Taistelulähetit - 1917
Tarina: Huhtikuu, 1917. Länsirintamalla Saksalaisten joukot ovat aloittaneet vetäytymisen- tai siltä se näyttää. Oikeasti kyseessä on ansa, johon 2. pataljoona, 1600 sielua, on kävelemässä suoraan. Kenraali Erinmore (Colin Firth) lähettää matkaan kaksi lähettiä- Korpraalit Will (George McKay) ja Tom (Dean-Charles Chapman) - kulkemaan yli linjojen viestin mukana, joka voi pelastaa tuhansien hengen.
1917 on ennen kaikkea teknologinen ihme, eritoten kuvauksen, leikkauksen, valaistuksen ja kamerakoreografian suhteen. Työ minkä Mendes ja legendaarinen kuvaaja Roger Deakins tekivät tämän elokuvan parissa ansaitsee kaikki kehunsa, vaikka narratiivina se ei pärjääkkään aivan Mendesin aiemmille teoksille tai Dunkirkille, johon tätä elokuvaa väistämättä verrataan. Se on silti upean näköinen, raadollinen ja karu kuvaus I. maailmansodan teatterista, jonka kutsuminen sotaelokuvaksi tuntuu hieman harhaanjohtavalta. Toki se on sotaelokuva, se kertoo sodasta, mutta se on tunnelmaltaan välillä lähempänä kauhu-trilleria. 1917 omaa todella, todella inhottavia visuaaleja, ja katsojan reaktiot tähän vaihtelevat. Minä kiemurtelin penkissäni usein.
 |
| visual metaphor whiiii oh god |
Kaikista nuorista Game of Thrones- näyttelijöistä en olisi ensimmäisenä uskonut juuri Dean-Charles Chapmanin olevan se joka alkaa näkyä sarjan päättymisen jälkeen isoissa elokuvissa. Chapman ja McKay ovat oiva parivaljakko tähän elokuvaan, ja he peilaavat toisiaan vallan mainiosti. Tom on enemmän viaton ja uskoo sodan merkitykseen, kun taas McKay on Sommen taistelun jälkeen menettänyt uskoaan niin komentoketjuun kuin koko konfliktiin. Chapmanin enkelikasvot sopivat erinomaisesti Tomin positiivisuuteen, ja McKayn kasvoilta paistava alaton väsymys sopii täydellisti tähän. Dialogia elokuvassa ei liiaksi ole, mutta se mitä näyttelijät tuovat ilmi pelkillä ilmeillä on tarpeeksi. Mukana on myös joukko vanhempia ja tunnetumpia näyttelijöitä kuten aiemmin mainittu Firth, Mark Strong, Andrew Scott ja Benedict Cumberbatch, joista eritoten Andrew Scott jäi mieleen täysin sotaan ja komentoketjuun kyrpiintyneenä lutina, joka pyytää lähettejä heittämään valopistoolinsa takaisin juoksuhautaan kun heidät ammutaan.
1917 "kikka" on paljon markkinoitu ja mainostettu yhden, pitkän kuvausoton käyttö elokuvassa. Silmiinnähden tämä tuottaa kuvan, jossa elokuva olisi kerrottu yhden, pitkän kuvauksen kautta, joka katkeaa vian yhden kerran narratiivisen pakotteen edessä, mutta jatkuen sen jälkeen entisellään. Toki tämä on oikeasti kasattu monista pitkistä otoista, leikkaukset piilotettuna kuvaukseen ja digitaalisten korjausten alle, mutta se ei vähennä tähän vaadittua työtä, ammattitaitoa ja ongelmanratkaisun prosessin arvostamista. Roger Deakins on alansa huippuja, ja hänen valmiiksi vakuuttavassa ansioluettelossaan on 1917 ehdoton kärkipaikka. 1917 omaa kohtauksia joiden kohdalla ei voinut kuin haukkoa henkeä teknisen toteutuksen ja tunnelman kohdatessa täydellisesti. Ehdottomat tähtikohtaukset ovat alun vaellus ei-kenenkään maan ylitse sen groteskissa realismissa, palava kaupunki yöllä, jossa valorakettien valo luo varjojen upean tanssin ja pitkä juoksu taisteluvarustusten reunalla satojen ekstrojen kanssa.
Mutta miksi tämä tekniikka? Mitä sillä saavutetaan, muuta kuin teknisesti upea suoritus? 1917 lopputulosta on verrattu videopeliin, jossa ainoa mikä keskeyttää liikkeen on yllättävät tapahtumat ja välibosset. Miksei. Viekö tämä jatkuva liike ja liikkuva kamera huomiota pois ympäristöstä ja sodasta, eristäen katsojan siitä? En oikein usko tähän, sillä mielestäni tämä antoi hyvän poikkileikkauksen sodan eri tiloista ja tunnelmasta. 1917 menee eteenpäin, jatkuvalla tahdilla, kuin panssarivaunu tai marssiva armeija- poikkeus normaalisti stagnaatioita ja päättämättömyyttä kuvaaviin elokuviin I. maailmasodasta. Mielestäni tämä eristäytyminen, tämä jatkuva "askel eteenpäin"- metodi sopi hyvin kahden päähenkilön matkaan. Tom ja Will ovat nähneet jo sotaa ja sen kauhuja, joten kuvaus sopii hyvin heidän omaan henkiseen eristäytymiseen konfliktista. "Parempi olla miettimättä sitä", sanoo Kapteeni Smith (Mark Strong). Samalla Tomin tapauksessa kyse on henkilökohtaisesti tehtävästä, tämän veljen ollessa 2. pataljoonan mukana, ja mitä väliä millään on tällaisen tehtävän edessä?
 |
| 1917 muistaa myös sen, että I. maailmansota oli nuorten poikien sota. |
1917 kuuluu sotaelokuvien kategoriaan josta pidän paljon. Kuten Dunkirkin ja Pelastakaa sotamies Ryanin tapauksessa, fokus on pelastamisessa, ei toisen voittamisessa. Loppuvaiheessa varsinkin on Willin, sodan kovettaman ja kylmentämän pojan, kasvoilla päättäväisyys ja tarkoitus: liika kuolema voidaan välttää, jos vain onnistun. 1917 on yritys pelastaa jotain tuhon ja kadotuksen keskellä. En ole maininnut vielä musiikkia, josta vastasi Mendesin luottomies Thomas Newman. Surumieliset pianot ja huumaavat jousikuorot auttavat luomaan ainutlaatuisen tunnelman, ja musiikki onkin yksi ylimääräinen sulka 1917:a teknisen toteutuksen hattuun. Taistelulähetit - 1917 on elokuvakokemus, jota suosittelen lämmöllä. En tiedä muuttaako se kenenkään maailmaa tai käyttääkö se sotaelokuvan formaattia tai tekniikkaansa uniikin tarinan kerrontaan, mutta lopputuloksen ollessa näin uskomattoman vaikuttava, kaunis, kauhea sekä surullinen, lieneekö tällä tässä tapauksessa hirveästi väliä? Joskus vanha ja yksinkertainen tarina toimii, kun sen kertoo kaksi alansa mestaria.
Atte T
PS. Plussapisteet Mendesille sikh- sotilaiden mukanaolosta. 130 000 Intian armeijan sotilasta taisteli länsirintamalla, joista 9000 kuoli, ja on vääryys kuinka tehokkaasti heidän osuutensa sekä I. maailmansodassa että II. maailmansodassa on piilotettu niin historiankirjoista kuin mediasta joka kuvastaa sotaa.
"The British couldn't have come trough both wars if they hadn't had the Indian army"
- Sir Claude Auchinleck.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti