Valokeilassa, osa 1

Olen Facebookissa silloin tällöin nostanut jalustalle päivityksissäni tiettyjä sarjakuvahahmoja-ryhmiä ja ilmiöitä. Syyt ovat myös yhtä vaihtelevia. Joko haluan nostaa esille minulle tärkeän asian, antaa taustoitusta vähemmän tunnetuista hahmoista jotka ovat siirtymässä elokuvakankaalle tai jakaa jonkin absurdiuden sarjakuvan pitkästä ja värikkäästä historiasta. Nämä saivat osan nauramaan ja kysymään kysymyksiä, mikä oli juurikin se mihinkä pyrin. Mutta pitkät viestit ja selitykset Facebookissa ovat hieman hankalia ja formaattiin epäsopivia. Siispä siirrän tämän tänne blogin puolelle. Tässä sarjassa siis esittelen eri hahmoja, tarinoita, kirjoittajia ja ilmiöitä jotka ansaitsevat isompaa näkyvyyttä. Marvelin ja DC:n tuottaessa koko ajan uusia elokuvia ja tv-sarjoja täytyy heidän myöskin tuoda uusia hahmoja vanhojen kierrättämisen sijaan. 

Toisaalta, tulevina vuosina tulemme näkemään kuudennen Hämähäkkimies-elokuvan, kolmannen Jokerin, viidennen Batmanin ja kaksi Loki-leffaa kolmen jo olemassaolevan lisäksi. Tiettyjä hahmoja käytetään alinomaan uudestaan, eikä riskiä oteta esittämällä uusia hahmoja, sellaisia jotka eivät ole valmiiksi testattuja yleisön suosikkeja.

Ennen kuin pääsemme ensimmäiseen esimerkkiin, puhutaanpa hetki Walt Simonsonista. 

Walter Simonson on niinsanottu ”tuplauhka". Hän on sekä taitava kirjoittaja että piirtäjä, ja missään tämä ei näy paremmin kuin hänen pitkästä urastaan Thorin parissa. Ennen tätä hän piirsi ja kirjoitti Mahunteria DC:lle ja kuvitti Chris Claremontin kirjoittamaa Ryhmä-X:ää.  Kun Simonson sai eteensä velvollisuuden Marvelin pitkäaikaisen Thor-lehden parissa, oli hänellä työnsarka edessänsä. Thor ei ikinä ollut mikään huippulehti. Toki Stan Lee, Jack Kirby, Neal Adams, John Buscema ja monet muut tekivät hyvää työtä omana aikanaan, ei Thor kuitenkaan ollut yhtä suosittu kuin Hämähäkkimies, Rautamies, Ihmeneloset tai Kostajat. Walt kuitenkin otti tämän hahmon, ja kaiken mahdollisen mitä siihen kuuluu ja loi legendan. Simonson imi innoitusta viikinkien saagoista, kansantaruista ja lauluista, ja luoden Thorin ympärille rikkaan maailman täynnä kääpiöitä, haltioita, taikuutta, sankaritarinoita ja eeppikkaa, mutta myöskin yhdisti tähän teknologiaa ja sci-fiä, luoden uniikin, rikkaan ja sanalla sanoen, eeppisen maailman.Tämä mies muutti Thorin sammakoksi, ja se tarina on yksiä loistokkaimpia ja hauskimpia tarinoita joita olen koskaan lukenut. Loki jonka leffafanit tuntevat elokuvista perustuu vahvasti Simonsonin kirjoittamaan Lokiin, joka ei ollut yksiulotteinen pahis vaan karismaattinen juonittelija josta ei tiedä onko tämä veljensä puolella vai tätä vastaan. Walt Simonsonin Thoria ei pidetä ainoastaan kyseisen hahmon parhaimpana tarinakokonaisuutena, vaan yhtenä parhaimmista sarjakuvista joita on koskaan luotu. Ja tästä parhaudesta nousi hahmo, joka on valokeilassa tänään- hyvät naiset ja herrat.....

BETA-BILL

Oh, Beta- Bill. Kuinka rakastankaan sinua. Kun taannoin listasin Top 10 suosikkiani supersankarien joukosta, ei Beta-Bill käynyt kaukana sijoituksesta. Tämä hahmo osuu samaan nuottiin Galactuksen, Hopeasurffarin ja ROM-Avaruusritarin sekä muiden Marvelin kosmisten hahmojen kanssa ollessaan yhtä aikaa hieman koomisen oloinen mutta oikeanlaisella kirjoituksella ja tunnelmalla maustettuna muuttuu välittömäksi klassikoksi.  Beta-Bill näki päivänvalon ensimmäisen 1983 Thor-lehden numerossa 337, suomessa Marvel-lehden numerossa 1/1990.

