lauantai 12. syyskuuta 2015

Tracon 10- Against all odds

Kuten viimeksikin, tässä blogipostissa puhutaan tapahtumista. Coneissa käyminen on minulle ehdottomasti parasta ajanvietettä. Olen kuluttaja, ja materialisti. Keräilijänä haluan hankkia uuttaa tavaraa kokoelmiini- leluja, sarjakuvia, fanituotteita- kaikkea mikä sytyttää mielessäni innoituksen ja ilon tunteen. Ja conit ovat yleensä väärällään tätä tavaraa myynnissä. Mutta ei tavarat ole todellakaan ainoa syy miksi menen tapahtumiin. Ihmiset on pääsyy. On sitten kyseessä kunniavieras jonka haluan tavata tai vanhat "conikaverit" joita ei näe muualla kuin tapahtumissa, tuttujen ja tuntemattomien tapaaminen tapahtumissa on silti paras asia.

Tracon on tapahtumana mielenkiintoinen omalta osaltani. Ropecon on ohjelmaltaan ja fiilikseltään enemmän makuuni, Tampere Kuplii avoimempi ja rennompi rakenteeltaan ja Helsingin Sarjakuvafestarit ostoksien mekka. Tracon on kokoontumispaikka. Tracon on paikka jossa tapaan paljon tuttuja, ja tapaan sielä joka vuosi uusia ihmisiä ja saan uusia ystäviä. Tänä vuonna Traconin cosplay-puoli oli myöskin Suomen huippuluokkaa. Ja Tracon on tapahtuma jossa koen, että minun on myöskin pakko pukeutua joksikin- hyvässä mielessä, siis.

Tänä vuonna kaikki tuntui kuitenkin olevan minun Tracon-reissuani vastaan. Muutin juuri viikkoa ennen Traconia. Tämän takia rahatilanteeni ei ollut kummoinen, sillä opintotukeni tulisi vasta Tracon-aattona. Rahan tarvitsin cosplay-pukuni (Mandariini) kankaisiin ja muihin materiaaleihin. Lisäksi con-viikolla opiskeluni alkoi taas, tarkoittaen että aikani kuluisi Porissa. Tähän lisätään vielä että torstaina tulin kipeäksi, ja perjantaina sain kuulla diagnoosin- keuhkoputkentulehdus, silmätulehdus ja nielupääntulehdus. Perjantaina illalla kuumetta oli 39 astetta, ja lauantaiksi oltiin luvattu rankkaa sadetta. Mutta en voinut jäädä pois tässä kohtaa. Marvel Cosplay Finland kokoontuisi lauantaina ja paikalla pitäisi olla, ja sunnuntaina kuittaisin ilmaisen sisäänpääsyni pitämällä ohjelmani Menneen Tulevaisuuden Sarjakuvat. Perjantaina ahersimme puvun kasaan, ja vedin lääkeittä naamariin ja ajoissa nukkumaan. Aamulla samat pillerit poskeen ja menoksi.


Sairaudesta huolimatta ja kaikkien todennäköisyyksien ollessa minua vastaan, lauantai sujui kuin tanssi. Aamulla ottamani tropit piristivät minua ja pysyessäni koko päivän liikkeessä ja pienessä kiiressä unohdin olevani kipeä. Lauantaina suurin osa ajasta meni Marvel Cosplay Finlandin miitin kanssa ja Marvel-photoshootissa. Miitti meni hyvin, vaikka ei sielä oikeastaan mitään tehtykkään. Paikalle tuli kuitenkin huikea määrä kiinnostuneita- kaiken kaikkiaa 83 ihmistä! Tämä oli luku josta kehtasi olla ylpeä. Loppujen lopuksi kanssajärjestäjä Eric tökkäsi mikin käteeni, ja jotainhan siinä piti höpistä. Selkeästi tykkäsivät, sillä aplodit tuli. Loppuaika menikin sitten yleisessä sosialisoinnissa ja valokuvien ottamisessa. Varsinkin oli hieno kun kaverini Hilkka tuli paikalle upeassa Rautamies-puvussaan. Lopuksi otimme vielä paikalla olevien kanssa yhteiskuvan upean uuden bannerimme alla.



Tämän jälkeen valokuvaajamme vei meidät syrjempään jossa kuvasimme Marvel-porukan photoshootin. Paikalla oli väkeä ihan ookoosti, ei ihan niin paljon kuin toivoin mutta se mikä menetettiin lukumäärässä voitettiin vaihtelussa. Ensimmäinen kerta kun ryhmässä ei ollut kuin yksi Loki, 1 Kapteeni Amerikka ja ei yhtään Thoria, mutta sen sijaan Kapteeni Ihme, Hulk, Musta Mamba, 2099-Spider-Man ja KAKSI Rautamiestä. Värikäs porukkamme oli mainio, ja photoshoot sujui hyvin...kunnes sade alkoi, ja Loki karkasi pois paikalta.

Sunnuntaina sairaus vielä koetteli kehoani. Jouduin vielä saapumaan paikalle todella aikaiseen-ohjelmani alkaisi vasta 11, mutta kuskini halusi paikalle jo yhdeksäksi. Saavuttuani paikalle aikaiseen, kävelin aulan sohvan luokse ja rojahdin siihen kunnes kello lähenteli kymmentä. Menin katsomaan ohjelmapaikkani tilaa, ja sielä oli pyörimässä ohjelma Vaatteita Aikamatkustajille. Aihe kiinnosti, ja jäin seuraamaan. Ohjelma oli ammattimainen ja hyvä....mutta ei vastannut ohjelmakuvausta, tai ainakin oli hyvin löyhästi asiaan liittyvä. Käytännössä kyseessä oli esittely menneisyyden vaatteista ja muodista ja mistä ne pitää tehdä. Muuten en välittäisi pätkääkään onko luento kuinka osuva teemaan nähden, varsinkin kuin se oli hyvin tehty ja selkeä, mutta minulla oli lievästi oma lehmä ojassa. Aikaisemmin Traconin ohjelmapuoli vastasi negatiivisesti pyyntööni pitää ohjelmaa aiheesta joka ei sivua Traconin varsinaisia aiheita- aikamatkustusta, roolipelejä tai videopelejä. Lukuunottamatta sekalaisia tardiksen kuvia dioissa ja tökkivää aikamatkustus-dialogia ei tämä luento mielestäni myöskään vastannut tuota kuvausta. Jos olisin lisännyt alkuperäiseen ohjelmaani kuvia aikakoneesta, olisiko se kelvannut? Noh, sama se. Ohjelmani meni kuitenkin hyvin, joskin välillä tuntui että höpötin turhan nopeasti (vanha ongelma) ja kipeyteni takia ääneni oli huonona. Sain kuitenkin hyvää palautetta, joten ihan hyvä loppufiilis jäi. 



Muuten vietin aikaa paljon myyntipöytien alueella, jutellen tuttujen myyjien kanssa ja käyden lävitse myyntipöytien tarjontaa. Kävin katsomassa luento sankaruudesta, mutta koska luento oli tuttu entuudestaan lähdin hieman etukäteen. Sunnuntai oli ehdottomasti conin kohokohta- Studio Ghibli-pienokonsertti. Loistava esitys, jossa erittäin taitava pianisti soitti klassisia musiikkeja Ghiblin parhaimmista leffoista. Joka kerta on piano soi, oli yleisö varpaillaan ja jokainen esitys sai raikuvat aplodit. Omalla kohdalla muistan eritoten valssimaisen Merry-Go Around of Lifen (Liikkuva Linna) ja lumoavan ja taianomaisen Legend of Ashitakan (Prinsessa Mononoke). En yleensä jaksa jonottaa coneissa ohjelmiin, mutta tämä oli sen arvoista. 

Se siitä! Tracon meni hyvin, vaikka en ollutkaan ihan täydessä pelikunnossa. Mutta mukavien ihmisten ja piristävän ilmapiirin ansiosta jaksoin voimalla loppuun asti. Jos paremmat kuvat puvustani kiinnostavat, menkää cosplay-sivulleni täällä. Joka tapauksessa, palataan asiaan pian uusien asioiden äärellä!


Atte T 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti