Tätä varten on hienoa, että on olemassa digitaalisia sarjakuvia. Vaikka olen yhä albumeiden ja lehtien suosija, on hyvä että voin hankkia ja lukea sellaisia sarjakuvia joita ei vielä tai enään saa normaalisti. Hinta ei myöskään ole huono, yksittäisten lehtien hintojen pyöriessä 1-5 e välillä, ja kokonaiset albumut halvimmillaan 10 e. Comixology on mainio nettikauppa, ja valikoima on loistava. Amazon.com taannoin osti kyseisen firman, ja paniikkihan siitä levisi.
Nyt, kun kerran olen siirtynyt harrastuksessani digitaaliseen puoleen, päätin napata uusimpia numeroita parista sarjasta. Siispä nämä luettuani päätin tehdä pienet arviot näistä neljästä kerrassaan mainiosta digitaalisesta pikku ihmeestä, sekä kaupan päälle esittely yhdestä positiivisimmasta yllätyksestä sarjakuvien puolella.
Ant-Man #1 (2015-)
Muurahaismiehen suunnatessa tänä vuonna valkokankaalle nimikkoelokuvassaan Ant-Man (17.7) pisti Marvel pihalle myöskin uuden lehden kutistuvan sankarin seikkailuista. Vaikka Hank Pym onkin alkuperäinen Muurahaismies, uuden lehden (ja elokuvan) päähenkilö on nykyinen Muurahaismies Scott Lang. Ennen murtovaras, nykyään supersankari, Scott on ansainnut monta kerta tittelinsä Muurahaismiehen perillisenä.
Tekijöinään Nick Spencer ja Ramon Rosanas, uusi lehti seuraa elämän muutoskohtaa Scottin elämässä. Työnhaussa oleva Scott koittaa saada töitä Stark-yhtiöistä turvallisuuspäällikkönä, mutta Tony Stark ei taivo helpolla. Tämän täytyy todistaa olevansa työn arvoinen, sillä kilpailu paikasta on kova. Perheellisen miehen elämä työttömänä ei ole helppoa, mutta tytär Cassie jaksaa uskoa isäänsä. Kokeen koittaessa on Langin valittava voiko hän jatkaa rehellisellä työllä menestyäksensä, vai palattava juurilleen rikollisena?
Uusi Ant-Man on ehdottomasti yksiä parhaimpia sarjakuvia joita olen lukenut. Yksittäisenä tarinana se on loistava, ja jatkoa odotan innolla. Alussa selvitetään sulavasti ja järkevästi Scott Langin historia niille jotka eivät sitä tiedä, eikä se tunnu pakotetulta. Scott on hauska ja persoonallinen hahmo, joka tekee koviakin valintoja perheensä vuoksi. Vaikka supersankarina oleminen on Scottille tärkeää, haluaa hän silti olla osa tyttärensä elämää. Scottin tilanne muistuttaa Hämähäkkimiehen elämää moneltakin taholta, mutta Scottin valinnat ovat järkevämpiä kuin Peterin: Scott elää valintojensa kanssa eikä valita koko ajan. Scott on yksinkertaisesti aikuisempi hahmo.
Tarinan lisäksi taide on erittäin sujuvaa ja tilanteeseen sopivaa. Rosanas käyttää perspektiivejä hyvin ottaen siis kaiken irti kutistumisesta ja sen tarjoamista näkökulmista. Rosanas myöskin tekee kunniaa monille hahmoille jotka tekevät cameon lehdessä, kuten Nuorten Kostajien Prodigy, Runaways-ryhmän Victo Mancha ja Superior foes of Spidermanin uusi Kuoriainen. Kaiken kaikkiaan Ant-Man #1 on erittäin hyvä lehti ja mainio alku uudelle sarjalle, jota tulen seuraamaan mielenkiinnolla.
