Atte Arvostaa: X-Men: Dark Phoenix & Booksmart

Ahhh, suuren muutto-operaation jälkeiset uudet arvostelut uuden kaupunging elokuvateatterissa. Sen kunniaksi taas Daily Double tupla-arvostelu- elokuva ennakkoluuloista, erilaisuudesta ja siitä kuinka helposti tämä pitää meitä erillään toisistaan vaikka meissä on niin paljon samanlaista....sekä Foxin X-Men elokuva.

Heyooo!

 X-Men: Dark Phoenix

Elokuva: Charles Xavierin (James McAvoy) tehtävä on lähes onnistunut; Ryhmä-X on suosionsa huipulla olevia supersankareita ja unelma yhteiselosta on melkein saavutettu. Ryhmä-X:än pelastustehtävä avaruudessa kuitenkin altistaa Jean Greyn (Sophie Turner) kosmiselle energialle, joka vahvistaa ja muuttaa häntä tavoilla, jotka voivat horjuttaa koko maailman rauhaa.

Nyt kun X-Men- elokuvat ovat vihdoin vapautuneet Bryan Singerin keskinkertaisesta otteesta, voi keskinkertainen lahjakkuus Simon Kinberg viedä maaliin Foxin viimeisellä jalalla linkuttavan supersankarifranchisen ilman merkittävää skandaalia tai järkyttävää roskapaloa. Dark Phoenix on parempi kuin Apocalypse ja X-Men III: The Last Stand, seisoen jossain Days of Future Pastin ja ensimmäisen X-Men- elokuvan välimaastossa, eikä se ole hyvä paikka olla. Miten yhä, kaikkien näiden vuosien sekä monien esimerkillisten supersankarielokuvien jälkeen, voi X-Men- sarja olla yhä näin tylsä, väritön, hajuton ja mauton? Luulisi edes että osmoosi toisi jotain menoa mukaan, mutta ei. Tämä on toinen kerta kun Chris Claremontin ja John Byrnen klassikkotarina adaptoidaan, ja vieläkään se ei jättänyt merkittävää vaikutusjälkeä minuun millään lailla. 

Dark Phoenix kertoo pääasiassa Jean Greyn ja Charles Xavierin tarinaa, jättäen muut lehtereille tunteidensa ja tavoitteidensa kanssa. Jean pelkää itseään ja voimiaan joita hän juuri ja juuri pystyy kontrolloimaan, jotka myös laukaisevat hänessä jonkinlaisen murhanhimoisen version joka joko oli tai ei ollut osa häntä jo hänen lapsuudessaan? Xavier puolestaan koittaa yhä hallita tilannetta josta hän on menettänyt kontrollin, näkemättä omaa syyllisyyttään Jeanin patoutuneisiin tunteisiiin- Xavierin pitää olla vähemmän kontrollifriikki ja Jeanin olla itsenäisempi. Tämä on selvää alusta alkaen, ja Phoenix seuraa tätä rataa tutusti ja turvallisesti maaliin asti, jättäen Jeanin oletetun rakkaan Scottin (Ty Sheridan) ja Xavierin ottosisko Ravenin (Jennifer Lawrence) auttamatta jalkoihin näissä kehityksissä. Taas jälleen, Ryhmä-X on elokuva yhdestä tai kahdesta tyypistä. Jopa Peto (Nicholas Hoult) jonka monimutkainen suhde Raveniin oli yksi First Classin jatkuvista perinnöistä, ei saa mitään oikeaa tekemistä itselleen.

Alkuperäisessä Dark Phoenix Sagassa pahis tarinassa oli oikeastaan Feeniksvoima, sekä siinä samalla Shi'arin avaruuskeisarikunta, sekä sitä ennen Helvetintulen Klubi (jotka näimme First Classissa). Dark Phoenixissa saamme nauttia Jessica Chastainin näyttelemästä kotiplaneettansa menettäneestä d'bari- alienista nimeltä.....Vuk....joka haluaa kansansa jäämien kanssa valjastaa Jean Greyn voimat heidän maailmansa uudelleenluomiseen. Pari asiaa nousi mieleeni elokuvan aikana: muotoamuuttavat d'barit ovat selkeästi jäänne siitä ajasta kun Skrullit vielä kuuluivat Foxille, jotka sitemmin on nopeasti muutettu toiseen muotoon, mutta toisaalta Chastainin hahmo vaikuttaa myös tyyliltään ja tavaltaan toimia jonkinlaiselta feeniksvoiman psyykkiseltä manifestoinnilta, mikä kielii Dark Phoenixin lukuisista, lukuisista uudelleenkuvauksista. Chastain on mainio eteerisenä muukalaisena, mutta pahiksena hän on huonoin mitä X-Men elokuvilla on ollut. Tämän ja muiden d'barien avaruusolento-asemasta ei saada edes mitään visuaalisesti hauskaa irti- he ovat koko ajan ihmisiä, joten se siitäkin.

Dark Phoenix on turhauttava enemmän kuin se on ehkä huono. Aina välillä tuntuu siltä, että nyt ollaan menossa oikeaan suuntaan- kuten alun optimistinen ote Ryhmä-X:än statukseen maailmassa ja heidän sankaritekojensa konkreettinen esittäminen- jolloin tuntui että elokuvasarja oli vihdoin saamassa jotain uutta verta. Tämä ei kuitenkaan kestänyt, ja pian vanhat kliseet nousivat pintaan- surkea taistelukoreografia, tylsät ja toistuvat tapahtumapaikat, yksinomaan miesten surun käsittelyä ja hämmentäviä ratkaisuja jotka kielivät 100% aiemmin mainituista uudelleenkuvauksista; Xavierilla on puhelinyhteys Valkoiseen Taloon, mutta päivässä on jo pystyssä huippuvartioitu mutanttien internointikeskus. Kuulemma koko viimeisen kolmanneksen suuri junataistelu oli alunperin avaruustaistelu? Oliko Vuk alunperin skrulli vai feeniksvoima itse? Onko Dark Phoenixin sisälle haudattu mielenkiintoisempi elokuva? Ehkä, mutta sillä ei oikeasti ole mitään väliä enään. 

Ryhmä-X on kohta kuollut. Puhun siis tietysti Foxin elokuvasarjasta, sillä tänä syksynä ensi keväänä julkaistava The New Mutants on viimeinen Foxin tuottamista mutanttielokuvista. Mutta koska siinä ei ole mukana ketään alkuperäisestä elokuvasarjasta tai First Class- jatkumon sankareista, niin Dark Phoenix on tämän franchisen joutsenlaulu. X-Men on usein kreditoitu 2000-luvun supersankaribuumin aloittajana, ja Dark Phoenix on 7 elokuva sen pääsarjassa, kaiken kaikkiaa 12. mutanttileffa, ja nyt se päättyy ilman fanfaaria tai edes lopetusta. Mitään ei tapahdu kenellekkään josta me oikeasti välitämme, ja se on sitten siinä. Tulen kirjoittamaan tästä aikakaudesta ja elokuvasarjasta tulevaisuudessa, mutta Dark Phoenix on elokuva jota kenenkään ei tarvitse nähdä. Näitä ei tule enempää, mitään ei ratkaista mitä aiemmin laitettiin aluille ja mitään linkkiä tulevaan emoalus MCU:hun ei ole. Se on välttävän tasoinen supersankarirymistely, ei mitään muuta. 

Ja nyt tämän elokuvaparin pääannokseen, sekä vuoden parhaimman elokuvan tittelin haastaajaan...

 Booksmart

Elokuva: High Schoolin vuosikurssi 2019 on päivän päässä päättäjäisistä. Koulun supermenestyjät Molly (Beanie Feldstein) ja Amy (Kaitlyn Dever) ovat ylpeinä menossa kohti menestystä ja kunniaa. Kun Molly tajuaa että moni hänen ylenkatsomista luokkatovereistaan on menossa myös samoihin yliopistoihin, päättää hän Amyn kanssa pelata puntit tasan ja bilettää tänä viimeisenä iltana rankasti. Yö on pitkä, reitti isoihin bileisiin tuntematon mutta se ei Amya ja Mollya hidasta. Paljoa.

Booksmart on näyttelijä Olivia Wilden ( The O.C, House M.D, Tron: Legacy) ensiohjaus, ja se olikin yksi päällimäisistä ajatuksistani katsellessa tätä; miten näin loistava, lähes virheetön elokuva on kenenkään ensimmäinen ohjaustyö? Booksmart on ehdottomasti yksi vuoden parhaimmista elokuvista, Lady Birdin ja Blockersin tapaan nykyaikaan päivitetty teinikomedia jolla on sekä älliä että empatiaa vaikka muille jakaa. Käsikirjoittajatiimi Emily Halpern, Sarah Haskins, Susanna Fogel ja Katie Silberman ansaitsee kaikki kehut oivallisesta ja terävästä dialogista joka tuntuu modernilta ja luonnolliselta, ei aikuisten käsitykseltä siitä miten nuoret puhuvat. Kaikin puolin tämä elokuva tuntuu nykyaikaiselta, vuonna 2019 tapahtuvalta elokuvalta, joka kerrotaan tänä aikakautena elävien näkökulmasta.

Feldstein ja Dever tuovat erinomaisesti henkiin Mollyn ja Amyn, ja molemmissa on paljon mistä pitää mutta heillä on myös heikkouksia ja virheitä. Molly on supersuorittaja, oppilashallituksen puheenjohtaja joka unelmoi kahdesta asiasta; urasta Yhdysvaltojen nuorimpana korkean oikeuden tuomarina ja siitä, kuinka hänen menestyksensä on samalla kosto häntä ylenkatsoville opiskelijatovereille. Amy on lähdössä Botswanaan päättäjäisten jälkeen, ja hän haluaa nähdä onko hänellä mahdollisuutta skeittari Ryanin (Victoria Ruesga) kanssa, ollen kuitenkin paljolti Mollyn vietävissä. Amy ja Molly ovat klassisia jenkkiteinileffojen nörtti-altavastaajia, mutta Booksmart ei nosta heitä jalustalle- elokuvan paras puoli on siinä, että se ei tuomitse Mollyn ja Amyn valintaa keskittyä opintoihin eikä enemmän bilettämiseen ja rentoiluun keskittyneiden luokkatoverien ratkaisuja. Feldstein oli loistava jo viime vuoden Lady Birdissa, ja Dever on sensaatio. Eikä hyvien näyttelijöiden show pääty tähän.

Koulun ja perheen puolelta löytyy luotettavia komedian veteraaneja kuten Jason Sudeikis, Lisa Kudrow ja Daily Show'n Jessica Williams, mutta Amyn ja Mollyn päärit high schoolissa ovat varastaa shown joka kerta. Tämä on myös pointti elokuvan takana; he, kuten kukaan meistä, ei ole pelkästään se mikä pintapuolisesti näkyy. Pilviveikko Theo (Eduardo Franco) on myös tarpeeksi välkky napatakseen työpaikan Googlella heti koulujen päätyttyä, seksististä lempinimeä "Triplakaista" kantava Annabelle (Molly Gordon) on "loistava vetämään käteen ja saamaan SAT- kokeesta 1560 pistettä" ja outo, alituista show'ta pitävä superrikas Jared (Skyler Gisondo) on myös chilli ja varteenotettavia unelmia omaava tukipilari. Mutta ehdoton supertähti tässä porukassa on Gigi (Billie Lourd), Jaredin superrikas ystävä ja jatkuva bilekuningatar- luonnovoima, jonka raivokkaassa maniassa on kuitenkin aina alijuonne joka ajaa hänet vaikka puukottamaan tuntemattomia ystäviensä puolesta. Lourd on uskomaton, ja en voinut ajatella muuta kuin sitä että kuinka ylpeä hänen äitinsä olisikaan tästä räjähtävästä ja anteeksiantelemattomasta roolisuorituksesta.

Kuinka helppoa on tehdä nopeita ja pinnallisia johtopäätöksiä toisista ihmisistä? Asenne ja status luovat ensivaikutelmia, mutta ne eivät paljasta mitään oikeasti. Ja nämä johtopäätökset pitävät meitä erillään toisistamme- Molly ja Amy ovat tuominneet jo etukäteen Gigin, "Triplakaistan", Theon, Jaredin ja muut sen perusteella mitä he eivät ole- eli he itse. Samaan tapaan myös luokan kovis Hope (Diana Silvers) on tehnyt etukäteispäätöksiä Amysta ja Mollysta, tuomiten heidät lampaiksi ja nössöiksi jotka eivät ansaitse kunnioitusta. Booksmart pakottaa myös katsojat miettimään tätä kautta sitä miten itse teemme tällaisia päätöksiä. Mitkä vitsit ovat oikeasti satuttaneet, mitä me emme ole huomanneet toisista- masennus, syrjäytyminen, sosioekonomiset tekijät jotka muokkaavat asemaamme yhteiskunnassa- ja siten luoneet kuilun ihmisten väliin? Elokuvat parhaimmillaan ovat "välineitä empatian luomiseen", ja Booksmart eritoten osuu tähän kuvaukseen täydellisesti.

Kaiken tämän lisäksi, Booksmart on loputtoman hauska elokuva, joka alapäähuumorin lisäksi ottaa kaiken irti juuri aiemmin kehutuista hahmoista ja Wilden ja koko porukan veitsenterävästä tilannekomiikan tajusta. Dan the Automatorin musiikit sopivat täydellisesti elokuvan nykyhetkeä kuvaavaan maailmaan, ja Jason McCormickin kuvaus yhdistettynä Brent Whiten ja Jamie Grossin leikkaukseen tekee myös kokonaisuudesta elävän ja voisin kehua Booksmartia loputtomiin, ihan oikeasti. Näin hauskaa ja rentouttavaa minulla ei ole ollut elokuvateatterissa pitkään aikaan, ja rakastin sitä kuinka positiivinen Booksmart oli alusta loppuun niin sukupuolten, seksuaalisuuden ja nuoruuden suhteen. Kukaan ei ole viisas tuossa iässä, mutta Booksmart voi silti opettaa sukupolvesta riippumatta tärkeitä oppeja toisten ymmärtämisestä ja hyväksymisestä. Booksmart on mahtava elokuva, jonka katsomista suosittelen ehdottomasti kaikille; se on uutta, se on modernia, ja toivon että mahdollisimman moni antaa sille mahdollisuuden. Se ansaitsee kaiken rakkauden.

Atte T