Pelin alku oli aivan täysi järkytys, hyvässä mielessä. Tiesin haaksirikosta, mutta ennenkuin Lara on edes kunnolla huomannut mihin hän on päätynyt, on hänet jo kolkattu, sidottu, raahattu ja ripustettu roikkumaan lihakoukusta huoneeseen täynnä ihmisruumiita. "Että tällainen peli", oli ainoa asia mitä pystyin sanomaan.
Peli muuttuu pian paniikinomaiseksi, ahdistavaksi paoksi oudon kultin luolasta, joka sortuu pikkuhiljaa ja hullut huutelevat perääsi. Käykin ilmi, että saari ei ole todellakaan autio. Pelin ahdistavimpia kohtauksia on, kuin aseeton haudanryöstäjämme ryömii pusikoissa piilossa, kun ympärillä vanhat talot palavat ja ilmassa kiirii ystävien kuolonhuudot kun saaren asukkaat teloittavat kylmästi jengiä. Pelin kantava teema on sen ahdistavuudessa. Ainoat hirviöt saarella ovat ihmishirviöitä, jotka teloittavat kenetkä tahtovat Aurinkokuningattaren nimessä. Tai ainakin niin luulin.
Pelimekaanisesti Tomb Raider on yllättävän realistinen ja karu. Lara ei paljoa kuritusta kestä taistelutilanteessa, ja taistelut ovat harvoin sinun hallinassa-harhalaukaukset maksavat joskus hengen, ja ympäristö on vihollinen siinä missä polttopulloja viskovat psykopaatit. Kiperimmät tilanteet (kuten painitilanteet ja viime hetken tarttumiset kallionreunaan pudotessa) hoidetaan ns. Quick-time eventeillä, joissa vaaditaan nopeaa refleksiä tai lopputuloksena on entinen arkeologi. Mitään varsinaista healtbaria ei ole, vaan ruutu peittyy veriroiskeisiin ja alkaa pimentyä mitä lähempänä viikatemies on. Luodit ja nuolet ovat vähän väliä lopussa, mutta ei hätää-Larassa on asesepän vikaa, kun maastosta löydetyillä romuilla voi leirissä väkertää II maailmansodan rynkystä AK-47:an kranaatinheittimellä ja kiikaritähtäimellä. Pelin loppuhetkillä kannetaankin mukana pientä asevarastoa aina haulikosta taliajouteen.
Saari on löytötavaran lisäksi täynnä historiaa. Japanilaisten sotilaiden päiväkirjoja, Natsitiedemiesten koetuloksia saaren mystisistä oloista ja Kiinalaisen diplomaatin kirjeitä voi löytää lojumasta saaren raunioista, jotka kertovat kukin eri tavalla saaren historiasta ja Yamatain mystisestä valtakunnasta ja aurinkokuningatar Himikon kamalista vallasta. Säilytyslaatikoista löytyy jenkkisotilaiden tuntolevyjä, muinaisia aarteita ja valokuvia perheistä, jotka kielivät saaren synkästä menneisyydestä ja siitä, kuinka kukaan ei ole koskaan palannut saarelta. Huomaamattomana liikkuessa voi kuunnella saaren asukkaiden keskustelua ja saada tietoa heidän ns. "arjestaan." Vaikka juoni on suorasukainen ja helposti "juostavissa" läpi, tämä ei kannata. Saarelta jää taakse väkisinkin avaamattomia ovia ja pimeitä luolia, joista löytyy runsaasti lisätekemistä vielä viime metreille asti.
Kaikin puolin, Tomb Raider on erittäin hyvin tehty peli. Siinä on räiskintäpelin makua, olematta sitä täysin- vaikka ampuminen ja tappelut ovat iso osa peliä on ne tehty inhorealistisiksi Laran nyyhkiessä tuskasta-ei siinä että häneen olisi osunut, vaan koska hänet on pakotettu tappamaan toisia. Selviytyminen on kaiken perusta. Tomb Raider osuu johonkin alkukantaiseen meissä-haluun selviytyä ja mitä on valmis tekemään sen vuoksi. Selviytymiskauhua uusi peli on parhaimillaan. Ja kuten kaikissa kunnon selviytymiskauhutarinoissa, ei tästäkään puutu pientä silausta luonnotomuutta ja yliluonnollista. Saaren vartijat ovat äkäistä sorttia.
Tomb Raider on yksiä tämän vuoden ensimmäisiä pelejä, ja heti tuli napakymppi. Loistava peli kaikille, jotka pitävät Laran seikkailuista, ja niille jotka haluavat nähdä kuinka pitkälle voi mennä selviytyäkseen elossa.
Survivor is Born. 5/5
-Atte T