Dungeons & Dragons: Legends of Baldur's Gate #1: Tyranny of Dragons
Asiasta tuntemattomille, Baldur's Gate on Biowaren tietokoneroolipeli joka ilmestyi 1998. Baldur's Gate sarjan ensimmäinen peli ja sitä pidetään yhä nykyään yhtenä parhaimmista videoroolipeleistä mitä on tehty, ja esikuvana mm. Biowaren Dragon Age-sarjalle. Baldur's Gate tapahtuu nimensä mukaisesti Baldurin Portin, fantasiamaailma Faerunin merkittävimmän kaupungin, ympäristössä jossa seikkailija kerää ympärilleen seikkailijaryhmän, jonka kanssa selvittää alueen salaisuuksia. Yksi näistä hahmoista oli MINSC. Samooja Minsc ja tämän lemmikki ja taistelutoveri Boo-hamsteri olivat pelisarjan elävä legenda, jonka kaikki peliä pelanneet muistavat ikuisesti. Ja nyt hän on palannut IDW:n uusimmassa julkaisussa Dungeons & Dragons: Legends of Baldur's Gate #1: Tyranny of Dragons. Kiva nimihirviö.
Kirjoittajana Jim Zub ja taiteilijoina Max Dunbar, nimihirviö-sarjis alkaa öisen takaa-ajon ollessa käynnissä. Haltianainen pakenee kahdelta kiviseltä gargoyli-hirviöltä, yrittäen eksyttää niitä ja taistellessa vastaan epätoivoisesti. Lopulta pedot ajavat hänet torille, suuren sankarin patsaan luokse. Mutta hänet pelastaa sankari, jonka sydän on puhdasta kultaa, ja aivot kovaa lyijyä.
Ja muun tiedon jakaminen olisi täydellistä ilon pilaamista. Tyranny of Dragons on hulvaton. Pelin pelanneet kuulevat Minscin vuorosanoista Jim Cummingsin äänen, mikä oli erittäin positiivinen yllätys. Vielä nimetön mysteerihaltia on mielenkiintoinen idea: Hahmon nimeä ei tiedetä, eikä lukija myöskään tiedä miksi gargoylit olivat hänen perässään. Jos haluat tietää miten hän päätyi tähän tilanteeseen, tätyy sinun ostaa seuraava lehti. Mikä ei ole huono asia, sillä lehti itsessään loppuu tehokkaaseen cliffhangeriin.
Max Dunbarin taide sopii erittäin hyvin D&D:n maailmaan- näyttää realistiselta, mutta pitää fantasiamaailmaan sopivan tunnelman ja eskapistisen tunnelman kasassa tehokkaasti. Hahmodesign on tyylikästä ja taistelukohtaukset eivät tunnu tönköiltä- kaikki piirtäjät eivät ole onnistuneet tässä aiva yhtä hyvin, mutta Dunbarilla ei tätä ongelmaa ole. Tyranny of Dragons #1 on erittäin mainio seikkailusarjakuva, joka sopii Baldur's Gaten kanssa kasvaneille, mutta sopii myös kaikille muille kunnon fantasiaseikkailujen ystäville.
Rat Queens Special: Braga #1
Rat Queens ansaitsisi oman blogikirjoituksen kokonaisuutena, sillä se on yksiä parhaimpia fantasiaseikkailu-sarjiksia mitä on tehty: Kurtis Wieben ja Roc Upchurchin Rat Queens ottaaa hieman kieromman ja mustalla huumorilla maustetun näkökulman perinteiseen roolipeleissä nähtävään seikkailijaporukka-ideaan, tuoden pöydälle vanhoja ideoita uudessa valossa. Buffy ja Tank Girl kohtaa Tolkienin-pilvessä. World of Warcraft kohtaa Tumblrin. Rat Queens on mahtava. Ja Rat Queens Special: Braga #1 on myöskin sitä, kertoen Bragan, transseksuaalin örkkibarbaarin tarinan.
Hieman taustaa: Rat Queens kertoo seikkailijaryhmä Rat Queensin edesottamuksista: Violet- hipsterikääpiö, Hannah-rockabillyhaltia, Dee- ateistipapitar ja Betty-hippih
Suuren örkkiheimon kohtalo on vaakalaudalla viimeisimmän sotakamppanjan päättyessä voittoon, kiitos Broogin, örkkikuninkaan pojan. Vanha johtaja haluaisi antaa vallan perilliselleen ja vanhimmalle pojallensa-Broogille. Broog ei kuitenkaan ole valmis johtajaksi, saatikka sellaiseksi johtajaksi miksi hänen isänsä haluaisi hänen olevan ja suunnittelee lähtevänsä pois. Mutta isällä ja valtaa hamuavalla veljellä on muita suunnitelmia.
Lukijalle tuli kieltämättä yllätyksenä että Braga oli ennen mies, Broog. Ei vaadi mitään ruudinkeksijää tajutakseen tämän faktan, vaikka se varmistuukin vasta sarjakuvan loppupuolella. Transseksuaalisuutta ei kuitenkaan käytetä sokkiarvon välittäjänä, vaan se esitetään sulavasti, sen ollessa kantava osa tarinaa mutta ilman että se on esillä koko ajan. Tarina on muutenkin erittäin mainio, ja sitoutuu hyvin Rat Queensissa esiintyneen Bragan elämään.
Kuvittaja-vieras Tess Fowler tekee hyvää työtä ja pitää edeltävän sarjakuvan tyylin mutta tuoden oman säväyksensä. Kuten Rat Queensissa normaalistikkin, taistelukohtaukset ovat näyttäviä mutta niillä ei täytetä kirjaa vaan tila käytetään fiksusti. Lehdeksi joka kertoo äärimmäisen väkivaltaisesta örkkibarbaarista, on se kuitenkin erittäin fiksusta ja aidontuntuisesta dialogista rakentuva tarina.
Star Wars #1
Aina mahtava Star Wars. Tämä vuosi on tämän franchisen faneille hieno: Uusi leffa, pari uutta lautapeliä sekä tämä: Disneyn ostettua Star Warsin oikeudet oli vain ajan kysymys koska se siirtäisi sarjakuvajulkaisun Dark Horselta omaan firmaansa- joitakin vuosia aikaisemmin Disney osti pienen firman nimeltä Marvel Comics, ja sille tämä työ siirtyi. Monet fanit eivät tästä olleet kovinkaan innoissaan- Dark Horse on tehnyt vuosia hyvää työtä laajentaen Star Warsin expanded universea (elokuvien ulkopuolinen kaanon). Star Wars-sarjisten juuret tosin ovat Marvelissa, tämän julkaistessa sitä 10 vuotta (1977-87).
Nyt uuden elokuvan vuonna, tuo Marvel pitkän odotuksen jälkeen Star Wars #1 markkinoille. Tekijöinään Jason Aaron ja John Cassaday, tarina alkaa klassisella Star Wars-rollilla ja kertoo, kuinka ensimmäisen Kuolontähden tuhouduttua Kapinaliitto kävi vastahyökkäykseen Keisarikuntaa vastaan, hyökäten sen tehtaille ja asevarastoihin. Kapinaliiton uuden ykkösryhmän- Han Solon, Prinsessa Leian, Chewbaccan ja tarinan sankarin Luke Skywalkerin- tehtävänä on sabotoida Keisarikunnan alustehdas. Mutta mikään ei tunnetusti mene niinkuin halutaan, kun pahin mahdollinen asia tapahtuu.
Tarinallisesti: Sarjakuva oli mahtava. Jason Aaronin dialogi on toimivaa ja muistuttaa elokuvien tapaa puhua asioista. Tarina alkoi sulavasti ja mukavan elokuvamaisesti. Mielestäni oli aika riskiteko ottaa vanhat ja klassiset hahmot päähenkilöiksi, mutta Aaron hallitsee hahmot hyvin eikä yli-tai alilyöntejä tapahdu. Lehden loppu rakennetaan hyvin, ja sai minut ainakin koukuttumaan ja haluamaan tietää mitä tapahtuu seuraavaksi.
Ongelmat alkavat kuitenkin taiteessa. John Cassaday on hyvä piirtäjä- hänen Uncanny Avengers-työnsä on todiste tästä. Mutta valitettavasti näyttelijöiden ulkonäön siirtäminen sarjakuvaan syö heistä sielun. Leian, Hanin ja Luken ilmeet ovat suuren osan ajasta hyvin... "duuuh", vaikka hahmot onkin tunnistettavissa. Mikä on sinänsä sääli, sillä Cassaday hallitsee hyvin realistisemman piirrustustavan ja hahmo-ja ruutusommittelu on loistavaa. Päähenkilöt kuitenkin näyttävät pökkelöiltä, joka on kova kompastuskivi. Toivon että Marvel vaihtaisi piirtäjää johonkin joka hallitsee ulkonäön siirtämisen sarjakuviin elokuvista, kuten tulevan Princess Leia #1 piirtäjä Terry Dodson (käsikirjoittajan Mark Waid=pakkohankinta), Daniel Acuna tai Tradd Moore.
Piirtäjäongelmista huolimatta Star Wars #1 on mainio sarjis, ja oli hienoa nähdä että Marvel käyttää tarinassa ykkösrivin kirjoittajia, ja odotan innolla ja mielenkiinnolla tulevia numeroita.
Siinä oli uutuudet! Seuraavaksi jotain hieman vähemmän tuoretta, mutta silti suositeltavaa lukemista:

Lumberjanes #1-#2
Lumberjanes on tarina tytöistä partioleirillä jossa on hirviöitä ja mysteerejä. Boom! Studios julkaisi joukon sarjakuvia Boom! Box-printillä, tarkoituksena tuoda markkinoille tekiöiden omia tarinoita ja hahmoja originaaleissa tarinoissa. Grace Ellis ja Noelle Stevenson loivat Lumberjanesin, jossa piirtäjänä ja hahmosuunnitelijana Brooke A. Allen. Tarkoituksena oli tuoda markkinoille naistekijöiden sarjakuvia ja näin tuoda luettavaa myös nuorille tytöillä. Tällainen voisi epäonnistua pahasti ja olla "vain tytöille", mutta ei Lumberjanes. Lumberjanes on kaiken ikäisille ja kaikille yleisestikkin sopiva sarjakuva. Scott Pilgrim kohtaa Gravity Fallsin.
Lumberjanes kertoo joukosta tyttöjä- Jo, April, Molly, Mal ja Ripley- jotka viettävät kesää partioleirillä- tässä sarjakuvassa nimetty Lumberjaneiksi. Mikään ei kuitenkaan ole hyvin, sillä metsä on täynnä mystisiä salaisuuksia ja hirviöitä, kuten demonikettuja ja joessa eläviä suunnattomia käärmeitä. Kaikilla näillä hirviöillä on kuitenkin yksi yhteinen tekijä- kolme silmää. On aika selvittää mikä on näiden hirviöiden alkuperä, hakata se ja jatkaa parasta kesäleiriä ikinä.
Lumberjanes iskee minulle samaan tapaan kuin Scott Pilgrim ja Doctor Horrible: Epätavallisia asioita tapahtuu mutta ne eivät ole tarinan pääasia: hahmot ovat. Kymmenien kettuhirviöiden ilmestyessä paikalle ottavat sankarit vain taisteluasennot eivätkä ala ihmettelemään: he toimivat. Dialogi on hauskaa ja sopii hyvin kaiken ikäisille: mitään ei selitetä kädestä pitäen mutta ei myöskään taivuta liialliseen filosofointiin tai turhaan kiroiluun. Kirjoittaja kunnioittaa lukijaa, eikä määrittele sitä kenelle sarjakuva kuuluu tai kenenkä sitä pitäisi lukea. Se on avoin ja mahtava.
Brooke A. Allenin piirrustustyyli sopii täydellisesti rentoon kirjoittamistyyliin. Yksinkertaista mutta taidokasta. Ihailen jokaista piirtäjää joka osaa piirtää ei-realistisella tyylillä hahmoja, jotka kuitenkin näyttävät ja tuntuvat realistisilta. Allen kuuluu tähän sakkiin. Hahmot ovat hyvin suunniteltu ja heidät erottaa toisistaan. Lumberjanes on sarjakuva, jota suosittelen jakamaan eteenpäin. Lapsille, aikuisille, nuorille, tytöille, pojille-kaikille.
Se siitä! Suosittelen tutustumaan Comixologyn sivuihin- halpa tapa tutustua moniin eri sarjakuviin, eivätkä nämä vie tilaa kotoa. Sieltä voi löytää monia mahtavia sarjis-aarteita: uusia ja vanhoja. Ensi kerralla taas Marvelia ja leffa-asiaa.
Atte T

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti