Hyvää itsenäisyyspäivää! Tämä on perinteisesti ollut päivä joulukalenterissani, jossa puhun kotimaisesta sarjakuvasta. Tässä tapauksessa siis pitäisi nimetä suosikkisarjakuva, jonka on tehnyt suomalainen sarjakuvataitelija. Tämä osoittautui vaikeammaksi kuin odotin, ja kävin läpi muutamia ehdokkaita (joista osaan saatan hyvinkin palata vielä, tämä lista elää vielä vähän omaa elämäänsä) kunnes lopulta järkeilin vastauksen, joka tyydytti myös haluni puhua sarjakuvasta josta en ole vielä kirjoittanut mittavasti aiemmin.
Villimpi Pohjola
Yliopisto-elämä, mikäs sen voittanutta. Luentoja, gradun vääntäämistä, aikaisia aamuja, luentoja, opintotuen- ja lainan kanssa painimista ja luentoja. Noh, ei aivain. Mahtuu siihen paljon muutakin, kuten myöhäisiä ja kosteita iltoja, treffejä, extemporee Arnold Schwarzenegger-imitaatiota ja yhden illan juttuja. Mikäs sen voittanutta.
Moni voisi kysyä, että miksi en valinnut tähän jotain muuta sarjakuvataiteilija JP Ahosen teoksista, kuten KP Alareen kanssa tehtyä kunnianhimoista Perkerosta tai Ahosen globaaliksi hitiksi muodostunutta Belzebubsia? Hyvä kysymys sinänsä, koska pidän näistä molemmista hyvin paljon, ja Perkerosta olen hehkuttanut aiemminkin osana suosikkisarjakuviani. Mutta Villimpi Pohjola on ensirakkauteni, ja aloitin sen lukemisen joskus ylä-asteen ja lukion siirtymävaiheessa, kun yliopisto-elämä oli vielä suhteellisen kaukainen haave itselleni. Ihastuin siihen Ahosen persoonallisen ja hauskan taidetyylin vuoksi, sen ilmiselvän nörttiyden ja huumorin takia. Villimpi Pohjola ei ole Perkeroksen kaltainen, yhtenäinen tarina, vaan vuosikausia lehdissä ilmestynyt sarjakuva, ja tämän sisällä Ahonen onnistui myös kasvattamaan hahmojaan ja muuttamaan tarinoiden tyyliä - molempia myös tuki kootut albumit, joissa tiettyjä tyhjiä aukkoja täytettiin. En tiedä onko minulla mitään kamalan syvällistä sanottavaa kuitenkaan Villimmästä Pohjolasta. Kriitikon työ on, kuten tunnettu kriitikko Morf Vanderwalt asian ilmaisi, henkisestä tyhjentävää hommaa. Se tarkoittaa omien mieltymysten ja tulkintojen avaamista kaikkien tarkasteltavaksi, ja omien tuntojen avaamista selityksenä arviosta. Minä pidän Villimmästä Pohjolasta koska olen aina pitänyt siitä. Ja voisin tietysti analysoida sen kehitystä ja huumoria tarkemmin, miten varsinkin varhaisina vuosina huumori ei aina osunut kohdalleen ja vitsien taso oli kiusallista ennemin kuin huvittavaa ja miten Ahonen muutti tätä sarjan viimeisinä vuosina, rakentaen hahmoista moniulotteisia ihmisiä nuoruuden ja aikuisuuden kriittisellä kynnyksellä. Tällainen kriittinen rakkaus on aihe johon palaan erään toisen tällä listalla olevan sarjakuvan kanssa, mutta juuri nyt haluan vain kiittää JP:tä siitä mitä Villimpi Pohjola on ja oli parhaimmillaan, ja se on mitä luultavammin yksi syy, miksi halusin mennä yliopistoon ja siten juurisyy sille, että kilistelin maisterin maljoja aiemmin tänä vuonna.
6 takana, 6 edessä!
Aasa T
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti