Aasa Arvostaa: Doctor Strange in the Multiverse of Madness

 Minä pidin paljon ensimmäisestä Doctor Strange- elokuvasta. Ymmärrän että sen tullessa ulos oli katsojat aika kyllästyneitä origin story- supersankarileffoihin, ja eritoten ymmärrän elokuvan ongelmat kulttuurisen omimisen ja valkopesun kanssa. Mutta se mistä pidin oli Tohtori Strange itse ja mitä elokuva käsitteli - rajoittuneen vision laajentumista ja empatiaa. Olin hieman harmissani kun tuon elokuvan ohjaaja Scott Derrickson ei saanut jatkaa työtä hahmon parissa, mutta innostuin uudestaan kun Sam Raimi päästettiin takaisin supersankarielokuvan puikkoihin. Raimin kaksi ensimmäistä Spider-Mania on yhä parhaimpien supersankarielokuvien joukossa, ja hänen kokemuksensa kauhun parissa sopii vallan mainiosti Tohtori Oudon maailmaan.

Ja Raimi ei pettänyt tällä puolella laisinkaan.

Doctor Strange in the Multiverse of Madness

Tarina: Stephen Strange (Benedict Cumberbatch) näkee outoja unia. Unissaan hän pakenee demoneita, auttauen nuorta tyttöä nimelä America Chavez (Xochtil Gomez). Pian Chavez ilmestyy hänen todellisuutensa, kertoen kykenevänsä matkaamaan läpi multiversumin, hyppien vaihtoehtoisesta todellisuudesta toiseen - ja joku haluaa hänen voimansa itselleen...

Doctor Strange in the Multiverse of Madness (jonka tästä lähtien lyhennän vain Multiverse of Madnessiksi) on vaikea elokuva puhua, sillä trailerit tekivät erinomaista työtä pitäessään juonen ja avainhahmot piilossa. Mutta minulla on paljon puhuttavaa tästä elokuvasta enkä jaksa loputtomiin tanssia juonikäänteiden ja hahmojen ympärillä joten: Tämä arvio sisältää joitain juonipaljastuksia. Tämän voin kuitenkin sanoa ilman että paljastan mitään: Multiverse of Madness on parasta Marvelia. Sam Raimi on päästetty juoksemaan vapaana, ja lopputuloksena on kauhuelokuvan ja supersankariviihteen rajamailla alati pomppiva ihana sekamelska velhoutta ja noituutta, multidimensionaalista matkaamista ja hyvää meininkiä. Mitään näin yllättävän karmivaa ja karua emme ole nähneet aikaisemmin Marvel Cinematic Universen puolella, ja tämä voi mahdollisesti olla sukupolvelle nuoria katsojia ensimmäinen kosketus Raimin estetiikkaan ja tyyliin - baby's first horror experience, melkein. Samalla Raimi toi luonnollisesti mukanaan vakiopartnerinsa Danny Elfmanin ja Bruce Campbellin, kuten vain on oikein ja kunnollista.

Syy miksi pidän Stephen Strangesta hahmona MCU:ssa on monipuolinen. Ensinnäkin tykkään taikuudesta, pidän Cumberbatchin roolisuorituksesta ja siitä miten hän eroaa muista sankareista ympärillään. Ensimmäisessä Doctor Strangessa käsiteltiin paljon Strangen egoa ja tarvetta ajatella jotain muuta kuin itseään ja omia halujaan, mutta samalla se näytti miten, päinvastoin kuin lähes kaikki muut MCU:n sankarit, Strangella oli aito ja humaani reaktio toisen ihmisen tappamiseen, esittäen hyvin tämä ihmisyyttä ja halua tehdä hyvää. Multiverse of Madnessissa Strange on tehnyt kaiken tämän; ajatellut muita, tehnyt isoja päätöksiä ja nyt elää näiden valintojen kanssa yksin. Cumberbatch on yhä erinomainen roolissaan, ja hän toimii Raimin hieman campissa tyylissä erinomaisesti joka suuntaan juoksevana ja villejä ideoita saavana taikuuden mestarina. Paljon on ollut myös keskustelua America Chavezista, miten tämä ei muistuta tarpeeksi sarjakuvaversiotaan. Full disclosure; en ole oikein ikinä pitänyt Americasta niissä vähissä sarjoissa joita olen lukenut, joten minulla ei ole varsinaisesti sidosta hahmoon siinä mielessä. Gomez on kuitenkin charmikas ja hauska roolissa ja hyvä vastapari Strangelle, joka ei varsinaisesti ole tuutori hänelle, vaan enneminkin kanssamatkustaja ja suojelija. America on myös sarjakuvissa yksi Nuorten Kostajien jäsenistä eli emmeköhän näe häntäkin tulevaisuudessa vielä, itsevarmempana ja kokeneempana.    

Mutta elokuvan tähti on Elizabeth Olsenin Wanda Maximoff, nyt virallisesti Purppuranoidan manttelin ottanut maailman mahtavin noita. Maximoffin traumat ja kärsimykset on käyty läpi WandaVisionissa (mikä, valitettavasti, tarkoittaa sitä että WandaVisionin katsominen on jonkinlainen edellytys), ja sen sijaan että hän olisi parantunut, on tämän suru ja kaipuu perhettään kohtaan vain syventynyt. Purppuranoita on Multiverse of Madnessin todellinen antagonisti, joka haluaa America Chavezin voiman itselleen jotta voi löytää multiversumista lapsensa ja löytää sen onnen uudestaan, jonka hän menetti. Olsen on loistava: hän toimii sekä todella uhkaavana pahiksena, ja Raimi ja Olsen nauttivat selkeästi paljon tehdessään Purppuranoidan noituudesta todella karmivaa paikka paikoin. Samalla kuitenkin elokuvan dramaattisimmat ja sydäntäsärkevimmät hetket ovat Olsenin hartioilla, tämän kaipuun ja kärsimysten näkyen Olsenin kasvoilla ja tämän värisevässä äänessä. On aika huikeaa, että Marvelin pitkäaikainen pahisongelma ratkaistaan tekemällä yhdestä vanhoista sankareista pahis. Jossain muussa tapauksessa tämä voisi olla tökeröä, mutta Wandan kärsimys, tämän taipumus käyttää voimiaan huolimattomasti oman tuskansa lievittämiseen ja pitkään kehitetty narratiivi tekevät Wandan kääntymisestä pimeän puolella uskottavan. Wanda repi aukon rakkaimpansa päähän pelastaakseen maailman, ja sillä ei ollut lopulta mitään väliä, ja sitten hän menetti lapsensa koittaessaan saada onnea takaisin elämäänsä. Can't really blame her. 

Elokuvan nimi on myös hyvin osuva, mutta silti kannattaa pitää jalat maassa jossain määrin: toki multiversumin monipuolisuus nähdään nopeissa hyppäyksissä, mutta itse elokuvassa näemme vain muutaman vaihtoehtotodellisuuden kunnolla. Raimi ja käsikirjoittaja Michael Waldron kuitenkin tekevät multiversumista monipuolisen sekamelskan, ja antane kuvan loputtomista mahdollisuuksista joita on olemassa. Erilaisia sankareita, erilaisia lopputuloksia ja erilaisia tyylejä, ja Raimi pääsee sekä hassuttelemaan että hirvittämään näillä visioilla. Samalla multiversumi antaa mahdollisuuden näyttää eri versioita Strangesta: Tietyt tahot multiversumissa pitävät Strangea sen vaarallisimpana olentona, koska todellisuus todellisuuden jälkeen näyttää aina siltä, että Strange tekee päätöksiä omin luvin ja välittämättä aina seuraamuksista. Meidän tuntemamme Strange antoi puolen universumista kuolla viideksi vuodeksi koska hänen mukaansa muuta keinoa ei ollut. Mitä muita keinoja Stranget ovat käyttäneet koska ovat itse päättäneet sen olevan oikein? Elokuvan loppua myöten Raimi kanavoi aikaisempia elokuviaan, ja Strangen suuri voima tuo suuren vastuun, mutta päinvastoin kuin Peter Parker, Stranget kautta multiversumin eivät ole sisäistäneet tätä viestiä. 

Tämä on myös melkein MCU:n ensimmäinen kauhuelokuva. Ehkä Raimi olisi halunnut mennä vielä pidemmälle ja MCU:n studiomalli pidätteli häntä pääsemästä kunnolla valloilleen verikekkeröinnin kanssa, mutta puhumme tästä huolimatta MCU:n verisimmästä ja rujoimmasta elokuvasta. Jättiläishirviöiden silmämunat poksahtelevat pois kuopistaan, Purppuranoidan taikuus sulattaa ihmisiä tuhkakasoiksi ja erityisesti yhdessä kohtauksessa Raimi pääsee pidemmälle kuin ikinä odotin MCU:n päästävän ketään, päiden räjähdellessä ja ruumiiden silpoutuessa yllättävässä väkivallan purkauksessa. Kuten aiemmin mainitsin, Raimi ja Olsen pääsevät leikkimään kunnolla Purppuranoidan taikuuden kanssa, tuoden mieleen sekä paikka paikoin Evil Deadin ja Drag Me To Hellin tyyliset kuvaustekniikat ja äänimaailmat. Tohtori Outo on aina vähintään flirttaillut kauhun kanssa sarjakuvissa, ja kadotettujen sielut, demonit, possessio ja taikuuden karmivampi puoli on aina ollut osa näitä tarinoita, ja Raimi selkeästi muistaa tämän hyvin. Raimin tietty camp horror- estetiikka sopii Multiverse of Madnessin ja Tohtorin tyyliin erinomaisesti, kynttilöiden sammuen ja syttyen spontaanisti ja ihmisruumiiden vääntyillessä luonnottomasti niiden tunkiessa itseään todellisuuteen. Visuaalisuus, tyyli ja estetiikka nostavat Multiverse of Madnessin monien edeltäjiensä yläpuolelle, ja Raimi ansaitsee vain kehuja valinnoistaan. 

Multiverse of Madness on aikamoista tykitystä, ja kestää hyvä tovi ennen kuin elokuva hidastuu ja huokaisee hetken, kunnes tykitys jatkuu. Ja sanon tämän hyvällä; juoni on luonnollisesti aikamoista sillisalaattia ja taikakirjojen metästystä joilla on merkitystä aika vähän, mutta Raimi pitää momentumin yllä ja jännitteen kasassa erinomaisesti. Elfmanin musiikit sopivat elokuvana hyvin, parissa kohtaa sähkökitaran rämistessä käyntiin tunnelman nostamiseksi ja en edes puhunut musikaalisesta taistelusta elokuvassa lainkaan. Doctor Strange in the Multiverse of Madness on erittäin viihdyttävä elokuva. Hymyilin suurimman osan elokuvasta, Raimin vääntäessä nupit kaakkoon ja sitten repien sydämen irti rinnastani kun olin tuudittautunut jo elokuvan räväkkään menoon tarpeeksi. Tällaista haluan enemmän! Haluan uniikkeja ääniä kuten Raimi revittelemässä tämän maailman turvatuimman franchisen sisällä, sekoittaen genrejä ja tyylejä mielensä mukaan ja tuoden sarjakuvien gonzouden mukaan kunnolla. Tähän mennessä on oikeastaan vain James Gunn ja Taika Waititi tehneet tämän jollain tasolla (got my eye on you, Love and Thunder) ja toivon suurta menestystä Doctor Strange in the Multiverse of Madnessille jotta saamme lisää tämän kaltaisia elokuvia Marvel Cinematic Universeen. 

Aasa T

SPOILERS!

- Illuminati oli haska nähdä, ja tykkäsin versioista joita siihen oltiin saatu mukaan. Summa summarum: Kapteeni Carter (Haley Atwell) tarvitsee oman elokuvan, Black Bolt (Anson Mount) olisi pitänyt näyttää tältä surullisen kuuluisassa Inhumans- sarjassa, kiva nähdä Mordoa (Chiwetel Ejiofor) taas (ja nyt hän on paroni!), Lashana Lynchin Kapteeni Marvel rokkaa, ehkä joku mielenkiintoisempi näyttelijä voi nyt näytellä Maa-616:a Reed Richardsia (John Krasinski) ja kai muutkin kuulivat 90-luvun X-Men- animaatiosarjan teeman kun Charles Xavier (Patrick Stewart) rullasi paikalle? Xavierin koko design ja tyyli miten hän käytti voimiaan oli suoraa tuosta sarjasta, bless you Sam Raimi. Tämän takia tykkään multiversumi-tarinoista; on hauskaa nähdä eri versioita samoista hahmoista ja miten heidän elämänsä on erillaista - ja sitten nähdä heidän kuolevan huvittavalla tavalla. 

- Teille jotka eivät tiedä: Charlize Theronin hahmo lopussa on Clea, sarjakuvissa Strangen pitkäaikainen romanttinen vastapari ja myöhemmin vaimo, ja sukua eräälle aiemmin nähdylle kosmiselle entiteetille...