sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

List of 10- Minun suosikki TV-ja Elokuvahahmot

Satuinpa katsomaan videon jossa Doug Walker listasi 10 omaa suosikki TV-ja elokuvahahmonsa, ja ajatus jäi pyörimään päähän ja kasasin itsekkin samassa hengessä listan. Tässä on siis minun Top10 lempi tv-sarja ja elokuvahahmoani järjestyksessä.

10. Tony Stark (Iron Man-elokuvasarja)
 Aluksi ajattelin jättää hahmot jotka ovat esiintyneet sarjakuvissa alunperin pois listalta, mutta tajusin että en pidä sarjakuvien Rautamiehestä puoliksikaan yhtä paljon kun pidän Robert Downey Jr. näyttelemästä Tony Starkista. Se vain on loistava. Ensimmäinen Iron Man-elokuva varsinkin takoo tämän perille. Elokuvasta vain hyvin pieni osa vietetään puvun sisällä tai taisteluissa- mikä on hyvää vaihtelua hyvin toimintamättö-pohjaisille supersankarileffoille. Tony on hauskaa seurattavaa, mutta voi muuttaa huumoripuolensa salamannopeasti vakavaksi, ja pian taas vaihtaa ulkoista habitustaan. Iron Man 2 ja Iron Man 3- elokuvien ainoat hyvä puolet ovatkin juuri Downeyn uskomattomat suoritukset, kuinka itsevarma ja ylpeä mies muuttuu näiden elokuvien aikana nöyräksi. Joissakin elokuvien kohtauksissa näyttää siltä että Tony ei edes haluaisi olla supersankari- se on velvollisuus hänelle silti, ja Avengers-elokuvassa tämä näkyy vahvasti erään ystävänä kuoltua. Se kohtaus on varmasti paras mitä Tony Starkilta löytyy. Kuolemanpelko, ystävän menetys ja yritys pitää hänelle ominaista rentouden ilmapiiriä yllä, mutta epäonnistuen siinä. Rautamies on supersankari, mutta ilman Tony Starkia, se on vain kasa rautaa.
"Truth is, I am Iron Man."


9. Amon (Legend of Korra-tv sarja)
Ainoa oikea rikollinen tällä listalla. Amon (äänenään mahtava Steve Blum) Legend of Korra-animaatiosarjan ensimmäisen kauden pääpaha. Republic Cityssä nousseen anti-bender kampanjan päähahmo, tämä naamioitu mies on pelkkää karismaa. Vaikka Amon on pelottava taistelija ja kyvyiltään uskomaton, mutta Amonista pitää hänen charminsa takia. Hän kiihottaa kansanjoukkoja nousemaan bendereiden ylivaltaa vastaan rauhallisella ja matalalla äänellä, tarjoten kuitenkin vastapuolelle mahdollisuuden puhua myös. Amon on poliittinen mahtitekijä samalla kun hän on yksi Legend of Korran maailman vaarallisimmista miehistä. Ja kuten parhailla puheiden pitäjillä, hän osuu todella usein asian kantaan. Benderit OVAT syyllisiä jokaiseen suursotaan jota maailma on nähnyt, ja poistamalla elementtejä tahdollaan muokkaavat pois maailmasta toisi oikean tasapainon ja oikeuden maailmaan. Avatar: the Last Airbender tv-sarjan (jonka tarinan jatkaja Legend of Korra on) katsoneena tämä näkemys tuntuu välillä pelottavan fiksulta. Bendereillä ON voima alistaa kaikki normaalit ihmiset, benderit hallitsevatkin maailmaa Avatarin tapahtumien aikaan. Ja kun aika vielä paljastaa Amonin taustan ja menneisyyden, on tämä naamioitu anarkisti vielä kiistanalaisempi hahmo.
"I am the Solution."


