Hyvää Uutta Vuotta 2015!

2015.

Antakaa tuon painautua mieleen. jos 2014 tuntui oudolta, entäs sitten tämä? Jotenkin sitä uskoisi että tuollaisen vuosiluvun koittaessa olisi maailma hieman erillainen. Mutta monet asiat eivät ole muuttuneet viimeisten vuosikymmenten aikana. Vieläkään ei autot lennä, ei ole outoja-sci-fi haalareita kaikilla eikä uusia elämänmuotoja ole löytynyt avaruudesta.  Mutta sentään onnistuttiin laskemaan luotain komeetan päälle. On sekin jotain. On kulunut 15 vuotta ensimmäisestä X-Men leffasta, 14 vuotta WTC-iskuista ja ensimmäisestä Taru Sormusten Herrasta-leffasta ja 10 vuotta viimeisimmästä Star Wars-leffasta. Tuntuu oudolta, että kadulla tallaa teinejä joille WTC on historiaa- asia joka on tapahtunut ennen heidän syntymäänsä. Tältäkö tuntuu kun tajuaa vanhentuvansa?

Paljon pahaa on kyllä mahtunut yhteen vuoteen. Ukrainan kriisi, ISIS, Gaazan tapahtumat, Ebola, matkustajakoneiden katoamiset. Mutta on sitä tullut hyvääkin. Suomen tasa-arvoisen avioliittolain eteneminen, USA:n ja Kuuban välien lämpeneminen, tieteelliset edistysaskeleet kuten Rosetta-luotaimen matkan onnistuminen ja muuta. Ja minä pääsin opiskelemaan! ja oikein yliopistoon, of all places. Nykyään Porissa jatkuu elämä siis, digitaalisen kulttuurin alan opiskelijana. Rahatilanne on mikö on, mutta siitä on päästy ylitse koska takana on ehkä viihde-tasolla paras vuosi miesmuistiin. Mahtavaa musiikkia, mahtavia leffoja ja koukuttavia sarjiksia sekä paljon työtunteja Tampereen Fantasiapeleissä- asia, jostka en voi olla kiitollisempi. On mahtavaa tehdä töitä loistavien tyyppien kanssa firmassa, jonka asiakkaana on ollut yli 20 vuotta. On erityisen hienoa olla Atte. Mutta kun kaikkea mahtavaa on mahtunut yhteen vuoteen, mikä on ollut parasta? Take it away, it's time for a Year in Review!

Materiaalista mahtavuutta

Vuoden Elokuva:

Kuten Nerdist asian ilmaisi- tämä oli paras leffakesä sitten 80-luvun. Näin montaa hyvää leffaa ei ole tullut pitkään aikaan: Captain America: Winter Soldier, Lego Movie, Amazing Spider-Man 2, Godzilla, Dawn of the Planet of the Apes, X-Men: Days of Future Past, Edge of Tomorrow, Guardians of the Galaxy, How to Train your Dragon 2 ja Hobbit: Battle of Five Armies. On erityisen raastavaa valita vuoden parasta elokuvaa. DotPoA oli erittäin pysäyttävä jatko-osa loistavalle esikoisosalle ja oli rohkea valinnoissaan, Winter Soldier taasen oli aikuisin ja tyylikkäin supersankari/vakooja/noir-elokuva ja ehdoton parannus Marvelin jatko-osien parissa, Guardians of the Galaxy taasen oli mahtava viihdepläjäys ja paras sci-fi-seikkailuleffa sitten alkuperäisten Star Wars-leffojen. Ja kyllä se Guardians of the Galaxy voiton viekin. Indiana Jonesin ja Star Warsin tyylinen rehellinen seikkailuleffa näytti Marvelin osaavan tehdä hyviä leffoja ilman ykkösluokan hahmoja. 

Vuoden Roolipeli:

Nythän taomme eteenpäin Paizon Wrath of the Righteous-seikkailupolkua, ja se on ollut varsin muikeata, mutta eniten hauskaa pöydän ääressä silti oli tänä vuonna Ropeconissa Siege of Diamond Cityn parissa. Oli erittäin hauskaa pelata monta tuntia tuntemattomien tyyppien kanssa, jotka olivat kaikki mahtavia ja PJ:llä oli sana ja seikkailu hallussa. Monesti PFS:ssä tuntuu olevan onnistuminen tärkeintä, ja roolipelaus jää jalkoihin. Ei tässä pöydässä! Paras PFS-seikkailu ikinä!

Vuoden Peli

Dragon Age Inquisition: Ei vaadi syvällisempää analyysiä tämä valinta. Monet tämän vuoden pelit ovat olleet vähän pettymyksiä: Watchdogs ei vakuuttanut, eikä myöskään Elder Scrolls Online. Inquisition taasen oli juuri sitä mitä toivoin. Ensi vuoden puolella tulee pitempi arvio, kunhan saan toisen läpipeluun suoritettua!

Vuoden Albumi:

Valinta oli hankala kahdon hyvän välillä: Jonne Järvelän esikoisalbumi Jonne oli mahtava, mutta voiton vie Tuomas Holopaisen Life and Times of the Scrooge McDuck. Täydellisyys saavutettu. Don Rosan sarjakuvan "soundtrackiksi" tarkoitettu levy on kaunis ja mahtava teos, josta huokuu rakkaus neron työtä kohtaan. Suosittelen kaikille.

Vuoden Sarjakuva:

Monta hyvää, aivan liian monta. Elfquestin komea omnibus, Sagan uusimmat osat, Ryhmä-X.än jumalainen vuosikertapainos ja tappavan hauska Rat Queens. Voiton vie kuitenkin G. Willow Wilsonin ja Adrian Alphonan hauska ja mahtava Miss Marvel 1: No Normal. Paras Marvelin sarjakuva aikoihin, ja asiallinen ja tyylikäs läpileikkaus New Jerseyläisen muslimiteini Kamalan arkeen, ja kuinka tästä tuli supersankari Miss Marvel. En voi suositella liikaa, hankkikaa ja rakastukaa.

Vuoden TV-sarja:

Uusi kategoria! Mahtavia tv-sarjoja alkoi ja jatkui taas tänä syksynä, kuten Agents of Shield, Arrow, The Flash ja Gotham. The Flash on ollut kyllä yhtä sarjakuvafanin unelmaa. On erityisen hienoa nähdä Kapteeni Pakkanen, Professori Zoom, Säävelho ja Arrow-crossoverissa tullut henkilökohtainen suosikkini Kapteeni Bumerangi. Ensi viikolla jatkuu!

Vuoden Häppening:

Huijataan: En valitse vain yhtä tapahtumaa, vaan monien tapahtumien summan: Marvel- ryhmäcosplay-porukkamme moninaiset seikkailut. Oikeasti ihan paras juttu ikinä. Ootte mahtavia!

Vuoden Pettymys:

Mitään Iron Man 3:en tasoista raastavaa pettymystä ei tapahtunut, mutta paljon pikkuisia pettymyksiä. Ehkäpä Elder Scrolls Onlinen sieluttomuus sopisi tähän hyvin.

Se tästä vuodesta! Entäs ensi vuosi? Voi herranjumala mikä vuosi taas tulossa: Big Hero 6, Birdman, Avengers: Age of Ultron, Ant-Man, Mad Max: Fury Road, Jurassic World ja uskomattomalta kuin se tuntuukaan, Star Wars Episode 7: Force Awakens. Ensi vuonna tavataan!

Marvel Movie Madness osa 2

Joulukuu tuli ja meni yhdessä hujauksessa. Vuorossa siis toinen osa Marvel-arviosarjastani ja vuorossa onkin siis kronologisesti kaksi seuraavaa elokuvaa: Iron Man 2 ja Thor.

Iron Man 2

Taustaa: Justin Hammer on yksi Tony Starkin vaarallisimmista ja vanhimmista vihollisista. Englantilainen bisnespamppu ja Hammer-yhtiöiden johtomies, Justin Hammer kadehti Tony Starkin menestystä, ja alkoi rahoittaa lukuisia superrikollisia Hammer-yhtiöiden resurssien avulla. Justin Hammer on ollut piikkinä Tonyn lihassa Iron Man #120 (1979) -lehdestä lähtien.
Anton Vankon kylä ja vanhemmat kuolivat Rautamiehen hyökkäyksessä- kyseessä oli tosin varastettu haarniska. Anton vannoo kostoa Starkille ja tämän perinnölle. Rikollisen Rautamiehen haarniskan hajonneista osista Anton rakentaa voimavaljaat ja kaksi energiaruoskaa ja käy Tony Starkin kimppuun kolmantena Mustana Ruoskana.

Elokuva: Tony Stark on elämänsä huipulla. Rautamies on maailmankuulu sankari, ja kuuluisuus ja yhtiö rullaa oikeaan suuntaan. Stark-näyttely avataan ja elämä hymyilee- paitsi että hänen kaarireaktori-sydämensä myrkyttää hänet hitaasti. Kun Ivan Vanko/ Musta Ruoska-niminen rikollinen käy hänen kimppuunsa ja osoittaa maailmalle tämän haavoittuvaisuuden, alkaa kaikki kuitenkin mennä alamäkeen. Ystävät hylkäävät hänet, poliitikot ovat rautamies-haarniskan perässä ja kilpailija Justin Hammer suunnittelee tämän syräjyttämistä. Tony Starkin on kehitettävä taitojaan ja itseään ihmisenä selviytyäkseen siitä, mitä elämä heittää hänen eteensä.

Iron Man 2 on hyvin samanlainen elokuva kuin ensimmäinen Iron Man-elokuva. Taistelut ja toiminta ottaa yhä takapenkin ihmisten välisen dialogin ottaessa etusijan. Elokuvassa on kaksi oikeaa taistelukohtaista, yksi alussa ja yksi lopussa.  Elokuva keskittyy hahmoihin, joskin ongelmaksi nousee se että IM2:sta uupuu Jeff Bridgesin tasoinen näyttelijäkyky. Vaikkakin Justin Hammer (Sam Rockwell) on erittäin hauska ja viihdyttävä hahmo, ei se korvaa Bridgesiä. Mickey Rourken Ivan Vanko on visuaalisesti vaikuttava, mutta loppujen lopuksi tylsä vihollinen. Mutta elokuvan pelastaa Downey. Tony voisi puhua vaikka puupölkylle ja saisi sen kuulostamaan mielenkiintoiselta. Tarina on varsin perinteinen, ja hieman ennalta-arvattava. Poliittiset lausunnot ja komiteat eivät loppujen lopuksi ole kovin mielenkiintoisia ensimmäisen elokuvan terroristileireihin verrattuna.

Yksi huomattava ero on James Rhodesin näyttelijän Terrence Howardin vaihtuminen Don Cheadleen, joka oli mielestäni huomattava parannus. Downey on edelleen loistava. Moniongelmaisen Starkin seuraaminen on yhtä mielenkiintoista ja hauskaa kuin edellisessäkin elokuvassa. Myös tuleva kestosuosikki Natasha Romanoff (Scarlett Johansson) liittyy hahmokaartiin, ja on mainio lisä. Scarlett on täydellinen Musta Leski, tuoden hahmon taidot ja kauneuden suoraan sarjakuvista valkokankaalle. Sam Rockwell on mahtava, mutta tosin hieman turhan komedinen hahmo. Verrattuna alkuperäiseen sarjakuvapahikseen on elokuvan Hammer kovin heikko hahmo. Tähän asiaan palaan myöhemmin Iron Man 3-arviossani. Siiigh.

Iron Man 2 on vioistaan huolimatta erittäin viihdyttävä ja näyttävä elokuva. Downey on elokuvan voimahahmo yhä, ja tietyt näyttelijät tukevat tämän suoritusta. Elokuvan haittapuolina on tylsät viholliset ja arvattava juoni, mutta visuaalinen puoli tekee Iron Man 2:sta silti katsomisen arvoisen elokuvan.

Thor

Taustaa: Thor, Odinin poika, oli Asgardin prinssi ja suuri sankari, joka saatuaan Mjölnir-vasaransa kasvoi röyhkeäksi ja ylpeäksi. Tämän lähes aiheutettua sodan jääjättiläisten maan Jotunheimin ja Asgardin välille, Odin karkoitti poikansa maan päälle ja siirsi tämän Donald Blake-nimisen ramman lääkärin kehoon opettaakseen tälle nöyryyttä. Blake avasi praktiikan New Yorkiin ja rakastui sairaanhoitaja Jane Fosteriin. Ollessaan jumissa luolassa Norjassa (??) hän löi kävelykeppinsä maahan voimalla ja Odinin taika raukesi, ja tämä muuttui Thoriksi, ukkosen jumalaksi. Hänestä tuli myöhemmin Kostajien perustajajäsen ja taisteli lukuisia vihollisia vastaan, kuten mustien haltioiden johtajaa Malekith Kirottua, asgardilaisilla aarteilla varustettua Romutusryhmää sekä omaa veljeään Lokia, kaaoksen ja pahuuden jumalaa vastaan. Suomessa Thor esiintyi ensimmäisen kerran Ihmesarja-lehden numerossa 30 (1968).

Elokuva: Jane Fosterin (Natalie Portman) johtama tutkijaryhmä törmää New Mexicon aavikolla outoon sääilmiöön, sekä aavikolla vaeltavaan outoon mieheen, jota he luulivat juopoksi. Todellisuudessa kyseessä oli Thor, Asgardin Prinssi ja "jumala" jonka isä Odin oli karkottanut Asgardista tämän aiheutettua röyhkeydellään ja ylpeydellään sodan. Mahtavan Mjölnir-vasaran Odin lähetti maahan mukanaan loitsu, "Kuka tätä vasaraa pitääkään, jos on sen arvoinen, saa Thorin voimat."  Thorin koittaessa saada Mjölniriä takaisin ja palata maasta Asgardiin, hänen veljensä Loki suunnittelee dramaattista vallanjakoa juonimalla niin jääjättiläisten kanssa. Onko Thor vasaran voiman arvoinen, ja pääseekö Asgardin prinssi palaamaan kotiinsa ennen Lokin suunnitelmien toteutumista?

Eppua lainatakseni: "Thor on kaikista Marvel-leffoista kaikkein Marvelein." Se on hyvä elokuva, mutta ei mitään ihmeellistä. Se on lisäää alkusoittoa Kostajat-elokuvalle ja esittelee lähinnä kaksi tulevien MCU-leffojen kiintiöhahmoa: Chris Hemsworthin Thorin ja Tom Hiddlestonen Lokin. Tarina on hyvin tavallinen "fish out of water" -tarina, jossa Iron Man-leffojen tyyliin ei ole kuin kaksi oikeaa taistelukohtausta, sillä pääpaino on kahden maailman tapahtumien painottelussa ja Thorin kokemusten käsittelyssä. Natalia Portmanin hahmo Jane on ihan passaava dialogipari Thorille, mutta monesti toivoin että Thor puhuisi enemmän Erik Selvigin (Stellan Skarsgård) kanssa. Selvigin kokemus ja varovaisuus sekä skeptismi oli mielestäni hyvässä tasapainossa Thorin puhtaan uskon kanssa. Thor voisi olla henkilökohtainen suosikkini, jos siinä oltaisiin otettua Ylivertaisista mallia. Entäs jos elokuvassa ei näytettäisi Asgardia ennen kuin vasta aivan lopussa? Thorin höpinät jumalista ja Asgardista olisivat vailla todistetta. Loki olisi ns. juonessa mukana, ja esittäisi tämän veljeä joka haluaisi vain tämän tajuavan asgardin ja muun olevan vain hallusinaatiota. Toimi Ylivertaisissa, ja voisi toimia myös elokuvissa.

Mutta arvattava tarina ja tylsähkö dialogi on toissijaista, sillä elokuvasta hyvän tekee loistavat näyttelijät. Hemsworth on mahtava Thorina. Ulkonäkö, ääni ja asenne. Chris rokkaa. Sama pätee Tom Hiddlestoniin. Loki oli välitön hitti, ja nousi uuteen suosioon sarjakuvien sivuillakin. Lokin hymy on juuri sellainen kuin kierolla jumalalla pitääkin olla. Kaikki Asgardilaisten näyttelijät on valittu huolella ja ovat rooleissaan täydellisiä, varsinkin Odin (Anthony Hopkins) ja Heimdall (Idris Elba). Yksi roolisuoritus tosin hämmentää minua: Jane Fosterin kollega Darcy. Darcy on raivostuttava, hauska ja täysin turha komediakevenne. Mutta Kat Dennings on aivan hulvaton roolissa, ja ei voi tehdä pahaa millekkään elokuvalle olemassaolollaan. 

Thor on erittäin standardi Marvel-elokuva. Sen katsoo aina silloin tällöin, mutta ei ole klassikko jonka katsomisesta löytää joka kerta jotain uutta. Thor oli elokuvateatterissa erittäin vakuuttava ja upean näköinen, mutta kotona telkkarista katsellessa taikuus väheni huomattavasti. Thor teki kuitenkin tehtävänsä- toi Thorin ja Lokin MCU:hun ja antaen Marvel-faneille passelin filmatisoinnin ilman virheitä.

Hyvää Joulua! Tammikuussa vuorossa Kapteeni Amerikka ja Kostajat. Hyvää Joulua kaikille!