Rakkauskirje Oikeuden Puolustajille

Rakkaat Oikeuden Puolustajat

Olen ollut suuri fani jo vuosien ajan. Oikeuden Puolustajat ovat supertiimeistä parhaimpia. Pidän minä muistakin, mutta Oikeuden Puolustajat ovat enemmän kuin paramilitaristinen iskuryhmä kuten Kostajat tai tiedemiesten tutkimusryhmä kuten Ihmeneloset. Oikein Puolustajien tehtävä on toimia ihanteena ja esikuvana, kollektiivisesti pelastaen maailman joka toinen torstai. Ja nyt teidän ensimmäinen (elokuvalevitykseen päässyt) kokoillan elokuvanne on muutaman päivän päästä ensi-illassa kautta maan. Tämän pitäisi olla jotain josta olisin todella innoissani. Mutta DC Cinematic Universen kehityskaari tähän mennessä sekä Justice Leaguen tuotanto-ongelmat eivät täytä minua suurella toivolla. Ainoa asia mikä koko hommassa enään nappaa on Ihmenainen sekä mielenkiinto siitä millainen ensimmäinen elokuvaversio Aquamanista on. 

Saatoin tehdä pienen virheen tässä eräs päivä. Palasin takaisin vanhan rakkauteni pariin, ja muistin taas miksi pidän näistä hahmoista näin paljon. En Grant Morrisonin JLA-tarinoiden, en Geoff Johnsin uudempien räpellysten enkä edes aliarvostetun Dwayne McDuffien Justice League-sarjisten pariin, joskin hänellä oli sormensa pelissä tässäkin. Puhun nyt Justice League ja Justice League Unlimited-tv-sarjoista.

Kuinka minä rakastankaan näitä sarjoja. Olen lukenut kymmeniä eri JLA-sarjakuvia, joista harva pääsee lähelle tämän TV-sarjan tasoa. Bruce Timm ja Paul Dini yhdessä tekivät hyvää työtä 90-luvulla Batman ja Teräsmies-animaatiosarjojen kanssa, ja Justice Leaguessa he saivat avukseen vielä armeijallisen DC-sarjakuvalegendoja käsikirjoituspuolelle kuten J.M DeMatteis, Warren Ellis, Dwayne McDuffie (see, I told you), Gail Simone, Geoff Johns, Jim Steranko ja monia muita. Tarinat olivat paljolti uusia ideoita näiltä tekijöiltä, mutta mukana oli myös löyhiä adaptaatioita tunnetuista tarinoista kuten For the Man Who Has Everything- adaptaatio Alan Mooren samannimisestä tarinasta, joka on ainoa kerta kun tämän työstä tehtyyn adaptaatioon on saatu Mooren siunaus ja tämän nimi on ollut alku-ja lopputeksteissä. Animaatiosarja on tehnyt sen, missä neljä isoa Hollywood-leffaa on epäonnistunut: miellyttämään Alan Moorea. Tämä sarja tiesi mitä se oli tekemässä, ja teki sen hyvin.

Ja nämä tarinat vaihtelevat sisällöltään, tyyliltään ja ideoiltaan hyvin paljon. Monet niistä seuraavat hyvin episodista kaavaa ja monet niistä keskittyvät superrikollisten päihittämiseen tietyn skenaarion ympärillä. Mutta jopa yksinkertaisimmissa jaksoissa on aina joku pointti. Flash and Substance- jaksossa Salaman vuosittaisen juhlapäivän rauhaa rikkovat vuorotellen Peilimestari, Kapteeni Pakkanen ja Kapteen Bumerangi, ja Batman ja Uusien Jumalien Orion auttavat Salamaa pysäyttämään heidät. Päällisin puolin simppeli jakso, mutta myös eräänlainen "contrast and compare"-analyysi kuinka erilaisia supersankareita on- Batmanin suhtautuminen rikollisiinsa ja Orionin suhtautuminen kehenkä tahansa eroaa huomattavasti Salamasta, kritisoiden samalla ylisynkkien antisankareiden metodeja. A Better World alkaa "sankarien pahat kopiot toisesta ulottuvuudesta" tarinana, ja käyttää toki perinteisiä sankarien itsereflektion keinoja tarinassa. Mutta samalla nämä "pahat kaksoisolennot" eivät ole mustavalkoisia kopioita, vaan luonnollisia ääripäitä näille hahmoille. Ja jaksojen välillä on yhteyksiä- Better Worldin vaikutukset huokuvat kauas muihin jaksoihin ja hahmoihin. Question saa tietää tästä kaikesta paljon myöhemmin, ja hänen tarinansa Question Authorityssa kutoutuu tämän ympärille.

Ja Questionista puheen ollen; tämän sarjan rosteri ei keskity vain Oikeuden Puolustajien perusjäseniin. Sarjan kahden ensimmäisen kauden aikana jokaisen jakson pääsankareina oli ns. "Perustajatiimi" eli Teräsmies, Batman, Ihmenainen, Vihreä Lyhty (Jon Stewart), Haukkanainen, Salama ja Marsilainen Metsästäjä J'onn J'onnz. Mutta Justice League Unlimitedin pyörähtäessä käyntiin nousee sankarien määrä huomattavasti; Mr. Terrific, Aquaman, Metsästäjätär, Black Canary ja monia muita. Tietenkään jokainen sankari ei saa omaa jaksoa- sankarit kuten Atom Smasher tai Venyvä Mies jäävät statisteiksi, mutta osa saa omia jaksoja joissa heidän hienoja puoliaan esitellään ja kunnolla. Merkittävin lienee jakso Patriot Act, jossa supervoimattomat B-sankarit Vihreä Nuoli, Hohtava Ritari, Vigilante, Tähti, S.T.R.I.P.E ja moni muu taistelee supervoimakasta Wade Eilingia vastaan, näyttäen näiden ns. "b-sankarien" arvon ja jakson nimestä voi päätellä mitä jakso myöskin käsittelee. The Greatest Story Never Told keskittyy Booster Goldiin ja tämän sankaruuden tavoitteluun, ja siihen mikä on todellista sankaruutta. Yhdistelemällä hahmoja ja heidän luonteitaan sarja loi todella erilaisia jaksoja ja sai katsojan kiinnostumaan hieman marginaalisimmista hahmoista.

Justice Leaguessa oli myös täydellinen balanssi synkän ja pirteän välillä. Toisella kaudella oleva Only a  Dream on karmiva ja painajaismainen jakso, joka yhdistää hyvin superkonna Tohtori Kohtalon perinteisen ulkoasun Neil Gaimanin version julmuuteen. Mutta samalla kaudella oleva Comfort and Joy on jakso, jonka katson joka joulu juurikin sen lämpimän tunnelman takia. Ja sitten on Legends, ehdottomasti yksi sarjan parhaimpia jaksoja. Vihreä Lyhty, Salama ja Haukkanainen päätyvät toiseen maahan, jossa maailmaa suojelee Justice Guild of America, pastissi alkuperäisestä Golden Age-Justice Society of Americasta. Alkupuoli jaksosta on kevyttä kritiikkiä Golden Age-sankareiden seksistisyyttä ja naiiviutta kohtaan, mutta kun hyvin synkkä paljastus koko tilanteesta paljastuu (Which I will NEVER SPOIL) muistutetaan katsojaa siitä, että nämä olivat kaikesta huolimatta supersankareita jotka innoittivat tuhansia ja taas tuhansia lapsia, ja joita ilman meillä ei olisi nykyistä versiota Oikeuden Puolustajista. Se on kaunis, hauska, synkkä ja surullinen jakso, ja ehdottomasti hienoimpia tarinoita joita Oikeuden Puolustajista on tehty.

"LET THE JUSTICE PREVAIL!"

Ja tämä, rakkaat Oikeuden Puolustajat, on syy miksi Justice Leaguen ensi-ilta pelottaa minua. Olen nähnyt kuinka hyviä tarinat teistä voivat olla, kuinka ne voivat olla sarjakuvilla uskollisia ja samaan aikaan luoda omia uria ja muuttaa niitä tarpeen vaatiessa. Nämä Oikeuden Puolustajat eivät olleet liian synkkiä tai lapsellisia, vaan löysi täydellisen tasapainon. Kukaan sankareista ei sortunut kuolettavan voiman käyttöön- tämä aihe oli itseasiassa useamman jakson teemana ja painajais-skenaariona. Justice League Unlimited ymmärsi näiden hahmojen pointin ja antoi sankarien olla sankareita, ei alati reunalla häilyviä synkistelijöitä tai antisosiaalisia murisijoita. Tämä päti myös vihollisiin; Kuten tätä edeltänyt Superman the Animated Series, JLU teki kunniaa niin Jack Kirbyn 4th World-hahmoille kuin Steve Ditkon ominaiselle tyylille. Ei geneerisiä hirviödesigneja vaan outoa, värikästä ja hieman banaalia, kuten pitääkin olla. Justice League ja Justice League Unlimited on kenties parasta mitä teille on koskaan tehty, ja sen tähden kysynkin:

Mitä monen miljoonan budjetin, kahden ohjaajan ja neljän alustavan elokuvan jälkeen tuleva toimintajätti voi mahtaa 2000-luvun alussa tehdylle lasten ja nuorten tv-animaatiolle?

Toivon että elokuva todistaa pelkoni aiheettomaksi. En usko siihen, mutta rakkauteni Oikeuden Puolustajiin velvoittaa minut antamaan sille mahdollisuuden.

Terveisin,

Atte T

PS. Top 5 jaksoa ovat: Kid Stuff, The Legend, Patriot Act, For the Man Who Has Everything ja Only a Dream, ja kunniamaininnat Flash and Substance sekä Dead Reckoning.