8. Sokka ja Toph Beifong (Avatar: The Last Airbender-tv sarja)
Sokka on huumorihahmo, komedinen kevenne ja vakavasti otettava hahmo sarjassa Avatar: The Last Airbender. Äänenään Jack DeSena, Sokka ja hänen siskonsa Katara ovat yhdessä avatar Aangin sekä Toph Beifongin kanssa sarjan primääriset protagonistit. Sokka on klassinen "butt monkey". Hän joutuu koko ajan ongelmiin, slapstick-huumorin kohteeksi ja jakaa vitsejä ympäriinsä. Mutta tämä ei ole hänen ainoa puolensa, sillä kuten monilla vitsiniekoilla, hänkin peittelee jotain alla- nimittäin painetta olla oman heimonsa viimeinen soturi. Sokkan isän lähdettyä sotaan ja kadottua jäi tään velvollisuudeksi olla heimon suojelija ja soturi.
Sokka on myöskin hyvä taistelija. Sarjan alussa hän lähinnä heitteli bumerangiaan ohitse, mutta kuten kaikki jotka epäonnistuvat tarpeeksi kauan, Sokkakin onnistuu kasvamaan taidoissaan. Sokalla ei ole bender-kykyjä kuten muilla ryhmässä, ja niinpä hän joutuu käyttämään kaikkia omia taitojaan vastaamaan yli-inhimillisiä kykyjä mitä muilla on. Sokka on myös taktikko ja loistava strategi ja johtajaluonne.  Jakso missä Sokka jätti ryhmän hetkeksi, eivät muut saaneet mitään aikaiseksi ja heidän elämänsä oli tylsää on jäänyt vahvasti mieleen. Sokka tarjoaa huumoria, mutta hän on myös dynaaminen johtajaluonne.
Toph Beifong pääsi tasoihin Sokkan kanssa.Äänenään Jessie Flower, Toph on samasta sarjasta oleva earthbender, joka opettaa Aangille kyseistä taitoa. Toph on 12-vuotias tyttö ja sinä et halua ryppyillä hänelle. Toph on kovis- hän ei peseydy, hänelle ei ole käytöstapoja nimeksikään ja hänen ratkaisunsa moniin ongelmiin on väkivalta. Toph on myöskin sokea. Nämä yhdistelmät tekevät Tophista erittäin viihdyttävän hahmon, joka vaikuttaa katsojakunnan eri osiin voimakkaasti. Toph on kovis ja pärjää yksin mutta ei halua olla yksin. Hänellä on joitakin kohtauksia, jossa hänkin kaikessa mahtavuudessaan on avuton, ja silloin on täysin erillainen Toph paikalla. Tophin ja Sokkan väliset kohtaukset tekevät tästä parivaljakosta juurikin niin mahtavan, että saivat listallani jaetun sijan.
"Giant mushroom cloud! Maybe it's friendly!"
"ALL HAIL MELON LORD"



7. Tim Bisley (Spaced-tv sarja)
Tim Bisley (näyttelijänä Simon Pegg) on hahmo, johon minulla oli helppo samaistua. Tim on sarjakuvakaupassa työskentelevä laiskuri joka asuu vuokra-asunnossa Daisy Steiner-nimisen toimittajanalun kanssa esittäen pariskuntaa vuokraemännälle, joka ei muuten olisi vuokrannut asuntoa heille. Spaced on jokseenkin surrealistinen tv-sarja josta puuttuu kaikki normaalit narratiivit. Toki sen kantava osa on Timin ja Daisyn välinen suhde, mutta silti. Tim on harras Star Wars-fani, sarjakuvapiirtäjä, videopeli-harrastaja ja Whedon-fani. Tim viettää päivät pelaillen konsolipelejä, piirtäen tai sarjakuvakaupassa työskennellen ja avoimesti vihaten Star Warsin prequel-leffoja. Timin paras ystävä Mike (Nick Frost, tottakai) on aina mukana, ja he kohottavat harvoin (jos koskaan) ääntä toisilleen- he ovat parhaat kaverit vaikka ovatkin hyvin erillaisia omissa outouksissaan. Tim on hahmo johonka olen samaistunut enemmän kuin lähes kehenkään muuhun. Hän lähestyy monia tilanteita samalla asenteella kuin minä ja omaa yhtä vahvan kiinnostustason maailman tapahtumiin.. Hänellä on ystäviä jotka ovat kaikki erilaisia, ja viettävät aikaa yhdessä luultavasti Timin ansiosta. Vaikka Tim tekee virheitä, on välillä todella töykeä ja ilkeäkin, hän aina palaa takaisin jollakin tavalla-hän tajuaa virheensä ja osaa pyytää anteeksi. Hän on positiivinen ja realistinen kuvaus "nörtistä", mitä nykypäivän tv-sarjat kuten Big Bang Theory yrittävät saavuttaa, mutta jäävät mestarin varjoon ja pahasti. Tim on paras geek-hahmo jota on koskaan ollut tv-ruudulla, nyt tai luultavasti koskaan.
"You are so blind! You so do not understand! You weren't there at the beginning! You don't know how good it was, how important! This is it for you! This jumped-up firework display of a toy advert! People like you make me sick! What's wrong with you? Now, I don't care if you've saved up all your 50p's, take your pocket money and get out!" -aiheena Jar Jar Binks



6. Doc Brown (Back to the Future-elokuvasarja)
Ahh, Doctor Emmet Brown. Näyttelijänään mahtava Christopher Lloyd, Doc Brown on aikakone-Deloreanin keksijä Back to the Future-elokuvissa. Doc Brown on Marty McFlyn kanssa elokuvian protagonistit, ja vaikka Marty on hieno hahmo, olen aina pitänyt Doc Brownista enemmän. Hänen tukkansa, vaatteensa ja Lloydin over-the-top näyttelijätyö ovat ensimmäisestä hetkestä lähtien polttaneet muiston mieleeni. Hän on hauska, hän on vaikuttava ja ennen kaikkea, hän on viisas. "If you put your mind on it, you can accomplish anything"- on hyvä viisaus nuorelle katselijalle joka halusi olla vähän kaikkea. Brown ei anna periksi, ja yrittää niin kauan kuin onnistuu. Vaikka hän alunperin on innoissaan aikakoneen antamista mahdollisuuksista, hän elokuvien aikana tajuaa aikamatkustuksen mahdollisuudet hyvässä ja pahassa, ja kuinka pienetkin asiat voivat vaikuttaa merkittävästi. Hän on nuoruuden ja lapsuuden intoa pakattuna vanhan miehen viisauden ja kokemuksen kanssa-hahmo, jonka kaltaisia näkee aivan liian harvoin nykyajan elokuvissa. Doc Brown löytää myös vanhalla iällä rakkauden elämäänsä-vuodesta 1885, mutta silti. Doc Brown on puhdasta elämänvoimaa, ja osoittaa että kaikki on mahdollista.
"Great Scott!"


5. Han Solo ja Indiana Jones (Star Wars/Indiana Jones-elokuvsarjat)
Okei, ehkä huijausta laittaa taas kaksi samaan, mutta hear me out. Harrison Fordin hahmot ovat molemmat minulle se seikkailijan arkkityyppi. He menevät minne muut eivät uskalla, ja pääsevät mistä tahansa kiperästä tilanteesta pois. Han Solo on rikollisempi versio, joka ei alun perin halua olla missään tekemisissä Kapinaliiton ja Keisarikunnan sodassa, mutta kasvaa elokuvien aikana Kapinaliiton merkittäväksi jäseneksi ja muuttuu elokuvien aikana muistuttaamaan enemmän Indiana Jonesisa. Indiana Jones on arkeologi-seikkailija joka matkustaa vaarallisiin paikkoihin ympäri maailmaa pelastamaan artefakteja ja ihmeitä niin natseilta kuin kultisteilta. Indiana Jones on rohkeuden perikuva joka kuitenkin pelkää moniakin asioita-perheenjäsentensä menetyksiä ja käärmeitä ainakin. Oikeaa rohkeutta on siltikin painaa eteenpäin, peloista huolimatta saadakseen asiat taas järjestykseen. Indiana Jones ja Han Solo ovat Seikkailijoita isolla S:llä ja lapsuuteni sankarit.
"I have a bad feeling about this."



4. Malcolm "Mal" Reynolds (Firefly-tv sarja)
Firefly on minun mielestäni paras tv-sarja mitä on koskaan näytetty. Sen päähenkilö Kapteeni Malcolm Reynolds (näyttelijänä Nathan Fillion) on sotaveteraani, joka sodan hävinneenä osapuolena siirtyi kipparoimaan avaruusalusta rahdin kuljettamiseen. Oikea syy tähän oli kuitenkin se, että Malcolm ei halunnut elää voittajiensa armon alla, vaan lentää vapaana avaruudessa, ilman Liittouman lakeja ja määräyksiä. Salakuljettaja, varas, rahtikuski-Mal tekee mitä tahansa pysyäkseen Serenity-aluksellansa ja pysyäkseen lentämässä. Mal voi olla julma, ahne ja öykkärimäinen, mutta hyvin pian sarjan alettua näkyy mikä on hänelle tärkeintä- Serenityn miehistö. Hän ei anna kenenkään uhkailla heitä, ja ei anna armoa niille jotka käyvät heidän kimppuunsa-vaikka hän ei sitä ulospäin aina näytäkkään. Lopulta Malin omatunto voittaa aina. Vaikka Mal pitää yllä kovaa, moraalittoman rikollisen ilmapiiriä on hän sisimmissään kuitenkin oikeudentajuinen, ja osaa nöyrtyä tarpeen tullen jopa Liittouman edessä jos se tarkoittaa miehistön selviämistä. Hän joutuu kaksinkamppailuihin, kidutettavaksi ja  nöyryytetyksi-mutta jos sillä tavalla saadaan homma hoidettua, hän tekee sen. Mal on lainsuojaton, mutta se ei tarkoita etteikö hänellä olisi kunniaa senkin edestä.
"I aim to Misbehave"

3. Tyrion "Peikko" Lannister (Game of Thrones-tv sarja)
Vaikka tutustuinkin Tyrioniin alunperin kirjojen parissa, pidän silti tv-sarjan versiosta enemmän, osittain Peter Dinklagen näyttelijätyön vuoksi. Tyrion on selviytymisen ja pärjäämisen arkkityyppi. Syntynyt kääpiöksi maailmassa, jolloin tuo kohtalo ei ole suotuisa millään tavalla, Tyrion nousee kuitenkin maineeseen ja asemaan omien taitojensa avulla. Hän on älykäs, taktinen ja hurmaava, ja sen sijaan että hänen kokonsa olisi hänen heikkoutensa, on hän tehnyt siitä kilven ja täysin eliminoinut mahdollisuudet pilkata häntä sen kautta. Vaikka Tyrion onkin antagonistisen Lannister-perheen jäsen ja täysin lojaali perheellensä, on hän kuitenkin hyvä sisimissään. Hän puolustaa Sansa Starkkia siskonpojaltansa Kuningas Joffreylta ja auttaa rampaa Brania ratsastamaan. Mutta hän ei ole aina armomielinen. Hän karkottaa, vangitsee ja tappaa ihmiset joihin hän ei luota, lyö siskonpoikaansa (impslap! hehhe) ja on luotu poliittisen juonittelun maailmaan. Asiaa ei auta yhtään se, että ainoa paikka mistä hän löytää jonkilaista läheisyyden tunnetta on huorat. Hänen perheensä (veljeä lukuunottamatta) vihaa häntä koska Äiti-Lannister kuoli Tyrionin synnytykseen. Tyrion kestää lähes loputonta kiusaa ja vähättelyä, ja saavuttaakin välillä huipun ollessa Kunkaan Koura, mutta lopulta hän vajoaa taas hovin pohjalle. Kun hänelle tarjotaan vaihtoehtoa poistua, elää onnellisena rakkautensa kanssa, hän ei valitse sitä. Miksi? Vaikka häntä kuinka potkitaan päähän ja vihataan, hän silti pitää poliittisesta valtapelistä-hän on hyvä siinä ja hän tykkää siitä. Tyrion on kasvanut rooliinsa manipuloijana ja juonittelijana että ei kykene enään olemaan muuta. Tyrion Lannister on esimerkki siitä, kuinka ketään ei pidä aliarvioida ja kaikki on mahdollista, jos on tarpeeksi ovela.
"Turns out, far too much has been written about great men and not nearly enough about morons. Doesn't seem right."

2. Dr. Gregory House (House-tv sarja)
 House on näyttelijä Hugh Laurien tunnetuin ja paras rooli. House on eksentrinen lääkäri, joka ei halua katsoa potilaita ihmisinä vaan tapauksina. Hän on lääkäreiden Sherlock Holmes. Loistava diagnostikko, joka kärsii vakavasta jalkavammasta jota hän hoitaa vicodin-kipulääkeaddiktiolla ja olemalla ilkeä, päätäänaukova mäntti. Mutta hän on loistava lääkäri, vaikka valitseekin tapauksensa oireiden mielenkiinnon mukaan. House on uskomattoman hauskaa seurattavaa, joka voi muuttua jakson aikana hauskasta kujeilijasta huutavaksi ja pelottavaksi addiktiksi. Vaikka House-tv sarja seuraa samaa kaavaa lähes koko ajan, on House kuitenkin kausi kauden jälkeen hieman erillainen. Hän pääsee eroon addiktiostaan, mutta palaa siihen. Hän palaa yhteen Lisa Cuddyn kanssa, mutta eroaa lopulta. Kuten Holmes, muut eivät ymmärrä aina hänen maailmankatsomustaan ja tämä on johtanut moniinkin ongelmiin sarjan aikana. House on erillaisuuden ja mukautumiskyvyn puutteen perikuva, joka katkeaa ennen kun taipuu. House on esimerkki siitä kuinka omasta erillaisuudesta ei tarvitse luopua, mutta sen täydellinen omaksuminen voi johtaa pahoihin ongelmiin. Hän jakaa saman piirteen listani ykkösen kanssa-hän ei halua satuttaa ketään, mutta ei anna minkään pysäyttää häntä saadakseen kaiken kuntoon. Sen kaltaisia hahmoja tarvitaan enemmän esikuviksi.
"I worship Santa. Or is it Satan? I always mix them up. "


1. The Doctor (Doctor Who-tv sarjasta)
Kyllä, tämä on lempi tv/elokuvahahmoni. Tohtori on pitkäaikainen televisiohahmo, jota on vuosien varrella näytellyt nyt 12 näyttelijää, ja kolmastoista on tulossa. Tohtori on muinaisen Time Lords-rodun edustaja ja aikamatkustaja, joka seikkailee ympäri galaksia eri ajassa Tardis-aikakoneella joka näyttää brittien poliisi-puhelinkopilta. Mutta Tohtori on harvoin yksin, ja hänen mukanaan kulkee usein joku tavallinen ihminen, tuomassa humaaninpaa näkemystä tämän seikkailuihin. Tohtori taistelee myös ajan ja avaruuksien pahoja voimia vastaan, kuten Dalek-avaruusolentoja ja Cyberman-kyborgeja vastaan. Mutta tämä sankari ei kanna asetta, vaan äänimeisseliä, jolla voi avata ovia, korjata rikkoutuneita ja tutkia outoja objekteja. Tohtorilla on myöskin nykyisillä kausilla synkkä menneisyys,  sillä suuressa Aikasodassa hän tuomitsi oman kansansa ja Dalekit tuhoon pelastaakseen maailmaan. Tohtori on mahtava. Hän ei ratkaise ongelmia väkivallalla, inhoaa aseita ja on aina etsimässä ratkaisua joka auttaa kaikkia. Täysin ennakkoluuloton, hyväksyvä ja aina valmis auttamaan. Mutta Tohtori ei silti ole missään nimessä avuton, voi hyä luoja ei. Viimeinen asia maailmassa mitä haluat, on tehdä Tohtori vihaiseksi.
Kun hahmosta on näin monta inkarnaatiota, on hahmo joka näyttelijän käsissä erillainen ja jokaisella Whovianilla lempitohtori,enkä ole poikkeus. Minun lempitohtorini on Christopher Ecclestonin näyttelemä Tohtori eli 9.tohtori. Lempijaksoni ovat tuolta ajalta, ja visuaalisuus joka hahmosta huokuu yhdistettynä Tohtorin leikkisään luonteeseen luo hyvä kontrastin ja Ecclestonin aksentti sopii hyvin kuvaan. (Lots of places have north!) Tohtori on hyvä esikuva kaikille-Steven Moffat tietää sen:
"When they made this particular hero, they didn’t give him a gun, they gave him a screwdriver to fix things. They didn’t give him a tank or a warship or an x-wing fighter, they gave him a call box from which you can call for help. And the didn’t give him a superpower or pointy ears or a heat ray, they gave him an extra heart. They gave him two hearts. And that’s an extraordinary thing; there will never come a time when we don’t need a hero like the doctor."

"Fantastic!"


Tohtori on paras asia mitä on tapahtunut televisiolle ja elokuvalle koskaan, ja se on paljon se.

Nämä ovat minun top10 parasta tv-ja elokuvahahmoa! Näiden hahmojen tullessa televisioruudulle on maailmassa kaikki oikein, ja ulkopuoliset häiritsijät katoavat täysin mielestäni. Mitkä ovat sinun lempihahmosi?

Atte



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti