Atte Arvostaa: Cats

Aah, uusi vuosi ja vielä oikein uusi vuosikymmen! Aika palata takaisin joululomilta kunnolla arvioiden pariin. Ennen Helmikuun Oscar- kisoja on vuorossa aika monta odotettua elokuvaa, joista koitan nähdä mahdollisimman monta jotta voin taas antaa omia spekulointejani voittajista ja häviäjistä blogipostin muodossa. Mikäs olikaan vuoden ensimmäinen elokuva johon pääsen tarttum-

ai niin se on CATS.

CATS

Elokuva: Kerran vuodessa, kun Jellikkikuu nousee ylös, jellikkikissat kisaavat siitä, kuka pääsee kissojen taivaaseen ja näin aloittaa elämänsä uudelleen. Onko se herraskissa Bustopher Jones (James Corden), kotikissa Jennyanydots (Rebel Wilson) vai mysteerinen Macavity (Idris Elba)? Vain Vanha Deutoronomy (Judi Dench) voi sen tietää.

Tom Hooper on kahden "ehh"- luokkaisen elokuvan (King's Speech, Les Miserables) jälkeen vihdoin asettanut itsensä asemaan jossa häntä ei voi enään kutsua keskinkertaiseksi ohjaajaksi. Cats on nimittäin elokuva, jota on haastava lähestyä normaalin kritiikin näkökulmasta. Mistä tässä voisi edes aloittaa? Cats on elokuva jota en vieläkään usko että oikeastaan näin. Miten kukaan on voinut katsoa tätä ja ajatella "joo, eiköhän julkaista tämä, ja vielä samaan aikaan Star Warsin kanssa?" Kriitikot ovat kilpailleet joulukuusta lähtien siitä, kuka osaa monisanaisimmiten ja viihdyttävimmin kuvailla kuinka kamala elokuva Cats on, mutta yksikään niistä ei onnistunut tehtävässään täydellisesti. Cats pitää nähdä että sen voi uskoa.

Hahmoja elokuvassa piisaa, jokaisella toinen toistaan erikoisempi ja oudompi nimi. Uusi kyky Fransesca  Hayward on Catsin nimellinen päähenkilö, uusi kissa Victoria jellikkikissojen joukossa jolle kaikki tämä on uutta ja ihmeellistä. Hayward...on ehkä hyvä näyttelijä? Mihinkään on mahdoton kiinnittää huomiota digital fur technologyn viedessä huomion joka kerta pois mistään aidosta. Ainakin hänen balettinsa erotti hänet muista kissoista liikehdinnän kannalta. Victoria haluaa kuulua johonkin, ja hän saavuttaa sen, ilman että kukaan häntä varsinaisesti haastaisi tai joku kyseenalaistaisi tätä. Victoria vain valssaa kohtauksesta toiseen, tavaten toinen toistaan oudompia kissoja ja hymyilee suuren hämmenyksen vallassa. Hänellä on kai jonkinlainen yhteys taikurikissa Mister Mistoffelesin (Laurie Davidson) kanssa, tai sellainen muodostuu elokuvan aikana, mutta miten ja milloin on hyvä kysymys jälkipolville. 

 Muut hahmot ovat sitten kasvavissa määrin enemmän hämmentäviä tai raastavan ärsyttäviä. Paljon on puhuttu Idris Elban pohjanoteerauksesta paholaismaisen kissa Macavityn roolissa, mutta minusta Macavity ei ollut edes pahinta; Rebel Wilson ja James Corden olivat. He ovat lihavia. Se on se vitsi. Wilsonin hahmo Jennyanydotsin oma osuus on happotrippi, jossa lapsenkasvoiset hiiret ja nais-torakat tanssivat Wilsonin kiskoessa kerroksittain turkkian pois, ja Corden kertoi tavallisia Corden- tasoisia vitsejään. Ei sillä etteikö Elba jäisi kauaksi heistä, huikatessaan "miau" aina poistuessaan paikalta. Jos koko näyttelijäkaartissa on kolme nimeä jotka eivät tunnu täysin nolaavan itseään, ovat ne Ian McKellen, Judi Dench ja Taylor Swift, joiden osuudet tuntuvat parhaiten realisoiduilta, vaikkakin Taylor Swiftin hahmo katoaa elokuvasta kirjaimellisesti maagisesti, eikä häntä sen jälkeen nähdäkkään.

Mutta entäs sitten laulut? Jos jotain voin antaa Catsille positiivisuuden nimissä, on se kyvykkäiden laulajien naaraaminen mukaan. Toki mukana on Rebel Wilson ja James Corden joiden tulkinnat ovat enemmän kyseenalaisia, mutta Hayward, Davidson, Swift, Jason Derulo, Naoimh Morgan ja Danny Collins osaavat laulaa ja teknisesti he esittävät kappaleensa hienosti. Ongelmana on se, että suurin osa lauluista on aivan kamalia rallatuksia ja sanaleikkejä. Vain muutama laulu jäi jotenkin positiivisesti mieleen; Oscar- pyrkimyksiä varten luotu Beautiful Ghosts ja Mister Mistoffelesin laulu ovat ihan kivoja, mutta molemmat jäävät surkeasti Jennifer Hudsonin Memories- laulun jalkoihin. Memoriesin ongelma, kuten myös Beautiful Ghostsin, on se että se ei mätsää millään tasolla elokuvan muihin lauluihin tai niiden tyyliin. Hyvä laulu, ja Hudson antaa todellakin kaikkensa, mutta sen yhteys kokonaisuuteen on häilyvä.

Digital Fur Technology on termi jota elokuvan parissa työskentelevät VFX- ammattilaiset ovat käyttäneet kissojen ulkonäön luomisesta. Lopputuloksen ovat nähneet kaikki, mutta trailerit ja mainosjulisteet eivät anna oikeutusta lopputulokselle, sille kun näet ne edessäni kävelevässä nelinkontin, hännät kiehnäten. Tanssikohtaukset ovat alati kiihtyviä, päättyen lähes orgasmin kaltaiseen finaaliin, jossa kissaihmiset vääntelehtivät ja voihkivat tanssilattialla. Vanha vitsi jo tässä vaiheessa, mutta Cats on äärimmäisen kiimainen elokuva, joka tulee herättämään outoja tunteita ihmisissä ympäri maailman. CGI:n taso on myös ärsyttävän epätasainen; kissat näyttävät suurilta osin niin ookoolta kuin antropomorphiset kissaihmiset voivat näyttää, mutta aiemmin mainitut hiiret ja torakat ovat aivan järisyttävän kamalan näköisiä. Eivätkä kissatkaan puhtain paperein pääse, sillä vaikka teknisesti CGI on täysin funktionaalista, on ongelma designissa; ihmiskasvot läimäistynä karvaisiin kehoihin tuottaa vahvan uncanny valley- fiiliksen. Oikeassa maailmassa varmasti upean näköinen tanssikoreografiakaan ei pääse oikeuksiinsa, sillä tietokone-efektien takia kaikki näyttää suunnattoman epäaidolta. Tätä ei auta myöskään hämmentävä mittakaava, sillä kaikki kissat ovat kissoiksi aivan liian pieniä ja kaikki näyttää vain todella oudolta ja ahdistavalta. Olen täysin varma siitä, että jos Cats olisi tehty klassisella puvustuksella, kuten se alunperin tehtiin lavalle, olisi se huomattavasti siedettävämpi elokuva. 

En muista koska viimeksi näin elokuvan jonka jälkeen ensimmäinen ajatus oli se, etten halua enään ikinä nähdä sitä uudelleen. Cats on uskomaton tapaus; täysin juoneton elokuva, jossa Victoria tuppaa vain törmäämään toisiin kissoihin jotka laulavat ja sitten taas uusiin kissoihin jotka laulavat. Se ei sano mitään mistään eikä siinä ole mitään pintaansa syvempää puolta. Miten voisin tosiaalta kritisoida jotain absurdiksi, jos absurdius on tarkoituksellista, outous olennainen osa kokonaisuutta? Joku voisi sanoa että se on autenttinen alkuperäiselle musikaalille ja että se tekee tästä elokuvasta hyvän mutta ei, ei se ole hyvä, kuten ei ollut originaalikaan. Cats on kolossaalinen virhe, ja haluaisin todellakin tietää, mitä siihen osallistuneet ammattilaiset ajattelivat lopputuloksesta. Mutta se voi olla oikealla porukalla ja tarkoituksellisella ironialla ehkä viihdyttävä, jos humalatila on tarpeeksi korkealla. Itse en omannut kumpaakaan, ja lopputuloksena on yksi varmasti alkaneen vuosikymmenen mielenkiintoisimmista epäonnistumisista. Tämä on varmasti tuleva huonojen elokuvien kulttiklassikko. Menkää katsomaan Cats, ja kokekaa suunnaton hämmenykseni.

Atte T