Valokeilassa, osa 10

On taas aika katsahtaa valokeilaan ja tutustua johonkin sarjakuvahahmoon, ilmiöön tai tekijään joka mielestäni ansaitsee huomiota. Nykyään supersankarileffat ja tv-sarjat ovat tuoneet esiin paljon suurelle yleisölle tuntemattomia hahmoja, mutta yhä on paljon piilossa. Tässä osiossa tutustutan teidät sarjakuvien rikkaaseen maailmaan.

Mutta aluksi, puhutaan hieman Avengers Academysta.

Avengers Academy oli Christos Cagen luoma sarja, joka kertoi Hank Pymin perustamasta Kostajien Akatemiasta, jossa koulutettiin Kostajien uutta sukupolvea. Opettajina toimi Hank Pym, Tigra, Vauhtipallo, Elohopea ja muita hieman kovan koulun itse käyneitä supersankareita. Mutta Kostajien Akatemian takana oli salaisuus; oppilaita ei oltu valittu sen perusteella kuinka suuri potentiaali heillä olisi sankareina, vaan sen vuoksi kuinka todennäköisesti heistä tulisi seuraavat Pahuuden Mestarit. Nämä nuoret olivat viittä vailla valmiita superkonnia, joidenka taustassa tai kyvyissä oli jotain joka oli aiheuttanut huolta Kostajien riveissä. Pymin ja koulun tarkoitus olisi siis kääntää nuoret pois tältä tieltä, ja mahdollisesti koulia heistä tulevia supersankareita uudelle vuosikymmenelle. Keitä nämä rosvosektorilla häärivät teinit sitten olivat? Humberto Lopez alia Reptil, luokan johtaja ja innokas supersankarifani jonka kyky muuttua dinosauruksiksi ajaa hänet välillä raivoisaksi; Jeanne Foucalt alias Finesse, tuhattaituri jonka valokuvamuisti on omiaan taistelulajeissa mutta tekee hänestä kylmän ja tunteettoman, ja hän on mahdollisesti superrikollinen Urakoitsijan tytär; Jennifer Takeda alias Hazmat, radioaktiivinen ihminen jonka temperamentti ja myrkyllinen ulosanti tekee hänestä kävelevän ydinsaasteen; Brandon Shape alias Striker, narsistinen ihmisdynamo joka tappoi agenttinsa vahingossa tekemällä tästä suprajohteisen; Madeline Berry alias Veil, nuori nainen jonka keho muuttuu myrkyllisiksi kaasuiksi hiljalleen ilman Madelinen kykyä aina hallita sitä; sekä sankari josta haluan puhun tänään tarkemmin- minun suosikkisupersankareitani....

Ken Mack alias Mettle

Kyllä, hän on sankari, vaikka näyttääkin Kolossin ja Punakallon yhdistelmältä. Ken Mack on teini-ikäinen hawaijilainen, joka surffausonnettomuudessa huomasi että hänen ihonsa alla on punainen, iridiumista muodostuva luusto. Silloinen S.H.I.E.L.D:in johtaja Norman Osborn (pitkä tarina) lupasi auttavansa tätä. Lopputulos oli se, että Osborn käytännössä nylki Mackin kehon ja "vapautti" tämän iridiumisen superkehon paljaaksi. Ken Mack oli Osbornin tutkittavana, kunnes lopulta Osborn potkittiin ulos virastosta ja tämän salaiset projektit paljastuivat. Ken Mack liittyi Hank Pymin perustamaan Kostajien Akatemiaan, ja aloitti koulunsa supersankaruuteen ja valitsi nimensä- Mettle.
Taustatarinana tämä on varsin yksinkertainen, mutta Mettlen kanssa matka on osa kokonaisuutta. Academy on sarja jossa lähtökohtana on se, että nämä nuoret voivat potentiaalisesti kasvaa hirviöiksi, mutta he voivat myös olla suurimmat sankarit Kostajien riveissä. Ja Mettle oli olennainen osa ryhmää.

Mettlen supervoimat olivat käytännössä tuhoutumaton iho ja suunnattomat voimat jota hänen oli vaikea hallita. Osbornin käsittelyssä tämän tuntoaisti oman voimankäytön suhteen meni sekaisin, ja Mettle pelkää alati hajottavansa kaiken mihinkä hän koskee, oli kyseessä sitten huonekalut tai ystävät. Tämä yhdistyy hyvin samaan tapaan kuin Ihmenelosten Möykyllä Mettlen luonteeseen- hän on ihmisläheinen, isotunteinen ja helposti kiihtyvä kaveri, joka ei halua satuttaa ketään. Mettle oli lungi surffariteini, ja sitten hänet sysättiin superrikollisten ja maailmanlopun skenaarioiden maailmaan tuhoutumattomana ja kykenevänä heittelemään autoja kuin koripalloja. Kun Kostajien Akatemian oppilaat kutsuttiin auttamaan Punakallon natsiarmeijan hyökättyä Washington DC:hen, on Mettle täysin eksyksissä taistelun keskellä ja lopulta sotatilanteen raakuus ajaa tämän pahaan paikkaan.

Mutta Mettle ei ole alati synkistelemässä, eikä anna tämän muuttaa häntä pahempaan suuntaan. Mettle nimittäin on, ainakin pintapuolisesti, tullut termeihin oman ulkonäkönsä kanssa. Toki hän inhoaa sitä ettei voi katsoa omaa pikkusiskoaan ilman että tämä alkaa itkeä paniikissa, mutta ehkä hän voi auttaa ihmisiä tällä tavalla. Mettle muodostaakin vahvan sidoksen Jennifer Takedan eli Hazmatin kanssa. Hazmat on radioaktiivinen ihminen, ja hänen pitää ihmisten ympärillä ollessaan pitää suojapukua päällä. Hazmat, kuten Mettle, kamppailee oman ihmisyytensä menettämisen kanssa, mutta hänen aggressionsa ja ihmisvihansa ovat paljon enemmän pinnalla kuin Mettlellä. Mettle tosin on ainoa joka ymmärtää Hazmatia- tämän kyynisyys ja ärsyyntyneisyys on suoja, jonka alla Hazmat on loputtoman surullinen elämänsä menettämisestä. Heidän suhteensa on kasattu huolella, ja se oli supersankarisarjakuvien parhaimmistoa- romanttinen, mutta myös traaginen.

Ja Mettle oli ennen kaikkea todellinen sankari. Hän halusi aina auttaa muita, olla parempi versio itsestään. Hän tiedosti alusta alkaen oman asemansa potentiaalisena massatuhoaseena, ja vaikka tämän suuret tunteet ja kokemat traumat ajoivat hänet välillä konfliktiin opettajien ja mahdollisten ystävien kanssa, jotka ylenkatsoivat tämän kokemuksia. Kun bisnesmies Jeremy Briggs tarjosi hänelle ja Hazmatille mahdollisuuden elää normaaleina ihmisinä- hän otti tarjouksen vastaan, sillä hän haluaa kuitenkin olla sisimmissään normaali. Mutta kun Briggs paljastuukin superrikolliseksi ja ystävät tarvitsevat apua, Hazmat juo vasta-aineen parannukseensa ja muuttuu taas radioaktiiviseksi, antaen Mettlelle mahdollisuuden elää onnellinen elämä. Mettlen käsitys onnellisesta elämästä tosin on elämä Hazmatin kanssa. Hän uhrasi mahdollisuuden normaaliin elämään Hazmatin ja ystäviensä vuoksi. Tämän tason sankaruus on sitä miksi minä pidän supersankareista.

Ja niin Mettle ja Hazmat päättivät elää elämänsä yhdessä, supersankaroiden ja ollen täydellisen epätäydellinen parivaljakko- misantrooppinen radioaktiivinen kyynikko ja hellämielinen ja isotunteinen rentoilija, yhdessä maailmaa vastaan. Kaikki oli hyvin, Avengers Academy päättyi onnelliseen nuottiin ja lukijat jäivät odottamaan näiden hahmojen paluuta takaisin sarjakuviin.

Ja sitten tuli Avengers Arena. 

Avengers Arena oli Dennis Hopelessin kirjoittama minisarja, jossa Ryhmä-X pahis Arcade kaappaa joukon supersankari-teinejä ympäri maailmaa Murhamaailmaansa, josta vain vahvimmat selvisivät pois. Näiden teinien joukossa oli Kostajien Akatemian Hazmat, Reptil, X-23 ja tietysti Mettle. Hunger Games/ Battle Royale superteineillä, käytännössä. Ja nyt supervoimakas Arcade päätti että kisa alkaa sillä että hän tappaa jonkun, todistaakseen että hän ei ole leikkimässä. Aina aggressiivinen Hazmat koittaa hiljentää Arcaden, mutta päätyykin tämän tähtäimen alle. Juuri ennen kuin Arcade on tappaa Hazmatin, astuu Mettle esiin.

Tämä sopi Mettlen luonteeseen. Hän on juuri niin epäitsekäs ja aidon sankarillinen, että hän uhraisi itsensä hetkessä rakkaansa puolesta. Hän päätti alusta lähtien, ettei aio leikkiä Arcaden pelissä, saatikka sitten tappaa tai satuttaa ketään. Ja Arcade tappoi hänet.

Ja minä VIHAAN tätä. Luin koko Avengers Arenan, josko rakastamani hahmo tulisi takaisin. Luin jopa sitä seuranneen Avengers Undercoverin jossa murhamaailmasta selviytyneet teinit koittivat löytää Arcaden ja päätyivätkin soluttautumaan Pahuuden Mestarien riveihin. Mettle ei palannut koko tarinan aikana, eikä Hopeless käsittele Hazmatin surua kovinkaan syvällisesti, ja tietysti Avengers Undercoverin kohdalla hänellä on jo uusi poikaystävä kiikarissa.

Supersankarigenreen kuuluu ontto ja typerä sanonta "kukaan ei koskaan kuole lopullisesti sarjakuvissa". Tämä on totta, varsinkin jos hahmo on valkoinen mies tai Jean Grey, mutta kuolleiden sankarien ja sivuhahmojen määrä supersankarisarjakuvissa on huomattava, varsinkin naisten, lasten ja vähemmistöjen kohdalla. Mettle kuuluu tähän kategoriaan, ja minua ärsyttää vielä eniten se että Avengers Arenan typerä, eksploitatiivinen premissi antaa kuvan että tämän sankarilliset puolet olivat syy miksi hän kuoli, ja että hänen kaltaisilleen ei ole paikkaa tässä tarinassa. Hän kuoli, koska Hopeless halusi shokkiarvoa ensimmäiseen numeroon, todistaa ettei Arcade leiki ja koska Mettle käyttäytyi joka tilanteessa kuten oikea supersankari.

Ei, minulla ei ole mitään varsinaisen painavaa sanottavaa tästä. Tämä vain oli perseestä, ja Mettle olisi ansainnut parempaa.

Tämä oli Valokeilan kymmenes osa. Sarjakuvat ovat täynnä hahmoja ja ihmeitä, jotka eivät ole saaneet vielä ansaitsemaansa näkyvyyttä, ja minun tehtäväni on nostaa ne valokeilaan. Ensi kertaan!

Atte T