Olen onnistunut löytämään näinä vaikeina aikoina uskomattoman paljon henkistä hyvinvointia ja onnea 2010- luvun parhaimpien animaatiosarjojen parista.
olemme puhuneet jo kahden blogipostauksen verran, ja tänään aiheenamme on juuri päättynyt toinen erittäin hyvä, monella tapaa hieman samanlainen sarja.
päätti 5. tuotantokauden mittaisen tarinansa perjantaina, ja minulla on siitä paljon sanottavaa. Tämä ei ole arvio koko sarjasta tai yksinomaan 5. kaudesta, vaan
tekstin tapainen kokoelma ajatuksia kokonaisuudesta.
She-Ra and the Princesses of Power on adaptaatio 1985 julkaistuista Filmation- studion animaatiosarjasta She-Ra: Princess of Power, joka oli spinoff suositusta He-Man and the Masters of Universe- sarjasta. Tämän uuden version takana on sarjakuvataiteilija Noelle Stevenson (jonka sarjakuva Nimona on ehdoton lukusuositus kaikille She-Ra faneille ja Lumberjanes pitäisi kääntää suomeksi), joka oli omalla kohdallani pääasiallinen syy innostua sarjasta ensimmäisen kauden tullessa Netflixiin 2018. Minulla ei ole mitään merkittävää tunnesidosta alkuperäiseen sarjaan saatikka He-Man mythokseen noin muutenkaan, ja uusi She-Ra on kaikin puolin ja ylivoimaisesti paras asia mitä tällä tuoteperheellä on ikinä tehty. Here's the story: Etherian planeetalla on käynnissä sota. Teknologisesti kehittynyt Horde, jota johtaa armoton sotaherra Hordak (Keston John), koittaa valloittaa Etheriaa osaksi suurta imperiumia. Tätä valloitusta vastustaa joukko taikavoimaisia prinsessoja, jotka kuitenkin ovat erimielisyyksiensä vuoksi hajallaan. Yksi Horden kasvattamista orvoista, Adora (Aimee Carrero), eksyy sotaretkellä metsään ja löytää taikamiekan, joka muuttaa hänet Mahdin Prinsessaksi ja Etherian suojeliaksi, She-Ra'ksi. Tajuten samalla Horden aiheuttaman vahingon, Adora liittyy Vastarintaan ja ystävystyy prinsessa Glimmerin (Karen Fukuhara) ja tämän parhaan ystävän Bowin (Marcus Scribner) kanssa. Vastarinnan riveissä hän joutuu kuitenkin taistelemaan entistä parasta ystäväänsä Catraa (AJ Michalka) vastaan, josta tulee hänen katkera vihollisensa. Taikuutta, konflikteja ja draamaa syntyy taistelussa Etherian ja kenties koko universumin tulevaisuuden puolesta.
She-Ra and the Princesses of Power on täynnä hahmoja, tarinoita sekä pieniä että suuria asioita, joiden kaikkien läpikäyminen olisi jälleen kerran mahdotonta yhden blogipostin puitteissa. Pidän siitä kuinka Stevensonin sarjakuva-tausta näkyy design- estetiikkassa monien hahmojen ja Etherian asukkaiden muodossa, ja miten samalla ne ovat päivitettyjä versioita vuoden -85 sarjan malleista. Yksi ehdottomia suosikkejani on prinsessa Spinnerellan (Noelle Stevenson itse!) design, jossa hänen vaatteensa eivät ole peittämässä hänen lihavuuttaan, vaan esittää hänet kauniina sellaisena kuin hän on. Intertekstuaalisia vaikutuksia on myös, eritoten Horden päämaja Fright Zonen design tuo mieleen Moebiuksen sarjakuvien fantastiset kaupunkikuvastot, kun taas metsämaat ja niiden taikaolennot tuovat mieleen Hayao Miyazakin elokuvien luontokuvaukset. Hahmoja on paljon ja monenlaisia, ja aikalailla kaikki saavat myös mahdollisuuden loistaa sivurooleissakin, ja hahmot ovat ulkonäöltään ja tyyliltään monimuotoisia. She-Ra on huomioitu myös sen positiivisesta LGBTQ+- tematiikasta ja sisällöstä: sarjassa on useita samaa sukupuolta olevia pariskuntia kuten naimisissa oleva prinsessaparis Netossa (Krystal Joy Brown) ja Spinnerella ja Bowilla on kaksi isää, George (Jai Alex) ja Lance (Regi Davis). Sarjassa on myös mukana muunsukupuolinen (ja hieman ongelmallinen) muodonmuuttaja-hahmo Double Trouble (Jacob Tobia) sekä 5. kaudella esitelty Star Siblings- trion Jewelstar (Alex Blue Davis) on trans-mies. Nämä teemat näkyvät myös hahmojen välisissä jännitteissä, joissa usein on vahvasti romanttista alatekstiä, kuten esimerkiksi Horden kapteeni Scorpian (Lauren Ash) pyyteettömässä rakkaudessa Catraa kohtaan. Mutta se mistä tämä sarja on eniten kiinnostunut kaiken sodan ja Hordakin juonten ja prinsessojen keskellä on suhde sen kahden keskeisimmän hahmon välillä.
Adoran ja Catran kivinen polku
She-Ra and the Princesses of Powerin keskiössä on alusta alkaen ollut Adoran ja Catran suhde. Molemmat ovat Fright Zonella kasvaneita orpoja, jotka ovat julman Shadow Weaverin (Lorraine Toussaint) kasvatuksen alla löytäneet turvaa ja tukea toisistaan. Adora on kuitenkin ollut myös Shadow Weaverin pupilli, kehuja ja kiitosta ansainnut tähtioppilas, kun taas kuriton ja aggressiivinen Catra on jäänyt tämän varjoon ja kärsinyt rangaistuksista. Catra on myös samalla kasannut kaunaa ja kateellisuutta Adoraa kohtaan sisimpäänsä. Kun Adora tajuaa Horden julmuuden ja vaihtaa puolta, hän pyytää Catraa lähtemään hänen kanssaan, mutta Catra ei tunne tekevänsä väärin taistellessaan Horden puolella. Horden metodi kasvattaessaan orpoja on saada heidät uskomaan, että he eivät kuulu mihinkään muualle, että suurempi maailma hylkäisi heidät. Vain Hordessa heillä on tarkoitus. Tämä yhdistettynä Catran sisällä kytevään kateuteen ja hylätyksi tulemisen trauman kanssa ajaa hänet erilleen Adorasta, ja niiden sulautuessa yhteen hänen kunnianhimonsa kanssa, on verivihollisten suhde valmis.
/cdn.vox-cdn.com/uploads/chorus_image/image/62622775/Screen_Shot_2018_12_03_at_3.36.23_PM.0.png) |
| DID I MENTION ABOUT THE SUBTEXT |
Tässä olisi tarpeeksi jo monille, mutta She-Ra on myös kunnianhimoinen sarja joka ottaa kaiken irti näistä hahmoista. Alkaneen vuosikymmenen kynnyksellä on ollut paljon keskustelua siitä, mikä fiktionaalinen antagonisti edusti vuosikymmenen parhaimmistoa. Monet ovat nostaneet esiin Lokin MCU:sta, toiset taas Kylo Renin. Olen lukenut myös artikkelin jossa Steven Universen pyhimysmäinen äitihahmo Rose Quartz on vuosikymmenen paras esimerkki pahiksesta, mikä on mielenkiintoinen idea. Mutta ketä ikinä tällä listalla onkaan, kuuluisi Catran olla sillä myös. Toki hänen koko kasvutarinansa vie hänet lopulta kohti enemmän antisankarin osaa, mutta neljän ensimmäisen kauden ajan ei Adoran elämässä ole suurempaa konfliktin lähdettä kuin Catra. Adora koittaa alati kolmen kauden ajan saada Catraa tajuamaan virheensä, kun taas Catra koittaa vain voittaa Adoran ja todistaa olevansa parempi kuin hän, ja juuri heidän henkilökohtainen suhteensa ja historiansa on usein esillä heidän kohtaamisissaan. Catra kuitenkin samalla vajoaa yhä syvemmälle omaan suohonsa. Hänen kostonhimonsa kierre kasvaa hurjemmaksi ja halu voittaa edes kerran on saada katastrofaalisen lopputuloksen. Hylätyksi tulemisen pelko ajaa hänen jäljellä olevat ystävänsä- lähinnä siis Scorpian ja true neutral- kuvausta täydellisesti vastaavan prinsessa Entraptan (Christine Woods)- kaueammksi hänestä. Kun joku on satuttanut sinua kerran, et halua tuntea tuota samaa kipua uudestaan. Ja samalla hän on yksin, jumissa ympäristössä jossa läheisyyttä ja tunteellisuutta pidetään heikkoutena, kärsien kaiken ilman apua.
Adora on saman kasvatuksen tulos, omalla tavallaan. Hän on myös kunnianhimoinen, mutta hän on taivuttanut tämän hyvään tarkoitukseen; Etherian pelastamiseen. Adora kantaa myös loputonta syyllisyyden tunnetta; hän sisäistää epäonnistumiset aina omaksi syyksensä. Horden tekemä vahinko- hänen syytään, hän olisi voinut pysäyttää ne. Catran tuntema kipu joka leviää hänen tekojansa kautta muihin- hänen syytään, hän olisi voinut pelastaa Catran ja nyt muut kärsivät hänen takiaan. Tämä on samanlaista itsekkyyden muotoa mitä Steven Universekin kantaa sisällään, jossa Adora on valmis heittämään itsensä aina likoon muiden puolesta ja ei jaa omaa taakkaansa ystävien kanssa. Catra osaa painella hänen nappuloitaan, ja 3. kauden finaalissa Catra koittaa sysätä itse aiheuttamaansa potentiaalista maailmanloppua Adoran syyksi. Yksi kantaa syyllisyyttä omista ja muiden teoista harteillaan, toinen ei suostu ottamaan vastuuta omista teoistaan. Catra ja Adora ovat loistava protagonisti-antagonisti- parivaljakko, jotka täydentävät toistensa rooleja. Mutta kaiken kivun, tuskan ja taistelun jälkeen, on todella vaikea päästä irti toisesta. Catra ja Adora kasvoivat yhdessä, tukien toisiaan kamalassa kasvuympäristössä ja tästä syntyvää rakkautta on vaikea sysätä sivuun. Kun 5. kaudella Hordakin uhka kalpenee suuren Horde Primen (Keston John) edessä, alkaa Catra katumaan valintojaan ja päättää lopulta kantaa vastuun teoistaan. Adora näkee, että Catra ei ole kokonaan hänen ulottumattomissaan. Heidän välisensä tunneside ei ole "vain" vihamielisyyttä tai ystävyyttä, joka on rikottu. Heidän keskiössään on molemminpuolinen suru siitä, että he eivät voi olla yhdessä.
Kun mediatuotteet, oli kyse sitten TV:stä, elokuvista tai sarjakuvista, käsittelevät LGBTQ+- hahmoja ja teemoja, on olemassa kaksi uhkakuvaa. Ensimmäinen tunnetaan nimellä queerbaiting. Queerbaiting on, nimensä mukaisesti, homokalastelua. Se on implikaatiota mahdollisesta suhteesta kahden samaa sukupuolta olevan hahmon välillä. Mutta se on 9/10 tapauksessa aina vain tätä- vihjailua. Mitään ei sanota suoraan, mitään konkreettista todistetta romanttisesta rakkaudesta ei anneta. Tätä vihjailua käytetään houkuttelemaan seksuaalivähemmistössä olevaa yleisöä sarjan pariin, ilman että siihen panostetaan millään tavalla oikeasti. Sherlock ja Supernatural ovat kenties tunnetuimmat esimerkit tästä. Toinen variaatio tästä on sanoa että hahmo on jossain seksuaalivähemmistöjen spektrillä, kuten Lando Calrissian Solo: A Star Wars Storyssa ja Valkyrie Thor: Ragnarokissa mutta se ei näy mitenkään tarinassa itsessään. Toinen uhkakuva on bury your gays. Tässä versiossa potentiaalinen homosuhde on olemassa, mutta se päättyy kuolemaan. Lexa The 100:ssa, Adam Voltron: Legendary Defenderissa ja Tara Buffy the Vampire Slayerissa. Joskus tätä puolustetaan maailmankuvalla; sarjassa jossa kuolema on arkipäivää, miksi homohahmojen täytyisi saada erityiskohtelua? Mutta totuus on se, että LGBTQ+- hahmot ja tarinat ovat mediassa näkyviä usein juuri niiden traagisuuden vuoksi; kuolema ja onnellisten loppujen puute on yleistä. Tämä on LGBTQ+- representaation yleinen malli valtavirrassa; joko vihjailua ja oman selän taputtelua ilman omistautumista, tai päiväperhojen elinkaaren mittaisia tragedioita.
Noelle Stevenson näki tämän ja sanoi "not this time." Toki She-Ra'ssa on vihjailua romantiikasta, mutta myös aitoja ja realisoituja suhteita kuten aiemmin mainitut Netassa ja Spinnerella. Toki heidän suhteensa ei ole vailla haasteita ja Horde Primen aivopesu-implantit ajavat Spinnerellan pois Netassan luota hetkeksi, mutta ketään ei tapeta tarpeettoman traagisuuden nimissä. George ja Lance pysyvät yhdessä ja tukevat Bowia, eikä heitä kipata tarpeettomina sivuhahmoina sivuun. Ja lopulta 5. kauden finaalissa, raskaan tien, katumuksen, anteeksipyyntöjen ja avautumisen jälkeen, myöntävät Adora ja Catra toisilleen totuuden; he ovat aina rakastaneet toisiaan, eikä mikään mahti maailmassa voita tätä rakkautta. She-Ra and the Princesses of Power on yksi merkittävimmistä lasten animaatiosarjoista, sillä sen suuri kliimaksi on jotain, jota aiemmat sarjat kuten Legend of Korra ei uskaltanut tai saanut tehdä: todellinen rakkauden tunnustus ja sinetöinti kahden samaa sukupuolta olevan päähahmon välillä. Adora ja Catra löytävät taas toisensa, ja elävät onnellisina elämänsä loppuun asti.
 |
| subtext becomes text |
Ja tämä tuntuu hyvältä kohdalta siirtyä siihen, mitä olen miettinyt paljon She-Ra'ta ja Steven Universea katsoessani.
Lastenohjelmien tulevaisuus 2020-luvulla
Hyppäsin
She-Ra'n uudelleenkatsomisen pariin lähes samantien, kun olin katsonut jälleen loppuun koko
Steven Universen. Olen katsonut animaatiosarjoja iltaisin ja öisin, sulkien lähes kaiken muun ympäriltäni (
tein aiheesta jopa lyhyen sarjakuvan) ja unohtaen kaiken muun. Mutta nämä sarjat eivät ole hömppää eskapismia. Niissä on toki sitäkin, sillä molempien fantasia/scifi-estetiikka yhdistettynä positiiviseen maailmankuvaan auttaa tässä paljon. Mutta asiat joita nämä sarjat käsittelevät ovat kaikkea muuta kuin kevyttä. Noelle Stevenson ja
Rebecca Sugar ovat molemmat samaa ikäluokkaa, seksuaalivähemmistöihin (ja Sugarin tapauksessa sukupuolivähemmistöön) kuuluvia milleniaaleja tarinankertojia joiden tarinoissa näkyy samoja teemoja: ystävyys ja rakkaus, traumojen juuret ja niistä johtuva kipu, hylätyksi tulemisen pelko ja vaikeus liikkua eteenpäin, kolonialistinen sota, kansanmurha, industrialismi, yhdenmukaisuus ja täydellisyyden tavoittelu, valittu sankari-kliseen ja kohtalon dekonstruktio ja kritiikki, vastarinta tätä kaikkea vastaan ja epätäydellisyyden hyväksyminen, väkivallan vastustus, luonnollisuus, rakkauden ja ihmiselämän monimuotoisuus, anteeksianto ja parannus. Vastarinnan ja kapinallisten käyttö sarjoissa ei yllätä laisinkaan- ovathan he sukupolvea, jollekka Prinsessa Leia on ollut esikuva vuosien ajan, ja erilaiset vastarinta- ideologiat elävät vahvasti yhä syystä. Sugar ja Stevenson käsittelevät sarjoissaan paljon samoja teemoja eri tulokulmilla, mistä näkyy tämä ajankuva ja sille ominaiset ideat, ahdistuspisteet ja ajatukset siitä, miten liikkua eteenpäin.
Steven Universea ja
She-Ra and the Princesses of Poweria ei olisi olemassa tässä muodossaan minään muuna aikakautena.
Nämä kaksi ohjelmaa edustavat kaikin puolin lasten animaation tulevaisuutta. Rubyn ja Sapphiren häät
Steven Universessa, Netossan ja Spinnerellan onnellinen avioliitto
She-Ra'ssa sekä tuo täydellinen lopetus 5. kaudella on merkki siitä, kuinka maailma on hiljalleen muuttumassa. Nämäkään eivät ole tulleet ilman taistelua; Noelle Stevenson sanoi Digital Spy-lehden
haastattelussa, että hänen piti kamppailla studiovastaavien kanssa monesta askeleesta matkalla kohti loppua. Homofobiset ajatukset siitä että LGBTQ+- teemat eivät ole "lapsille sopivia" on yhä juurtunut syvälle viihdeteollisuuteen. Tämän takia jokainen samaa sukupuolta oleva pariskunta animaatiossa ylittää uutiskynnyksen; uutismateriaalia saatiin irti
Arthur- animaatiosarjan opettaja Ratburnin homoliitosta paljon niin positiivisessa kuin negatiivisessa mielessä, ja pelkkä implikaatio
Legend of Korran lopussa riitti tuottamaan uutismateriaalia sivukaupalla. Aika näyttää kuinka paljon aaltoja
She-Ra'n lopetus tulee tuottamaan mediakentällä, mutta se on joka tapauksessa historiallinen hetki, ja tärkeä tavalla jota voi olla vaikea ymmärtää. Lapset, nuoret ja aikuiset katsovat tätä sarjaa ja näkevät homoseksuaalin päähenkilön saavan onnellisen lopun rakkaansa kanssa, tehden todeksi ja vahvistaen monien LGBTQ+- spektrillä olevien tunteet ja tarinat. Tämä sarja näyttää meidät ihmisinä; epätäydellisinä, kykenevinä virheisiin mutta rakkauden ja onnen arvoisiksi. Representaatiolla on väliä, sillä tarinat ja tarinankerronta on se mikä tekee meistä ihmisiä. Kuten
Sir Terry Pratchett on sanonut, ihmiset tarvitsevat fantasioita elääkseen. Olemme tehneet tarinoiden avulla niin monesta asiasta totta, ja jos me haluamme tehdä toden unelmistamme maailmasta, jossa saamme olla kuka haluamme ja rakastaa ketä haluamme, meidän täytyy jatkaa näiden tarinoiden kertomista.
She-Ra and the Princesses of Power on merkki muutoksesta, toivon mukaan käänteentekevä virstanpylväs länsimaisen animaation historiassa. Se ei ole täydellinen; animaation laatu on suurilta osin erinomaista mutta se voisi olla hiotumpi paikka paikoin, ja Double Trouble on valitettava esimerkki ongelmallisista stereotyypeista transsukupuolisten hahmojen suhteen, vaikka hänessä positiivisia puoliakin on. Mutta jälleen kerran se mistä minä välitin eniten oli tunnetasolla ja hahmojen välisissä suhteissa; Entraptan epävarmuus sosiaalisissa kanssakäymisissä ja siitä juontuva itsesyyllisyys, Scorpian tuomittu rakkaus Catraa kohtaan, Glimmerin ylpeys ja itsepäisyys ja halu pelastaa kotinsa, Hordakin ja Entraptan toisiaan täydentävä ystävyys, Shadow Weaverin tekemä vahinko Catran ja Adoran elämässä- hahmojen väliset ja sisäiset tunteet ovat monimuotoisia ja niiden käsittely on tehty arvokkuudella ja huolella. Me kaikki teemme virheitä, isoja ja pieniä, mutta niiden ei tarvitse olla riippakiviä jotka upottavat meidät loputtoman itsesääliin ja itseinhoon. Sarjan lopussa yksi sen monista teemoista sitoutuu tähän kaikkeen Bowin pitämässä puheessa; joskus taistelu paremman maailman puolesta voi tuntua mahdottomalta, taakka liian raskaalta ja matka liian pitkältä. Mutta se on sen arvoista. Et ole yksin. Jos kaikesta positiivisesta She-Ra and the Princesses of Powerin upeassa matkassa pitäisi nostaa ylös yksi asia, on se tämä:
We're gonna win at the end.
Hyvää IDAHOT- päivää!
Atte T
Listoja!
PARHAAT HAHMOT: Scorpia (Kaksimetrinen kanelipulla joka ansaitsee parempaa), Entrapta (nuorallatanssi ärsyttävän ja ihastuttavan välillä on täydellistä), Catra (see: all of the above), Glimmer (such a mood) ja Hordak ("I made a life of my own. I made a friend. I am Hordak, and I defy your will.").
Itseasiassa, nyt kun en saanut mitenkään mahdutettua osaksi tekstiä sulavasti; Hordakin ja She-Ra'n kohtaus viimeisessä jaksossa on täydellinen; Adoran olemassaolo on sidottu Hordakiin, joka otti hänet huostaansa tämä ilmaannuttua Etheriaan, ja lopussa She-Ra pelastaa Hordakin Primelta. Hyvä teko johtaa lopulta toiseen, armo johtaa armoon. "I know your face." Noelle Stevenson, senkin nero.
PARHAAT JAKSOT: Princess Prom (I love proms), Huntara (Hordakin tausta, Entrapta paras hahmo), The Portal (point of no return), Princess Scorpia ("You are a bad friend.") ja Heart, Part 2 (animaation historiaa silmiemme edessä).
