Bioware tunnetaan tietokoneroolipelien tekijänä- Baldur's Gate, joka on tunnetuimpia ja suosituimpia tietokoneropeja koskaan on heidän työtänsä. Firma tunnetaan myös Baldur's Gaten jatko-osista, sekä muista samankaltaisista peleistä joihin kuuluu mm. Newerwinter Nights, Star Wars: Knights of the Old Republic, Jade Empire, Mass Effect-sarja ja tietysti Dragon Age, jota pidetään Baldur's Gaten hengellisenä perijänä.
Dragon Age: Origins- peli joka aloitti kaiken.
Dragon Age: Origins julkaistiin 2009. Sinun hahmosi, jota yleisesti referoidaan nimellä Warden (Suojelia/Vartija) on osa järjestöä nimeltä Grey Wardens, joidenka tehtävä on suojella maailmaa Darkspawn-nimiseltä hirviörodulta. Darkspawnit syntyivät, kun Tevinter-nimisen valtion velhokuninkaat yrittivät mennä paratiisiin jota silloin nimitettiin Kultaiseksi Kaupungiksi. Mutta Maker, maailman luoja, paiskasi heidät ulos ja kirosi heidät Darkspawnien roduksi "And a Blight upon the world." Tausta on oikeasti pidempi ja hienompi mitenkä sen kerron, mutta peli alkaa tällä taustatarinalla. Vuosia maailma on ollut rauhassa kiitos Grey Wardenien tarkkaavaisuuden, mutta uusi Blight (Darkspawn-hyökkäys) on tulossa...
 |
| Blood and Gore, oh yeah |
And along comes you. Rodusta ja ammatista riippuen, hahmo voi olla haltia, kääpiö tai ihminen Fereldenin valtiosta, ja valita ammatikseen joko soturin, varkaan tai maagin, poikkeuksena että kääpiö ei voi olla maagi. Aika klassista, mutta klassinen on bueno. Myöskin tarjotaan variaatioita hahmon taustaan- maagi tosin on aina Mage's Circle nimisessä paikassa rodusta riippumatta. Ihminen on aatelinen, kääpiö voi olla joko aatelinen tai kerjäläinen ja haltia joko metsähaltia "Dalish" tai kaupunkihaltia, joka asuu haltiaghettossa. On oikeasti hienompaa miltä ehkä kuulostaa.
Kaiken tämän klassisuuden takan on kuitenkin sulavat muutokset perinteisistä fantasiatroupeista. Haltiat ovat ihmisiä heikompia, ja ihmisten orjuuttamia historian aikana, jotka ovat nykyään vapaita, ja asuvat joko karavaaneissa ja kulkevat ympäri maita ja mantuja, tai asuvat ihmisten kanssa kaupungeissa toisen luokan kansalaisina ghetoissa. Kääpiöt ovat vuoriensa sisällä jumittavia, vanhoillisia käsityöneroja, joilla on todella rankka kastisysteemi, joka rajoittaa elämänvalintoja ja avioliittoja. Kääpiö joka poistuu maan alta taivaan päälle on kastiton ja karkotettu.
Isoin muutos on varmaankin maagin rooli. Taikuudenkäyttäjät ovat aina kunnioitusta ja pelkoa herättäviä hahmoja, mutta Dragon Agen maailmassa (Thedaksessa) maageja kammoksutaan. Kaikki taikuutta omaavat siirretään asumaan Mage's Circleen, jossa he voivat oppia hallitsemaan taitojaan turvassa, mutta Templar Order, uskonnollinen ritarijärjestö, pitää huolen etteivät maagit sekoa tai joudu unimaailman demonien riivaamiksi. Pelien kantava teema on maagien kohtelu, ja heidän vapauksiensa rajoittaminen ja siihen liittyvät moraaliset dilemmat.
