tiistai 1. huhtikuuta 2014

Tampere Kuplii 2014


Tervehdys teille kaikille. Viime viikonloppuna oli Tampereella vuosittainen sarjakuvafestivaalitapahtuma Tampere Kuplii. Mahtava viikonloppu takana, jonka aikana muistin taas miksi Tampere Kuplii on suomen parhaimpia tapahtumia. Olin lauantain cosplayaamassa Marvel- ryhmäcosplay porukassa jonka pistin pystyyn monien avulla, ja joita ilman olisi viikonloppu ollut köyhempi. Varsinaisia valokuvia photoshootista odotan vielä, ja niitä varmaan ilmestyy enemmän tuonne Overweight Cosplayer-puolelle.  Tässä sen sijaan puhelen vähän lyhyesti viikonlopustani. Olin tosiaan pukeutunut Marvelin Doctor Doom-hahmoksi, ja haarniskan kanssa sattui aina välillä sitä sun tätä:

Lauantaina menin jännittyneenä odottamaan Siperianaukiolle odottamaan paikalle saapuvia ryhmäläisiä. Avustava johtaja Jemina (aka Agent of Asgard-Loki) ilmoitti aamulla myöhästyvänsä, ja otin siis porukkaa vastaan yksin. Aluksi saapui Minna eli Jean Grey, ja pian saapuivat loput porukasta (Satu eli Bruce Banner ja Selene eli Musta Kissa) paikalle- jopa pari uutta jäsentä, Thor ja Loki (Hilkka ja Kerttu). Hetken turistuamme porukalla, hajaannuimme kunnes ruoka-aika koittaisi. Tämä tuli kuin kreivin aikaan, sillä haarniskani alkoi lahota. Vetäydyin aluksi Fantasiapeleihin, jossa korjasin aluksi. Pakkausteippi tunnustautui huonoksi avuksi, mutta onneksi tapahtuman vänkäri lainasi jesaria, jolla sain jalkahaarniskat taas toimimaan. Tällöin myös tuurasin kaveriani Fantasiapelien tiskillä, sillä tavara oli auttamatta lopussa.

Sitten koitti päivän jännittävimpiä osuuksia. Yhteinen ruokailu tuntemattomien ihmisten kanssa, eli Jeminan järjestämä American Diner-ruokailu. Kun pääsin yli alkujännityksestä, oli ruokailumme (vaikka ruualla kesti ihan @#¤*& kauan saapua) erittäin mukava kokemus. Siinä pääsi tutustumaan uusiin ihmisiin, jotka tykkäsivät samoista asioista, ja juttua riitti. Ja kun tuli ilmi että meillä oli taas yhteisiä kavereita partion kautta, oli "pieni maailma" fiilis huipussaan. Sitten koitti Photoshootin aika. En ollut aikaisemmin ollut moisessa, ja se oli kyllä hauskaa. Tässä kohtaa porukkaan liittyi vielä Gambiitti (Niina) ja Emma Frost (??) sekä pikkuveljeni joka oli Deadpool. Kuvaus oli hauskaa! Ammattimaisen hyvä kuvaaja jolla oli ideoita ja mahtava ja heittäytymiskykyinen porukka teki tästäkin mahtavan kokemuksen. Paljon tuli hienoja kuvia, joita voi nähdä Aniki.fi kuvakansiossa tai toisessa blogissani Overweight Cosplayer, kun niitä saadaan.

Lopulta oli vuorossa päivän huipentuma- paneelikeskustelu Marvel-Ryhmäcosplayn synnystä. Kun saavuimme paikalle, oli ilokseni ja hämmästyksekseni sali täynnä- paikalla oli 60 henkeä-kaikkia yhdisti mielenkiinto Marveliin. Innostukseni oli käsinkosketeltavaa. Paneelimme meni fantastisesti. Panelistimme Minna, Jemina, Selina ja Satu olivat fiksuja ja filmaattisia lavalla ja vastasivat niin omiini kuin yleisönkin kysymyksiin innokkaasti ja ammattitaidolla. Oli hankala uskoa että he olivat paneelissa ensimmäistä kertaa. Show oli ns. menestys- vedimme sen päivän saliennätyksen kyseisessä tilassa. Toivottavasti en puhunut itse liikaa, sillä on vähän tapana innostua kun pääsee jutun juureen kiinni. Yleisöllä vaikutti ainakin olevan hauskaa, ja aplodeja jaeltiin niin molemmin puolin!

Kaiken hyvän pitää kuitenkin päättyä. Lauantai-ilta koitti ja niin lähdin kotia kohti, sillä sunnuntai olisi työpäivä.En pitkästytä teitä sen yksityiskohdilla. Sunnuntaina olin 10-17. ajan töissä Fantasiapelien tiskillä. Sen hiljaisen päivän valonpilkut olivat Jeminan, Minnan ja monien muiden visitiit ja jutteluhetket (myös JP Ahonen kävi juttelemassa, koitin olla saamatta nerdgasmia.)

Mitä muuta jäi käteen? Vaikka mitä. Tässä hieman mitä tuli ostettua:


-New 52  the Joker-figuuri sekä New 52 Captain Boomerang. Molemmat pysyvät paketeissaan, sen verran hienoja ovat sielä. Kapteenin puvun laitan päälleni taas Traconissa.


-Sarjiksia! Adventures of Superhero Girl- aivan poskettoman hauskaa ja kanadalaista sarjakuvaa ihan tavallisen supersankarin elämästä. Blacksad- Amarillo taasen on viides osa mestariteosten sarjassa joka on Blacksad. X-Men: Days of Future Past- klassinen sarjakuva joka on tullut luettua, mutta puuttui ikävästi hyllystä. Arkham Unhinged 2 taasen on mukiinmenevä lyhyttarina-antologia Arkham City-pelin maailmasta.


-Vanhoja sarjiksia! Kokoelmiin vähän lisäystä- Salama-sarjakuvalehden numero #3 vuodelta 1972- omistan kyseisestä sarjasta osan 1. Sitä ilmestyi suomessa huimat 7 numeroa, ja otin asiakseni kerätän koko sarjan. Mukaan sattui myös hauska kuriositeetti suomalaisen Marvel-sarjakuvan historiasta- nimittän "piraatti" Kostajat nro 2- lehti vuodelta 1974- lehti julkaistiin ilman lupia, ja laatu on valokopio-laatua. Sarjaa ehti tulla 5 numeroa, aikamoinen keräilyharvinaisuus siis! Sekä Taru Sormusten Herrasta-sarjakuvat 1-3 vuosilta 1979-81. Tolkien-hullulle pakkohankinta- tarina ei ikinä pääse Helmin Syvänteen taistelua pidemmälle.

Tällainen oli tämän kaverin kuplii. Ensi vuonna uudestaan, ja toivottavasti samalla ryhmällä! Suunnittelen jo uutta pukua, jonka aion kuitenkin pitää salassa siihen asti. Se on oleva massiivinen.

"Olen kivet ikuisuuden rannalla. Te tulette minuun ja hajoatte kuni aallot!"