Atte Arvostaa: The Punisher (Kausi 1)

Netflixin Marvel-sarjoilla on mennyt hieman huonosti viime aikoina. Iron Fist onnistui sössimään kaiken mielenkiintoisen tästä hahmosta ja tämän maailmasta, ja Defenders oli epätasainen paketti joka ei onnistunut olemaan Avengers omalle mini-universumilleen. Punisher on ensimmäinen sarja tämän jälkeen, joten sillä oli hieman kyseenalainen vastuu todistaa, että Netflixin Marvel-sarjat eivät ole menettäneet teräänsä lopullisesti.

...

Koska Jessica Jones taas jatkukaan?

The Punisher (Kausi 1)

Sarja: Frank Castle (Jon Bernthal) on metsästänyt hänen perheensä kuolemaan syyllisten jengien jäsenet viimeiseen mieheen asti. Menneisyyden haamut palaavat kuitenkin kummittelemaan, kun Castle ajautuu mukaan sotarikosten vyyhtiin, johon liittyy ex-NSA-hakkeri Micro (Ebon Moss-Bachrach), Castlen vanhan sotilastoveri Billy Russo (Ben Barnes) sekä Kotimaan turvallisuusviraston agentti Dina Madani (Amber Rose Revah). Kukaan ei selviä tästä ilman arpia. 

Okei, okei. The Punisher ei ole huono sarja. Se on aivan liian kunnianhimoinen ja outo ollakseen huono. Sarjan luoja Steve Lighfoot omaa selkeästi vision sarjan suhteen, eikä lainkaan pelännyt mennä poliittiseksi hahmon kanssa. Harmi vaan että hän ei uskaltanut keskittyä mihinkään täysillä, ja nämä poliittiset teemat jäävät pintapuolisiksi. The Punisher on aivan liian pitkä ja hieman sekava sarja, joka on kuitenkin erittäin hyvin kuvattu, näyttelijätyö on erinomaista ja loppua kohden mentäessä alkaa hommat rullaamaan oikealla tahdilla. Ja kun sanon että sarja on pitkä, sitä se on. Juonella kestää kauan lähteä kulkemaan mihinkään suuntaan, ja kohta jossa Frank alkaa tekemään jotain asian eteen tulee kovin myöhään. 13 jaksoa on pitkä tilaus, ja se alkaa tuntua puuduttavalta Frankin nähdessä painajaisen perheensä kuolemasta viidennen kerran. Ja jos ajattelit The Punisherin olevan gangstereiden ampumista, poliiseilta pakoilua ja vigilantismin moraalista pohdiskelua, olet väärässä. 

Bernthal on yhä todella hyvä Tuomarin roolissa. Olin oikeassa siinä, että Tuomarin karmivuus karisisi pois kun häntä näytettäisiin enemmän, mutta yllätyin siitä kuinka paljon huumoria Tuomarista uskallettiin repiä sarjan aikana. Bernthal on hyvä normaaleissa arkijutuissa, antaen selkeän kuvan ihan tavallisesti miehestä jonka normaalin elämän tragedia tuhosi, ja kun pyssyt alkavat laulamaan on hän kuin aivan eri mies. Frankille on myös annettu jonkinnäköinen uusi resoluutio hahmona, joka saa hieman kyseenalaistamaan tämän jatkoa tulevaisuudessa. Ebon-Moss Bacharch on sarjan toinen tähti Microna, joka on hyvä pari Bernthalille. Hän tuo paljon omaa ja uutta Micron hahmoon, jonka olemassaolo on enemmän sidottu kauden pääjuoneen, ja tämän ystävyys/liittolaisuus Frankin kanssa pohjautuu haluun palata takaisin normaaliin elämään pelkän koston sijaan. Amber Rose-Revahin Dinah vetää lyhimmän tikun, sillä tämän jatkuva epäonnistuminen ja jokaisen tilanteen aliarviointi alkaa pikkuhiljaa sarjan kuluessa ärsyttämään. Hän ei ole huono hahmo noin muuten ja Rose-Revah tekee hyvän roolisuorituksen, mutta varsinkin viimeisessä jaksossa tämän mukanaolo tuntuu hyvin päälleliimatulta. 

Ben Barnes on säilyttänyt hyvin taitonsa näytellä uskomattomia kusipäitä, ja hän pistää tämän toimimaan kunnolla Billy Russon roolissa. Russoa on helppo vihata lähes alusta lähtien; narsistinen ja ahne sekä moraaliton palkkasoturi joka ei seuraa Castlen ja veteraanitoveri Hoylen (Jason R. Moore) kunniakoodeja. Kauden viimeiseen jaksoon asti tosin mietin miksi tämä hahmo oli nimeltään Billy Russo, sillä mitään yhteistä tällä ei ollut sarjakuvaversionsa kanssa. Frankin ja Russon voi nähdä olevan saman kolikon kaksi puolta; barbaarisia miehiä sivistyneessä maailmassa, jotka ovat vain hyviä tappamaan- taito jolle ei ole kunnollista käyttöä ellei ole sodassa. CIA-agentti Rawlins (Paul Schulze) on loppua kohti mentäessä lähes huvittavan pahismainen, mutta Daniel Webber kunnostautuu puolestaan todella aidon tuntuisen, traumatisoituneen sotaveteraani Lewisin roolissa. Tämän kohtaukset ovat lähes poikkeuksetta todella ahdistavia, ja Webber tekee erittäin vakuuttavan roolisuorituksen.

Kuten aiemmin sanoin, The Punisher ei keskity enään siihen että Tuomari jatkaisi gangsterien ja muiden rikollisten lahtaamista. Lighfoot ja kirjoittajat selkeästi halusivat sarjan käsittelevän terrorismin vastaista sotaa, ja kuinka sen arvet vaikuttavat sodan jälkeenkin. Ja sen se tekeekin; Frankin tapauksessa tämän hahmokaari on käytännössä trauman käsittelemistä ja lopulta jonkinnäköisen sulkeuman hakemista. Ja eihän tämä ole mitän uutta; sarjakuvien Tuomari oli Vietnam-traumojen käsittelyä, mutta se oli myös rikollisten ampumista ja vigilantismia. Tämän sijaan mukaan on mahdutettu myös kritiikkiä veteraanien kohtelun suhteen, kotimaista terrorismia kohtaan ja nykypolitiikkaan suuntaan. Joitain näistä se käsittelee hyvin; yhdeksäs jakso käsittelee kotimaista terrorismia mielestäni ihan kiitettävästi, ja onnistui jopa heittämään hieman varjoa Frankin suhteen tämän kohdalla. Mutta muuten nämä sivallukset jäävät hieman pintapuolisiksi. Olisin toivonut myös jotain mielipidettä Frankin asemasta "hyvänä pyssymiehenä" joka ratkaisee ongelmat ampumalla. Luulisi että tässä poliittisessa ilmastossa aseväkivallan riehottaessa olisi jollakin joku mielipide Frankin metodeista, mutta ei. The Punisherilla ei ole oikein vahvaa sanottavaa mistään, vaikka se toitottaakin eri teemoja ja ideoita eri hahmojen ja tilanteiden kautta. The Punisher on kostotarina erittäin harmaalla moraalilla, jossa kukaan ei ole oikeassa ja kaikkien metodit ovat enemmän tai vähemmän tehottomia ja vääriä, paitsi jos metodi on jonkun ampuminen.

Tuomari on mielenkiintoinen hahmo metanäkökulmasta. Frank Castle on hahmona ikuisesti jumissa traumansa aiheuttamassa kostoretkessä, kuten Batman. Mutta koska Frankin reaktio kaikkeen on ampua sitä, jättää tämä hyvin vähän tilaa moraalisille kysymyksille. Hyvä kirjoittaja ja kunnianhimoisempi sarja voisi alkaa kyseenalaistamaan Tuomarin paikkaa asekulttuurissa sekä tämän metodeja; sokean koston sodan järjettömyyttä ja kuinka tämän metodi synnyttää vain lisää vihaa ja väkivaltaa, eikä se ikinä johda Frankin toivomaan lopputulokseen. Mutta The Punisheria ei selkeästi kiinnosta tämä. Ohuen poliittisen kiilteen alla se on yhä vain kostofantasiaa, jossa toinen toistaan julmempia hahmoja esitellään, ja sitten Tuomari tappaa ne. Potentiaaliset pohdiskelut ovat olemassa vain eri ammuskelijen välisiä hengähdystaukoja, jotka unohtuvat hyvin nopeasti. Loppua päin taso alkaa parantua, ja Frankin viimeiset sanat ovat tuulahdus jotain uutta hahmolta; kyseenalaistamista. The Punisher on pitkäksi venytetty ja hieman sekava pakkaus, joka rullaa eteenpäin hyvien hahmojen ja viihdyttävien taistelukohtausten avulla. Se jatkaa Netflixin sarjojen misantrooppista maailmankuvaa ja omaa paljon sarjojen vakiokliseitä, ja se on vielä enemmän irrallaan Marvelin elokuva-ja televisiomaailmasta (Ilman Karen Pagea (Deborah Ann-Wolf)  tämän voisi kuvitella tapahtuvan täysin omassa maailmassaan). Jos Tuomari on mielestäsi coolein juttu ikinä, ja et halua ammuskelusarjaltasi mitään oikeaa ajateltavaa, on The Punisher tehty sinulle. Itse jäin kaipaamaan jotain vähän fiksumpaa, ja ehdottomasti lyhyempää. The Punisher (kausi 1) on nyt nähtävillä Netflixissä.

Atte T

Ps. Marvel on siirtymässä enemmän kohti Disneyn omaa suoratoistokanavaa. Olen tämän puolella, koska Netflixin sarjojen synkkyys ja ihmisvihaisuus alkaa jo rassaamaan.