Mutta palataanpa Wardeniin. Warden on yksi näistä kombinaatioista, ja saakin kattavan taustatarinan elämästään ja intro-osuuden, jonka aikana voi hallita pelin idean ja joka johtaa siihen, että hahmosi liittyy Grey Warden-järjestöön, oli syynä sitten selviytyminen, rikollinen tausta tai pelastetun kiitollisuus. Grey Warden-pomo Duncanin kanssa matkataan Ostagarin linnoitukseen, missä Fereldenin nuori kuningas aikoo kohdata Darkspawn-armeijat. Needlessly to say, all goes to hell.
 |
| Kuningas ei kuvassa |
Sen ihmeemmin pilaamatta tarinaa niiltä jotka eivät sitä ole vielä kokeneet, Warden joutuu kokoamaan liittolaisia ympärilleen uudestaan. Mukanaan hänellä on Alistair, kokeneempi Grey Warden ja armoton huumorimies sekä erämaassa asunut maagi "apostate" Morrigan. Myöhemmin hän saa lisää kavereita ympärillensä, kuten yrmeän ja oudon Stenin- qunari-soturin kaukaa pohjoisesta, Lelianan- bardin Orlaisin sivistysvaltiosta jolla oli diviini näky wardenista sekä monia, monia muita. Näistä tovereista voi toki kävellä ohi tai tappaa jos siltä tuntuu. Joka kerta kun lähdet liikkeelle, mukaasi mahtuu aina kolme kaveria. Ilman lisähahmoja, valittavana on kolme soturia, kaksi maagia, kaksi varasta ja koira. Kyllä, koira.
Alkaa matka pitkin Fereldeniä. Liittolaisia kerätään niin haltioiden, kääpiöiden, velhojen kuin aatelinkin keskuudesta, mutta kapuloita on rattaissa ja sivujuonia riittää-mikä on hyvä asia Dragon Agen tasoisessa pelissä. Sivujuonetkin tuntuvat tärkeiltä, ja kaikkia ei saa automaattisesti-peli rohkaisee puhumaan ja tutkimaan asioita itse. Vaikka eph:oita riittää, ovat kaikki täysin itsenäisiä hahmoja, joista on helppo välittää, vihata ja ne tuntevat oikeilta. Ääninäyttelytyö on hyvää, joskin välillä tuntuu että samoja ääniä kierrätetään. Kahta täysin samanlaista hahmoa et löydä. Jotkut hahmot ovat vähän hönöjä, ja tietyt tunnistaa mailin päästä pahiksiksi (Köhloghainköh) ja jotkut ovat suorastaan raivostuttavia ärsyttävyydessään-mikä on hahmosta vaihdellen joko mahtavaa kirjoittamista tai keskinkertainen sellaista.
 |
| Redcliffen kaunis kaupunki |
Peli on mahtava. Pelaaminen on sujuvaa, tappelut haastavia mutta taktisesti kontrolloitavia ja haasteet erillaisia. Toki pelin aikana tapetaan aivan naurettavat läjät Darkspawneja, mutta miekkaan kaatuu myös ihmissusia, demoneita, hulluja kultisteja sekä poliittisia vihollisia. Fereldenin sisällissodassa ja Grey Warden-järjestössä on paljon samanlaisuuksia George R.R. Martinin Tulen ja Jään laulu-kirjasarjassa olevan sisällissodan ja Yövartio-järjestön kanssa. Nämä teemat eivät näy yhtä vahvasti Dragon Age II-pelissä, mikä oli ikävää. Maailma on myöskin synkkä. Maagit ovat kykyjensä kiroamia ja pakotettuna asumaan eristettyinä, Makerin kirkko Chantry alistaa ei-uskovaisia ja onkin takana maagien vangitsemisessa, haltiat inhoavat ihmisiä ja ihmiset pitävät haltioita juoppoina, riitapukareina varkaina. Pelin värimaailma on ruskean realistinen, ja varjot ovat syviä.
Mutta vaikka maailma on synkkä, on pelissä huumoria. Paras esimerkki lienee ryhmän sisäiset keskustelut. Toverit keskustelevat, kyselevät toisiltaan ja välillä riitelevät-and it is glorious. Kun samaan ryhmään laitetaan pirteä ja hurskas Maker-uskovainen, outoa Qun-filosofiaa seuraava "barbaari" kaukaa ja salamurhaaja-haltia-naistennaurattaja, on keskustelu kuulemisen arvoista. Myös tovereiden kommentit tapahtumiin maailmassa, uusiin hahmoihin ja pelaajan valintoihin vaihtelevat synkästä hauskaan hyvinkin pian. Huumoripuolen vaikuttajina näkyy Princess Bride, Monty Python ja Tyrion Lannister-tyylinen huumori and again, it is fucking glorious.
Peliin on tarjolla myös pieni litanja lisämateriaalia, kuten Golem of Honnleath, Warden's Keep, sydäntäriipivät Witch Hunt ja Return to Ostagar, Leliana's Song sekä laajempi lisäri Dragon Age: Awakening, jossa Warden siivoaa jälkiä pelin jälkeen, ja kohtaa jotain todella outoa. Awakening tarjoaa enemmän pelitunteja kuin muut DLC:t yhteensä, mutta on aika laimea verrattuna peruspeliin. Se tosin esittelee maagi Andersin, joka on tärkeä hahmo Dragon Age II-pelissä....
Kaiken kaikkiaan, peli johdattaa matalista oloista tai hienoista kartanoista kulkemaan hylkiöinä, keräämään eri kansojen luottamuksen omien kykyjesi kautta ja lopulta kohtaamaan vihollisesi taistelussa jota voisin kutsua yhdeksi eeppisimmistä taisteluista koskaan tietokoneen ruudulla. Se on kurjaa, se on rankkaa, se on hauskaa, se on haastaava ja se on palkitsevaa- eli siis millainen kunnon videoroolipelin pitääkin olla.
Dragon Age II- peli joka tuli liian nopeasti.
Kun kuulin että Dragon Age: Origins saa jatkoa, olin hyvin innostunut. Ensimmäinen peli oli loistava, ja odotin paljoa. Kun näin ensimmäisen trailerin, olin seota. Sarvipäinen albiino-qunari kahdella aseella teurastamassa vartijoita, kunnes parrakas ihmossoturi-ei, maagi! Tyyliikkäimmän näköinen maagi ikinä taistelee qunarin kanssa, ja lopulta voittaa. Se video oli Awesomea purkkimuodossa.
Pelissä oli itsessään tehty aika isoja muutoksia. Enään ei ollut kolmea rotua josta valita, vaan hahmosi on Hawke-niminen ihminen joka pakenee Blightia joka tuhoaa maata- samaa, jota Warden taistelee vastaan. Hahmosta saa valita ammatin ja sukupuolen. Myöskin peli on paljon nopeampi, kirkkaampi, teräväkulmaisempi ja koko maailma on designattu uudestaan. Haltiat eivät ole vain suippokorvaisia ihmisiä, vaan mallinnettu paljon hennommiksi varreltaan ja kasvoiltaan, noh, animeksi. Qunarit, jolla on tässä pelissä isompi osa, ovat harmaa-ihoisia sarvipäitä-tosin qunareilla piti olla Originssa jo sarvet, mutta niistä luovuttiin koska ne olisivat kypärien tiellä. Myöskin velhojen tapa taistella on paljon dynaamisempi ja action-henkisempää. Jo alusta on selvää, että peli tulee olemaan HYVIN erillainen edelliseen verrattuna.
 |
| Verinen lohikäärme jonka siipien alla ihmishahmoja ja äijin velho ikinä-badass. |
Kun peli alkaa, on pian selvää mihinkä pelissä on panostettu eniten-nimittäin tarinaan. Kaksi hämyistä hahmoa raahaa kääpiötä pimeässä käytävässä, ja lopulta paiskaavat tämän tuoliin istumaan. Kääpiö-Varric- vitsailee välittömästi palvelun tasosta, kun sotilasnainen- Cassandra- alkaa kuulustelemaan kuulua tarinaniskijää, sillä tämä tunsi "championin" ennen kuin tämä edes tuli maineeseensa. Kyseessä on Varricin ystävä, Hawke. Hawke pakenee äitinsä, veljensä/siskonsa sekä Ostagarissa taistelleen sotilaan kanssa pois Fereldenistä noidan avustuksella, ja päätyvät Hawken äidin vanhaan kotikaupunkiin Kirkwalliin, kahleiden kaupunkiin. Ferelden on jäänyt taakse, tämä on Free Marches. Parin konnankoukun jälkeen pakolaiset pääsevät asumaan Kirkwalliin enonsa luokse.
Originissa tiesit hyvin pian pääjuonen idean. DaII:ssa peli jakautuu selkeästi kolmeen jaksoon, jotka muodustuvat jokaisen tarinakaaren pääjuonen huipentumisesta. Aluksi Hawken sisarukset haluavat päästä pois slummeista ja yrittävät päästä töihin Bartrand-nimisen kääpiön tutkimusretkeen maan alle. Bartrand kieltäytyy, mutta hänen charmikas veljensä Varric (kyllä, sama) lupaa auttaa heitä jos he auttavat häntä. Toisessa osassa on ongelmat kaupunkiin haaksirikkoutuneet ja turvapaikan saaneeiden qunarien kanssa ovat nousemassa Chantryn sekopäiden alkaessa ärsyttämään ateisti-filosofi-soturijättiläisiä. Kolmannessa osassa yritetään auttaa selvittämään riitaa maagien ja templarien välillä.
Tarina on paljon maanläheisempi ja persoonallisempi kuin Origins. Ongelmat nousevat perheen sisältä, kaupungin johtohenkilöiden ongelmista, uskonnollisista skismoista ja vapaudesta. Hawke uhraa henkeänsä niin Templareiden, Maagien, Qunarien kuin ystäviensäkkin puolesta tehdäksensä Kirkwallista turvallisemman paikan elää-jos ei muille, niin ainakin perheelle. Perheen merkitys ja suhteet siihen ovat hyvin tärkeitä pelissä. Originissa on vaakalaudalla maailman kohtalo. DaII:ssa vaakalaudalla on....noh, ainakin Hawken tulevaisuus aluksi. Monessa otteessa on selvää, että Hawkella on oma osuutensa tulevissa ISOISSA tapahtumissa, mistä tiputellaan vinkkejä pitkin peliä.
Pelin toiseksi vahvin puoli on tosin sen hahmot. Kuten Warden, Hawke ei ole yksin. Sisaruksensa lisäksi hänellä on mukanaan mm. "kauppiasruhtinas" ja tarinaniskijäkääpiö Varric, apostaattiparantaja Anders, Fereldenistä mukaan raahattu Aveline-soturi, merirosvolady Isabela sekä taikuuteen ikävästi suhtautuva Fenris-haltia. Jos Originissa oli hyviä hahmoja, DaII:ssa hahmot ovat samalla tasolla, mutta niihin keskitytään paljon enemmän. Kaikilla hahmoilla on persoonalliset, monen vuoden aikana kehittyvät luonteet ja tavoitteet, ja niihin keskitytään vahvasti. Ja aina nämä tarinat eivät pääty onnellisesti, ja kaikki eivät saa haluamaansa. Se tuo realismia ja synkkyyttä tarinaan. Pelin sijoittuessa ajanjaksollisesti useiden vuosien pituiselle ajalle, ovat ihmissuhteiden kehittymiset realistisia ja tuntuvat oikeasti rakkaudelta, kun Originissa, joka tapahtuu vajaan vuoden sisällä.
Oh, and believe me, this game is DARK. Origins oli synkkä, väkivaltainen ja aiheiltaan ahdistava mutta HO BOY DaII on synkkä. Sarjamurhaajia, orjuutta, rasismia synkimmillään ja kaupunki on paheiden pesä. Myös ryhmäsi jäsenet kuuluvat samaan kategoriaan. Fenris on hyvin traumaattisen nuoruuden ja orjuuden lapsi, Isabela ajattelee lähinnä itseään, Anders on viittä vaille valmis terroristiksi ja Merril- voi hyvä luoja, Merril.
Uskonnollisia skismoja Chantryn ja qunarien Qun-filosofian välillä. Millainen on qunari? Pelottavan fanaattisia ateisti-filosofeja, jotka seuraavat filosofiaa jonka mukaan kaikilla on paikkansa, josta ei lipsuta ja jonka alla kaikki ovat tasa-arvoisia- ja jotka leikkaavat maagiensa kielet ja ompelevat huulet kiinni. Ja pahinta on, että nämä sarvipäät ovat usein oikeassa, ja osan ajasta heidän logiikkansa on toimivaa. Chantry? Pelottavan fanaattisia Maker-jumalan palvelijoita, jotka sulkevat maagit torneihin ja estävät näitä tapaamasta koskaan perheitään, ja tottelemattomuudesta rangaistaan lobotoimalla. Kumpi on oikeassa? I DONT FRIGGIN KNOW. Kaiken tämän grimdarkin keskellä on Hawke, ja pelko oman perheen selviytymisestä.
 |
| Hawke ja sen sisko Bethany |
Mutta ho boy, onpa tämä myös hauskaa! Kun hahmokehitys on niin hyvä kuin tässä, löytyy sieltä loistavia ryhmäkeskusteluita, huudahduksia ja OH MY GOD Varric. Varric on varmasti Biowaren hahmoista loppuunmietityin, suosituin ja hauskin. Varric pelastaa Hawken pahoista tilanteista puhumalla, Varric aukoo päätään kaikille, ja löytää synkkää huumoria jopa dramaattisista tilanteista. Toki tämä on isolta osalta vain henkilökohtaisen surun piilottelua, mutta on se silti hauskaa. Myös reaktiot erittäin jäykkien ja huumorintajuttomien hahmojen ja vitsiniekkojen välillä on hauskaa, ja tässäkin tapahtuu muutosta. Loppua kohden vitsit vähenevät, ja huumoriveikon osaksi tulee sanoa, että kaikki kyllä päättyy hyvin, tämähän on sankaritarina.
Mutta pelin oikeat ongelmat alkavat kun alat pelaamaan. Jos pidit Originista, ja olet pelannut Baldur's Gatea tai muita Biowaren ropeja, tämä tuntuu todella oudolta. Realistisen miekkailun sijaan meillä on japanilaisten rpg:iden ja tappelupelien henkisiä hyppyjä, miekat (joita on kasvatettu edellisestä pelistä ainakin metrillä) heiluvat yhdellä kädellä hetkessä ja kahdella toisessa. Varasluokan juju ei ole enään taktisesti asemoida itseäsi vastustajan sivustaan, vaan voit teleportata sinne kaasupommilla (??) tai kadota näkyvistä ilman erillistä syytä. Siksi itse pidänkin maagin hahmoluokasta eniten, sillä sitä vain parannettiin näyttämään tyylikkäältä ja tiettyjen loitsujen tehokkuutta tiputettiin. Ja ampujan pelaaminen on edelleen tylsää (+Varric tekee sen paremmin.)
Kaksi pahinta kompastuskiveä ovat kuitenkin nämä:
1. Kierrätettävät luolastot. Okei, Biowarelta loppui aika designata lisää luolia kiitos EA:n, mutta silti. Koko pelissä on NELJÄ (4) erillaista luolaa, joita kierrätetään lähes koko ajan. Olit sitten kaupungin huonoimmalla slummilla tai satamassa, sama samperin varasto joka paikassa. Olit sitten lähivuoren onkaloita tutkimassa tai rannikon luolassa, SE ON SE SAMA LUOLA. Originissa kaikki paikat olivat erillaisia. En muista yhtään identtistä metsää, tai jos oli niin silloin tehtiin selväksi että tämä ON se sama paikka. Tämä tekee hallaa pelin uudelleenpelattamisarvolle, ja tekee siitä samalla tappavan tylsää.
2. Viholliset. Tarinallisesti, viholliset ovat mainioita. On qunari-pettureita, uskis-friikkejä, rosvoja ja pari darkspawniakin. Mutta ne tulevat aalloissa. Kun olet teurastanut ensimmäisen porukan, toinen tulee paikalle- ilmestymällä viereesi. Eivät juokse paikalle, he vain...ilmestyvät. Rikkoo realismia, tekee taktikoinnista melkeiin turhaa, ja monet tappelut venyvät. Originissa tappeluissa oli joko heti ihan sikana sakkia, tai tappelut olivat hankalampia muuten vain. Jos joku tuli taisteluun, niin he juoksivat paikalle vähän matkan päästä, eivät *puf* ilmestyneet paikalle. Toinen on upseerit. Originin upseeri-taso viholliset olivat kovia. Maagit, soturit, varkaat, ne oli kovia kavereita. Tässä, noh, ne kestää paljon ja uh, heiluttaa miekkaa ja jos hyvin käy, lyövät. Soturikomentajan funktio on toimia buff/debuff majakkana muille pahiksille, ja suurimman osan ajasta he eivät edes tee mitään. Heiluttavat miekkaa ja valoefekti tulee. Taikuudenkäyttäjät vievät kuitenkin potin. Originissa maagi oli pelottava. Tulipalloja, pallosalamoita, hidastuksia, ja helvetillinen Curse of Mortality mikä estää parantamasta. Nyt? Perinteinen velhotaktiikka menee näin: 1. Tee suojakupla ympärillesi ja odota että kuplan vaikutus loppuu. 2. Kaukosiirrä itsesi jonnekkin, vaikka metrin päähän, joskus huoneen toiseen päähän. 3. Aloita ylipitkä tehoton loitsu. Jos joku keskeyttää, katso vaihe 1. Joskus harvat velhot tekevät poikkeuksen, mutta näitä todella vähän-ai niin, ja sitten on saarebas, qunarimaagi joka-VOI HYVÄ LUOJA SE TAPPOI KOKO RYHMÄN!!!!! Voimataso qunarien saarebasten ja Mage's Circlessä koulutettujen ammattimaagien välillä on suoraan sanoen pelottava. Myöskin kaikki näyttävät samalta, varsinkin qunarit. Kaikki ovat täysin samannäköisiä, ei pienintäkään eroa-mikä tekee siiitä hieman oudon tuntuista tapella viittä täysin samannäköistä puolialastonta albiinoa vastaan ja OH wait nyt niitä tuli 10 lisää tyhjyydestä.
 |
| Kuvasta uupuu 10m korkeudessa lentävä Fenris |
Mukaan olisi myös tarjolla joitakin DLC:itä kuten Black Emporium, kaksi erillaista varustepakettia sekä hampaitakiristävän haastava mutta palkitseva Legacy sekä vaikeustasoltaan hössö mutta tarinalta hauska ja yllättävä Mark of the Assassin (mukana Felicia Day ja hänen hahmonsa Tallis!)
Kaiken kaikkiaan, Dragon Age II on nautittava sen tarinan takia, ei sen pelimekaniikan vuoksi. Kun pelasin sen ensimmäisen kerran lävitse, en edes huomannut näitä asioita. Kun alat pelaamaan toisen kerran, niin ne alkavat nostamaan rumaa päätään. Nyt pelaan sitä neljättä kertaa Inquisitionia varten, ne tuntuivat suorastaan tuskallisilta. Dragon Age: Origins on läpipelattavuudeltaan moninainen ja yllättävä, Dragon Age II ei enään niin paljoa. Mutta tarina ja hahmot toimivat, mikä nostaa toivoa tulevaisuutta ajatellen. David Gaider ja kumppanit ovat hyviä tarinaniskijöitä, nyt laittakaa vain ne peliteknilliset asiat kuntoon.
Dragon Age: The Inquisition- peli jota olemme odottaneet kuin kuuta nousevaa.
Tämä ei ole edes pihalla vielä, mutta voi hyvä elämä että se näyttää hyvältä. Dragon Age: the Inquisition on ollut tekeillä kauan, ja sen hypetys on noussut nykytilaansa viimeisen vuoden sisällä. Se julkaistaan Lokakuussa, ja en voisi olla innostuneempi. Tekijät ovat tehneet selväksi että he oppivat virheistään DaII:sen parissa, ja se näkyy pätkistä mitä meille on annettu. Taistelut ovat realistisempia, kuvakulma taktisempi ja tunnelma muistuttaa enemmän Origins-fiilistä. Mutta monet hyvät asiat on otettu DaII:sta, kuten maagien dynaamisempi esiintyminen, qunarien redesign (haltiat suunniteltiin taas uudestaan-enemmän Tolkien, vähemmän Avatar) ja VARRIC. Hahmot vaikuttavat hienoilta, juoni miellyttävän eeppiseltä, sankari oikeasti sankarilta ja pelin avoimuus, uudet viholliset ja uusi pelimoottori tuo uuden tuulahduksen ehkä vähän jo tunkkaiseen peliin. Musiikista vastaava Inon Zur on pihalla, ja tilalla on Trevor Morris. Inon Zurin musiikit olivat olennainen asia tunnelmanluonnissa Originissa, mutta DaII:ssa musiikit olivat vähän remixin tai keskeneräisen oloisia. Uusi muusikko tuo maistiaisten mukaan uuden vivahteen pelin maailmaan, mikä vaikuttaa hyvältä. David Gaider ja kumppanit on yhä mukana, ja heidän tarinansa laatu ei ole huonontunut pelien myötä- kenties Dragon Age: Inquisition on Dragon Age- pelisarjan Kuninkaan Paluu eikä Iron Man 3.
 |
| VOI HYVÄ LUOJA toi on hieno lohikäärme |
Tarinasta ei tietenkään ole vielä paljastettu paljoa, mutta vahva perustuntuma on kasassa. Sinä olet Inkvisiittori, haltia,ihminen, kääpiö tai-wait for it- qunari! Ensimmäistä kertaa sarvipäät pääsevät päähahmon pallille, ja ensimmäinen hahmoni on varmasti qunari. Sisällissodan raivotessa Thedaksessa, outo kataklysmi avaa repeämiä taivaalle jotka johtavat suoraan Fadeen, unimaailmaan jossa demonit (ja luojajumala Maker) asuvat. Hajonnut Seekers of the Truth-järjestön asianainen Cassandra-jep,sama-löytää inkvisiittorin räjähdysalueella, mikä tappoi tuhansia mutta Inkvisiittori jäi vaille naarmuja. Pian tämän jälkeen (oletetusti) alat keräämään ympärillesi neutraalia faktiota nimeltä Inkvisitio, jonka tarkoitus aikoinaan oli pitää yllä rauhaa ja järjestystä. Loppu, kuten tapana on sanoa, on pelituntien takana odottava ihana palkinto. Paljastetuissa hahmoissa on mm. Varric- vanha tuttu DaII:sta, Iron Bull-qunarisoturi joka rikkoo jokaisen qunaristereotypian täysin ollessa viinaanmenevä riehuja sekä Vivienne "Madam le Fer"-maagi ja Senior Enchanter
 |
| "Whatever we were before...we are now-the Inquisition." |
En malta odottaa Lokakuuta, ja taas iloa astua Thedasin maailmaan uudestaan.
Atte T
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti