Vaikea osa tässä prosessissa on ollut miettiä järjestystä, koska kiitos ihmisille yleisen hahmontunnistuksen, viimeiseksi käsiteltävä sarjakuva saa vähintään seremoniallisen aseman nro 1 tällä listalla. Joku järkevä järjestys tässä olisi varmaan kannattanut olla; supersankarit, amerikkalainen sarjakuva, eurosarjakuva, manga jne. Mutta jos jotain olemme tämän kymmenen vuoden aikana oppineet, loogisuus ei ole suuria vahvuuksiani tämän blogin kohdalla.
Anyhoo
DC: The New Frontier
Supersankarien aika on muuttumassa. II. maailmansodan jälkeen on heidän asemansa hetki hetkeltä vähemmän vakaa Yhdysvaltain hallituksen ajaessa heitä ahtaalle tai vaatien uskollisuusvaloja. Teräsmies ja Ihmenainen pysyvät parrasvaloissa, mutta Batman ja Salama ajautuvat syvemmälle varjoihin. Samaan aikaan maahan saapu muukalainen marsista, joka alkaa sulautumaan osaksi ihmiskuntaa, nähden sekä sen parhaimmat puolet että synkimmät salaisuudet. Voiko hajanaiset supersankarit löytää uuden aseman tässä maailmassa, ja ehtivätkö he tehdä sen ennen kosmisen tuhon saapumista?
Kukaan ei piirtänyt Wondya kuten Darwyn |
DC: The New Frontier on edesmenneen sarjakuvataiteilija Darwyn Cooken mestariteos, joka on samaan aikaan nostalginen supersankarisarjakuvien kulta- ja hopea-aikoja kohtaan, mutta myös dekonstruktio näiden tarinoiden alla alati kiehuvasta ja muuttuvasta yhteiskunnasta. The New Frontierin ulkoasu (kiitos Cooken ominaisen piirrostyylin) huutaa supersankarisarjakuvien iloisempaa ja värikkäämpää aikakautta, mutta tapahtumat joihin he ottavat osaa ja kaikki mitä tapahtuu heidän katseensa ulkopuolella on karun realistista. Salama voi kuluttaa aikaansa Kapteeni Pakkasen pysäyttämiseen kasinoilla ja kehenkään ei satu (no, ehkä Pakkaseen mutta sitä kylvää mitä niittää), mutta samassa kirjassa kerrotaan myös John Henryn tarina ja tämän kohtalokas kohtaaminen klaanin kanssa. Hal Jordan on ehkä tuleva Vihreä Lyhty, mutta ennen sitä hän oli Korean sodassa hankkimassa traumoja. Ihmenainen on vannonut auttavansa Yhdysvaltoja, mutta Koreassa hän seisoo mieluummin paikallisten naisten puolella jotka ovat jääneet sodan jalkoihin. Cooken kaksiosainen tarina katselee 1950-1960 välistä aikaa hyvin yksityiskohtaisesti, tarkoituksenaan selvittää miksi sankarit muuttuivat niin paljon sotaa edeltävien vuosien ja hopea-ajan hassuttelun välillä. Batman sai alkunsa hyvin paljon synkempänä hahmona kuin hänet tultaisiin tuntemaan muutama vuosikymmen myöhemmin, mikä sai aikaan tämän muutoksen? Samalla se on kuitenkin myös jännittävä seikkailu, jossa on värikkäitä pukuja, asiaan kuuluvaa supersankarointia ja jättimäisiä avaruusolentoja jotka saattavat olla vertauskuvia aikakautensa status quolle tai ei. Cooke kuoli aivan liian aikaisin, mutta The DC: New Frontier on kunnioitettava perintö jättää jälkeensä. Se on fiksu, upeasti kuvitettu ja oikeasti aikuinen supersankaritarina joka ei kuitenkaan hukkaa itseään inhorealismiin tai tarpeettomaan edgyilyyn. Nykyään tämän teoksen saa yksissä kansissa hienona keräilykirjana, ja se kuuluu sellaisena jokaisen supersankarifanin kirjahyllyyn.
9 takana, 3 edessä!
Aasa T
..For you, I just need a penny for a book of matches. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti