Tällä kertaa isken hampaani kiinni aiheeseen joka on tehnyt tuloaan jo pidemmän aikaa. Sarjakuvista ja sarjakuvahahmoista on tullut puhuttua hyvin paljon tässä blogissa, mutta en ole sanonut vielä tätä suoraan: mitkä ovat omat suosikkini sarjakuvien muodossa? Mitä jaksan lukea uudestaan ja uudestaan väsymättä niihin koskaan? Nämä ovat tarinoita jotka voivat saada kylmänväreet pintaan tai jopa tipan nousemaan linssiin tai naurattamaan hersyvästi. Koitan parhaani mukaan olla pistämättä tähän kokonaisia sarjoja, sillä vaikka rakastankin Batmania ja Hämähäkkimiestä, niin pitkän julkaisuhistoriansa aikana heiltä on tullut myös paljon materiaalia josta en niin paljoa perusta. Poikkeuksia luvassa kuitenkin, sillä joistakin minisarjoista en vain osaa nimetä yksittäistapausta. Jätän myös pois nettisarjakuvat, ne ovat omassa kategoriassaan joskus tulevaisuudessa.
Pitemmittä puheitta, tässä minun Top 10 suosikkisarjakuvaani!
10. Marvels ( Kurt Busiek & Alex Ross 1994 )
"As I have learned since, I was not the first anomaly to exist...but on that day of my freedom in 1939, this world had it's first confrontation with the Fantastic." -Ihmissoihtu.
Marvels kertoo tarinan tavallisesta Phil Sheldonista, valokuvaajasta joka näki maailman muuttuvan vuosikymmenten aikana. Hän oli ennen II. maailmansotaa valmis menemään naimisiin ja aloittamaan uransa freelancer-kuvaajana. Sitten tulivat "Ihmeelliset". Namor, Ihmissoihtu, Kapteeni Amerikka. Ja näissä hän näki tulevaisuuden, ja koki velvollisuudeksensa kuvaamalla dokumentoida heidän matkansa. Sheldonin näkee Kostajien synnyn, mutantti-vihan alkamisen, Galaktuksen tulemisen ja sankarien palvonnan vaihtumisen vihaan. Sheldon elää Ihmeellisten maailmassa.
Marvels on kunnianosoitus Marvelin alkuajan sarjakuville, ja niille tarinoille jotka syntyivät näinä aikoina. On erittäin mielenkiintoista nähdä nämä tapahtumat "siviilin" näkökulmasta, ja mitenkä ne vaikuttavat ei-sankarien elämään. Sheldon on mielenkiintoinen hahmo seurata: hän on selkeästi obsessoitunut sankareista ja heidän kuvaamisestaan, mutta hänen työriippuvaisuutensa ei ikinä tee hänestä kuitenkaan epämiellyttävää. Hän välittää perheestään ja ystävistään. Hän ei myöskään ole täydellinen: hän näkee mutantit uhkana kuten monet muutkin, ja pitää Peter Parkeria inhottavana opportunistisena nilkkinä. Hahmojen reaktiot ja käytökset ovat hyvin luonnollisia, ja Alex Rossin upea taide tekee maailmasta uskottavan. Dokumenttimainen tarinankerronta toimii, ja saa sinut uskomaan Ihmeellisten maailmaan.
9. Kingdom Come ( Mark Waid & Alex Ross 1996)
"Your fault...you bastard. The world changed---but you wouldn't. So they chose me. They chose them man who would kill over the man who wouldn't...and now they're dead." -Magog.
Dystopinen tulevaisuus on täällä. "Hopea-ajan" sankarit kuten Teräsmies, Vihreä Lyhty ja Salama ovat lopettaneet tai kadonneet, ja heidän tilallaan on nykyajan synkät antisankarit. Nämä sankarit käyttävät tappavaa voimaa, sillä kansan yleinen konsensus oli että tämä olit tarvittava askel maailmanrauhaan. Nyt, maailma on täynnä "sankareita" ilman vihollisia, jotka ottavat yhteen keskenään. Pastori Norman McCay ei kykene antamaan lohtua seurakunnalleen, mutta kun taivaan lähettiläs Aave saapuu paikalle, tulee hänestä todistaja sankarien paluulle ja maailmanlopun alkamiselle.
Kingdom Come on kaunis ja eeppinen tarina jonka ilmestyskirjaan sidotut teemat yhdistettynä supersankareihin toimii loistavasti. Vanhojen sankarien paluu on tehty tyylillä, ja uudet "sankarit" ovat luovia ja värikkäitä. Marvelsin tapaan tavallinen henkilö toimii tarinan todistajana- tässä tapauksessa todistaja on Norman McCay, Norman on viisas, mutta vailla vastauksia ja Aave taasen on täynnä vain kysymyksiä. Tarinan hienoimpia hetkiä on alussa, kun vanhojen sankarien palattua toivo palaa hetkeksi Normanin sydämeen, mutta samalla hetkellä hän näkee tämän olevan maailmanlopun ensimmäinen askel. Tarina vie mukanaan käänteiden ja hahmokasvun kautta uskomattomaan lopputulokseen, ja Alex Ross tarjoaa upeaa kuvitusta joka tekee tästä kaikesta vielä eeppisempää.
8. Scott Pilgrim ( Bryan Lee O'Malley 2004)
"Scott, if your life had a face, I would punch it. I would punch your life to the face." -Kim Pine
Scott Pilgrim on släkkeri, joka soittaa bändissä (Sex-Bob-Omb), pummii kavereilta elääkseen ja on jokseenkin tyytyväinen. Sitten kuvioihin tulee Ramona V. Flowers, Amerikkalainen lähettininja joka käyttää Scottin unia oikotienä. Voidakseen deittailla Ramonaa, täytyy hänen voittaa tämän seitsemän pahaa exää- ja hankkia elämä.
Scott Pilgrim on rentoutumissarjis parhaimmasta päästä. Loistava ja omintakeinen huumori on kirjan vahvin voimavara, joskin se osaa yllättää vakavammillakin aiheilla. Tarinan keskiössä on tietysti Scottin ja Ramonan suhde sekä tämän taistelut eksiä vastaan. Dialogi on luonnollista mutta silti hauskaa- realismi ja huumori kulkevat käsi kädessä täydentäen toisiaan tarinassa. Sivuhahmogalleria on aivan lostava: henkilökohtaisiin suosikkeihin kuuluu Scottin kämppäkaveri Wallace Wells jonka loistavat huomautukset ja sarkastinen maailmankatsomus tuo paljon moniin keskusteluihin ja Kim Pine, maailman kyynisin rumpali. Scott Pilgrim on hauska seikkailu jonka hahmogalleria on rikas, huumori mahtavaa ja toiminta viihdyttävää. Se elää siinä samassa mielentilassa jossa meistä moni elää nuoruuden ja aikuisuuden välissä. Elokuva oli hyvä, mutta alkuperäistä sarjista se ei voita.
7. Perkeros ( JP Ahonen & KP Alare, 2013)
"Luonnonlait, ne ovat pelkkää musiikkia. Koko universumi on vain äänten värähtelyä." -Kervinen
Perkeros on tarina musiikista. Akselilla on bändi- avantgarde-metallia soittava Perkeros- ja hänen elämänsä on pyhitetty sen soundin täydellistämiseen. Mutta hänen perfektionisminsa törmää muihin muusikkoihin, ja parisuhteetkin menevät siinä pitkin seiniä. Bändijäsenet Lilja, Kervinen, karhu ja uusi tulokas Aydin ovat menossa mukana kun aika näyttää mihin Perkeros pystyy- mutta onko musiikin takana jotain muuta, jotain kauniimpaa tai kauheampaa?
Perkeros on paras suomalainen sarjakuva jonka olen koskaan lukenut. Monet tuntevat JP Ahosen työstään loistavan Villimpi Pohjola-sarjakuvan takaa, ja hän tuo ykkösmateriaalinsa tähän taideteokseen. Kuvitus on upeaa, kielenkäyttö realistista ja hyvä luoja, musiikin kuvitus! Lukiessa musiikin tuntee, se on visuaalinen efekti joka tuntuu hyppäävän sivuilta. Tarinassa on myöskin loistava twisti, joka yllätti minut ainakin täydellisesti- sarjiksen viimeinen osuus on dramaattisesti erillainen verrattuna alku-ja keskiosaan, ja toimii aivan luokattoman hyvin. Perkeros on mahtava, lukekaa
6. Batman: Long Halloween ( Jeph Loeb & Tim Sale, 1996)
"Two shots to the head. If you ask me, it couldn't have happened to a nicer guy." - Harvey Dent
Gotham Cityä hallitsee järjestäytynyt rikollisuus. Falconen rikollisperhe harrastaa liiketoimintaa ilman esteitä. Jopa Batman on yksin voimaton. Yhdessä Kapteeni Gordonin ja uuden yleisen syyttäjän Harvey Dentin kanssa Batman vannoo pysäyttävänsä heidät. Mutta samaan aikaan iskee sarjamurhaaja Falconen sukuun. Sarjamurhaaja iskee aina eri pyhäpäivinä, ja aiheuttaa lisää kaaosta kaupunkiin. Kuka tappaa gangstereita? Kilpaileva suku? Arkhamin hullu asukas? Aika alkaa käydä vähiin, ja pyhät ovat tulossa...
Long Halloween on toiseksi paras Batman-tarina jonka olen ikinä lukenut. Se on hatunnosto noir-tarinoille: Gotham on kaupunki jossa synkät varjot ovat pitkiä, korruptio ja paheet ovat jokaisen kulman takana ja pukumiehet hallitsevat kaupunkia suljettujen ovien takana. Taustavaikuttajana näkyy varsinkin Fritz Langin elokuvat kuten M- Kaupunki Etsii Murhaajaa. Long Halloween on upeasti kuvitettu ja kerrottu murhamysteeri, joka pitää otteessaan ja näyttää jälleen, miksi Batman ei ole ainoastaan hyvä supersankari, vaan myöskin yksiä fiktion parhaimpia hahmoja.
5. Roope Ankan Elämä ja Teot osa 1. ( Don Rosa, 1994)
"Aikoinaan hänellä oli kaikkea. Enää hänellä on vain rahaa, ja kaikkea, mitä sillä saa." -Matilda McAnkka
Roope Ankka on maailman rikkain ankka, kaikki tietävät tämän. Mutta nuori poika Glasgowista päätyi Ankkalinnakkeen herraksi? Olemalla ahkeraakin ahkerampi ja ovelaakin ovelaampi. Ja läpi Transvaalin tasankojen, Klondiken kultakenttien ja Australian aavikoiden hän kulkee, kohteenaan rikkaudet ja kunnia. Mutta mitä tarvitaan siihen että tulee maailman rikkaimmaksi, ja mitä olet valmissa menettämään?
Tämä tarinakokonaisuus on todiste siitä, että sarjakuvat voidaan suunnata lapsille, mutta voivat silti sisältää teemoja kuten perheenjäsenten menetystä, hylkäämisen tunnetta ja väkivaltaa. Don Rosan magnum opus on upea elämänkerta-seikkailu jossa meidän kaikkien tuntema Roope käy lävitse elämäänsä ja kuinka hän ansaitsi rikkautensa. On erittäin mielenkiintoista nähdä Roope nuoruuden voimissaan, mutta myöskin nähdä hänen tekevän jotain mihinkä me emme ole tottuneet- kuten harrastaa imperialismia karkottaessaan alkuasukkaat mailtaan tai taistelemassa henkensä puolesta. Roope Ankan elämä ja teot on tarina joka tarjoaa mielekästä luettavaa kaikille, tarjoten jännitystä, huumoria ja synkkiä surun hetkiä.
4. Hellboy (Mike Mignola, 1994)
"I like not knowing. I've gotten by fifty-two years without knowing. I sleep good not knowing."- Hellboy
II. maailmansota raivoaa. Natsien Thule-salaseuran palkkaaman Rasputinin loitsu kutsuu pohjois-englantiin pienen olion- paholaislapsen, jonka USA:n armeijan tutkimusosasto adoptoi ja nimeää Hellboyksi. Hellboy kasvaa tutkimusosastossa, joka vuosien mittaan muuttuu paranormaalien uhkien torjuntakeskukseksi, BPRD:ksi ja Hellboy on heidän ykkösrivin agenttinsa. Hellboyn arsenaalista löytyy valikoima pistooleita sekä hänen suunnaton oikea kätensä, jonka mystinen alkuperä ja tarkoitus ovat tuomiopäivän kamaa. Hellboy on hirviö, jonka osa maailmassa on metsästää kaltaisiaan. Maailmassa on paljon uhkia- natseja, vampyyreita, muinaisia jumalia ja vihaisia keijuja. Kuinka kauan Hellboy jaksaa tätä, ja onko hänen paikkansa ihmisten rinnalla, vai kaltaistensa joukossa?
Hellboy on ensimmäisiä vakavempia ei-supersankarisarjakuvia joita olen lukenut. Hellboy on myöskin kauhusarjakuva, joka mielestäni pelaa tämän aspektin parhaiten. Hellboyn kauhu ja tarinankerronta on sulavaa, joka hiipii mieleesi sinun sitä huomaamatta. Hellboy itse on mukava kovanaaman ja laiskurin yhdistelmä. Hän etenee hitaasti, yrittäen vain saada työnsä hoidettua mahdollisimman yksinkertaisesti. Hellboy on urhea ja vaikka ei pelkää taistella pahintakaan demonia vastaan, on hän kuitenkin valmis antamaan armoa niille jotka sitä osaavat pyytää. Hellboyssa eniten viehättää kuitenkin maailma. BPRD:ltä ei työt ole heti loppumassa, mutta samaan aikaan keijut, henget, metsän kansa ja muut mytologian olennot ovat katoamassa maailmasta, jättäen taaksensa köyhemmän maailman. Hellboy ei ole vain hirviöiden tappamista ja kauhujen todistamista- se on oman paikkansa löytämistä maailmassa, ja kohtaloaan vastaan taistelua.
3. DC: The New Frontier (Darwyn Cooke, 2003)
"It took seventy-thousand dollars to stop the one in Metropolis. For you, I need only a penny for a book of matches."- Batman
Supersankarien kulta-aika on päättynyt. 2. maailmansodan jälkeinen Amerikka on erilainen, uuden rajaseudun edessä. Hallitusvalta on ajanut sankarit kuten Tuntimiehen, Villikissan ja Vihreän Lyhdyn eläkkeelle. Nykypäivän sankarit kuten Batman, Salama ja Vesimies eivät vielä ole sankareita joina heidät tunnetaan. Vain Teräsmies ja Ihmenainen ovat maailman tunnetuimmat sankarit. Yksinäinen marsilainen on eksynyt maan päälle, ihmetellen ihmiselon outoutta. Hal Jordan palkataan hallituksen salaiseen ohjelmaan. Kaiken tämän keskellä muinaiset merkit ennustavat suurta tuhoa. Maailma on kuilun reunalla, ja sen aikalaisten on saatettava se sen ylitse.
Pidän idealismista, ja Darwynin kirjoitus on täynnä sitä. Mutta idealismiin on sekoitettu myös synkempiä sävyjä. Tämä tarina on upea sekoitus 50-luvun Amerikan tyyliä ja ajattelutapaa, supersankarien syntytarinoita ja suuremman maailman avautumista. Tarinaa kerrotaan monien näkökulmien kautta, kuten Marsilaisen Metsästäjän J'onnin ja pilotti Hal Jordanin näkökulmista. Halin osuudet keskittyvät enemmän hallituksen kanssa työskentelyyn, kun taasen valepukuinen J'onn alkaa poliisina tutkia maailmaa johonka hän juuttunut. Pienissä osissa tarinan aikana kerrotaan myös John Wilsonista, tummaihoisesta miehestä joka kokee aikakautensa rasismin pahimmat iskut. Näillä elementeillä tarina joka keskittyy 50-luvun loppupuolelle pysyy ajankohtaisena, koskettavana, eeppisenä, mieltä ylentävänä ja saa sinut uskomaan sankareihin.
2. All-Star Superman (Grant Morrison & Frank Quitely, 2006)
"You have given them an ideal to aspire to, embodied their highest aspirations. They will race, and stumble, and fall and crawl...And curse...and finally, they will join you in the sun, Kal-El." -Jor-El.
Lex Luthor teki sen viimeinkin. Hän myrkytti Teräsmiehen, eikä parannusta ole. Teräsmies ei kuitenkaan anna tämän musertaa häntä.On myös ennustettu, että hän suorittaisi 12 haastetta vielä ennen kuolemaansa. Maailma on yhä täynnä uhkia, Lex Luthor juonii vielä jotain ja tuntematon paha lähestyy huomaamatta.
All-Star Superman on mielestäni paras Teräsmies-tarina jota on koskaan kirjoitettu, ja loistava aloituskohta kenelle tahansa joka haluaa lukea Kryptonin viimeisen pojan seikkailuista. Grant Morrisonin nerokas kirjoitus ottaa vaikutteita koko Teräsmiehen historiasta, nostaen oudoimmatkin ideat ja hulluimmat hahmot kunnioittavaan asemaan, oli kyse sitten saurusmiehistä maan alla tai Bizarro-planeetasta. Quitelyn taide on upeaa, joka korostaa sankarien urheutta ja pahisten julmuutta, mutta samalla tuo inhimillisyyttä tähän kaikkeen. Morrison tietää mitä tekee- Teräsmies on sankari, kaikin puolin. Monet pitävät Teräsmiestä sääntöjen kahlimana kilttinä koulupoikana. Tämä tarina todistaa, että nämä ominaisuudet eivät tee hänestä yhtään huonompaa, ja mikään ei estä häntä pelastamasta maailmaa ja ihmisiä. Hän taistelee kun tarve vaatii, ajattelee ongelmat lävitse ja antaa kaikille mahdollisuuden. Tällainen kirjoittaminen, hahmon tunteminen ja arvostaminen johtaa sarjakuvaan, joka ei ainoastaan viihdytä ja kosketa, mutta voi myös auttaa meitä. Tämän takia luen sarjakuvia.
Tässä kohtaa varmaan teistä tarkkaavaisimmat sarjakuvantuntijat ovat huomanneet, että tiettyjen kirjoittajien työt puuttuvat tältä listalta kokoaan. Missä on Alan Mooren Vartijat, Tappava Pila tai Herrasmiesliiga? Frank Millerin Yön Ritarin Paluu tai Sin City? Art Spiegelmanin Maus? Pidän näistä tarinoista kyllä (Sin City poislukien) mutta ne eivät ihan iske samaa nuottia kuin muut sarjakuvat. Itse arvostan idealistisempaa tarinankerrontaa. Nämä tarinat eivät välttämättä ole realistisia, mutta ne näyttävät protagonistien ihmetekoja ja suuria sankaruuksia. Toisekseen, minun mielestäni Grant Morrison osaa käyttää sarjakuvien pitkää historiaa paremmin kuin Moore ja Miller. Siinä missä Miller ottaa vain sen mistä pitää, ja kohottaa nämä alttarille, Morrison elää ja hengittää koko historiaa. Mikään ei ole liian outoa tai naurettavaa. Hän kunnioittaa perinnettä, mutta on valmis tekemään hahmoille muutoksia ilman että heidän perintöään loukataan. Tappava Pila ja Yön Ritarin Paluu ovat nerokkaita. Tappava Pila varmisti Jokerin aseman Batmanin arkkivihollisena. Yön Ritarin Paluu teki Batmanista synkän sankarin jota rakastamme. Mutta tämän listan numero 1 muutti koko Batman-mythosta. Se on maailman myydyin supersankari-sarjakuva. Numero 1 on....
1. Arkham Asylum: A Serious House on Serious Earth (Grant Morrison & Dave McKean, 1989)
"Sometimes I...question the rationality of my actions...Sometimes it's only madness that makes us what we are."- Batman
Arkhamin Mielisairaala. Batmanin vihollisten vankila, jossa heidän harhojaan ja sairaita psykoosejaan koitetaan parantaa. Arkhamin Mielisairaalalla on synkkä historia, joka on iskostunut sen jokaiseen kiveen ja gargoiliin. Nyt, Jokeri ja muut hullut ovat vallanneet Arkhamin, ja ainoana vaatimuksenaan heillä on, että Batman liittyy heidän seuraansa. Batman ei pelkää, mutta sisimmissään hän on kauhuissaan. Arkham on hulluuden tyyssija, Musta Torni jossa hänen on kohdattava pahin pelkonsa, ja hulluus joka asuu hänen sielussaan.
Arkham Asylum osoitti minulle kuinka monimuotoinen sarjakuva voi olla taidemuotona. Oli kyse sitten kirjoituksesta, kuvituksesta tai puhekuplista, Arkham Asylum todistaa kuinka luova, moniulotteinen tai tunteita herättävä sarjakuva voi olla. Grant Morrison yhdistää tarot-kortit, astronomian, psykologian ja teologian Batmaniin ja hänen vihollisiinsa taidolla joka pistää muut kirjoittajat häpeään. Arkham Asylum on psykedeelinen kokemus. En usein kiinnitä huomiota tekstittäjiin, mutta Gaspar Saladinon työ on niin tärkeä osa tarinaa etten voi olla mainitsematta sitä. Jokaisella hahmolla on omanlainen puhetapa jo pelkästää puhekuplien perusteella, aina Batmanin mustanpuhuvasta Jokerin verenpunaiseen kaaokseen ja Maxie Zeuksen sähköiseen sekasotkuun. Nämä antavat vielä lisää luonnetta hahmoille, ja tekee lukukokemuksesta painostavan. Viimeisenä muttei vähäisimpänä tulee tietysti Dave McKeanin uskomaton taide. Mustat varjot ja sekava ruutukaava tuo hulluuden ja Arkhamin kaaoksen eloon, valokuvat ja painokuvat tuovat häiritsevää "realistisuutta" ja Jokeri, voi hyvä luoja, Jokeri. Aikaisemmin puhuin siitä kuinka Grant Morrison osaa käyttää hahmoja uusilla ja luovilla tavoilla pitäen silti heidän alkuperänsä elossa. Maxie Zeus on sähkösokki-hoitoon koukuttunut uusi messias. Savikasvo on sairauden ja mädän kävelevä ilmentymä. Hullu Hatuntekijä on happoa liikaa vetänyt nero jolla on rakkaus Lewis Carollin kirjoihin ja perverssejä taipumuksia. Jokeri on hulluuden ja järjen tuolla puolen elävä olento. Nämä tekevät hahmoista uniikkeja tarinaan nähden ja vaikka näillä hahmoilla on pitkä historia, tuo Morrison niihin uutta mutta pitää ne yhä tunnistettavina. Hullu Hatuntekijä jätti vaikutuksen moniin, ja onkin kehittynyt hattuvarkaasta synkemmäksi ja mielenkiintoisemmaksi hahmoksi Morrisonin ansiosta.
Arkhamin mielisairaalan historia on yhtä kammottava kuten sen asukkaatkin. Amadeus Arkham halusi auttaa niitä, jotka ovat jumissa vankiloissa mielenterveydellisten ongelmien takia. Arkhamissa, sukunsa vanhassa kartanossa hän voisi hoitaa potilaitaan. Mutta Amadeus aliarvioi hulluuden ja vanhan talon painon. Hän ajautuu itse kauhujen tielle, ja kamaluudet ovat jääneet elämään vanhaan taloon. Se on hirveä talo, joka ei auta ketään parantumaan. McKean tuo tämän historian elämään taiteellaan.
Idea Batmanin mielenterveydestä on ollut monien kirjoittajien suosiossa jo vuosikymmeniä. Kuinka mies joka pukeutuu lepakoksi voi olla yhtään terveempi kuin Jokeri tai Arvuuttaja? Morrison teki tästä ajatuksesta toden totta ja taidetta. Lukemisen jälkeen ei tämä ole enään kenellekkään epäselvää. Monien neuroosien ja pahojen tapahtumien muokkaama Yön Ritari on samalla viivalla monien Arkhamin asukkaiden kanssa, mutta hän pitää pintansa ja pysyy valon puolella. Mutta Arkhamin ovet ovat hänelle aina auki, ja juuri tämä pelottaa Batmania. Millerin Batman on sotilas. Mooren Batman on klassisempi sankari. Morrisonin Batman on hulluuden ja kauhujen muovaama sankari, joka taistelee tätä puoltaan vastaan.
Arkham Asylum: A Serious House on Serious Earth on goottilainen kauhutarina, supersankaritarina, hulluuden kuvailua ja psykologinen katsaus maailman suosituimman supersankarin mieleen. Se osoitti minulle sarjakuvien loputtoman potentiaalin, taidemuodon mahdollisuudet ja Grant Morrisonin taidon kertoa tarinoita jotka imevät sinut mukaansa- oli kyseessä sitten All-Star Supermanin idealistinen kauneus tai Arkham Asylumin nihilistinen kauheus. Se on minun henkilökohtainen suosikki-sarjakuvani kautta aikojen.
Sarjakuvia tulee koko ajan lisää, ja jos kirjoittajat ja piirtäjät ovat tehneet työnsä, voi huomenna kenties tulla uusi mestariteos joka nousee tälle listalle. Taidemuotona sarjakuvat ovat vapaampi kuin elokuvat tai tv-sarjat, ja antaa mahdollisuuden ihmeellisillekin tarinoille. Mitkä ovat teidä suosikkejanne? Onko jotain jonka olen kenties unohtanut mainita? Kertokaa kommenteissanne, ja tavataan seuraavassa tekstissä.
Atte T
"As I have learned since, I was not the first anomaly to exist...but on that day of my freedom in 1939, this world had it's first confrontation with the Fantastic." -Ihmissoihtu.
Marvels kertoo tarinan tavallisesta Phil Sheldonista, valokuvaajasta joka näki maailman muuttuvan vuosikymmenten aikana. Hän oli ennen II. maailmansotaa valmis menemään naimisiin ja aloittamaan uransa freelancer-kuvaajana. Sitten tulivat "Ihmeelliset". Namor, Ihmissoihtu, Kapteeni Amerikka. Ja näissä hän näki tulevaisuuden, ja koki velvollisuudeksensa kuvaamalla dokumentoida heidän matkansa. Sheldonin näkee Kostajien synnyn, mutantti-vihan alkamisen, Galaktuksen tulemisen ja sankarien palvonnan vaihtumisen vihaan. Sheldon elää Ihmeellisten maailmassa.
Marvels on kunnianosoitus Marvelin alkuajan sarjakuville, ja niille tarinoille jotka syntyivät näinä aikoina. On erittäin mielenkiintoista nähdä nämä tapahtumat "siviilin" näkökulmasta, ja mitenkä ne vaikuttavat ei-sankarien elämään. Sheldon on mielenkiintoinen hahmo seurata: hän on selkeästi obsessoitunut sankareista ja heidän kuvaamisestaan, mutta hänen työriippuvaisuutensa ei ikinä tee hänestä kuitenkaan epämiellyttävää. Hän välittää perheestään ja ystävistään. Hän ei myöskään ole täydellinen: hän näkee mutantit uhkana kuten monet muutkin, ja pitää Peter Parkeria inhottavana opportunistisena nilkkinä. Hahmojen reaktiot ja käytökset ovat hyvin luonnollisia, ja Alex Rossin upea taide tekee maailmasta uskottavan. Dokumenttimainen tarinankerronta toimii, ja saa sinut uskomaan Ihmeellisten maailmaan.
9. Kingdom Come ( Mark Waid & Alex Ross 1996)
"Your fault...you bastard. The world changed---but you wouldn't. So they chose me. They chose them man who would kill over the man who wouldn't...and now they're dead." -Magog.
Dystopinen tulevaisuus on täällä. "Hopea-ajan" sankarit kuten Teräsmies, Vihreä Lyhty ja Salama ovat lopettaneet tai kadonneet, ja heidän tilallaan on nykyajan synkät antisankarit. Nämä sankarit käyttävät tappavaa voimaa, sillä kansan yleinen konsensus oli että tämä olit tarvittava askel maailmanrauhaan. Nyt, maailma on täynnä "sankareita" ilman vihollisia, jotka ottavat yhteen keskenään. Pastori Norman McCay ei kykene antamaan lohtua seurakunnalleen, mutta kun taivaan lähettiläs Aave saapuu paikalle, tulee hänestä todistaja sankarien paluulle ja maailmanlopun alkamiselle.
Kingdom Come on kaunis ja eeppinen tarina jonka ilmestyskirjaan sidotut teemat yhdistettynä supersankareihin toimii loistavasti. Vanhojen sankarien paluu on tehty tyylillä, ja uudet "sankarit" ovat luovia ja värikkäitä. Marvelsin tapaan tavallinen henkilö toimii tarinan todistajana- tässä tapauksessa todistaja on Norman McCay, Norman on viisas, mutta vailla vastauksia ja Aave taasen on täynnä vain kysymyksiä. Tarinan hienoimpia hetkiä on alussa, kun vanhojen sankarien palattua toivo palaa hetkeksi Normanin sydämeen, mutta samalla hetkellä hän näkee tämän olevan maailmanlopun ensimmäinen askel. Tarina vie mukanaan käänteiden ja hahmokasvun kautta uskomattomaan lopputulokseen, ja Alex Ross tarjoaa upeaa kuvitusta joka tekee tästä kaikesta vielä eeppisempää.
8. Scott Pilgrim ( Bryan Lee O'Malley 2004)
"Scott, if your life had a face, I would punch it. I would punch your life to the face." -Kim Pine
Scott Pilgrim on släkkeri, joka soittaa bändissä (Sex-Bob-Omb), pummii kavereilta elääkseen ja on jokseenkin tyytyväinen. Sitten kuvioihin tulee Ramona V. Flowers, Amerikkalainen lähettininja joka käyttää Scottin unia oikotienä. Voidakseen deittailla Ramonaa, täytyy hänen voittaa tämän seitsemän pahaa exää- ja hankkia elämä.
Scott Pilgrim on rentoutumissarjis parhaimmasta päästä. Loistava ja omintakeinen huumori on kirjan vahvin voimavara, joskin se osaa yllättää vakavammillakin aiheilla. Tarinan keskiössä on tietysti Scottin ja Ramonan suhde sekä tämän taistelut eksiä vastaan. Dialogi on luonnollista mutta silti hauskaa- realismi ja huumori kulkevat käsi kädessä täydentäen toisiaan tarinassa. Sivuhahmogalleria on aivan lostava: henkilökohtaisiin suosikkeihin kuuluu Scottin kämppäkaveri Wallace Wells jonka loistavat huomautukset ja sarkastinen maailmankatsomus tuo paljon moniin keskusteluihin ja Kim Pine, maailman kyynisin rumpali. Scott Pilgrim on hauska seikkailu jonka hahmogalleria on rikas, huumori mahtavaa ja toiminta viihdyttävää. Se elää siinä samassa mielentilassa jossa meistä moni elää nuoruuden ja aikuisuuden välissä. Elokuva oli hyvä, mutta alkuperäistä sarjista se ei voita.
7. Perkeros ( JP Ahonen & KP Alare, 2013)
"Luonnonlait, ne ovat pelkkää musiikkia. Koko universumi on vain äänten värähtelyä." -Kervinen
Perkeros on tarina musiikista. Akselilla on bändi- avantgarde-metallia soittava Perkeros- ja hänen elämänsä on pyhitetty sen soundin täydellistämiseen. Mutta hänen perfektionisminsa törmää muihin muusikkoihin, ja parisuhteetkin menevät siinä pitkin seiniä. Bändijäsenet Lilja, Kervinen, karhu ja uusi tulokas Aydin ovat menossa mukana kun aika näyttää mihin Perkeros pystyy- mutta onko musiikin takana jotain muuta, jotain kauniimpaa tai kauheampaa?
Perkeros on paras suomalainen sarjakuva jonka olen koskaan lukenut. Monet tuntevat JP Ahosen työstään loistavan Villimpi Pohjola-sarjakuvan takaa, ja hän tuo ykkösmateriaalinsa tähän taideteokseen. Kuvitus on upeaa, kielenkäyttö realistista ja hyvä luoja, musiikin kuvitus! Lukiessa musiikin tuntee, se on visuaalinen efekti joka tuntuu hyppäävän sivuilta. Tarinassa on myöskin loistava twisti, joka yllätti minut ainakin täydellisesti- sarjiksen viimeinen osuus on dramaattisesti erillainen verrattuna alku-ja keskiosaan, ja toimii aivan luokattoman hyvin. Perkeros on mahtava, lukekaa
6. Batman: Long Halloween ( Jeph Loeb & Tim Sale, 1996)
"Two shots to the head. If you ask me, it couldn't have happened to a nicer guy." - Harvey Dent
Gotham Cityä hallitsee järjestäytynyt rikollisuus. Falconen rikollisperhe harrastaa liiketoimintaa ilman esteitä. Jopa Batman on yksin voimaton. Yhdessä Kapteeni Gordonin ja uuden yleisen syyttäjän Harvey Dentin kanssa Batman vannoo pysäyttävänsä heidät. Mutta samaan aikaan iskee sarjamurhaaja Falconen sukuun. Sarjamurhaaja iskee aina eri pyhäpäivinä, ja aiheuttaa lisää kaaosta kaupunkiin. Kuka tappaa gangstereita? Kilpaileva suku? Arkhamin hullu asukas? Aika alkaa käydä vähiin, ja pyhät ovat tulossa...
Long Halloween on toiseksi paras Batman-tarina jonka olen ikinä lukenut. Se on hatunnosto noir-tarinoille: Gotham on kaupunki jossa synkät varjot ovat pitkiä, korruptio ja paheet ovat jokaisen kulman takana ja pukumiehet hallitsevat kaupunkia suljettujen ovien takana. Taustavaikuttajana näkyy varsinkin Fritz Langin elokuvat kuten M- Kaupunki Etsii Murhaajaa. Long Halloween on upeasti kuvitettu ja kerrottu murhamysteeri, joka pitää otteessaan ja näyttää jälleen, miksi Batman ei ole ainoastaan hyvä supersankari, vaan myöskin yksiä fiktion parhaimpia hahmoja.
5. Roope Ankan Elämä ja Teot osa 1. ( Don Rosa, 1994)
"Aikoinaan hänellä oli kaikkea. Enää hänellä on vain rahaa, ja kaikkea, mitä sillä saa." -Matilda McAnkka
Roope Ankka on maailman rikkain ankka, kaikki tietävät tämän. Mutta nuori poika Glasgowista päätyi Ankkalinnakkeen herraksi? Olemalla ahkeraakin ahkerampi ja ovelaakin ovelaampi. Ja läpi Transvaalin tasankojen, Klondiken kultakenttien ja Australian aavikoiden hän kulkee, kohteenaan rikkaudet ja kunnia. Mutta mitä tarvitaan siihen että tulee maailman rikkaimmaksi, ja mitä olet valmissa menettämään?
Tämä tarinakokonaisuus on todiste siitä, että sarjakuvat voidaan suunnata lapsille, mutta voivat silti sisältää teemoja kuten perheenjäsenten menetystä, hylkäämisen tunnetta ja väkivaltaa. Don Rosan magnum opus on upea elämänkerta-seikkailu jossa meidän kaikkien tuntema Roope käy lävitse elämäänsä ja kuinka hän ansaitsi rikkautensa. On erittäin mielenkiintoista nähdä Roope nuoruuden voimissaan, mutta myöskin nähdä hänen tekevän jotain mihinkä me emme ole tottuneet- kuten harrastaa imperialismia karkottaessaan alkuasukkaat mailtaan tai taistelemassa henkensä puolesta. Roope Ankan elämä ja teot on tarina joka tarjoaa mielekästä luettavaa kaikille, tarjoten jännitystä, huumoria ja synkkiä surun hetkiä.
4. Hellboy (Mike Mignola, 1994)
"I like not knowing. I've gotten by fifty-two years without knowing. I sleep good not knowing."- Hellboy
II. maailmansota raivoaa. Natsien Thule-salaseuran palkkaaman Rasputinin loitsu kutsuu pohjois-englantiin pienen olion- paholaislapsen, jonka USA:n armeijan tutkimusosasto adoptoi ja nimeää Hellboyksi. Hellboy kasvaa tutkimusosastossa, joka vuosien mittaan muuttuu paranormaalien uhkien torjuntakeskukseksi, BPRD:ksi ja Hellboy on heidän ykkösrivin agenttinsa. Hellboyn arsenaalista löytyy valikoima pistooleita sekä hänen suunnaton oikea kätensä, jonka mystinen alkuperä ja tarkoitus ovat tuomiopäivän kamaa. Hellboy on hirviö, jonka osa maailmassa on metsästää kaltaisiaan. Maailmassa on paljon uhkia- natseja, vampyyreita, muinaisia jumalia ja vihaisia keijuja. Kuinka kauan Hellboy jaksaa tätä, ja onko hänen paikkansa ihmisten rinnalla, vai kaltaistensa joukossa?
Hellboy on ensimmäisiä vakavempia ei-supersankarisarjakuvia joita olen lukenut. Hellboy on myöskin kauhusarjakuva, joka mielestäni pelaa tämän aspektin parhaiten. Hellboyn kauhu ja tarinankerronta on sulavaa, joka hiipii mieleesi sinun sitä huomaamatta. Hellboy itse on mukava kovanaaman ja laiskurin yhdistelmä. Hän etenee hitaasti, yrittäen vain saada työnsä hoidettua mahdollisimman yksinkertaisesti. Hellboy on urhea ja vaikka ei pelkää taistella pahintakaan demonia vastaan, on hän kuitenkin valmis antamaan armoa niille jotka sitä osaavat pyytää. Hellboyssa eniten viehättää kuitenkin maailma. BPRD:ltä ei työt ole heti loppumassa, mutta samaan aikaan keijut, henget, metsän kansa ja muut mytologian olennot ovat katoamassa maailmasta, jättäen taaksensa köyhemmän maailman. Hellboy ei ole vain hirviöiden tappamista ja kauhujen todistamista- se on oman paikkansa löytämistä maailmassa, ja kohtaloaan vastaan taistelua.
3. DC: The New Frontier (Darwyn Cooke, 2003)
"It took seventy-thousand dollars to stop the one in Metropolis. For you, I need only a penny for a book of matches."- Batman
Supersankarien kulta-aika on päättynyt. 2. maailmansodan jälkeinen Amerikka on erilainen, uuden rajaseudun edessä. Hallitusvalta on ajanut sankarit kuten Tuntimiehen, Villikissan ja Vihreän Lyhdyn eläkkeelle. Nykypäivän sankarit kuten Batman, Salama ja Vesimies eivät vielä ole sankareita joina heidät tunnetaan. Vain Teräsmies ja Ihmenainen ovat maailman tunnetuimmat sankarit. Yksinäinen marsilainen on eksynyt maan päälle, ihmetellen ihmiselon outoutta. Hal Jordan palkataan hallituksen salaiseen ohjelmaan. Kaiken tämän keskellä muinaiset merkit ennustavat suurta tuhoa. Maailma on kuilun reunalla, ja sen aikalaisten on saatettava se sen ylitse.
Pidän idealismista, ja Darwynin kirjoitus on täynnä sitä. Mutta idealismiin on sekoitettu myös synkempiä sävyjä. Tämä tarina on upea sekoitus 50-luvun Amerikan tyyliä ja ajattelutapaa, supersankarien syntytarinoita ja suuremman maailman avautumista. Tarinaa kerrotaan monien näkökulmien kautta, kuten Marsilaisen Metsästäjän J'onnin ja pilotti Hal Jordanin näkökulmista. Halin osuudet keskittyvät enemmän hallituksen kanssa työskentelyyn, kun taasen valepukuinen J'onn alkaa poliisina tutkia maailmaa johonka hän juuttunut. Pienissä osissa tarinan aikana kerrotaan myös John Wilsonista, tummaihoisesta miehestä joka kokee aikakautensa rasismin pahimmat iskut. Näillä elementeillä tarina joka keskittyy 50-luvun loppupuolelle pysyy ajankohtaisena, koskettavana, eeppisenä, mieltä ylentävänä ja saa sinut uskomaan sankareihin.
2. All-Star Superman (Grant Morrison & Frank Quitely, 2006)
"You have given them an ideal to aspire to, embodied their highest aspirations. They will race, and stumble, and fall and crawl...And curse...and finally, they will join you in the sun, Kal-El." -Jor-El.
Lex Luthor teki sen viimeinkin. Hän myrkytti Teräsmiehen, eikä parannusta ole. Teräsmies ei kuitenkaan anna tämän musertaa häntä.On myös ennustettu, että hän suorittaisi 12 haastetta vielä ennen kuolemaansa. Maailma on yhä täynnä uhkia, Lex Luthor juonii vielä jotain ja tuntematon paha lähestyy huomaamatta.
All-Star Superman on mielestäni paras Teräsmies-tarina jota on koskaan kirjoitettu, ja loistava aloituskohta kenelle tahansa joka haluaa lukea Kryptonin viimeisen pojan seikkailuista. Grant Morrisonin nerokas kirjoitus ottaa vaikutteita koko Teräsmiehen historiasta, nostaen oudoimmatkin ideat ja hulluimmat hahmot kunnioittavaan asemaan, oli kyse sitten saurusmiehistä maan alla tai Bizarro-planeetasta. Quitelyn taide on upeaa, joka korostaa sankarien urheutta ja pahisten julmuutta, mutta samalla tuo inhimillisyyttä tähän kaikkeen. Morrison tietää mitä tekee- Teräsmies on sankari, kaikin puolin. Monet pitävät Teräsmiestä sääntöjen kahlimana kilttinä koulupoikana. Tämä tarina todistaa, että nämä ominaisuudet eivät tee hänestä yhtään huonompaa, ja mikään ei estä häntä pelastamasta maailmaa ja ihmisiä. Hän taistelee kun tarve vaatii, ajattelee ongelmat lävitse ja antaa kaikille mahdollisuuden. Tällainen kirjoittaminen, hahmon tunteminen ja arvostaminen johtaa sarjakuvaan, joka ei ainoastaan viihdytä ja kosketa, mutta voi myös auttaa meitä. Tämän takia luen sarjakuvia.
 |
| Heitän tämä kuvan esille aina kun saan mahdollisuuden. |
Tässä kohtaa varmaan teistä tarkkaavaisimmat sarjakuvantuntijat ovat huomanneet, että tiettyjen kirjoittajien työt puuttuvat tältä listalta kokoaan. Missä on Alan Mooren Vartijat, Tappava Pila tai Herrasmiesliiga? Frank Millerin Yön Ritarin Paluu tai Sin City? Art Spiegelmanin Maus? Pidän näistä tarinoista kyllä (Sin City poislukien) mutta ne eivät ihan iske samaa nuottia kuin muut sarjakuvat. Itse arvostan idealistisempaa tarinankerrontaa. Nämä tarinat eivät välttämättä ole realistisia, mutta ne näyttävät protagonistien ihmetekoja ja suuria sankaruuksia. Toisekseen, minun mielestäni Grant Morrison osaa käyttää sarjakuvien pitkää historiaa paremmin kuin Moore ja Miller. Siinä missä Miller ottaa vain sen mistä pitää, ja kohottaa nämä alttarille, Morrison elää ja hengittää koko historiaa. Mikään ei ole liian outoa tai naurettavaa. Hän kunnioittaa perinnettä, mutta on valmis tekemään hahmoille muutoksia ilman että heidän perintöään loukataan. Tappava Pila ja Yön Ritarin Paluu ovat nerokkaita. Tappava Pila varmisti Jokerin aseman Batmanin arkkivihollisena. Yön Ritarin Paluu teki Batmanista synkän sankarin jota rakastamme. Mutta tämän listan numero 1 muutti koko Batman-mythosta. Se on maailman myydyin supersankari-sarjakuva. Numero 1 on....
1. Arkham Asylum: A Serious House on Serious Earth (Grant Morrison & Dave McKean, 1989)
"Sometimes I...question the rationality of my actions...Sometimes it's only madness that makes us what we are."- Batman
Arkhamin Mielisairaala. Batmanin vihollisten vankila, jossa heidän harhojaan ja sairaita psykoosejaan koitetaan parantaa. Arkhamin Mielisairaalalla on synkkä historia, joka on iskostunut sen jokaiseen kiveen ja gargoiliin. Nyt, Jokeri ja muut hullut ovat vallanneet Arkhamin, ja ainoana vaatimuksenaan heillä on, että Batman liittyy heidän seuraansa. Batman ei pelkää, mutta sisimmissään hän on kauhuissaan. Arkham on hulluuden tyyssija, Musta Torni jossa hänen on kohdattava pahin pelkonsa, ja hulluus joka asuu hänen sielussaan.
Arkham Asylum osoitti minulle kuinka monimuotoinen sarjakuva voi olla taidemuotona. Oli kyse sitten kirjoituksesta, kuvituksesta tai puhekuplista, Arkham Asylum todistaa kuinka luova, moniulotteinen tai tunteita herättävä sarjakuva voi olla. Grant Morrison yhdistää tarot-kortit, astronomian, psykologian ja teologian Batmaniin ja hänen vihollisiinsa taidolla joka pistää muut kirjoittajat häpeään. Arkham Asylum on psykedeelinen kokemus. En usein kiinnitä huomiota tekstittäjiin, mutta Gaspar Saladinon työ on niin tärkeä osa tarinaa etten voi olla mainitsematta sitä. Jokaisella hahmolla on omanlainen puhetapa jo pelkästää puhekuplien perusteella, aina Batmanin mustanpuhuvasta Jokerin verenpunaiseen kaaokseen ja Maxie Zeuksen sähköiseen sekasotkuun. Nämä antavat vielä lisää luonnetta hahmoille, ja tekee lukukokemuksesta painostavan. Viimeisenä muttei vähäisimpänä tulee tietysti Dave McKeanin uskomaton taide. Mustat varjot ja sekava ruutukaava tuo hulluuden ja Arkhamin kaaoksen eloon, valokuvat ja painokuvat tuovat häiritsevää "realistisuutta" ja Jokeri, voi hyvä luoja, Jokeri. Aikaisemmin puhuin siitä kuinka Grant Morrison osaa käyttää hahmoja uusilla ja luovilla tavoilla pitäen silti heidän alkuperänsä elossa. Maxie Zeus on sähkösokki-hoitoon koukuttunut uusi messias. Savikasvo on sairauden ja mädän kävelevä ilmentymä. Hullu Hatuntekijä on happoa liikaa vetänyt nero jolla on rakkaus Lewis Carollin kirjoihin ja perverssejä taipumuksia. Jokeri on hulluuden ja järjen tuolla puolen elävä olento. Nämä tekevät hahmoista uniikkeja tarinaan nähden ja vaikka näillä hahmoilla on pitkä historia, tuo Morrison niihin uutta mutta pitää ne yhä tunnistettavina. Hullu Hatuntekijä jätti vaikutuksen moniin, ja onkin kehittynyt hattuvarkaasta synkemmäksi ja mielenkiintoisemmaksi hahmoksi Morrisonin ansiosta.
Arkhamin mielisairaalan historia on yhtä kammottava kuten sen asukkaatkin. Amadeus Arkham halusi auttaa niitä, jotka ovat jumissa vankiloissa mielenterveydellisten ongelmien takia. Arkhamissa, sukunsa vanhassa kartanossa hän voisi hoitaa potilaitaan. Mutta Amadeus aliarvioi hulluuden ja vanhan talon painon. Hän ajautuu itse kauhujen tielle, ja kamaluudet ovat jääneet elämään vanhaan taloon. Se on hirveä talo, joka ei auta ketään parantumaan. McKean tuo tämän historian elämään taiteellaan.
Idea Batmanin mielenterveydestä on ollut monien kirjoittajien suosiossa jo vuosikymmeniä. Kuinka mies joka pukeutuu lepakoksi voi olla yhtään terveempi kuin Jokeri tai Arvuuttaja? Morrison teki tästä ajatuksesta toden totta ja taidetta. Lukemisen jälkeen ei tämä ole enään kenellekkään epäselvää. Monien neuroosien ja pahojen tapahtumien muokkaama Yön Ritari on samalla viivalla monien Arkhamin asukkaiden kanssa, mutta hän pitää pintansa ja pysyy valon puolella. Mutta Arkhamin ovet ovat hänelle aina auki, ja juuri tämä pelottaa Batmania. Millerin Batman on sotilas. Mooren Batman on klassisempi sankari. Morrisonin Batman on hulluuden ja kauhujen muovaama sankari, joka taistelee tätä puoltaan vastaan.
Arkham Asylum: A Serious House on Serious Earth on goottilainen kauhutarina, supersankaritarina, hulluuden kuvailua ja psykologinen katsaus maailman suosituimman supersankarin mieleen. Se osoitti minulle sarjakuvien loputtoman potentiaalin, taidemuodon mahdollisuudet ja Grant Morrisonin taidon kertoa tarinoita jotka imevät sinut mukaansa- oli kyseessä sitten All-Star Supermanin idealistinen kauneus tai Arkham Asylumin nihilistinen kauheus. Se on minun henkilökohtainen suosikki-sarjakuvani kautta aikojen.
Sarjakuvia tulee koko ajan lisää, ja jos kirjoittajat ja piirtäjät ovat tehneet työnsä, voi huomenna kenties tulla uusi mestariteos joka nousee tälle listalle. Taidemuotona sarjakuvat ovat vapaampi kuin elokuvat tai tv-sarjat, ja antaa mahdollisuuden ihmeellisillekin tarinoille. Mitkä ovat teidä suosikkejanne? Onko jotain jonka olen kenties unohtanut mainita? Kertokaa kommenteissanne, ja tavataan seuraavassa tekstissä.
Atte T
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti