On vaikea sanoa miksi Boardwalk Empire katosi kulttuurisesta keskustelusta niin nopeasti, ja miksi sen loppukaan ei herättänyt keskustelua vastaavien sarjojen kuten Sopranosin tai paljon myöhemmin tulleiden HBO- huippusarjojen tapaan. Kun sarja ensimmäisen kerran alkoi, muista katsoneeni siitä noin 3 tuotantokauden verran, mutta sen jälkeen en enään jatkanut katsomista. Sarja palasi mieleeni uudestaan, kun tubettaja Mikey Neumann mainitsi sen katoamisen keskustelusta ohimennen, verraten sitä Sopranosin arvostettuun asemaan. Joten päätin että nyt katson sen uudestaan, ja selvittää mitä Boardwalk Empiren alla oikein piilee.
Sisältää juonipaljastuksia koko sarjan mitalta, mutta toisaalta sarja päättyi kuusi vuotta sitten eli *eh*.
Kieltolain sankarit
Boardwalk Empire kertoo Yhdysvaltojen kieltolain suurimmasta perinnöstä, eli järjestäytyneen rikollisuuden synnystä. Sarja sijoittuu kokonaisuudessaan kieltolain ajalle, alkaen Tammikuussa 1920 ja päättyen yksitoista vuotta myöhemmin vuonna 1931. Kuten monissa prestige- sarjoissa, Boardwalk Empiressa on hahmoja ja tarinoita enemmän kuin jaksan muistaa, mutta sarjan ehdottomat päähenkilöt ovat Nucky Thompson (Buscemi), tämän nuori yhteistyökumppani Jimmy Darmody (Michael Pitt) ja kieltolaki-agentti Nelson Van Alden (Shannon) - muita merkittäviä hahmoja on, mutta heidät voi sijoittaa suhteeltaan johonkin Thompsonin, Darmodyn ja Van Aldenin väliin. Michael Pittin lähdettyä sarjasta 2. tuotantokauden jälkeen tämän kolmannen pov:n paikka vaihtelee muiden hahmojen välillä, mikä osaltaan tuotti ongelmia sarjassa myöhemmin tahdituksen ja fokuksen kanssa. |
| Jimmy, Richard, Margaret, Nucky, Eli, Kommodori, Gillian, Chaulky, Lucy, Nelson, Arnold, Charlie, Al. |
Nucky on sarjan alussa Atlantic Cityn rahastonhoitaja, jolla on kätensä kaupungin jokaisessa taskussa ja joka käytännössä johtaa kaupunkia. Kieltolain koittaessa hän siirtyy suoraan trokausbisnekseen, ja alkaa tekemään yhteistyötä Chicagon ja New Yorkin merkittävien rikollispomojen kanssa- näihin kuuluu Arnold "The Brain" Rothstein (Michael Stuhlbarg), nerokas vedonlyönti-kingpin ja New Yorkin juutalaisen mafian johtaja sekä Johnny Torrio (Greg Antonacci), Chicagolainen viisas ja diplomaattinen ykkösgangsteri. Nucky itsessään on puhdas bisnesmies ja poliitikko; hän ei pidä mitään henkilökohtaisena, ja ei suostu ottamaan vastuuta muiden virheistä. Tämä ajaa hänet usein ongelmiin enemmän herkkänahkaisten gangsterien kanssa, ja kaudet 1 ja 2 Nucky käytännössä tasapainottelee poliitikon ja rikollisjohtajan aseman kanssa, ja 3. kauden alussa hän astuu täysin gangsterin rooliin. Nuckyn elämän läheisimmät henkilöt ovat hänen katkera veljensä, seriffi Enoch Thompson (Shea Whigham) ja Nuckyn vaihtelevat naiskumppanit, joista merkittävin ja pitkäaikaisin on Margeret Schroeder (Kelly MacDonald), irlantilainen maahanmuuttaja ja leski, josta myöhemmin tuli Nuckyn vaimo ja moraalinen ankkuri.
Jimmy Darmody on Nuckyn suojatti, nuori mies jonka elämää varjostaa kolme asiaa: hänen kokemuksensa I. maailmasodassa, hänen lievästi freudilainen suhde äitiinsä Gillianiin (Gretchen Mol) ja arvostuksen puute Nuckyn suunnalta. Jimmy haluaa arvostusta ja mahdollisuuden näyttää mihin pystyy, mutta Nucky pitää hänet etäällä oikeasta työstä, ja kalliiksi koituvan ja huonosti harkitun rikoksen myötä Jimmy pakenee virkavaltaa Chicagoon, jossa hän ystävystyy paikallisen pikkurikollisen Alphonse Caponen (Stephen Graham, MVP nro 1) kanssa. Jimmy palaa myöhemmin auttamaan Nuckya, mutta samalla alkaa juonimaan tämän syrjäytystä isänsä Kommodori Kaestnerin (Dabney Coleman) kanssa. Kaestner manipuloi Jimmya ottamaan paikkansa Atlantic Cityn johtajana, mutta he molemmat aliarvioivat Nuckyn, joka johtaa lopulta Jimmyn kuolemaan. Jimmyn tärkein ystävä on Richard Harrow (Jack Huston, MVP nro 2), kasvonsa kirjaimellisesti menettänyt sotaveteraani, joka myöhemmin ottaa asiakseen huolehtia Jimmyn orvoksi jääneestä pojasta Tommysta. Richard on suosikkihahmoni sarjassa, hänestä lisää myöhemmin. Jimmyn kuoltua hänen narratiivisen paikkansa saa vuoroiten joko mustan kaupunginosan johtaja Chaulky White (Michael Kenneth Williams), New Yorkilainen rikosduo Charlie Luciano (Vincent Piazza) ja Meyer Lansky (Anatol Yusef) tai Richard Harrow.
Nelson Van Alden on kieltolaki-viraston agentti, joka saapuu Atlantic Cityyn ottamaan selvää trokaustoiminnasta sielä. Van Alden on kristitty fundamentalisti, huumorintajuton kivimuuri joka on kuitenkin pakkomielteinen Nuckyn osuuden suhteen ja omaa kiellettyjä himoja Margaret Schroederin suhteen. Van Aldenin maailmassa ei harmaata ole, ja hänen absoluuttinen uskonsa ja palava raivonsa johtaa hänet pois lainvalvojan roolista. Hän saa lapsen avioliiton ulkopuolelta yhden virhearvioinni johdosta, ja lopulta pakenee rikostaan lapsen ja lapsenhoitajansa Sigridin (Christiane Seidel) kanssa Chicagoon, ryhtyen silitysrauta-kauppiaaksi. Sielä hän sotkeutuu aluksi irlantilaisen Dean O'Banionin (Arron Shiver) gangsterin toimintaan, ja myöhemmin hän päätyy Al Caponen jengiin. Van Alden on sarjan ehdottomasti paras hahmo, kammottavasta traagiseen ja traagisesta koomiseen valuva hahmo, joka on kohtalon sätkynukke, jonka aiemmat kivenkovat moraalit ja lahjomattomuus hajoaa hiljalleen sarjan aikana, Nelsonin pelkojen ja epävarmuuksien noustessa pintaan.
Näiden kolmen hahmon ja heidän tekojensa perintöjen varaan rakentuu Boardwalk Empiren laajempi tarina; Nucky Thompsonin siirtymienn poliitikosta gansteriksi, tämän hinta ja muutokset mitä se aiheuttaa. Joka kaudella Nuckylla on joku vastustamassa häntä; aluksi Rothstein ja hänen rahoittamansa D'Alession veljekset, sitten Jimmy ja Kommodori, New Yorkin sisilialainen gangsteri Gyp Rossetti (Bobby Cannavalle), FBI- agentti James Tolliver (Brian Geraghty) ja lopulta Lucianon ja Lanskyn liittouma, joka myöhemmin myös nimellä Komissio tunnettaisiin. On paljon hahmoja joita voisin mainita, kuten Nuckyn uskollinen miespalvelija Edward Kessler (Anthony Laciura) tai valtakunnansyyttäjän avustaja Esther Randolph (Julianne Nicholson), mutta ehkä te tajusitte jo; sarjat kuten Boardwalk Empire tai Game of Thrones omaavat lähes satapäisen hahmokaartin jotka tulevat ja menevät sarjan aikana, toimien satelliittihahmoina pysyvimmille naamoille
Ai niin, ja sitten on Mickey Doyle (Paul Sparks). Mickey Doyle on mukana kaikilla kausilla, ja hän on ihmisen ja hyeenan risteytys, kaikkia ympärillään ärsyttävä kihertävä kikattaja, joka selviytyy vain siksi että on niin mahdottoman epäluotettava lurkki. Hän on loistava ja Sparks on roolissa aina ilo. Rest in peace, Mickey Doyle, sinä uskomaton kusiainen.
Irkut, rasvaletit ja kamalat ihmiset
On melkein ilmiselvää että näin isossa, hyvin tuotetussa ja taitavia veteraaninäyttelijöitä omaavassa sarjassa jokaisen jakson taso on aina vähintään keskiluokkaa. Tekninen toteutus ei ole Boardwalk Empiren ongelma. Katsoisin sarjaa vaikka maalaistalon ylläpitämisestä jos siinä olisi Shannon, Buscemi, Graham ja Michael Kenneth Williams mukana. En siksi koe hirveän mielekkääksi puhua teknisesta toteutuksesta tai siitä onko näytteijäntyö sarjassa millaista ja sellaista. Ei, haluan mennä siihen mitä sarjasta jäi käteen enemmän henkisessä ulottuvuudessa; millainen sen maailmankuva on, mitä teemoja se käsittelee ja mitä, jos mitään, sillä on sanottavana. Kun aloin katselemaan 1. kautta lähes 10 vuoden tauon jälkeen, ensimmäiset elementit joihin kiinnitin huomiota oli seuraavat:
"Voi veljet, onpas tässä sarjassa aika himskatin liberaalia rasistisen sanaston käyttöä"
Boardwalker Empirea on taatusti puolusteltu argumentein " se on rasistinen kaikkia kohtaan joten se on Ok" tai "se on ajan kuvausta joten se on OK"- molemmat sivuuttavat yhteiskunnalliset valtarakenteet jotka antavat näille erilaiset lähtökohdat. Mutta on kieltämättä totta, että sarja ei jätä ketään pois rasismissaan: Irlantilaiset ja italialaiset vihaavat toisiaan, ja se näkyy kielenkäytössä; he eivät ole ihmisiä, he ovat irkkuja ja rasvalettejä ja muita, vähemmän nättejä etnisiä slurreja. Myös antisemitismi on kielessä ja maailmassa näkyvää, ja varsinkin katolilaisten sisilialaisten silmissä "jeesuksentappajat" ovat alempaa ihmisluokkaa. Mutta eri asemmassa tässäkin on mustien kohtelu ja slurrien käyttö heidän suhteensa. Boardwalk Empire, yksinomaan valkoisten miesten tekemä sarja, käyttää varmasti jokaista mahdollista etnistä slurria jota sanakirjasta löytyy. Tämä ei myöskään rajoitu "pahoihin" hahmoihin- vaikka Chaulky Whiten ongelma 2. ensimmäisen kauden aikana oli Ku Klux Klan, rasistista kieltä käyttää lähes jokainen hahmo sarjassa. Toki "autenttisen" ajankuvan saaminen oli osa sarjan intentiota, mutta kielen käyttö on myös aina tekijän valinta.
Yksi esimerkki sarjan ongelmallisista intentioista mustien hahmojen käytöstä on Tohtori Narcissen (Jeffrey Wright) ja UNIA:n (Universal Negro Improvement Association) käyttö sarjassa. 4. kaudella Chaulkyn haastajaksi Atlantic Cityssa nousee Tohtori Narcisse, hyvin koulutettu ja erittäin älykäs gangsteri. Narcisse ja Chaulky ovat monella tapaa kuin päivä ja yö, Narcissen ollessa elitistinen hurmuri New Yorkista ja Chaulky etelästä kotoisin oleva duunari. Narcisse pohjautuu visuaalisesti ja tavoiltaan W.E.B. Du Boisiin, kansalaisoikeusliike-aktiiviin ja kirjailijaan, joka uskoi agitaation ja mielenosoitusten olevan keino saada tasa-arvo yhteiskunnassa. Narcisse, kuten Du Bois, uskoo "parhaan kymmenyksen" ideaan, jossa hyvinkoulutetut esimerkit väestössä nostavat muut mukanaan. Narcisse myös esittää Du Boisin idean "kahdesta tajunnasta" (double consciousness)- Narcisse liikkuu sulavasti niin valkoisen eliitin, mustan kirkkokansan kuin gangsterien välissä, vaihtaen asemaansa kuin naamioita, selviytyäkseen maassa joka vihaa mustia kansalaisiaan. Narcisse tuo mukanaan Atlantic Cityyn UNIA:n, joka on Marcus Garveyn perustama järjestö joka pyrki mustien ekonomiseen ja sosiaaliseen itsenäisyyteen.... jota sarjassa oikeastaan käytetään vain etuasemana heroiinikaupalle ja parittamiselle Narcissen toimesta, Garveyn loistaessa sarjassa poissaolollaan. Garvey, joka oikeassa historiassa karkoitettiin Yhdysvalloista tämän aktiivisuuden tähden, on häivytetty pois, yksi kuuluisimmista mustista filosofeista (joka uskoi kapitalismin olevan iso tekijä rasismissa) on mallina naisia hakkaavalle gangsterille ja UNIA on rikollisen toiminnan keskus.
On tosin mainittava, ettei Boardwalk Empiressa juuri hyviä tyyppejä ole, tai edes kovinkaan positiivisessa valossa esitettyjä hahmoja. Sarjan alusta lähtien päähenkilöt Nuckysta Van Aldeniin esittävät aikakaudelle tyypillisiä asenteitaan vähemmistöjä kohtaan, oli kyse sitten rodullistetuista ihmisistä tai naisista. Komediaklubien huumori keskittyy vahvasti misogyniseen komediaan, ja tämä halventava suhtautuminen naisiin näkyy Nuckyn palkollisten ja hännystelijöiden käytöksessä. Tämä on kuitenkin sinänsä perinteistä medialle joka käsittelee historiaa ja joka keskittyy tarinoihin antisankareista ja moraalisesti kyseenalaisista hahmoista; se että se esittää väkivaltaa, naisvihaa, rasismia ja rikollisuuden tarjoamaa glamööriä ja pukuloistoa, mutta tukeeko sen kattava narratiivi tätä kaikkea? Sopranosin nerokas päätös kaivaa valtaa Tony Sopranon (James Gandolfini) elämältä ja valinnoilta, korostaen tämän elämän epävarmuutta ja uran mahdollista, kenties jopa vääjäämätöntä, väkivaltaista päätöstä. Miten Boardwalk Empire esittää rikollisuutta ja sitä ympäröivää kulttuuria tänä aikakautena?
Boardwalk Empiren maailma on hiuksenhienolla rajalla sekasorron ja järjestyksen välissä, ja se sortuu tasaisin väliajoin. Roaring 20's- Yhdysvallat on rasismin, vihan ja ahneuden ruutitynnyri, jossa rikkaat juhlivat ja köyhät kuolevat. Juurikin tämä ennakkoluulo ihmisten välillä sotkee kaiken alati; he ovat irkkuja, me italialaisia. Hän on juutalainen, ei häneen voi luottaa. Mustien ei pidä olla tekemisissä valkoisten kanssa. Tämä rasismin ja vihan sekametelisoppa ajaa ihmisiä toisiaan vastaan. Vasta Lucianon ja Lanskyn perustama Komissio onnistuu luomaan rauhan, mutta silti ruumiiden vuori jonka päälle tämä rauha on rakennettu on suuri. Ahneuden ja toiseuden viha on mikstuura, joka myrkyttää. Koska jos se on toisella, se ei ole meillä. Cosa Nostra, todellakin. Rasismi on sidottu tiukasti kiinni gangsteriuteen, jossa lojaaliuden linjat vedetään kulttuuperinnön ja uskonnon mukaan. Eikä viraston agentit ole sen parempia; Van Alden surmaa partnerinsa Sebson (Erik Weiner) osittain tämän lahjottavuuden takia, mutta murhassa on myös latautunut, uskonnollinen elementti Sebson ollessa juutalainen, ja ja Van Aldenin hukuttaessa hänet "kasteella".
Mutta ei tämä niin yksipuolista ole. Richard Harrow on sarjan mieshahmojen joukossa harvinaisuus, sillä hän ei hamua rahaa eikä valtaa, eikä hän omaa ennakkoluuloja muita ihmisiä kohtaan. Harrowin runneltu ulkomuoto on eristäynyt hänet sekä muista ihmisistä että tunteista, ja Jimmy Darmody on harvinainen ihminen joka kohtelee häntä vertaisenaan, taisteluvammoista huolimatta. Harrow, kuten Jimmy, on sodan kolhima ihminen, joka monien veteraanien tapaan on sodan päätyttyä tyhjän päällä- häntä hyljeksitään ja pelätään ulkomuodon takia, eikä hänellä ole muita erityisiä taitoja kuin ihmisten tapppaminen. Jimmy laittaa taas aseen hänen käteensä, ja Harrowista tulee hetkessä koko gangsterimaailman pelottavin salamurhaaja. Mutta yhä Harrowia kalvaa kaipuu normaaliin elämään, hyväksyntään ja rakkauteen. "Tiedätkö sinä edes, kuinka onnellinen olet", kysyy Harrow Jimmylta tämän viettäessä perhe-elämää poikansa Tommyn ja vaimonsa Angelan (Aleksa Palladino) kanssa. Jimmyn ja Angelan kuoltua omistautuu Harrow Tommyn suojelemiseen, ja samalla tapaa Julia Sagorskyn (Wrenn Schmidt), joka sotaveteraanin kasvattaina ymmärtää Harrow'n tuskaa, mutta myös toivoo tämän jättävän väkivallan taaksensa. Richard Harrow'n elämä ei ole helppoa, mutta hänen kaipuunsa normaaliin elämään, miten sarja esittää mikroaggressiot häntä kohtaan ja Jack Hustonin uskomaton roolisuoritus tekee Harrow'sta sarjan ehdottomasti mielekkäimmän ja mielenkiintoisimman hahmon.
Sama pätee myös sarjan naishahmoihin....ainakin osittain. Margaret muuttuu ja kehittyy sarjan aikana huimasti, mutta hänen ällinsä, kykynsä ajatella nopeasti ja sopeutumisensa muuttuviin tilanteisiin on hänen aseensa tässä maailmassa. Hän on tavallaan täydellinen pari Nuckylle, mutta heidän samanlaisuutensa ilman Nuckyn ahneutta ajaa heidätkin lopulta erilleen. Margaret on sarjan alussa väkivaltaisessa parisuhteessa oleva työtön äiti, ja sitten Nuckyn rakastajatar joka käyttää uutta sosiaalista valtaansa ja Nuckyn ongelmien luomia mahdollisuuksia hyvän tekemiseen. 3. kaudella Margaret vääntää kättä paikallisen sairaalan kanssa (jonka patrooneja hän ja Nucky ovat) saadakseen sinne kunnon opetusta ehkäisystä ja raskaudenajan terveydenhuollosta. 5. kaudella, erottuaan Nuckysta viimeisen kerran, hän käyttää oppimiaan taitoja rikollisten toiminnasta ja kaupasta ja menestyy pörssialalla, jopa suuren laman koittaessa. Samoin Nuckyn kimpussa 2. kaudella oleva valtakunnansyyttääjän avustaja Randolph saa mahdollisuuden napata Thompson ja hänen korruptoituneet toverinsa, mutta kun Jimmy ja Harrow tappavat kaikki todistajat, alennetaan Randolph yö-oikeuden lakinaiseksi. Randolphin kohtelu kuvastaa hyvin aikakauden (ja osittain nykyajankin) todellisuutta, ja Randolph loistaa edukseen sarjassa itsenäisenä ja no-nonsense hahmona. Valitettavan moni muu naishahmo on kuitenkin enemmän tai vähemmnä sidottuja miehiin tai kuolevat graafisesti motivoidakseen mieshahmoja- pahimmat esimerkit tästä on kenties Chaulkyn tyttären kuoleman esittäminen ja Angela Darmodyn, sarjan ainoan ei-heteron hahmon, tappo rakastajattarensa kanssa. Molemmat ovat vahvasti exploitatiivisia ja esittävät sarjan kurjimpia puolia.
Aiemmin puhuin rasistisesta kielestä ja kulttuurista sarjan sisällä, mutta en tiedä kuinka hyvin tämä mätsää sarjan sisältöön. En ole millään tasolla oikea henkilö antamaan tuomiota aiheesta, mutta miten Boardwalk Empire esittää rasismia hahmojaan kohtaan on mielenkiintoista. Chaulky on työllään taannut perheelleen hienon elämän, mutta perhe myös hyljeksii Chaulkyn "maanläheisempiä" tapoja- Chaulkya ei kiinnosta sopia toisten malliin, oli kyse sitten siitä millainen ruoka on "sopivaa vieraille" tai miten hänen kuuluu käyttäytyä. Paras ja kenties konkreettisin esimerkki on Chaulkyn petollisen kakkosmiehen Dunn Pursleyn (Erik LaRay Harvey) kohtelu 4. kaudella. Dunn päätyy valkoisen viihdepromoottorin vaimon viettelemäksi, mutta kesken heidän seksuttelujen aviomies tulee paikalle, ilmeisen tietoisena tilanteesta, uhkaa Pursleyta aseella mutta käskee jatkamaan, tyydyttäen samalla itseään. Kohtaus on loistava esimerkki siitä, miten mustia amerikkalaisia esineellistetään stereotyypeiksi ja seksuaalisiksi tekijöiksi ilman omaa agenssia tilanteessa- promoottorin ase, valkoisuus ja käsi housuissa on kaikki edustamassa valtaa toisen väestön ylle, ja kun Dunn puukottaa miehen hengiltä pullolla, ei katsoja juuri tunne sääliä miestä kohtaan.
 |
| miehen sisustuksesta voi päätellä, miten hän puhuu ei-valkoisista. |
Yksi esimerkki sarjan ongelmallisista intentioista mustien hahmojen käytöstä on Tohtori Narcissen (Jeffrey Wright) ja UNIA:n (Universal Negro Improvement Association) käyttö sarjassa. 4. kaudella Chaulkyn haastajaksi Atlantic Cityssa nousee Tohtori Narcisse, hyvin koulutettu ja erittäin älykäs gangsteri. Narcisse ja Chaulky ovat monella tapaa kuin päivä ja yö, Narcissen ollessa elitistinen hurmuri New Yorkista ja Chaulky etelästä kotoisin oleva duunari. Narcisse pohjautuu visuaalisesti ja tavoiltaan W.E.B. Du Boisiin, kansalaisoikeusliike-aktiiviin ja kirjailijaan, joka uskoi agitaation ja mielenosoitusten olevan keino saada tasa-arvo yhteiskunnassa. Narcisse, kuten Du Bois, uskoo "parhaan kymmenyksen" ideaan, jossa hyvinkoulutetut esimerkit väestössä nostavat muut mukanaan. Narcisse myös esittää Du Boisin idean "kahdesta tajunnasta" (double consciousness)- Narcisse liikkuu sulavasti niin valkoisen eliitin, mustan kirkkokansan kuin gangsterien välissä, vaihtaen asemaansa kuin naamioita, selviytyäkseen maassa joka vihaa mustia kansalaisiaan. Narcisse tuo mukanaan Atlantic Cityyn UNIA:n, joka on Marcus Garveyn perustama järjestö joka pyrki mustien ekonomiseen ja sosiaaliseen itsenäisyyteen.... jota sarjassa oikeastaan käytetään vain etuasemana heroiinikaupalle ja parittamiselle Narcissen toimesta, Garveyn loistaessa sarjassa poissaolollaan. Garvey, joka oikeassa historiassa karkoitettiin Yhdysvalloista tämän aktiivisuuden tähden, on häivytetty pois, yksi kuuluisimmista mustista filosofeista (joka uskoi kapitalismin olevan iso tekijä rasismissa) on mallina naisia hakkaavalle gangsterille ja UNIA on rikollisen toiminnan keskus.
On tosin mainittava, ettei Boardwalk Empiressa juuri hyviä tyyppejä ole, tai edes kovinkaan positiivisessa valossa esitettyjä hahmoja. Sarjan alusta lähtien päähenkilöt Nuckysta Van Aldeniin esittävät aikakaudelle tyypillisiä asenteitaan vähemmistöjä kohtaan, oli kyse sitten rodullistetuista ihmisistä tai naisista. Komediaklubien huumori keskittyy vahvasti misogyniseen komediaan, ja tämä halventava suhtautuminen naisiin näkyy Nuckyn palkollisten ja hännystelijöiden käytöksessä. Tämä on kuitenkin sinänsä perinteistä medialle joka käsittelee historiaa ja joka keskittyy tarinoihin antisankareista ja moraalisesti kyseenalaisista hahmoista; se että se esittää väkivaltaa, naisvihaa, rasismia ja rikollisuuden tarjoamaa glamööriä ja pukuloistoa, mutta tukeeko sen kattava narratiivi tätä kaikkea? Sopranosin nerokas päätös kaivaa valtaa Tony Sopranon (James Gandolfini) elämältä ja valinnoilta, korostaen tämän elämän epävarmuutta ja uran mahdollista, kenties jopa vääjäämätöntä, väkivaltaista päätöstä. Miten Boardwalk Empire esittää rikollisuutta ja sitä ympäröivää kulttuuria tänä aikakautena?
Ruma maailma luo rumia sieluja
Kuten useimmissa gangsteritarinoissa, Boardwalk Empiresa ahneus on pohjaton kuilu, jolle ei löydy pohjaa. Sarjan alussa Nuckylla on enemmän rahaa kuin hän ehtii tuhlata, mutta silti hän haluaa lisää ja ryhtyy trokaamaan alkoholia. Kun hänen paikkaansa kaupungin herrana uhataa, ei hän voi vain astua uuden perheensä ja mittavan rahakasansa kanssa sivuun, vaan hänen täytyy voittaa, pitää kiinni rahasta ja vallasta. Nucky kuitenkin lähestyy kaikkea bisnesmiehen näkökulmasta; jos hän ei pidä mahdollista sopimusta tai diiliä sopivana, hän kieltäytyy yhteistyöstä. Sama pohjaton ahneus pätee myös Jimmy Darmodyyn; hänellä on avovaimo ja lapsi sekä mahdollisuus elättää heidät Nuckyn palveluksessa, mutta hän uskoo haluavansa lisää, ansaitsevansa enemmän- ja hän haastaa Nuckyn ja kuolee. Kun Nucky ei myy enään alkoholia muille kuin Rothsteinille, ottaa Gyp Rossetti tämän henkilökohtaisesti ja julistaa sodan Nuckylle. Rossettin oma alemmuudentunne ja oikeutuksen tunne ajaa hänet myös lopulta kuolemaan. Jimmy on seksuaalisesta väkivallasta syntynyt lapsi, hänen äitinsä ollessa vasta 14 kun Kommodori teki hänet raskaaksi, ja sekä Jimmy että Gillian kantavat tämän tuottamia henkisiä arpia sisällään, loppuun asti. Väkivaltaisilla elämillä on väkivaltaiset loput, ahneella on paskainen loppu. Koko sarjassa on vain kaksi hahmoa jotka elävät tässä maailmassa ja saavat lopun joka on muun kuin ahneuden lopputulema- Van Alden, joka kuolee yrittäessään tappaa Caponea, ja Chaulky, joka uhraa itsensä, jotta hänne rakastajattarensa Daughter Maitland (Margot Birmingham) voi elää paremmin kuin hän.Boardwalk Empiren maailma on hiuksenhienolla rajalla sekasorron ja järjestyksen välissä, ja se sortuu tasaisin väliajoin. Roaring 20's- Yhdysvallat on rasismin, vihan ja ahneuden ruutitynnyri, jossa rikkaat juhlivat ja köyhät kuolevat. Juurikin tämä ennakkoluulo ihmisten välillä sotkee kaiken alati; he ovat irkkuja, me italialaisia. Hän on juutalainen, ei häneen voi luottaa. Mustien ei pidä olla tekemisissä valkoisten kanssa. Tämä rasismin ja vihan sekametelisoppa ajaa ihmisiä toisiaan vastaan. Vasta Lucianon ja Lanskyn perustama Komissio onnistuu luomaan rauhan, mutta silti ruumiiden vuori jonka päälle tämä rauha on rakennettu on suuri. Ahneuden ja toiseuden viha on mikstuura, joka myrkyttää. Koska jos se on toisella, se ei ole meillä. Cosa Nostra, todellakin. Rasismi on sidottu tiukasti kiinni gangsteriuteen, jossa lojaaliuden linjat vedetään kulttuuperinnön ja uskonnon mukaan. Eikä viraston agentit ole sen parempia; Van Alden surmaa partnerinsa Sebson (Erik Weiner) osittain tämän lahjottavuuden takia, mutta murhassa on myös latautunut, uskonnollinen elementti Sebson ollessa juutalainen, ja ja Van Aldenin hukuttaessa hänet "kasteella".
Mutta ei tämä niin yksipuolista ole. Richard Harrow on sarjan mieshahmojen joukossa harvinaisuus, sillä hän ei hamua rahaa eikä valtaa, eikä hän omaa ennakkoluuloja muita ihmisiä kohtaan. Harrowin runneltu ulkomuoto on eristäynyt hänet sekä muista ihmisistä että tunteista, ja Jimmy Darmody on harvinainen ihminen joka kohtelee häntä vertaisenaan, taisteluvammoista huolimatta. Harrow, kuten Jimmy, on sodan kolhima ihminen, joka monien veteraanien tapaan on sodan päätyttyä tyhjän päällä- häntä hyljeksitään ja pelätään ulkomuodon takia, eikä hänellä ole muita erityisiä taitoja kuin ihmisten tapppaminen. Jimmy laittaa taas aseen hänen käteensä, ja Harrowista tulee hetkessä koko gangsterimaailman pelottavin salamurhaaja. Mutta yhä Harrowia kalvaa kaipuu normaaliin elämään, hyväksyntään ja rakkauteen. "Tiedätkö sinä edes, kuinka onnellinen olet", kysyy Harrow Jimmylta tämän viettäessä perhe-elämää poikansa Tommyn ja vaimonsa Angelan (Aleksa Palladino) kanssa. Jimmyn ja Angelan kuoltua omistautuu Harrow Tommyn suojelemiseen, ja samalla tapaa Julia Sagorskyn (Wrenn Schmidt), joka sotaveteraanin kasvattaina ymmärtää Harrow'n tuskaa, mutta myös toivoo tämän jättävän väkivallan taaksensa. Richard Harrow'n elämä ei ole helppoa, mutta hänen kaipuunsa normaaliin elämään, miten sarja esittää mikroaggressiot häntä kohtaan ja Jack Hustonin uskomaton roolisuoritus tekee Harrow'sta sarjan ehdottomasti mielekkäimmän ja mielenkiintoisimman hahmon.
Sama pätee myös sarjan naishahmoihin....ainakin osittain. Margaret muuttuu ja kehittyy sarjan aikana huimasti, mutta hänen ällinsä, kykynsä ajatella nopeasti ja sopeutumisensa muuttuviin tilanteisiin on hänen aseensa tässä maailmassa. Hän on tavallaan täydellinen pari Nuckylle, mutta heidän samanlaisuutensa ilman Nuckyn ahneutta ajaa heidätkin lopulta erilleen. Margaret on sarjan alussa väkivaltaisessa parisuhteessa oleva työtön äiti, ja sitten Nuckyn rakastajatar joka käyttää uutta sosiaalista valtaansa ja Nuckyn ongelmien luomia mahdollisuuksia hyvän tekemiseen. 3. kaudella Margaret vääntää kättä paikallisen sairaalan kanssa (jonka patrooneja hän ja Nucky ovat) saadakseen sinne kunnon opetusta ehkäisystä ja raskaudenajan terveydenhuollosta. 5. kaudella, erottuaan Nuckysta viimeisen kerran, hän käyttää oppimiaan taitoja rikollisten toiminnasta ja kaupasta ja menestyy pörssialalla, jopa suuren laman koittaessa. Samoin Nuckyn kimpussa 2. kaudella oleva valtakunnansyyttääjän avustaja Randolph saa mahdollisuuden napata Thompson ja hänen korruptoituneet toverinsa, mutta kun Jimmy ja Harrow tappavat kaikki todistajat, alennetaan Randolph yö-oikeuden lakinaiseksi. Randolphin kohtelu kuvastaa hyvin aikakauden (ja osittain nykyajankin) todellisuutta, ja Randolph loistaa edukseen sarjassa itsenäisenä ja no-nonsense hahmona. Valitettavan moni muu naishahmo on kuitenkin enemmän tai vähemmnä sidottuja miehiin tai kuolevat graafisesti motivoidakseen mieshahmoja- pahimmat esimerkit tästä on kenties Chaulkyn tyttären kuoleman esittäminen ja Angela Darmodyn, sarjan ainoan ei-heteron hahmon, tappo rakastajattarensa kanssa. Molemmat ovat vahvasti exploitatiivisia ja esittävät sarjan kurjimpia puolia.
Aiemmin puhuin rasistisesta kielestä ja kulttuurista sarjan sisällä, mutta en tiedä kuinka hyvin tämä mätsää sarjan sisältöön. En ole millään tasolla oikea henkilö antamaan tuomiota aiheesta, mutta miten Boardwalk Empire esittää rasismia hahmojaan kohtaan on mielenkiintoista. Chaulky on työllään taannut perheelleen hienon elämän, mutta perhe myös hyljeksii Chaulkyn "maanläheisempiä" tapoja- Chaulkya ei kiinnosta sopia toisten malliin, oli kyse sitten siitä millainen ruoka on "sopivaa vieraille" tai miten hänen kuuluu käyttäytyä. Paras ja kenties konkreettisin esimerkki on Chaulkyn petollisen kakkosmiehen Dunn Pursleyn (Erik LaRay Harvey) kohtelu 4. kaudella. Dunn päätyy valkoisen viihdepromoottorin vaimon viettelemäksi, mutta kesken heidän seksuttelujen aviomies tulee paikalle, ilmeisen tietoisena tilanteesta, uhkaa Pursleyta aseella mutta käskee jatkamaan, tyydyttäen samalla itseään. Kohtaus on loistava esimerkki siitä, miten mustia amerikkalaisia esineellistetään stereotyypeiksi ja seksuaalisiksi tekijöiksi ilman omaa agenssia tilanteessa- promoottorin ase, valkoisuus ja käsi housuissa on kaikki edustamassa valtaa toisen väestön ylle, ja kun Dunn puukottaa miehen hengiltä pullolla, ei katsoja juuri tunne sääliä miestä kohtaan.
 |
| Supersankari-fanit voivat muistaa LaRay Harveyn Luke Cagesta, jossa hän esitti Diamondbackia. |
The Ur Gangster Story- ongelman juurilla
Eli siis: mistä The Boardwalk Empire kertoo? Mikä on sen tarinan kaari, idea ja tarina minkä se haluaa kertoa? Nucky Thompsonin nousu ja tuho? Samanlaisia Shakespeare- henkisiä tarinoita rikollisten nerojen vuoristoradan kaltaisista urista on kerrottu lähes vuosisadan ajan- sarjan toiseksi viimeinen jakso tekee tähän viittauksenkin, kun Al Caponen luokse saapuu Hollywood- ohjaajia jotka haluavat tehdä elokuvan rikollisuuden noususta ja tuhosta. Caponen tavoite sarjassa ei ole ollut ikinä rahan hankkiminen vaan vaikutusvalta ja maine. Viimeisellä kaudella hänellä on kaikki tämä; ihmiset syövät hänen kädestään ja uutisfilmit kertovat "yhteiskunnan vihollinen numero yhdestä". Capone, ehkä paremmin kuin kukaan muu sarjassa, ymmärtää lopussa että lasku tästä pitää maksaa. Boardwalk Empire on sarja näistä nousuista ja tuhoista- joskus ne jäävät kesken, mutta aina ne päättyvät myös väkivaltaisesti; D'Allessiot, Jimmy, Rossetti, Chaulky ja lopulta myös Nucky kohtaavat loppunsa. Samalla kuvataan myös aikakauden muuttumista; naisten äänioikeus, bluesin suosion nousu, heroiinimarkkinoiden synty- kaikkia näitä muutoksia peilaa jotenkin Atlantic Cityn rantaterassilla sijaitseva yökerho; sarjan alussa Babette's on klassinen swing- klubi, laittoman viinan pesä jossa hienot herrat ja showtytöt juhlivat. Rossettin tuhottua sen, tilale tulee Chaulkyn perustama Onyx Club- blues- klubi, jossa mustat esiintyjät ja musta musiikki viihdyttää valkoista asiakaskuntaa. Chaulkyn ongelmien jälkeen sen tilalle tulee Ol' Rumpus, burleskihuone joka muistuttaa modernia strippiklubin ideaa. Muutos ja kehitys Atlantic Cityssa näkyy sen instituutioissa.
Terence Winteria kiinnosti tämä aikakausi ja hahmot niiden tärkeyden takia, miten tämä aikakausi synnytti käytännössä järjestäytyneen rikolllisuuden sellaisena kuin me sen tiedämme. Arnold Rothstein käytännössä loi käsitteen "juutalaisten mafia", Capone, Luciano ja Torrio ovat luoneet yhdessä italialaisen gangsterin arkkityypin jota yhä tänä päivänä näkee mediassa ja Meyer Lansky ja tämän nuori oppilas Bugsy Siegel (Michael Zegen) ovat vastuussa sekä Las Vegasin synnystä että "Murder. Inc" järjestön kautta noin 700 potentiaalisen todistajan kuolemasta. Lansky jo varhoin päätteli, että kieltolaki ei voi jatkua loputtomasti, ja aloitti käytännössä laajamittaisen heroiinikaupan New Yorkissa. Järjestäytyneen rikollisuuden synty näytetään ja sen suhde mediaan on esillä, mutta samalla Winter ja käsikirjoittajat yhdistävät tämän kaiken rasismiin, antisemitismiin, ja misogyniaan. Boardwalk Empire, ilman että se ehkä oli primäärinen tarkoitus, paljastaa gangsteritarinoiden sisällä olevat elementit, jotka ovat yhä selkeitä elementtejä monissa uudemmissakin gangsteritarinoissa, sitoen ne käytännössä koko genren syntyyn ja sen verenperintöön. Tämä perintö näkyy esimerkiksi The Departedissa, jonka on ohjannut Martin Scorse....se....Scorsese, joka asetti sarjan tunnelman ja estetiikan, ja jonka kanssa Terence Winter kävi kehityskeskusteluja sarjan loppuun asti. Scorsese, jonka omat gangsteritarinat usein nostavat esiin tämä elämän merkityksettömyyden, väkivaltaisuuden ja tyhjyyden sen lopussa. Huh.
Viides kausi The Boardwalk Empiresta oli lopulta yksi sarjan parhaimmista; sen tahditus oli parempi kiitos vain 8 jakson, siinä oli paremmin toteutettua komiikkaa kuin aiemmin ja pitkäaikaiset hahmot saivat ansaitut loppuratkaisut. Samalla se tekee jotain, mihin monet sarjat eivät kykene: käyttää hahmojen takaumia oikein. Vasta lopussa saamme tietää tarkemmin Nucky Thompsonin elämästä, ihmisistä jotka vaikuttivat häneen ja valintoihin jotka tekivät hänestä miehen joka hän on. Nuori Nucky oli hyvä mies, joka uskoi lakiin ja toisten auttamiseen, mutta hänen kunnianhimonsa lopulta sokaisee hänet. Tämän blogipostin alussa mainitsin miten muistin tämän sarjan Mikey Neumannin mainitessa sen videossaan, verraten sen loppua negatiivisesti Sopranosin päätökseen vitsissä. Olen kunnioittavasti eri mieltä, sillä vaikka Boardwalk Empiren loppu ei ole Sopranosin veroinen, se on tälle sarjalle juuri sopiva. Vanha Nucky kohtaa nyt aikamiehen ikäisen Tommy Darmodyn, nuorta Nuckya pyydetään hakemaan Gillian Darmody Kommodorille- näiden valintojen välille tehdään selkeä linkki, ja hinta pahoista teoista tulee aina maksettavaksi. Lopussa lapsi-Nucky ui meressä, ja onnistuu kalastamaan kolikon, peilinä kauden ensimmäisen jakson vastaavaan, joka johtaa hänet hakemaan rahaa kaupungista, Kommodorin palveluksesta. Kaikki tämä syntyi yhden henkilön tarpeesta luoda oma paikkansa, täyttää oma kunnianhimonsa, hinnalla millä hyvänsä.
Amerikkalainen unelma ei ole koskaan ollut rumempi. The Boardwalk Empiren lähes geneerinen gangsteritarina on ur-gangsteritarina, tietyllä tavalla, ja kun viides kausi oli ohitse olin täysin loppuun palanut tämän genren kanssa. Enkä voi syyttää ketään siitä, ettei saanut sarjaa katsottua loppuun.
 |
| Bugsy, Lucky ja Lansky- Komission perustajat. |
Terence Winteria kiinnosti tämä aikakausi ja hahmot niiden tärkeyden takia, miten tämä aikakausi synnytti käytännössä järjestäytyneen rikolllisuuden sellaisena kuin me sen tiedämme. Arnold Rothstein käytännössä loi käsitteen "juutalaisten mafia", Capone, Luciano ja Torrio ovat luoneet yhdessä italialaisen gangsterin arkkityypin jota yhä tänä päivänä näkee mediassa ja Meyer Lansky ja tämän nuori oppilas Bugsy Siegel (Michael Zegen) ovat vastuussa sekä Las Vegasin synnystä että "Murder. Inc" järjestön kautta noin 700 potentiaalisen todistajan kuolemasta. Lansky jo varhoin päätteli, että kieltolaki ei voi jatkua loputtomasti, ja aloitti käytännössä laajamittaisen heroiinikaupan New Yorkissa. Järjestäytyneen rikollisuuden synty näytetään ja sen suhde mediaan on esillä, mutta samalla Winter ja käsikirjoittajat yhdistävät tämän kaiken rasismiin, antisemitismiin, ja misogyniaan. Boardwalk Empire, ilman että se ehkä oli primäärinen tarkoitus, paljastaa gangsteritarinoiden sisällä olevat elementit, jotka ovat yhä selkeitä elementtejä monissa uudemmissakin gangsteritarinoissa, sitoen ne käytännössä koko genren syntyyn ja sen verenperintöön. Tämä perintö näkyy esimerkiksi The Departedissa, jonka on ohjannut Martin Scorse....se....Scorsese, joka asetti sarjan tunnelman ja estetiikan, ja jonka kanssa Terence Winter kävi kehityskeskusteluja sarjan loppuun asti. Scorsese, jonka omat gangsteritarinat usein nostavat esiin tämä elämän merkityksettömyyden, väkivaltaisuuden ja tyhjyyden sen lopussa. Huh.
 |
| Scorsese, senkin kettu! |
Viides kausi The Boardwalk Empiresta oli lopulta yksi sarjan parhaimmista; sen tahditus oli parempi kiitos vain 8 jakson, siinä oli paremmin toteutettua komiikkaa kuin aiemmin ja pitkäaikaiset hahmot saivat ansaitut loppuratkaisut. Samalla se tekee jotain, mihin monet sarjat eivät kykene: käyttää hahmojen takaumia oikein. Vasta lopussa saamme tietää tarkemmin Nucky Thompsonin elämästä, ihmisistä jotka vaikuttivat häneen ja valintoihin jotka tekivät hänestä miehen joka hän on. Nuori Nucky oli hyvä mies, joka uskoi lakiin ja toisten auttamiseen, mutta hänen kunnianhimonsa lopulta sokaisee hänet. Tämän blogipostin alussa mainitsin miten muistin tämän sarjan Mikey Neumannin mainitessa sen videossaan, verraten sen loppua negatiivisesti Sopranosin päätökseen vitsissä. Olen kunnioittavasti eri mieltä, sillä vaikka Boardwalk Empiren loppu ei ole Sopranosin veroinen, se on tälle sarjalle juuri sopiva. Vanha Nucky kohtaa nyt aikamiehen ikäisen Tommy Darmodyn, nuorta Nuckya pyydetään hakemaan Gillian Darmody Kommodorille- näiden valintojen välille tehdään selkeä linkki, ja hinta pahoista teoista tulee aina maksettavaksi. Lopussa lapsi-Nucky ui meressä, ja onnistuu kalastamaan kolikon, peilinä kauden ensimmäisen jakson vastaavaan, joka johtaa hänet hakemaan rahaa kaupungista, Kommodorin palveluksesta. Kaikki tämä syntyi yhden henkilön tarpeesta luoda oma paikkansa, täyttää oma kunnianhimonsa, hinnalla millä hyvänsä.
Amerikkalainen unelma ei ole koskaan ollut rumempi. The Boardwalk Empiren lähes geneerinen gangsteritarina on ur-gangsteritarina, tietyllä tavalla, ja kun viides kausi oli ohitse olin täysin loppuun palanut tämän genren kanssa. Enkä voi syyttää ketään siitä, ettei saanut sarjaa katsottua loppuun.
Atte T
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti