M*A*S*H - ihmisyys kauheina aikoina

 Kuten varmasti monille on tuttua, vaikeina aikoina on hyvä turvatua niin sanottuun "comfort mediaan". Varsinkin nyt, kun joka tuutista tulee toinen toistaan kalseampia uutisia - Ukrainan sota ja sen uhkaava laajentuminen, pandemia ja sen jonkinlainen yhteiskunnallinen sivuuttaminen, you name it - on ihan oikein ja kunnollista sulkea silmänsä ja mielensä hetkeksi tai toiseksikin tältä, ja katsoa, lukea, pelata tai muilla tavoin nauttia erilaisista medioista. 

Minä kun olen minä, niin päätin katsoa televisiosarjaa sodasta, lääketieteestä ja ihmisistä tämän kaiken keskellä. 

1. M*A*S*H - kirjasta elokuvaksi ja sieltä televisoon

Niille joille nimi ei ole tuttu, M*A*S*H (jonka tästä lähtien kirjoitan vain MASH) tulee sanoista Mobile Army Surgical Hospital, armeijan liikkuva kirurginen kenttäsairaala. MASH kehitettiin II. maailmansodan jälkeen Yhdysvaltain armeijassa korvaamaan menneiden sotien aikaiset kiinteät kenttäsairaalat, ja MASH oli käytössä Korean sodasta Persianlahdelle asti. MASH on myös Richard Hookerin kirja, koko nimeltään MASH: A Novel About Three Army Doctors, joka julkaistiin 1968 ja perustuu Hookerin omiin kokemuksiin kenttäsairaalan kirurgina Korean sodassa. Kirja adaptoitiin kaksi vuotta myöhemmin Robert Altmanin toimesta elokuvaksi nimeltä M*A*S*H, joka on varsin suosittu ja paljon tärkeitä tunnustuksia saanut elokuva. Kaksi vuotta myöhemmin, kun elokuvalle koitettiin tehdä jatkoa, päätettiin siitä kuitenkin lopulta tehdä TV-sarja. Altmanilla ja käsikirjoittaja Ring Lardner Jr.llä ei ollut mitään tekemistä sarjan kanssa, ja Altman on todennut inhoavansa koko sarjaa. Sarjan kehittäjä oli tuottaja ja käsikirjoittaja Larry Gelbart. MASHista kasvoi hiljalleen samanlainen hitti kuin elokuvasta, ja sitä pidetään yhä yhtenä parhaimpana amerikkalaisena tv-sarjana. Yksi mielenkiintoinen pointti sarjasta on se, että se kesti 8 vuotta pidempään kuin sota, josta se kertoi: 11 tuotantokautta kestänyt sarja voitti 14 Emmya ja sarjan finaali, Goodbye, Farewell and Amen oli 1983-2010 kaikken katsotuin televisionauhoitus Yhdysvaltojen historiassa, ja on yhä kaikkien aikojen katsotuin tv-sarjan päätösjakso. 

Sarja kertoo MASH-sairaalan toiminnasta Korean sodan teatterilla, ja sarjan päähenkilöt ovat lääkäreitä, hoitajia ja kenttäsairaalan muuta henkilökuntaa. Sarjan protagonistit olivat alunperin Kapteenit Benjamin "Hawkeye" Pierce (Alan Alda) ja "Trapper" John McIntyre (Wayne Rogers), kaksi erittäin taitavaa ja hyvin anti-auktoriteettista kirurgia. Heidän kanssaan potilaita operoi kaksi muuta kirurgia: Majuri Frank Burns (Larry Linville), taidoton, narsistinen ultranationalistinen pikkufasisti joka inhoaa Hawkeyen ja Trapperin asennetta ja janoaa mainetta ja mammonaa, sekä everstiluutnantti Henry Blake (McLean Stevenson), taitava kirurgi mutta selkärangaton kapiainen joka usein katsoo Hawkeyen ja Trapperin menoa sormiensa välistä. Burnsin kanssa kuria koittaa pitää ylihoitaja majuri Margaret "Hot Lips" Houlihan (Loretta Swift), armeijaperheen kasvatti jolla on ehkä enemmän hahmokasvua kuin kellään muulla sarjan aikana. Hallinnollisesti taidotonta Blakea avustaa korpraali Walter "Radar" O'Reilly (Gary Burghoff), naiivi maalaispoika Iowasta jolla on lähes taianomainen kyky ennakoida mitä tapahtuu, oli kyse sitten komennoista tai saapuvista mediheleista. Näiden lisäksi on luutnantti Patrick "Isä" Mulcahy (William Christopher), katolilainen sotilaspastori ja hurmaava yhdistelmä nokkeluutta ja teräksistä luonnetta, sekä korpraali Max Klinger (Jamie Farr), amerikan-libanonilainen värvätty sotamies joka koittaa saada vapautuksen palveluksesta esittämällä hullua - hänen tapauksessaan pukeutumalla siis mekkoihin. Puhumme hänestä lisää myöhemmin, olkaa huoleti. 

Henry Blake, Trapper John, Radar O'Reilly ja Hawkeye Pierce

MASH on episodimainen tilannekomedia, jossa joka viikko on uudet potilaat, uudet juonet ja uudet kujeet. Jokaisella jaksolla on tiukka A- ja B- juoni, jotka saattavat joskus yhdistyä ratkaisemaan toistensa ongelmia. Hawkeye ja Trapper inhoavat sitä, että heidät on määrätty Koreaan ja koittavat tehdä ajastaan siedettävää ponupannunsa, hoitajien deittailun ja Burnsin kustannuksella, joka jaksossa autolastit ja helikopterit tuovat haavoittuneita joita parsitaan kasaan ja sodan realiteetit nousevat esiin. MASHin voi jakaa kahteen osaan: "Larry Gelbart"- aika eli kaudet 1-4, jolloin sarja oli enemmän komedinen, ja "Alan Alda"- aika eli kaudet 5-11, jolloin Alda ja tuottaja Burt Metcalfe alkoivat viedä sarjaa toisenlaiseen suuntaan. Jälkimmäinen puoli on yhä komedia,  ehkä synkkä sellainen, mutta Aldan ja Metcalfen johdolla sarja alkoi olemaan rohkeampi, kokeellisempi ja kaikin puolin monipuolisempi kuin se oli ollut ennen. "Gelbart-kautta" ei kuitenkaan voi sivuuttaa mielestäni pelkkänä komediana, sillä jo tuolloin sarja käsitteli raskaita asioita ja teki draamaa hahmojen kautta. Sarjan kasvu vaati kuitenkin uhrinsa: neljännen kauden päätösjaksossa Abyssinia, Henry, Henry Blake sai vapautuspaperinsa, ja matkallaan kotiin tämän lentokone joutui vihollisen tulituksen kohteeksi ja Henry kuolee. Myöhemmin, Frank Burns saa henkisen romahduksen ja tämä siirretään takaisin Yhdysvaltoihin palvelemaan kaukana sodasta. McLean Stevensonin sopimus sarjan kanssa päättyi, ja Burnsia näytellyt Linville oli saman tilanteen edessä, ja oli todennut että hahmo ei sopinut enään muuttuvaan sarjaan ja hän oli tehnyt kaikkensa sen kanssa. Heidän tilalleen tuli sarjan uuteen, dramaattisempaan tunnelmaan sopivampia hahmoja. MASH 4077:n johtajaksi tuli eversti Sherman Potter (Harry Morgan), molemmissa maailmansodissa palvellut taitava kirurgi ja armeijassa uransa tehnyt rautainen komentaja, josta tuli isähahmo lähes koko henkilökunnalle, sekä majuri Charles Emerson Winchester III (David Ogden Stiers), rikkaan bostonilaisen eliittisuvun vanhin vesa josta tuli tasaväkisempi vastapari Hawkeyelle. Samalla myös Wayne Rogers jätti sarjan, tämän turhauduttua hahmonsa asemaan Hawkeyen identtisenä kakkosmiehenä, ja tilalle tuli Mike Farrelin näyttelemä kapteeni BJ Hunnicut, kultainennoutaja ihmisen hahmossa, uskollinen perheenisä ja parantumaton kujeilija. 

Ylärivi vasemmalta: Mulcahy, Radar, Winchester, Klinger
Alarivi: Houlihan, Potter, Hawkeye, Hunnicut

Koko sarjan läpikäynti ei ole tämän blogipostauksen tarkoitus, sitä varten on olemassa muun muassa LadyKnightTheBraven erinomainen youtube- video Lighting in a Bottle - a M*A*S* H video essay jonka ansiosta päätin itse tutustua sarjaan. Mutta voisin puhua monestakin asiasta. Alan Alda rakentaa Hawkeyesta erittäin mielenkiintoisen, ristiriitaisen, traumatisoituneen ja rakastettavan hahmon johon sota vaikuttaa kenties kaikista hahmoista raskaiten. Margaret Houlihan aloittaa sarjassa Frankin partnerina sodassa Hawkeyeta ja hänen edustamaansa kurinpidon puutetta vastaan, mutta tämän emansipaatio Frankista ja miehistä ylipäätänsä on avain hänen hahmokehitykseensä, antaen hänen olla oma hahmonsa joka kamppailee isänsä odotusten ja oman asemansa kanssa läpi sarjan. Sarja rikkoo aikansa sitcomien rakennetta moneen kertaan, tehden kokeita sarjan formaatilla: Jakso Point of View on kuvattu kokonaan potilaan perspektiivistä, Life Time alkaa sillä, että lääkäreillä on 20 minuuttia aikaa pelastaa potilas ja sarja seuraa in real time tätä operaatiota, pienen kellon naksuttaessa eteenpäin kuvanruudun reunassa ja A War For All Seasons kattaa yhdessä jaksossa koko vuoden 1951. Samalla sarjan alussa vakituisesti ollut sitcomien taustanauru alkaa hiljalleen hiljentyä, ja päätösjaksossa se loistaa kokonaan poissaolollaan ja useilla DVD-tallenteilla sitä ei ole ollenkaan. Sarja taisteli itselleen myös oikeuden näyttää verta enemmän kuin televisiossa siihen mennessä oltiin totuttu näkemään, ja jakso Dreams ottaa tästä kaiken irti näyttäessä uupuneiden päähenkilköiden unia ja painajaisia surrealistisella ja karmivalla tavalla. Sarja myös käsitteli paljon aikakautensa ajankohtaisia asioita, kuten McCarthyisimia, Yhdysvaltojen sotapolitiikkaa, rasismia ja jopa homofobiaa. Sarja on kuitenkin myös aikakautensa tuote, ja erityisesti varhaisilla kausilla sen tapa esittää korealaisia oli....huono, se oli huono tapa. Sarja kuitenkin parani tälläkin saralla huomattavasti ajan saatossa, mutta aikakauden leima näkyy myös näillä varhaisilla kausilla naisten rooleissa sarjassa ja miten muut hahmot käsittelivät heitä- niin, ja sitten on korpraali Max Klinger. Ehkä voisimme nyt puhua hieman niistä hahmosta, joista minulla on eniten sanottavaa.

2. Klinger, Hawkeye ja MASHin queerius

Korpraali Max Klinger on Ohion Toledosta kotoisin oleva värvätty sotilasavustaja kenttäsairaalassa (hospital corpsman), joka esiteltiin varhain ensimmäisen kauden neljännessa jaksossa. Tuolloin Klingerin hahmo tuli selväksi hetkessä: sairaalaa yöllä vartioiva Klinger on pukeutunut mekkoon, tavoitteenaan saada "section 8", Yhdysvaltojen armeijan määritys mielenterveyden epätasaisuudesta joka ansaitsis hänelle lähtöpassit takaisin kotimaahansa. Klinger perustuu osittain koomikko Lenny Brucen omiin kokemuksiin värväyksen välttelystä pukeutumalla naisupseerien vaatetukseen, ja samanlaisia tarinoita löytyy muualtakin. Klinger on kuitenkin hyvin tarkka siitä, mitä hän haluaa: hän ei ole homo tai trans, ja hän ei halua vapautusta sen nojalla. Klinger on nopealla silmäyksellä aikansa tuote, joka ei ole vanhentunut kunnolla: karvainen mies pukeutumassa mekkoihin, eikös olekkin hauskaa, ha ha ha. Mutta käsikirjoittajat ja Klingeria näyttelevä Jamie Farr tekivät muutoksia hahmoon ja toivat häneen nyanssia. Kun Farr päätyi rooliin, hänen ensimmäisen jaksonsa ohjaaja halusi hänen tekevän hahmosta lispaavalla äänensävyllä puhuvan hahmon, joka olisi päästä varpaisiin koodattu homomieheksi. Farr ehdotti kuitenkin, että olisi mielekkäämpää jos hän esittäisi hahmon toisella tavalla, vähemmän stereotyyppisena ja vitsikkäänä. Myöhemmin Klinger myöntää sairaalassa visiitillä olevalle armeijan psykiatri majuri Freedmanille (Allan Arbus), että hän oikeasti nauttii naisten vaatteiden pitämisestä. Sarja on silti aikansa tuote, ja tämän pidemmälle sarja ei mene Klingerin sukupuolen ja seksuaalisuden käsittelyn kanssa, ja myöhemmin Klinger luopuu yrityksistään päästä armeijasta ja jää lopulta Koreaan auttamaan jälleenrakentamisen kanssa. Klinger kulkee läpi muutamankin muodomuutoksen sarjan aikana, ja hahmo olisi voinut olla paljon tylsempi ja yksiuloitteisempi ilman Farrin panostusta hahmoon ja yritystä tehdä hänestä realistisempi kuvaus miehestä, jonka valepuku alkaa sopia paremmin kuin hän itse uskoikaan. 

Hawkeye on myös mielenkiintoinen esimerkki sarjan rajoitteista ja uskaliaisuudesta. Alda päätyi rooliin osittain siksi, että sarjan tekijät halusivat pääroolin jonkun, joka olisi kaukana tuon ajan televisosarjojen perinteisistä "republikaanisista" miespäähahmoista: Hawkeye on liberaali, hieman dandy ja mukavuudenhaluinen naistenkaataja, mutta Alda näki hahmossa myös muita piirteitä. Alda on sanonut, että tuotantoyhtiö ei halunnut tämän olevan kuin naisten perässä, mutta Alda toi käsikirjoittamissaan jaksoissa esiin vitsien ja huumorin kautta Hawkeyen taipumusta flirttailla myös miesten kanssa. Hawkeye tuntee syvästi sekä Trapperia että Hunnicuttia kohtaan, ja varsinkin jälkimmäisen kanssa hänellä on hyvin läheinen suhde. Jaksossa Geroge Hawkeye myös puolustaa homoa sotilasta, jonka Frank Burns haluaa paljastaa ja siten erottaa armeijasta. Merkittävää on myös Hawkeyen jokseenkin traumaattinen menneisyys. Jaksossa God Bless You, Hawkeye hän saa psykosomaattisen aivastuskohtauksen, ja Freedmanin avulla hän avaa piilotettuja, traumaattisia muistoja mielestään: lapsena hänen lähin kaverinsa tönäsi hänet soutuveneestä veteen ja hän oli melkein hukkua, ja Hawkeye on repressoinut tämän muiston kokonaan. Lopulta hän sanoo sen ääneen, ja tuskaisen itkun keskellä sanoo "minä rakastin häntä" moneen otteeseen. On selvää, että 1970-1980 luvulla tehdyssä Yhdysvaltalaisessa draamasarjassa Korean sodasta ei Hawkeye voinut olla avoimesti biseksuaali, mutta tämä ei ole estänyt sarjan faneja lukemasta rivien välistä, ja kontekstit Hawkeyen ympärillä rakentavat hänestä hyvin mielenkiintoisen ja monitahoisen hahmon. 

kneel before the king

3. "Sota ei ole helvettiä, sota on sotaa"

Frank Burnsin hahmo kasvoi siihen pisteeseen, että kun MASH ryhtyi kertomaan enemmän dramaattisia tarinoita suuremmalla nyanssilla, Burns oli hahmona kelvoton osallistumaan niihin. Hänen tilalleen tullut Charles Emerson Winchester III oli toista maata. Winchester on Bostonin yläluokasta kotoisin oleva snobi, joka siirretään MASH 4077:iin tämän ärsytettyä Tokiossa liikaa kenraaleita. Winchester, päinvastoin kuin Frank, inhoaa MASH-sairaalassa työskentelyä ja ei omaa minkäänlaisia ideaaleja tai uskollisuuksia omalle arvonimelleen tai armeijalle. Winchester pelkää parhaiden vuosiensa menevän hukkaan tehdessään "tuotantolinjatyötä" ja inhoaa lähes kaikkia kenttäsairaalassa heidän alaluokkaisuutensa takia. Winchester on vaikea hahmo luoda ja vielä vaikeampi tykätä: rikas, elitistinen perfektionisti, joka pitää itseään parempana kuin muita "paremman sukupuun" tähden. Mutta siinä missä Frank oli ilmiselvä rasisti ja yleinen kiihkoilija, Winchester pitää itseään kaikkia parempana: Potteria, Hawkeyeta, Klingeria, vierailevia kenraaleita ja sotilaita. Hän ei pidä Hunnicutista, koska hän on Kaliforniasta, ja vanhanaikaisen Winchesterin silmissä mitään tärkeää ei voi ikinä tulla länsirannikolta. Hän harvoin kuitenkaan vetoaa sotilasarvoonsa, hän ei vieroksu työtänsä ja on kaiken kaikkiaan erinomainen kirurgi ja lääkäri. Tärkeintä on kuitenkin se, että Winchester kasvaa hahmona. Kaiken ylimielisen kylmyytensä alla hän on kuitenkin hyvin inhimillinen hahmo. Jouluna hän lahjoittaa suuren määrän karkkia anonyymina Korealaisille orvoille, koska hänen silmissään todellinen hyväntekeväisyys ei voi olla oman imagon kiillotusta. Kun änkyttävää potilasta kiusataan muiden potilaiden toimesta, Winchester vakuuttaa nuoren miehen siitä, että tämän änkytys ei ole merkki vähäisyydestä. Samassa jaksossa Winchester saa ääniviestin siskoltaan Honorialta, jolla on huomattava puhevika. Hän myös tukee Hawkeyeta tämän isän ollessa leikkauksessa, ja kaksi lääkäriä keskustelevat erilaisista isäsuhteistaan: Hawkeyen isä on tämän elämän tärkein henkilö, kun taas Winchesterin isä on etäisempi ja kylmempi. Sarjan päätösjaksossa Winchester opettaa Mozartia kiinalaisille sotavangeille, musiikin ollessa hahmon turva rankalta työltä sodan keskellä. Samassa viimeisessä jaksossa Winchester kuitenkin totaa myös kaihoisasti, että ei kenties enään koskaan voi nauttia musiikista päästyään kotiin, sen muistuttaen häntä alati kauhuista jota hän kohtasi Koreassa.

"They weren't even soldiers..they were musicians."

Tämä on yksi MASHin merkittävimmistä osuuksista: sodan kuvaaminen. Sarjan keskittyessä suurelta osin kenttäsairaalan, ei varsinaista taistelukuvausta sodasta itsessään ole, vain sen lopputuloksista. Joka jaksossa helikopterit ja ambulanssit tuovat haavoittuneita sairaalaan, ja vaikka MASH 4077:lla on erinomainen 97% tehokkuusraportti, nuo 3% elävät ikuisesti hahmojen pään sisällä epäonnistumisina. Potilaat eivät keskity ainoastaan sotilaisiin, vaan sairaalaan tulee tasaisin väliajoin korealaisia siviilejä; naisia, lapsia, vanhuksia ja muita, jotka ovat jääneet sodan alle. Hawkeye toteaakin varhaisessa vaiheessa sarjan kuuluisan teesin sodasta:

"War isn't hell. War is war and hell is hell, and of those two war is a lot worse....there are no innocent bystanders in hell. Wars are chock full of them....Hell, if you ask me only the brass are not innocent in this."

Hawkeye ei pidäkkään itseään kapteenin arvostaan huolimatta armeijan osana. Hän vihaa väkivaltaa ja aseita, ja ei suostu kantamaan sellaista missään tapauksessa, Hän kuvailee itseään "väliaikaisesti väärinsijoitetuksi siviiliksi" Hawkeyen, Trapperin ja Hunnicutin pilailu ja vitsit ovat myös kilpi sodan kauhuja vastaan: kun he eivät ota sitä tai armeijaa tosissaan, he vähentävät sen vaikutusta heidän omaan psyykkeeseensä. Tällainen pakoilu toimii vain tiettyyn rajaan saakkaa. Hunnicut pakkaa kaiken tunteen sisälleen ja ilmaisee itseään lähinnä vitsien kautta, ja kun tunteet purkautuvat, hän yleensä satuttaa niitä ympärillään jotka ovat hänelle tärkeimpiä (Farrel on sanonut tämän tulevan hänen omista kokemuksistaan perheväkivallasta selviytyjänä). Jokaisella lääkärillä, hoitajalla ja sotilasavustajalla 4077:a on omat tapansa paeta todellisuutta: korttipelit, ihmissuhteet, viinanjuonti ja niin pois päin. Potter maalaa tauluja ja ratsastaa hevosellaan Sophiella, Klinger pukeutuu, pastori Mulcahy nyrkkeilee, Winchester kuuntelee musiikkia ja Houlihan uppoaa työnsä perfektointiin. 4077:n väki on myös erinomaisen hyviä keksimään kisoja, haasteita ja hulluja tempauksia joilla pitää itsensä kiireisinä ennen kuin helikopterien äänet kuuluvat taas ilmassa.

Katsoin kaikki MASHin jaksot vajaan kolmen viikon sisään, ainoat muut jutut mitä katsoin välissä oli Andor, She-Hulk ja Rings of Power. Uppouduin sarjaan suhteellisen tehokkaasti, koska sen hahmot vetosivat minuun, sen tarinat olivat sekä hauskoja että käsittelivät sotaa vaadittavalla dramaattisuudella ja koska se ei aliarvioinut minua katsojana. Varsinkin viimeinen Alda-puolisko oli viimeinen silaus joka upotti minut kokonaisena MASHin maailmaan. Tämä on outo sarja käyttää turvasarjana juuri nyt: sota, viattomat uhrit siinä ja kaikkien näiden aiheuttamat traumat ovat valitettavan ajankohtaisia teemoja jokapäiväisessä uutisvirrassa. Mutta vaikka MASHin maailma ei juuri ole tuudittava, sen hahmot ovat. He selviytyvät. Hawkeye käy kaikista hahmoista eniten lähellä romahdusta, tämän päätyessä psykologiseen tarkkailuun karmivan onnettomuuden jälkeen, eikä muutkaan hahmoista poistu Koreasta ilman jälkiä. Hawkeye, Hunnicut, Winchester, Klinger, Houlihan, Radar, Mulcahy ja Potter ovat karseassa paikassa, mutta he kukoistavat omilla, inhimillisillä tavoillaan. Tappamisen sijaan he parantavat, eikä kenenkään kansalaisuudella, rodulla tai poliittisella asemalla ole väliä. He auttavat tuntemattomia siinä missä toisiaan, eivät siksi että he hyötyisivät siitä vaan koska se on oikein. MASH on sarja suhteellisen tavallisista ihmisistä selviytymässä oman inhimillisyytensä voimalla sodan aikana - eikä ole edes kovin tärkeää mistä sodasta on kyse. Kuten Alda on sanonut, "he tekivät sarjaa kaikista sodista." MASH julkaistiin Vietnamin sodan aikana, ja luonnollisesti ja tahtomattaankin se kommentoi tätä eri tavoilla. Se tekee sitä sodasta riippumatta, sillä sen teemat ovat ajattomia. MASH olisi voinut tehdä pelkkää vitsiä sodasta, tai olla ylitsevuotavan patrioottinen sen suhteen, tai se olisi voinut pysyä muuttumattomana ja kadota hiljalleen syndikoidun television viemäriin. Mutta Alda ja käsikirjoittajat päättivät tehdä siitä jotain parempaa ja merkityksellisempää, joka resonoi yhä tänä päivänä. Monista jaksoista on mieleeni jäänyt paljon, mutta päätösjaksosta muistan erityisesti eversti Potterin sanat Hawkeyelle ja Hunnicutille heidän jättäessä hyvästit:

"Well, I can't say any of this was fun, but I'm sure glad I shared it with you. "

Aasa T 

PS. Sarjassa on myös todella paljon vierailevia tähtiä, jotka olivat tuolloin jo filmitaivaan tähtiä tai vasta uransa alussa olevia näyttelijöitä. Listalla on muun muassa Leslie Nielsen, James Cromwell, Laurence Fishburne, Mako Iwamatsu, Pat Morita, Pat Hingle, Ned Beatty, Ed Begley jr, Patrick Swayze, Joe Pantalino ja myöhemmin sarjassa semi-vakituisesti esiintyvä G.W. Bailey kersantti Luther Rizzona. Minulle ja niin monille muille Bailey on tuttu naama Poliisiopisto- elokuvista hyvin Frank Burns- henkisenä poliisikomentaja Harriksena, ja on hauska katsoa Baileyta MASHissa huonolla cajun- aksentilla mongertavana "ammattimaisena lusmuna". 

PPS. En juuri tuntenut Alan Aldaa näyttelijänä ennen MASHin katsomista, toki olin nähnyt hänet monissa elokuvissa, usein näyttelemässä virkamiehiä, asianajajia tai antagonistisia rooleja. Sarjan katselun aikana olen oppinut arvostamaan Aldaa näyttelijänä, ohjaajana ja käsikirjoittajana sekä kaikesta päätellen hienona kaverina, joka samaan aikaan kun hän näytteli MASHissa patologista naistennaurattajaa teki töitä naisten oikeuksien liikkeessä ja Alda sai Boston Globe- lehdeltä tittelin "Honorary Woman" työstään liikkeen parissa. 

PPPS. Jos nimi David Ogden Stiers kuulostaa jotenkin tutulta, voi kyse olla siitä että hän oli uransa loppupuolella erittäin profiilinen ääninäyttelijä: hän oli Cogsworth Kaunottaressa ja Hirviössä, Ratcliffe Pocahontaksessa, Jumba Lilo & Stitchissa ja kertoja Icewind Dale- videopelissä.