunnianhimoinen, persoonallinen ja uniikki scifi-trilleri on jotain jota en osannut toivoa kotimaiselta kentältä, ja sormet ovat ristissä sen suhteen, että Heikkinen voi napata Sarjakuva-Finlandian Tampere Kupliissa ensi vuonna.
1. Die 1: A Fantasy Heartbreaker (Kieron Gillen & Stephanie Hans) - Jep, yhä suosikkini. Kieron Gillenin D&D- Jumanji- amalgaami traumoista, kasvamisesta ja fantasiapelien tropeista kolahti omaan nurkkaani erittäin kovaa, ja se on yhdessä Valotusajan kanssa ollut se sarjakuva joka on aiheuttanut aktiivista seinääntuijotusta. Gillenin kirjoituksessa on aina menossa niin paljon muutakin, ja useammat lukemiskerrat ovat vain rikastaneet kokemustani kirjasta. 2. albumi on tulossa keväällä, ja en malta odottaa mihin tarina tästä jatkuu.
Top 5 TV- Sarjat
5. Barry (Kausi 2) - Viime vuoden paras sarja jatkui tänä vuonna, ja Barry on edelleen loistava yhdistelmä mustaa huumoria ja tragediaa, jossa Bill Hader saa loistaa uutta tulevaisuutta luovan palkkatappajan roolissa. Kauden 5. jakso ronny/lilly omaa vuoden upeimman toimintakohtauksen jota TV:stä on näytetty.
4. Doom Patrol (Kausi 1) - Doom Patrol oli hyvin pitkään vuoden paras supersankari-sarja, ja eräällä tavalla onkin sitä yhä. Doom Patrolin rikkinäiset ja henkisesti lukkiutuneet päähenkilöt ovat tuulahdus tuoretta ilmaa tällä alalla, ja tapa miten se käsittelee heitä perinteisten supersankaritarinoiden kehyksessä pahiksen kautta on tehty hienosti. Mukana myös Brendan Fraser, jonka suurta comebackia toivon 2020-luvulle hartaasti.
3. Dark Crystal: Age of Resistance (Kausi 1) - Dark Crystal: Age of Resistance on taideteos, joka omistautuu Jim Hensonin pioneerisoiman nukkeanimaation mediumille, kertoen samalla hyvin alkuperäistarinalle uskollisen prequelin Thran varhaisista vuosista. Kirjaimellisesti saalistava yläluokka, saastuminen ja tapa miten valtaapitävät voivat ohjata ryhmiä toisiaan vastaan- Age of Resistance on upea ja ehdottomasti vuoden paras fantasiasarja.
2. Watchmen - Kuka olisi uskonut? Kuka olisi uskonut, että DAMON LINDELOFF kaikista ihmisistä olisi se joka tekisi jatkoa Watchmenille ja onnistuisi tässä tehtävässä upeasti? On niin hienoa olla väärässä, ja Watchmen on upea supesankari-dekonstruktio jossa naamarit ja vigilantismi, rasismi ja valkoinen ylivalta, poliisit ja perinnölliset traumat kohtaavat toisensa upeassa hatunnostossa alkuperäisen teoksen teemoille, kehitettynä nykypäivään. Minä tahansa muuna vuotena tämä olisi ollut ykkönen.
1. Chernobyl - Kun mietin tätä listaa, halusin katsoa Chernobylin uudestaan varmistaakseni sen aseman tällä listalla. Chernobyl on yhä vuoden paras televisiosarja; harvoin tosielämän tapahtumat ja kauhuelokuvien tunnelma lyö näin hyvin yhteen, ja Craig Mazinin upea lyhytsarja ei tyydy vain menneisyyden kuvaamiseen. Legasov (Jared Harris) ja Shcherbina (Stella Skarsgård) kohtaavat paljon ongelmia ydinonnettomuuden ulkopuolella, ja suora verrannollisuus ilmastokriisiin jonka kanssa me painimme on nähtävissä siinä, miten systeemi ei suostu näkemään uhkaa vaikka tiedemiehet sanovat toista. Systeemi, joka ei ole tilivelvollinen omista virheistään on katastrofin koittaessa on painajainen.
"Jokainen valhe kerruutta velkaa totuudelle. Ennemmin tai myöhemmin, se velka tulee maksettavaksi".
Paras häppening
Suurin Pettymys: The Rise of Skywalker
Kuten tavallisesti, en puhu vuoden huonoimmista elokuvista tai sen sellaisesta, se on turhaa negatiivisuutta ja ei vain ole minun juttuni. Mutta mitä enemmän olen miettinyt Star Wars Episode 9: The Rise of Skywalkeria, sitä enemmän minua jurppii koko elokuva. Odotin sen olevan säällinen lopetus trilogialle, mutta lopulta se on yksi turhauttavimmista elokuvista jonka näin tänä vuonna.
2019, ja sitä kautta tämä koko vuosikymmen, alkaa olla ohitse. Ensi vuonna on tulossa paljon elokuvia ja sarjoja joita odotan innolla, nopeasti tulee mieleen Birds of Prey, Little Women, No Time To Die, Wonder Woman 1984, Promising Young Woman, Color out of Space ja Tenet, sekä tietysti roskapalot Cats, New Mutants ja Artemis Fowl (hei, muistatteko tämän minä unohdin jo). Haluan kirjoittaa blogissa monista aiheista, mutta en lupaile mitään vielä.
Oppikaamme virheistämme ja otetaan 2020 vastaan avoimin mielin, vihaisina ja valmiina muutokseen. Joskus voi tuntua rankalta ja tappiot eri kentillä liian raskailta, mutta kuten vuosikymmenen parhaimpiin animaatiosarjoihin kuuluva sarja sanoo:
We're gonna win at the end.
Atte T
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti