Aasa Arvostaa: The Batman

Hyvä, suorastaan loistava elokuva on joskus kirous. Varsinkin jos se kertoo niin sanotusta franchise-hahmosta, josta voidaan tulevaisuudessa kertoa uusia tarinoita. Todella hyvä elokuva voi jättää jälkensä, ja vaikka mitä uutta ja erilaista tulevat elokuvat samasta hahmosta koittavat tehdä, ei se ikinä pääse karkuun vertailua ja tuon Hyvän Elokuvan varjoa, ja keskustelu taiteesta muuttuu tyhjäksi vertailuksi miten tämä on parempi eikä mitään kannata tehdä koska ei se voi olla yhtä hyvä, vaikka uusi tarina olisikin pyrkimyksiltään ihan erilainen kuin edeltäjänsä.

Anyhoo tämä on arvioni The Batmanista. 

The Batman

Tarina: Kahden vuoden ajan on Bruce Wayne (Robert Pattinson) on taistellut rikollisuutta vastaan Batmanina. Poliisiluutnantti Gordon (Jeffrey Wright) kutsuu Batmanin apuun, kun Gotham Cityn pormestari löydetään kuolleena asunnostaan. Murhaaja ei kauaa piilottele. Hän kutsuu itseään Arvuuttajaksi (Paul Dano), ja ratkaisu hänen mysteeriinsä on kaupungin likaisessa historiassa.

The Batman ei, luojan kiitos, ole uusi origin-story Batmanille. Kaikki ja heidän äitinsä tietävät miten Batmanista tuli Batman, ja Matt Reevesin ohjaama ja Reevesin ja Peter Craigin käsikirjoittama elokuva siirtyy suoraan hyvään osioon: Batman taistelemassa rikollisuutta vastaan yhdessä Gordonin kanssa. Eikä The Batman tuhlaa hetkeäkään tästä: Melkein kolmetuntinen The Batman on pulpahtava neo-noir-trilleri ja supersankarielokuva samaan aikaan, sitoen tyylililliset vaikutteet sekä Sevenistä että Zodiacista vuosikymmenien mittaiseen Batman-sarjakuvien perintöön ja tyyliin. The Batman ei piilottele vaikutteitaan, mutta tämä on silti Reevesin elokuva, uniikki oma tuotoksensa joka kuuluu Batman-filmatisointien parhaimpien joukkoon. Olen aiemminkin sanonut miten DC:n viimeaikainen elokuvatuotanto on tuntunut paljon rohkeammalta ja luovemmalta kuin Marvelin, ja tämä näkyy myös The Batmanissa joka on ehkä tämän vasta alkaneen vuosikymmenen parhain supersankarielokuva tähän mennessä. Samalla Michael Giacchino on tehnyt parhaimman soundtrackin supersankari-leffaan jota on kuultu vuosikausiin. 

Voin itsevarmasti sanoa että minulla ei ollut hetkeäkään huolta siitä, etteikö Pattinson olisi loistava Batman. Pattinson on erinomainen näyttelijä, muokkautmiskykyinen ja hän osaa olla hyvin hiljainen, murjottavan komistus ja tämä on käytännössä kaikki mitä Bruce Wayne on. Pattinsonin Batmania on kutsuttu "nuoremmaksi" kuin edeltäjänsä mutta Pattinson on itseasiassa vanhempi nyt kuin Christian Bale oli näytellessään Batmania ensimmäisen kerran. Mutta kyllä, tämä Batman on nuorempi. Toki hän on loistava taistelija (mutta ei niin loistava etteikö välillä saisi turpaansa) ja nero monella alalla, mutta tämä Batman ei ole taistellut vuosikausia värikkäitä terroristeja ja gangstereita vastaan. The Batman on kerrankin sitä mitä se sanoo, elokuva Batmanista jossa värikäs superrikollinen ei varasta hänen parrasvaloaan. Bruce Wayne on etäinen, julkean goottilaisessa kartanossaan nyhjäävä erakko jolle Batman on syy mennä ulos kodistaan. Hänellä on vaikeuksia luoda yhteyksiä ihmisiin Batmanin ulkopuolella ja häntä ei joko kiinnosta sosiaaliset normit tai hän ei ymmärrä niitä. Vaikka Batman sanoo useaan otteeseen agendansa ("I am Vengenance"), ei hän ole varsinaisesti sisäistänyt mitä tämä tarkoittaa tai mitä hän oikeasti saa aikaiseksi. Voiko Batman olla muuta kuin Bruce Waynen henkilökohtainen, väkivaltaisen katarsiksen välikappale?  

Batman ei ole yksin tällä jonkinlaisella matkalla itsereflektioon. Jeffrey Wrightin näyttelemä James Gordon on hänen apurinsa ja kontrollinsa, joka välillä pidättelee nuoren Batmanin väkivaltaisempia taipumuksia kurissa. Wright sopii tämän tyyliseen tarinaan ja versioon Gordonista täydellisesti. Hänen äänensä jo pelkästään huokuu noir-henkisen poliisin väsymystä ja epäuskoa mätää maailmaa kohtaan, ja hänen lukiessa ääneen Arvuuttajan arvoituksia tarrautuu katsoja jokaiseen sanaan. Kuten Pattinson, hän saa paljon aikaiseksi pelkällä habituksellaan ja lyhyilla lauseilla, ja vaikka elokuva ei keskity häneen tai kerro hänestä juuri mitään, on Gordon sen verran ikoninen hahmo että hyvä näyttelijä tekee hänestä kokonaisen vähälläkin. Toinen partneri on Zoe Kravitzin Selina Kyle aka Kissanainen, joka käy omaa ajojahtiaan elokuvan sisällä hakiessaan oikeutta kuolleelle ystävälleen joka on sotkeutunut Arvuuttajan uhreihin. Kravitzilla ja Pattinsonilla on hyvää kemiaa keskenään, ja Selina Kyle on hyvä ja tasapuolinen vastapari vähäpuheiselle ja haudanvakavalle Batmanille. Samalla hän täydentää Batmanin ja Arvuuttajan kanssa kolme eri tietä jota Gothamin vihaiset, älykkäät ja kykenevät kansalaiset kulkevat.

Koin suurta iloa siitä, että vuosia jankattuani siitä miten Paul Dano olisi erinomainen Arvuuttaja sain sen mitä halusin. On mielenkiintoista kuulla ihmisiltä joiden pääasiallinen kontakti Arvuuttajaan on Jim Carreyn versio, sillä Danon Arvuuttaja on hyvin kaukana vihreissä trikoissa kulkevasta kujeilijasta. Dano ja Reeves hakivat inspiraatiota zodiac-tappajasta sekä visuaalisesti että Arvuuttajan arvoituksiin, ja tämä sopii hyvin elokuvan tyyliin. Dano on tottunut näyttelemään pelottavia ja ahdistavia nilkkejä, ja hänen Arvuuttajansa on todellakin pelottava, Danon siirtyessä saumattomasti matalasta murinasta kimeään kiljuntaan ja ilmestyen kuin tyhjästä rankaisemaan Gothamin varakkaita ja korruptoituneita kansalaisia. Arvuuttaja, Kissanainen ja Batman ovat hyvin samanlaisia periaatteessa; kaikki näkevät epäoikeudenmukaisuutta ja vallan väärinkäyttöä, ja reagoivat siihen tavallaan, luoden yhteisen teeman näiden hahmojen välille. Yksi elokuvan parhaista hahmoista oli myös Colin Farrelin Pingviini, jota olisin halunnut nähdä vielä enemmän. Pingviini ei ehkä vielä ole Gothamin rikoksen kingpin, mutta hän on täynnä karua karismaa ja hänellä on myös melkein poikkeuksetta elokuvan hauskimmat vitsit. Arvuuttaja ja Pingviini ovat minun kaksi suosikki-Batman pahista, ja The Batman ei petä minua heidän sarallaan.

The Batman on myös visuaalisesti kaunis elokuva. Ulkonäössä on tiettyä samanlaista ajattomuutta kuin 90-luvun Batman-animaatiosarjassa, jossa art deco kohtaa kaupunkimiljöön joka on melkein kuin New York ja Waynejen kartano on kuin vampyyrin linna. Aina sataa vettä tai on yö, ja kaikkiall on likaista ja juuri mikään ei ole uutta. Kaupungin luonne näkyy sen ulkonäössä. Kuvaaja Greg Fraser (jonka työ lienee monille tuttu Dyynistä) tekee upeaa työtä elokuvan tunnelman luomisessa; erilaiset valot yökerhojen vilkkuvista teknovaloista kaupungin neonvaloihin ja palavien autojen leimuun luovat kohtauksille vahvan väri-identiteetin, ja Fraser ja Reeves luovat monta kohtausta väreillä ja asettelulla jotka jäivät mieleeni elämään vahvasti. Reevesin työkaluista ohjaajana yksi parhaimpia on lähiotoksen käyttö, ja kärsivällisyys antaa kameran olla paikallaan kuvatessaan ihmisiä puhumassa. Tämä yhdistettynä hyvään kykyyn antaa kohtausten elää omaa elämäänsä ilman puhetta takaa muistettavan ja taiteellisesti mielekkään lopputuloksen. Pidän erityisesti siitä miten Batmania käytettiin visuaalisesti. Hän ei ilmestynyt hetkessä paikalle, vaan valui esiin pimeydestä raskaiden askelten saattelemana, painajaismainen näky niille jotka käyttävät varjoista kaupunkia metsästykseen. 

Olen sanonut aiemmin, miten Batman on jumissa tarinoidensa homogeenisyydessä. Suurin osa saatavilla olevista Batman-tarinoista on ylettömän synkkiä ja väkivaltaisia, korvaten lähes kokonaan minkäänlaisen variaation yön ritarin seikkailuissa. Tämä on yhä mielestäni ongelma, mutta se ei tarkoita ettenkö pitäisi synkistä ja väkivaltaisista Batman-tarinoista. The Batman on sekä synkkä että brutaali, mutta se ei kertaakaan menetä itseään tälle synkkyydelle kokonaan. Batman pelastaa ihmisiä, hän pysyy koodissaan, hän suree menetyksiään ja on muutenkin poikkeuksellisen herkkä ja emotionaalinen versio hahmosta. Batman ei myöskään jumita tässä, vaan on valmis kehittymään, muuttumaan ja olemaan valo joka voi johtaa Gothamin asukkaat pois pimeydestä. The Batman on synkkä, moderni Batman-tarina tehtynä kunnolla ja hyvin. Lähes kolmetuntinen elokuva ei ole tietenkään tahditukseltaan täydellinen ja loppu on lässähtää hieman pitkän jännitteen kasvattamisen jälkeen. Minulle se kuitenkin lopulta toimi. Jos Christopher Nolanin Dark Knight kuvasti aikansa "sotaa" terrorismia vastaan ja sen nimissä tehtäviä ylilyöntejä, niin Reevesin The Batman kuvastaa meidän nykyaikaamme ja ilmiselvää, kaikenkattavaa ja musertavaa korruptiota yhteiskunnassa. The Batman on tämän hetken Batman-elokuva, ja on sellaisena yksi hahmon pitkän historian parhaimmista.

Aasa T 

PS. Tässä on nyt (yhtä pikku mutkaa) lukuunottamatta erittäin hyvät saumat tehdä jatkoon adaptaatio Long Halloweenista, ja vaikka "sarjamurhaaja Gothamissa" on ehkä nähty jo nyt niin luottoni siihen että Reeves saisi sen toimimaan toistamiseen on suuri. Haluan Oscar Isaacsin Harvey Dentiksi!  

PPS. höhöö, hush.