perjantai 14. lokakuuta 2022

Aasa Arvostaa: She-Hulk: Attorney at Law (Kausi 1)

Syyskuun hiljaisuuden jälkeen on aika palata takaisin ruotuun, ja tällä kertaa palaamme taas Disney+  originaalisarjojen epätasaiseen maailmaan. Ms. Marvelin jälkeen odotukseni She-Hulk: Attourney at Lawia kohtaan nousi hieman ylemmäksi, ja toivoin sarjan olevan tämän tapaan luova, hauska, visuaalisesti mielenkiintoinen ja sanovan jotain kaiken tämän lisäksi. 

Sain melkein kaiken mitä toivoin. 

Mutta niille, joille She-Hulkin (kotimaisittain Hulktarin) tarina on tuntematon: She-Hulk oli hyvin pitkään Stan Leen viimeinen luomus Marvelin hahmokatalogiin, ja hahmo syntyi pelosta. Incredible Hulk- televisiosarja oli 1970-1980 luvun vaihteessa hyvin suosittu, ja Stan Lee pelkäsi, että joku tekisi siitä oman versionsa naishahmolla, koska tämä oli porsaanreikä jolla pystyttiin välttämään tekijänoikeuskiistat. The Six Million Dollar Man - televisiosarjalle oli käynyt juuri näin, toisen käsikirjoittajan ja studion tekiessä oman versionsa tarinasta sarjassa The Bionic Woman. Niinpä Marvel päätti ennakoida tämän, ja loi itse oman nais-versionsa Hulkista. Loppu on historiaa.

She-Hulk: Attorney at Law (Kausi 1)


Tausta:
Jennifer Waltersin isän olivat tappaneet gangsterit, ja hän oli joutunut tulilinjalle. Jennifer oli kuolemassa, ja ainoa joka pystyi luovuttamaan verta hänelle oli Jenniferin serkku, Bruce Banner. Gangsterien saapuessa viimeistelmään työnsä, Jennifer muuttui gamma-veren ansiosta hulkiksi, ja ajoi gangsterit pakosalle. Michael Morbiuksen (kyllä, sen Morbiuksen) avulla Jennifer oppi hallitsemaan tätä muutosta, ja jatkoi työtään oikesasianajana ja aloitti uuden työn supersankari Hulktarina. Hulktarin loivat Stan Lee ja John Buscema.


Tarina: Jennifer Walters (Tatiana Maslany) on asianajaja, jonka elämä muuttuu kerralla tämän lähdettyä viettämään vapaa-aikaansa serkkunsa Bruce Bannerin (Mark Ruffalo) kanssa. Onnettomuudessa Brucen verta päätyy Jenniferin elimistöön, ja tämä aiheuttaa hänessä rajun muutoksen: nyt hän voi myös muuttua vihreäksi lihaskimpuksi, joka voi heitellä autoja ja murskata terästä paljain käsin. Jennifer haluaa kuitenkin jatkaa elämäänsä asianajajana, mutta tämä muutos on tönännyt hänet myös parrasvaloihin aivan uudella tavalla She-Hulkkina. 




Minulla oli vain yksi vaatimus tätä sarjaa varten: sen pitäisi olla hauska. She-Hulk- sarjakuvat ovat olleet vuosien varrella hyvin erilaisia, mutta monissa niissä on ollut sama kantava tunnelma: ne ovat hauskoja, Jennifer on viihdyttävä ja hauska protagonisti ja arkinen työelämä ja supersankarointi kulkevat käsi kädessä. Näissä She-Hulk: Attorney at Law onnistuu hienosti, ja sarja on oikein viihdyttävä komedia, jossa on mukavan episodimainen rakenne. She-Hulkin esittämä, post-Sokovian Sopimus maailma on kirjava, fantastinen ja hulvaton, ja se loistaa saadessaan esitellä tätä maailmaa. Samalla kuitenkin sarja pyrkii taklaamaan isompia teemoja päähahmonsa kautta, mutta tiputtaa pallon valitettavasti finaalissa ja pahasti. Sarjan luoja Jessica Gao (Pickle Rick- alumni) omaa selkeän näkemyksen sarjaan joka pohjaa sekä hahmon neljättä seinää tuhoaviin sarjakuviin että todellisuuteen siitä, millaista on olla nainen julkisuudessa, mutta toinen näistä valitettavasti syö toisen lopussa. 




Tatiana Maslany on kuitenkin lähes täydellinen valinta Jennifer Waltersin rooliin. Maslany on erinomainen näyttelijä, hän on todella karismaattinen ja hoitaa komedisen puolen erinomaisesti. Jennifer on hauska hahmo seurata; hän on erittäin hyvä työssään, mutta muututtuaan She-Hulkiksi ei juuri ketään kiinnosta tämän taidot lain parissa, vain tämän asema "supersankarina". Jenniferia ei kuitenkaan juuri tämä puoli elämässään juuri huvita, hänen halutessa vain tehdä työnsä asianajajana, viettää normaalia elämää ja deittailla kuten ennenkin. She-Hulk ei ole varsinaisesti "vastahakoinen sankari", hänellä vain sattuu olemaan muuta elämää ja tehtäviä joita hän pitää tärkeämpinä kuin mitään muuta. Jennifer ei kuitenkaan koe She-Hulkkina olemista minään kirouksena, päinvastoin: koko pointti hänen hahmossaan melkein alusta alkaen on ollut se, että Jennifer viettää suurimman osan ajastaan vihreänä, lihaksikkaana jättiläisnaisena koska hän pitää siitä. Jennifer tulee myös lopulta siihen lopputulokseen, että hän ei voi hallita sitä miten hänestä puhutaan, ja omaksuu yhä useammin jadejättiläisen muodon, koska pelissä missä naisista puhutaan julkisuudessa, hän ei voi kuin hävitä. 




She-Hulk: Attorney at Lawin sivuhahmoissa on sekä vanhoja naamoja että uusia tuttavuuksia. Ruffalon osuus sarjassa on onneksi vain yhden jakson mittainen (cameoita lukuunottamatta), ja hänen kokemuksiaan Hulkkina peilataan hyvin Jenniferiin. Benedict Wong on tässä kohtaa yksi parhaiten käytetyistä kyvyistä MCU:n tallissa, ja hänen yhden jakson tarinansa on huvittava ja Wong on aina ilahduttava. Charlie Cox on myös täällä, ja hän palaa takaisin Matt Murdockin saappaisiin helposti ja on yhä oma itsensä ja sarja tekee hyvämielistä riffailua Daredevil- sarjan kustannuksella. Minulle kuitenkin paras asia oli Emil Blonskyn ja Tim Rothin paluu. Roth oli paras asia aliarvostetussa The Incredible Hulk- elokuvassa, ja olen siitä lähtien odottanut että Roth saisi uuden mahdollisuuden näytellä Blonskya. She-Hulkissa Blonsky on tehnyt parannuksensa ja alkaa vankilasta päästyään auttamaan muita superrikollisia vihanhallinan ja itsensä parantamisen kanssa. Näiden lisäksi sarjassa on uusia hahmoja ja näyttelijöitä, joista merkittävimmät ovat Ginger Gonzaga Jenniferin biseksuaalina lakiavustajana Nikki Ramoksena sekä Jameela Jamil some-influensseri-superrikollisena Titaniana. Nikki Ramos on erityisesti ilahduttava hahmo, joka toimii hyvänä kumppanina Jenniferille tämän totutellessa uuteen elämäänsä.




She-Hulk: Attorney at Law on sarja, jolla on kaksi eri muotoa. Ensimmäinen näistä on komedia, jossa rikotaan satunnaisesti neljättä seinää ja Jenniferin elämää supervoimaisena asianajajana seurataan MCU:n fantastisessa maailmassa. Toinen niistä on vakavampi ja ajankohtaisempi: naisten asema julkisuudessa ja häiriköinti, jota he saavat osaksensa. Kaksi aika erilaista tarinaa, mutta suurilta osin sarja onnistuu yhdistämään näitä tarinoita tehokkaasti. Jenniferin rakettilaukaus julkisuuteen ja asema ison lakifirman superihmis-osaston johtajana ajaa hänet sekä hulvattomiin kohtaamisiin haltioiden ja sammakkomiesten kanssa, mutta samalla hänen uusi asemansa julkisuudessa ja yhteys tunnettuun supersankariin tekee hänestä kohteen naisvihalle sekä oikeassa elämässä että verkossa. Tämä kulminoituu She-Hulkin julkiseen slut-shameaukseen jonka takana on verkkoyhteisö nimeltä kiwi fa-eikun siis 4cha- Intelligencia (sehän se oli), tuoden turhauttavan yleisen ilmiön oikeasta maailmasta Marvel Cinematic Universeen. Onnistuuko She-Hulk pitämään molemmat puolet tarinastaan kasassa loppuun asti? Kyllä ja ei. Sarjan loppu on hulvaton neljännen seinän päreiksi räjäyttävä twisti, joka kumartaa sekä hahmon sarjakuva-juuria kohtaan että kritisoi (hellästi) MCU:n kaavamaisuutta ja tarvetta täyttää ruutua tunnistettavilla asioilla rakennetun tarinan kustannuksella. Ironisesti, tämä twisti kuitenkin myös tekee sen tuon naisvihaan keskittyvän tarinan kustannuksella, jättäen tämän tarinan konkluusion lättänäksi ja katarsikseltaan turhauttavaksi. Toki konnat joutuivat vankilaan ja oikeus tapahtui, mutta tunnetasolla tämä lopetus ei toimint minulle. Sarjan loppu sopii toiseen puoleen tarinasta, mutta hyvän build upin ja oikeiden panosten jälkeen tämä sama loppu tekee hallaa näistä kahdesta tarinasta huomattavasti tärkeämmälle. 




Ja on kieltämättä hieman turhauttavaa, miten sarja loppui. Kyllä, nauroin oikein paljon sille ja tämä lopetus oli parempi kuin se, mitä aluksi tarjottiin, mutta samalla tuo toinen paljon vakavampi ja merkityksellisempi tarina jäi sen alle. Joskus kyse on matkasta eikä päämäärästä, mutta joskus päämäärä on myös paha pettymys ja koko matka voi tuntua turhalta. On täysin mahdollista, että toivoin sarjalta jotakin, jota se ei ikinä aikonut olla. On OK että She-Hulk: Attorney at Law on vain kevyttä, hyvin tehtyä hömppää. Sarja kuitenkin viihdytti minua viikko toisensa jälkeen ja puheet siitä miten sarja saa jatkoa tulevaisuudessa antaa mahdollisuuden ehkä käsitellä jotain muutakin kuin metajuttuja niiden ansaitsemalla tavalla. She-Hulk: Attorney at Law on oikein viihdyttävä, visuaalisesti hauska ja fiksusti kirjoitettu sarja, joka on saanut internetin mädän päädyn oikein vihaiseksi, ja se olisi voinut mennä loppuun asti tämän kanssa ja saada heidät spontaanisti syttymään tuleen. She-Hulk nousee Marvel- sarjojen paremmalle puolelle koska se omistautuu omalle maailmalleen ja Maslanyn roolisuoritus titulaarisena sankarina on erittäin onnistunut, mutta kenties toisenlaisella lopetuksella se olisi voinut nousta jopa valikoiman parhaaksi. She-Hulk: Attorney at Law on nyt katsottavissa Disney+ palvelussa. 

Aasa T 
 



  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti