Atte Arvostaa p.1-Arkham Asylum

Jees, eli uuden vuoden ensimmäinen blogiteksti pamahtaa Maaniskuun kunniaksi, aiheena sarjakuvat. Nimittäin vähän arvosteluja. Tarkoituksena on arvostella sarjakuvia, elokuvia ja pelejä oman näkemykseni mukaan. Aloitan sarjakuvalla, nimittäin ehkä parhaimmalla Batman-sarjakuvalla jota on tullut luettua. Grant Morrison ja Dave McKean esittää:

Aivan oikein. Arkham Asylum-A Serious House on a Serious Earth (1989) ei ole välttämättä se perinteisin tarina Läderläppenin seikkailuista, mutta yön ritarin uran kannalta ehkä yksi tärkeimpiä. Alunperin sarjakuvan alkuajoilla Gothamin superrikolliset menivät vankilaan kuten tavalliset konnat. 70-luvulla keksittiin että tottakai kikattavat sekopäät ja arvoituksia jakelevat kriminaalit ovat hulluja, ja näin luotiin Elizabeth Arkham Asylum for Criminally Insane hoitamaan näitä hulluja. Sitten tuli idea: Jos Jokeri, Kissamies, Hatuntekijä ja Pingviini ovat hulluja, tottakai on myös lepakoksi pukeutuva mies vähintään yhtä hullu. Idea nousi pintaan parhaiten kyseisessä albumissa. Jokerin johdolla ovat Arkhamin vangit päättäneet pistää ranttaliksi, ja vallanneet sairaalan ja pitävät henkilökuntaa panttivankeina. Sekopäiden ainoa ukaasi oli saada Batman Arkhamiin heidän luokseen. Batman ei pelkää, mutta mies naamion alla pelkää.

"Sometimes I...question the rationality of my actions. And I'm afraid that when I walk trough those Asylum gates...When I walk into Arkham and the doors close behid me...It'll be just like coming home."

Arkhamissa on helvetti irti, tai ainakin siltä näyttää lukijalle. McKeanin taide on uskomattoman kaunista, kaoottista, pelottavaa ja hulluksi tekevän sekavaa: 

Lukemiskokemusta vahvistaa vielä puhekuplat-Batman itse puhuu mustilla puhekuplilla, Jokerin puhe on verenpunaista töherrystä ja jumalakompleksista kärsivä Maxie Zeus puhuu kuin Dr. Manhattan-sinistä ja valkoista sähköä. Tämän tähden lukeminen ei ole nopeaa puuhaa, ja sekopäiden hullusta logiikasta tulee painostavaa luettavaa sana kerrallaan. Uskonnolliset, filosofiset ja seksuaaliset symbolit aina kovakuoriaisista tarot-kortteihin ja Killer Crocin edustamasta lohikäärmeestä Kaloihin, uudelleensyntymän horoskooppiin, vilisevät tarinassa toistuvasti. Näiden tunnistaminen ei kuitenkaan ole välttämätöntä, sillä tarina opastaa Tri. Arkhamin päiväkirjan kautta moniin näistä. Jos Batman ja Jokeri  ovat tarinan kaksi päähahmoa, kolmantena nousee itse tapahtumapaikka.

"You must admit it's hard to imagine this place being conducive to anyone's mental health"


Arkham on ahdistava. Vanha talo 1920-luvulta, jossa demoniset gargoylit tuijottavat alinomaan, goottilaisen rakennustaiteen mestariteos suurine tummina ikkunoineen metsän keskellä. Peilit heijastavat kuvajaisia seiniltä, ja lattioilla on Tri. Arkhamin hulluudessa raapustamia painajaispäiväkirjoja. talon omalaatuisuus ei ole jäänyt vangeilta huomaamatta


Ja kyllä, Arkhamin vakiasukkaita nähdään. Jokerin ja lähes avuttomaksi alistetun Kaksinaaman lisäksi pikavisiittejä tekevät naamarimies Black Mask, Olympoksen messiaaksi itseään tituleeraava Maxie Zeus, hirivömäinen Killer Croc ja Hullu Hatuntekijä, joka on saanut kyseenalaisen maineensa pedofiilina juurikin tästä tarinasta, ja onkin 80-90 luvun Hatuntekijä-ilmestymisistä parhain. Myös Arkhamin henkilökunta hengaa vielä paikalla, ja tarjoavatkin esimerkkejä miksei laitos toimi.

Kaiken kaikkiaan, Arkham Asylum on yksi parhaimpia Batman-tarinoita ikinä. Klassikko, joka kyseenalaistaa mielisairaalan tehokkuuden lisäksi vielä itse Yön Ritarin mielenterveyttä, näin lähentäen Batmania Gothamin rikollisiin Teräsmiehen tai Salaman sijaan. Upea taide ja loistava tarina toivoisi useamman 80-luvun leppistarinan olleen näin hyvä, mutta vain harva yltää tämän tasolle. Pakkohankinta jokaiselle joka on koskaan tykännyt synkemmästä ja filosofisemmasta Batmanista kirkkaan idealistin sijaan.

5/5

"JuSt doN't FoRget--If iT EvEr getS toO TouGH..ThEre's ALWAYS a PlaCe fOr YoU HERE."