Atte Arvostaa p.3- Marvel 1985

Marvelin sarjakuvat ovat aina olleet minulle hyvin tärkeitä. Ensimmäiset supersankari-sarjakuvat jotka luin olivat Hämähäkkimies ja Ryhmä-X. DC tarjosi myöhemmin hyvin erillaista, ehkä jollain tavalla yksinkertaisempaa maailmaa. Mutta Marvelin sarjakuvat ovat minulle aina eskapismia parhaimmillaan. Tämä kyseinen albumi eroaa kuitenkin merkittävästi tavallisista sarjoista. Mark Millar ja Tommy Lee Edwards esittävät:

Marvel 1985 tarttui mukaani Helsingin sarjakuvafestivaaleilta kaksi vuotta sitten. Sen alkusanat saivat minut ostamaan sen idean aivan kuten Millar sai Edwardsin:

"In 1961, Stan Lee and Jack Kirby created the Marvel Universe. Or so they thought...."

Sarjassa kerrotaan nuoresta pojasta, Toby Goodmanista, joka pitkän tauon jälkeen alkoi taas lukemaan sarjakuvia. Marvelin sarjakuvia, jos ollaan tarkkoja. On vuosi 1985, ja paikka on meidän maailmamme. Tobyn vanhemmat ovat eronneet, ja tämän takia hän pakeni tosielämän ongelmia sarjakuviin. Äiti vei poikansa psykiatrille, ja ohjeena oli vähentää lukemista, syynä eskapismi. Äiti on jo mennyt uudelleen naimisiin rikkaan juristin kanssa, kun taas isä Jerry tuhlaa aikaansa ja kykyjään löhötessä kotona. Toby käy isänsä vanhan lapsuudentoverin kotitalolla, ja näkee kartanon ikkunassa hahmon, joka näytti aivan Marvelin arkkikonna Punakallolta. Myöhemmin uutisissa kerrotaan oudosta hiipparista, joka heilui hetken kirkon katolla pukeutuneena Korppikotkaksi. Toby uskoo talon liittyvän jotenkin tapahtumiin, ja päättää palata. Paikan päällä onkin enemmän jengiä, ja lopulta se mitä Toby pelkäsi on tosiasia.

Sarjan piirrostyyli on erinomaista. Se on realistista, synkkää ja se sopii loistavasti. Taidetyyli muuttuu välillä, luoden mainion illuusion todellisuuden ja tarinan välillä. Piirtäjä on myös kopioinut joitain vanhoja klassisia sarjakuvien kansia. Tarina toimii mahtavasti. Dialogi on sujuvaa ja miellyttävää ja siitä huokuu 12-vuotiaan lapsen viattomuus (Mikä on Millarilta ihan hyvin, miettien hänen muita tuotoksiaan). Millar saa meissä kaikissa sarjakuvien ystävissä mieleen muistot lapsuudesta, ja toiveesta että supersankarit olisivat aitoja, mutta samalla tuoden esille sen kauhun, mitä sellainen voisi saada aikaan. Sankarit vaativat myös rikollisensa.

Mark Millar tunnetaan sellaisista teoksistaan kuin Ultimates, Kick-Ass ja Wanted. Ultimates on lähinnä elokuvamainen ja Kick-Ass hyperväkivaltaista, kumpikaan ei ole mikään suosikkini. Silti Marvel 1985 on niin hyvä että se nostaa kunniotustani Millaria kohtaan huomattavasti. Arkham Asylum (jota arvostelin ensimmäisenä) on samaa sarjaa. Grant Morrisonin Batman R.I.P ja Final Crisis eivät ole kummoisia, mutta AA on parasta sarjakuvaa ikinä. Käsikirjoittajilla on omat tyylinsä, mutta kun he poikkeavat niistä, lopputulos voi olla joko hirveää tai kuten näiden kahden tapauksessa, parasta sarjakuvaa koskaan.

5/5

Ps. Seuraavaksi yritän arvostella jotain joka EI saa viittä tähteä. Saa ehdottaa! 'Nuff said.