Atte Arvostaa: Thor: Ragnarok

Thor-elokuvien tie on ollut täynnä kuoppia ja vaihtuvia visioita. Ensimmäinen Thor oli mainio intro hahmolle, mutta jumitti liikaa meidän maailmassamme ja ei osannut käyttää lähdemateriaalinsa rikkautta kuin vain pintapuolisesti. Tätä seurannut Thor: Dark World oli vakava ja vaikka se imi hahmoja Walt Simonsonin värikkäästä hahmogalleriasta, oli Malekith ja kumppanit kuitenkin tylsiä ja harmaita, ja tarina jumitti taas tylsien ihmishahmojen kanssa. Nyt, kolmannen Thor-elokuvan koittaessa, on kysymys taas esillä: saadaanko Thor-elokuvaa toimimaan kunnolla, ja kääntyykö sarjakuvien värikkyys ja yliampuvan siisti tunnelma elokuvamuotoon ikinä?

Pelko pois. Siinä missä Shakespeare-leffojen ohjaaja ja Game of Thrones-ohjaaja epäonnistuivat, uusiseelantilainen komediaohjaaja onnistuu!

Thor: Ragnarok

Taustaa: Toisessa ajassa syntyi HELA, jättiläisen ja jumalan lapsi. Odin antoi hänelle hallitavaksi tuonelan, ja vallan yli kuolleiden. Mutta Hel ei tyytynyt tähän, vaan halusi laajentaa valtaansa myös elävien maailmaan. Hän yritti houkutella vakavasti haavoittuneen Thorin sielun mukaansa, mutta Thorin onnistui vastustamaan tätä. Hela ja Ukkosen Jumala ovat sitemmin kohdanneet useita kertoja. Helan loivat Stan Lee ja Jack Kirby.

Elokuva: Asgardin prinssin Thorin (Chris Hemsworth) pitäessä rauhaa yllä ympäri Yhdeksää Maailmaa, pääsee muinainen pahuus nimeltä Hela (Cate Blanchett) vapaaksi, valloittaen Asgardin ja ajaen Thorin maanpakoon ilman vasaraansa. Hän ajautuu gladiaattoriplaneetta Sakaarille, jossa hän kohtaa vanhan taistelutoverinsa Hulkin (Mark Ruffalo) ja alkoholisoituneen Valkyrian (Tessa Thompson). Thorin on paettava Sakaarilta ja pelastettava Asgard ja muut Yhdeksän Maailmaa, mutta mitä hän mahtaa Kuoleman Jumalattarelle?

Taika Waititi on ohjannut nyt kolme elokuvaa, jotka jakavat saman alla kulkevan pääteeman. What We Do In The Shadows ja Hunt for the Wilderpeople sekä Thor: Ragnarok ovat kaikki hulvattomia elokuvia joissa käsitellään jollain tasolla kolonialismia. Ja kyllä, Thor: Ragnarok on hulvaton ja toimii kuin häkä. Kolmannella yrityksellä olemme saaneet vihdoinkin värikkään, eeppisen, jumalaisen Thor-elokuvan jossa melodramatiikkaa tai maailmanlopun skenaarioita ei vältellä ja kaikki aina tapahtumapaikoista puvustukseen huokuu Jack Kirbyn ja Walt Simonsonin Thor-sarjakuvien tunnelmaa. Erityiskiitos heti aluksi Mark Mothersbaughille, jonka soundtrack on omiaan koko elokuvan kasari-fiilikselle vahvoina synoineen ja hakkaavin biitteineen.

Chris Hemsworth on yhä erittäin hyvä Thorina, ja hänestä paistaa yhä enemmän läpi sama aura kuin Ryan Reynoldsista ja Armie Hammerista; komea miesnäyttelijä, joka kaikesta päätellen on parempi komediassa kuin vakavassa draamassa. Tom Hiddlestonin Loki on ollut se yksi asia joka on toiminut sataprosenttisesti joka kerta, eikä tämä muutu mihinkään. Tessa Thompson on loistava Valkyriena. Valkyria on alkoholisoitunut mutta yhä taitava soturi, joka on traumaattisen taistelun jäljiltä jäänyt harrastamaan itsetuhoisuutta Sakaarille. Thompson on hauska, kaunis ja hurja taistelukohtauksissa, ja tämän rento asenne kaikkeen vain vahvistaa tätä kaikkea. Thompson on sanonut Valkyrian olleen myöskin biseksuaali ja sen piti näkyä elokuvassa; osa tästä päätyi nähtävästi leikkaushuoneen lattialle, mutta viittauksia tähän voi yhä lukea Valkyrian taustan tapahtumista.

Mutta Hulk on kuitenkin se joka on varastaa Ragnarokissa shown alati. Tämä on ehkä paras elokuvaversio Hulkista, ja lähimpänä sarjakuvista tuttua lihaskimppua. Hän ei ole vain raivoava hirviö, vaan oma persoonansa erillään Bannerista. Mark Ruffalo pääsee nyt itse Hulkin puikkoihin, ja lopputulos on todella hauska ja vaikuttava. Myöskin Hulkin ulkonäköä ollaan hiottu ja tämä näyttää upealta viskoessaan Thoria ympäri gladiaattoriareenaa tai vain heitellessään jättimäistä kumipalloa seinään. Myös Banner on muuttunut, mutta enemmän tarinan seurauksena; kaksi vuotta Hulkin sisällä jumissa ollut Bruce on koko ajan hämmentynyt ja sekava, ja Ruffalo hoitaa tämänkin hienosti. Taika Waititi itse näyttelee Thorin gladiaattorikaveri Korgia, joka on välittömästi koko elokuvasarjan hauskimpia ja parhaiten toteutettuja hahmoja.

Hela on huikea,  ja vaikka tämän juoni voi tuntua tylsältä kahden erittäin hyvän Marvel Cinematic Universe-vihollisen (Korppikotka & Ego) jälkeen, on hän itseasiassa täydellinen vihollinen juuri tähän elokuvaan. Hela on apokalyptinen uhka, joka repii menneisyyden haavat auki ja uhkaa kaikkea mistä Thor välittää. Koska elokuva kertoo enemmän Thorin matkasta kuin tämän konfliktista Helan kanssa, on Helan yksiulotteisuus ymmärrettävää, ja Cate Blanchett black metal-jumalattarena saa muutenkin katsojan unohtamaan hänen yksinkertaisen "valloita maailmankaikkeus"-suunnitelmansa. Jeff Goldblum on hulvaton limaisena Suurmestarina, ja tämän haluttomuus puhua asioista niiden oikeilla nimillä ja kasuaali katsanto hirmutekoihin on mahtava yhdistelmä. Hatunnoston ansaitsee myös Karl Urban, joka tuo hyvin paljon Skurgen eli Teloittajan hahmoon pienillä ilmeillä ja kehonkielellä. Ja kyllä, Skurge-fanit, me saamme sen hetken. Ja se on sen arvoista.

Thor: Ragnarokilla on käytännössä kaksi pahista, Hela & Suurmestari, joista Hela on tietysti keskeisempi, mutta molemmat ovat välttämättömiä elokuvan teeman vuoksi. Kuten alussa sanoin, Waititi käsittelee usein elokuvissaan kolonialismia ja sen jättämiä jälkiä. Hela on menneisyyden syntien aave, kolonialismin inkarnaatio joka tuo mukanaan Asgardin synkän historian valloittajana. Asgardin siistityn sankarihistorian alla on veren ja sodan historia, ja kuten Hela osuvasti huomauttaa, Valhallan kulta ei ole tullut tyhjästä. Suurmestarin orja-isännän elkeet ja Sakaarin riistetty ja viihteellä sokaistu kansa myöskin kielii toisenlaisesta kolonialismin muodosta. Tähän liittyy vahvasti myös elokuvan loppukaneetit, ja rohkea loppu jossa mitään ei peitellä uudestaan piiloon. Waititi teki skandinaaviseen mytologiaan löyhästi perustuvasta viikininkijumalasupersankari-elokuvasta vahvasti post-kolonialistisen elokuvan, ja tämä on syy miksi hän on tämän vuosikymmenen parhaimpia ohjaajia.

Ja kun sanon elokuvan olen viikinkijumalasupersankari-elokuva, tarkoitan sitä. Elokuva on totisesti nimensä ansainnut. Tämä on se Thor jota olen odottanut jo kauan; taistelut ovat eeppisiä ja yliampuvan cooleja, maailma on väriä ja monimuotoisuutta täynnä, suuria sankaritekoja ja loputonta pahuutta. Tulijättiläinen taistelee Thoria vastaan palavalla miekalla lohikäärmeen tempoessa ketjujaan auki taustalla- ja tämä on vasta elokuvan ensimmäiset viisi minuuttia! Thor: Ragnarok käyttää alussa loistavan needledrop-musiikin taistelun eeppisen tunnelman nostamiseen, ja kun elokuva tekee saman uudestaan samalla kappaleella, tuntuu se yhtä upealta. Thor: Ragnarok on silkkaa parhautta; hauska kuin mikä (kenties hauskin MCU-elokuva tähän mennessä), eeppinen kuin Wagnerin ooppera, moderni, retro, sarjakuville uskollinen mutta samalla uusia teitä ja rohkeita ratkaisuja ottava tienavaaja. Kolmas Thor-elokuva on sataprosenttisesti Thor-elokuva, Marvel-elokuva ja Taika Waititi-elokuva, ja helposti odotuksen arvoinen. Menkää ja rokatkaa täysillä.

Atte T

Ps. Jokainen, joka kyseenalaistaa sen miksi Valkyriaa näyttelee Tessa Thompson, voi puolestani hypätä lähimpään järveen. 

Ppps.

"Helissä ei lauleta lauluja

Eikä siellä juhlita sankareita

sillä se maa on synkkä ja surullinen.

Mutta Gjallerbrun ja sitä puolustaneen jumalan tarinaa

kerrotaan kuiskaillen yhdeksässä maailmassa.

Ja kun uusi tulija kysyy

"Kuka oli se, jonka edessä jopa Hela laski katseensa"

On vastaus aina sama:

Hän seisoi yksin Gjallerbrulla. 

Ja siinä on vastausta riittävästi."

FEELS