Beta-Bill on Korbinite-rodun edustaja ja kansansa valittu. Korbinitejen kotimaailmaa uhkaa tuho Surtur-demonin edessä, ja ennen mahtava keisarikunta on hajallaan laivastonsa kanssa kaukana kotoaan. Jotta he voivat löytää uuden kodin ja selvitä, he tarvitsevat suojelijan. Tuhansien joukosta testataan sotureita, ja heistä yksi kestää loputtomat psyykkiset kokeet, teknojalostuksen ja sielunsiirron uuteen ruumiiseen- Beta- Bill. Suojelijoita piti olla enemmänkin, mutta Bill on nyt yksin, suojellen aluksia ja iäti nukkuvaa kansaansa yhdessä tietoisen laivansa Skuttlebutin kanssa. Laivasto vaatii energiaa toimiaksensa, ja se lopulta päätyy meidän aurinkokuntaamme keräämään energiaa tähdestämme. SHIELD huomaa tämän, ja lähettävät supersankareista mahtavimman estämään heitä- Thorin.

Skuttlebut havaitsee Thorin, ja huomaa samanlaisen auran Asgardilaisessa ja heitä seuraavissa Muspelheimin demoneissa, ja avaa tulen ukkosen jumalaa kohtaan. Thor ei moisesta piittaa, ja murtaa tiensä laivan sisään. Siellä hän kohtaa Billin, ja kaksi soturia kohtaavat. Taistelun tuoksinnassa Thor erottuu liian pitkäksi aikaa vasarastaan, mikä tarkoittaa että hän muuttuu takaisin Donald Blakeksi, ihmis-alter egokseen ja Mjölnir muuttuu kävelykepiksi. Bill ottaa kepin maasta, ja lyö sen seinään- muuttaen sen Mjölniriksi ja itsensä Ukkosen Jumalaksi - kukaan muu kuin Thor ei tähän ole vielä pystynyt.

"Isä! Kuule minua! Älä hylkää minua! ISÄ!" -Thor. 

 Mutta raivoisa myrsky ei kuuntele. Ja ainoastaan tuuli ja sade vastaavat. 

Odin kutsuu vasaran haltijan ja poikansa kotiin, ja yllättyy huomatessaan Billin olevan Thorin voimien arvoinen. Bill tarvitsee asetta voidakseen suojella nukkuvaa kansaansa, ja niinpä Odin sopii soturien välille kaksintaistelun jossa voittaja saa pitää vasaran. Hurja taistelu päättyy, kun molemmat tainnuttavat toinen toisensa, ja laavavirta on johdattaa heidät kuolemaansa. Bill kuitenkin nousee viimeisillä voimillaan, ja koittaa pelastaa Thorin. Odin keskeyttää taistelun, sillä Bill on voittanut. Molemmat soturit joutuvat kuitenkin sairastuvalle, ja Odinin täytyy päättää mitä tehdä. Bill on ansainnut palkintonsa, mutta soturi ei voi antaa Thorin kunnian kärsiä hänen vuoksensa, sillä hän arvostaa Ukkosen Jumalaa koko sydämestään. Thor myöntää tappionsa, ja on valmis antamaan paikkansa arvoisellensa. Odin tekee päätöksensä. 

"Menneisyydessä jumalat vaativat uhria vastineeksi avustaan. Olen jo saanut kaikista arvokkaimman-poikani elämän. Olet osoittanut voivasi käyttää suuria voimia ja käyttää niitä viisaasti. Olet myös pyytänyt apua. Siksi annan sinulle kaiken apuni. Lahjani voi pelastaa kansasi...vastuu voi myös tuhota sinut."   -Odin   

Odin matkaa Nidaveliriin, kääpiöiden maahan ja pyytää apua Eitriltä, kääpiökansan kuninkaalta. Eitri suostuu auttamaan, jos Asgardista löytyy nainen joka voi voittaa heidän mahtavimman soturinsa. Odin pyytää Sifiä apuun, ja Sif voittaa kääpiöiden soturin. Eitri pitää sanansa, ja yhdessä Odinin loitsujen kanssa kääpiöt takovat mahtavan aseen Beta-Billille: Myrskynmurtajan, Mjölnirin veljen. Beta-Bill, Thor ja Sif lähtevät yhdessä nyt pelastamaan Skuttlebutin ja laivaston Surturin demoneilta.

Tämä on Beta-Billin balladi, ja se on saagoista mahtavin, surullisin ja innoittavin.

"Katso minua, lady Sif. Metsän pedot ovat veljiäni, sisariani avaruusalusten valtavat koneistot. Kun minusta tehtiin soturi kansani suojelijaksi, luovuin kaikesta ihmisyydestäni. En usko että kestäisin paluuta näin täydelliseen maailmaan, vaikka kuinka haluasinkin..." -Beta-Bill

Beta-Bill on loistava hahmo, ja hänen esikoistarinansa on yksiä parhaimpia joita olen koskaan lukenut. Bill on hirviömäinen- hän ilmestyy uhkana koko maapallolle, varastaen Thorin voiman ja kutsumalla tätä demoniksi. Mutta ei kestä kauaa, kun lukijalle aukeaa millainen hahmo on kyseessä. Hän nosti Mjölnirin ennen Kapteeni Amerikkaa tai Mustaa Leskeä. Hän oli ensimmäinen sen arvoinen Thorin lisäksi. Simonson loi hänet juuri tätä tarkotusta varten, ja hänen uhkaava ulkomuotonsa toimii hyvänä muistutuksena klassisesta kirjan tuomitsemisesta kansien mukaan. 

"Superman couldn't pick it up, cause he's never going to kill anyone, and the hammer knows that. Captain America, he's too patriotic. He's too much a symbol of America to be chosen by this Norse artifact. So he couldn't get it. So I created Bill because he's noble, and he's designed to kill. He's got a great purpose as a warrior, and also the noble ability" -Walt Simonson.

Hänen soturin kunniansa ja arvonsa näkyy hyvin juurikin kaksintaistelun jälkeen. Hän tarvitsee Mjölniriä, mutta ei raaski viedä sitä Thorilta sillä hän kunnioittaa tätä liikaa. Hän kärsii selkeästi voitostaan toisen sankarin kanssa sen sijaan että juhlisi sitä. Samoin hänen karmivan historiansa ei kuulu vain taustatarinaan- hän tietää velvollisuutensa, ja kieltäytyy paratiisista koska ei usko olevansa sen arvoinen ollessaan "hirviö." Hän muodostaa myös varhaisessa vaiheessa hyvin läheisen suhteen Sifin kanssa. Sif on toinen hahmo jota Simonson on kirjoittanut mallikkaasti. Sifin rakkaus Thoriin on jo pitkään ollut olennainen osa hahmoa, mutta Thorin sydän on kuitenkin Midgårdissa. Kohdatessaan Beta-Billin hän näkee tässä saman kunnian ja hyvä sydämen, mutta myös kärsimyksen ja yksinäisyyden josta hän itsekkin kärsii. Sif auttaakin Billiä löytämään itse oman ihmisyytensä.

Beta-Bill on kestänyt myös ajan hampaan. Hän on seikkaillut omassa lyhytsarjassaan ja tullut Thorin apuun aina kun hän sitä tarvitsee. Saipa Bill jopa oman arkkivihollisensa: Galactuksen, planeettojen syöjän, sillä tämä tuhosi toisen Korbiniittien kotiplaneetan. Bill metsästi Galactusta pitkään ja oli lähes tuhota tämän. Beta-Bill on harvoja Marvelin hahmoja joka voi voittaa tämän kaikkivoivan olennon. Hän myös liittoutui Tuhoajat-nimiseen supersankariryhmään Ronan Syyttäjän, Novan, Kvasaarin, Hopeasurffarin ja Gladiaattorin kanssa ja he taistelivat itse Kuolemaa ja Thanosta vastaan. It was oh so very epic.

Beta-Bill ei ole vielä saanut esiintyä Marvel Cinematic Universessa, ja allekirjoittanut pitää sormiaan ristissä että Bill nähtäisiin Thor: Ragnarokissa. Toivoin että kyseinen elokuva ottaisi paljon vaikutteita Surtur Sagasta, Simonsonin Magnun Opuksesta. Tosin nyt kun Hulk/Bruce Banner on kiinnitetty leffaan, en usko että tämä on mahdollista ja Beta-Bill leffakankaalla tuntuu kaukaiselta unelmalta. Sen sijaan mainiossa Avengers: The Earth's Mightiest Heroes-tv-animaatiosarjassa otettiin Bill huomioon jaksossa "The Ballad of Beta Ray Bill" joka seurasi lähes prikulleen Simonsonin tarinaa ja oli kyseisen sarjan parhaimpia jaksoja.

Beta-Bill on loistava hahmo jonka näkeminen saa minut aina hymyilemään. Tyylikäs ulkonäkö, mielenkiintoinen ja traaginen taustatarina ja soturin kunniakas asenne ja tietty melankolisuus tekevät Beta-Billistä uniikin ja kauniin hahmon. Walt Simonson on tehnyt paljon urallaan- hänen tekstinsä huokuvat muinaisten tarujen mystiikkaa ja hänen kynänjälkensä on täynnä sarjakuville kuuluvaa mahtavuutta. Mutta kaikista näistä eeppisyyksistä ja loistavista tarinoista parhaiten mieleeni on jäänyt balladi Beta-Billistä, kansansa suojeliasta, Ukkosen Jumalan voimien arvoisesta, Odinin ottopojasta, Sifin rakkaasta  ja Myrskynmurtajan kantajasta.

Henkilökohtainen kokoelma.

Tämä oli Valokeilan ensimmäinen hahmo. Sarjakuvat ovat täynnä hahmoja ja ihmeitä jotka eivät ole saaneet ansaitsemaansa näkyvyyttä, ja minun tehtäväni on nostaa ne valokeilaan. Ensi kertaan!

Atte T


Kirjalista:

-" The Ballad of Beta Ray Bill". Marvel-lehden numerot 1 ja 3/1990
- Beta Ray Bill: Godhunter
- Thanos Imperative

Halloween ja Kauhusarjakuvia

Halloween on Suomessa tehnyt tuloaan jo joitakin vuosia, mutta se ei kuitenkaan ole vakiinnuttanut asemaansa vielä Suomen juhlapäivien joukossa. Toki kaupat ovat väärällään krääsää kurpitsalyhdyistä zombienaamareihin, mutta Amerikan meninkiä tämä ei ole nähnytkään.

Mikä mielestäni on suuri sääli.

Halloween on aina kiehtonut minua. Se juhlistaa kaikkea synkkää, pelottavaa ja ei niin normaalia. Halloweenissa on tunnelmaa, joka huokuu sen väreistä, traditioista ja kaikesta niistä tarinoista jotka kuuluvat siihen. Halloween-klassikot tv:ssä ovat monille tuttuja, ja jopa Suomessa pyöritetään näihin aikoihin joitakin kauhuleffoja. Aito Amerikkalainen Halloween on kokemus jonka haluaisin kerran elämässäni käydä lävitse.

Tämä toimi näppäränä aasinsiltana varsinaiseen aiheeseen: Kauhusarjakuviin. Ei varmasti tule kenellekkään minkäänlaisena yllätyksenä että myös kauhugenre on myös sarjakuvissa hyvin suosittu. Klassiset kauhuhahmot kuten vampyyrit, ihmissudet ja zombiet ovat levittäytyneet sarjakuvien maailmaan jo vuosia sitten. Jack Kirby teki joukon kauhu-ja hirviösarjakuvia 50-60-luvulla. Kauhu toimii sarjakuvissa hyvin, ja henkilökohtaisesti suosin hyvää kauhusarjakuvaa yli elokuvien. Sommittelu, värimaailma ja jopa puhekuplien muodot voivat toimia väristysten välittäjänä. Tässä blogitekstissä on tarkoitus nostaa esille hieman esimerkkejä hyvistä kauhusarjakuvista, Halloweenin kunniaksi. Nämä ovat omasta mielestäni genrensä huippuja, jotka toimivat lukukerta toisensa jälkeen.

Saga of the Swamp Thing (Alan Moore & Stephen Bissette ja John Totleben)   

"Will there be blood? It isn't important. The Blood doesn't matter. Just the dying."

Alec Holland oli vielä eläessään tiedemies, ja teki työtään vaimonsa Lindan kanssa rämeellä olevassa laboratoriossa. Alecin kieltäydyttyä antamasta vaarallista tutkimustyötään "Mr. E:tä" palveleville agenteille, räjäyttivät he Alecin laboratorion, tappaen Lindan. Alec syttyi liekkeihin, ja tuskissaan sukelsi rämeeseen. Alec Holland kuoli, mutta rämeestä nousi jotain. Olento, vihreän maailma luomus. Tämä Rämeen Olento on luontoäidin kosto, vihreän suojelija, yksinäinen vaeltaja ja kenties Alec Hollandin reinkarnaatio?  

Alan Moore tunnettaan monista luomuksistaan. Watchmen, From Hell, V niin kuin Verikosto, Tappava Pila- nämä ovat klassikoita sarjakuvien keskuudessa ja jokainen mestariteos omalla tavallaan. Silti, mielestäni paras sarjis jonka Moore on koskaan kirjoittanut on Saga of the Swamp Thing. Alunperin hahmon loivat kirjoittaja Len Wein ja piirtäjä Berni Wrightson, mutta Alan Mooren loi hahmon uudestaan, kirjoittaen Rämeen Olennon historian uusiksi, muuttaen tieteen luoman hirviön enemmänkin luonnon avataraksi ja koston välikappaleeksi. Tämän mukana tarinat saivat myös psykedeelisen ja paikka paikoin hyvin karmivan sävyn. Rämeen Olento ei ole ihminen, eikä hän käyttäydy heidän laillaan. Olento ei myöskään ole vain auttamassa ihmiskuntaa. Toki hän on pelastanut useita henkiä, jopa koko planeetan, mutta hän on luonnon puolella. Tämä tarkoittaa että sitä tuhoavat kohtaavat usein myös kauhean lopun hänen käsissään. Moore pitää kauhistuttavan tunnelman yllä myyttisten demonien, pahahenkien ja mutanttien avulla, heitellen spiritualistisia teemoja perinteisen hirviötarinan sekaan. Samoissa tarinoissa heiluu mukana myös tv:stä ja elokuvista nykyään monille tuttu Constantine, taikuri ja okkultisti-etsivä joka usein törmää Rämeen Olentoon. Saga of the Swamp Thing on tunnelmallinen, karmiva, psykedeelinen ja paikka
paikoin jopa koskettava kauhutarina, joka on ehdoton pakkotutustuminen kaikille genren ystäville.

The Wolves of Saint August (Mike Mignola)

"I am awake. I cannot sleep and I cannot go to Heaven."

Hellboy on mainittu tässä blogissa useasti, ja syystä. Hellboy on yksiä suosikkejani sarjakuvien joukossa, ja yksi syy tähän on sen loistavat kauhutarinat. Hellboy taistelee niin demoneita, vampyyreita, aaveita kuin muinaisia kauhuja vastaan. Mutta ehdottomasti parhaimpia tarinoita on lyhyttarina The Wolves of St. August. Nimestä lienee helppo päätellä että kyseessä on ihmissusitarina- ja sitä se onkin. Kaikkein paras ihmissusitarina mitä olen koskaan lukenut, tosin. Hellboy ja toinen BPRD:n agentti Kate Corrigan ovat tutkimassa Griartin kylää, jossa jokainen asukas on kuollut, kuin jonkun hirveän pedon raatelemana. Heidän tutkimuksissaan paljastuu kaupungin johtajasuvun historia, ja kuinka muinaisen verilöylyn jäljet kaikuvat nykyaikaan...

Wolves of Saint August on erinomainen  kauhutarina. Loistavat sivun käännöksen takana olevat shokeraavat paljastukset tuovat jännityksen eloon, ja tarina Griartin kylän takana on mielenkiintoinen ja erilainen muihin ihmissusitarinoihin. Mignolan upea taide toimii kuten aina ja tässä tarinassa on myöskin paras ihmissusi-muodonmuutos mitä olen kuunaan nähnyt. Wolves of Saint August löytyy helpoiten nykyään Hellboy: The Chained Coffin and other stories-kokoelmasta joka on mainio kokonaisuus täynnä loistavia tarinoita, joista ehdottomasti paras on The Wolves of Saint August.

Batman: Haunted Knight (Jeph Loeb & Tim Sale)

"Why are the most insane the most elusive?"

Gotham ei ole mukava paikka koskaan, mutta Halloween-yönä tämä synkkä kaupunki on entistä pahempi. Linnunpelätti vaanii pimeydessä, levittäen kauhuja ja paniikkia kaduille. Hullun Hatuntekijän henkilökohtaiset skitsofreniat ja obsessiot ovat vaaraksi kaikille Gothamin lapsille. Tätä vastassa on tietysti Gothamin yön ritari Batman, mutta kuinka yksi mies voi taistella kaikkea tätä hulluutta vastaan, kun hän joutuu kohtaamaan omat demoninsa?

Teknisesti ei ole kauhua, mutta Batman: Riivattu Ritari UI Halloween-tunnelmassa ja sen väreissä. Kirjan kolme tarinaa kertovat kukin Halloweenista Gothamissa. Ensimmäinen tarina (Pelot) käsittelee Linnunpelätintä  ja kuinka Batman on väsynyt jahtaamaan tätä. Batmanille annetaan taas mahdollisuus onneen toisaalla, mutta onko tämä onni todellinen vai uusi ansa? Toinen tarina (Hulluus) taasen alkaa Hullun Hatuntekijän aiheuttamasta kadonneiden lasten tapauksesta, ja kuinka taistelu tätä meistä vastaan on Batmanille psyykkisesti rankkaa, koska Hatuntekijä muistuttaa Brucea hyvästä lapsuuden muistostaan äitinsä kanssa. Kolmas tarina (Unet) on Charles Dickensin Joulutarina, mutta sovitettuna Halloweeniin joulun sijaan. Tämä toimii, ja siinä nähdään taas mielenkiintoinen vilkaisu Batmanin mieleen.  Loeb tunnettaan parhaiten Long Halloween-tarinasta jota olen tässä blogissa kehunut useaan otteeseen ja hoitaa siis tonttinsa hyvin, kuten tekee myös taiteilija Tim Sale. Salen taiden ei ole varmasti kaikille mieleen, mutta itse olen aina pitänyt liioitelluista mittasuhteista hänen tyylissään. Batman: Haunted Knight ei ehkä ole pelottava, mutta se on mitä parhainta Halloween-kauden lukemista. 

Batman: Dark Knight, Dark City (Peter Milligan & Kieron Dwyer)

"The knife should sharper and finer. A scalpel, not this butcher's knife. But I do not have time. Nor does he."

Tämä tarina sai minut arvostamaan Arvuuttajaa eri tavalla. Arvuuttaja kutsuu Gordonin ja Batmanin uuden arvoituksen pariin- ja aloittaa lähettämällä hypnotisoidun naisen kertomaan arvoituksen ja sen jälkeen tappamaan itsensä. Tästä alkaa kauhujen täyttämä ja mieltäriivaavan outo ajojahti, jossa Arvuuttaja heittää Batmanin eteen kovempia panoksia ja pahempia haasteita, johtaen koko tarinan synkkään ja yllättävään lopputulokseen, joka kertoo Gothamin historiasta paljon....

Arvuuttaja ei välttämättä ole monille pelottava vihollinen. Dark Knight, Dark City löysi Arvuuttajasta aspektin, mikä teki hänen juonistaan ja arvoituksistaan karmivan. Tämä tarina jos mikä todisti Arvuuttajan älykkyyden ja kyvyn kontrolloida muita vain jättämällä oikeat panokset ja arvoituksen. Tämä näkyy hyvin Batmanissa itsessään, kuinka hän selkeästi kärsii ollessaan pimennossa Arvuuttajan motiivista ja kuinka tämä psykopaatti vain ohjailee häntä. Kieron Dwyerin taide on klassista ajallensa, mutta kohtaukset jotka vaativat kauhistuttavaa tunnelmaa ovat sitä täynnä. Batman: Dark Knight, Dark City on ehdottomasti jokaisen Batman- fanin lukulistalla tänä Halloweenina. 

The Shadow out of Time (H.J Culbard)

"There lies this world of man a mocking and incredible shadow out of time..."

H.P Lovecraftin kauhutarinan sarjakuva-adaptaatio on kosmista kauhua parhaimmillaan. Vuonna 1908 Professori Nathaniel Wingate Peaslee pyörtyy kesken luennon ja vaipuu koomaan. Kun hän herää, on hän kuin uusi ihminen, tutkien maailmaa innokkaasti ja kiertäen ympäri maailmaa. Tätä käytös on kuitenkin ajaa hänet erilleen perheestään, kunnes hän 1913 vajoaa uudelleen koomaan. Kun hän herää, viimeinen asia minkä hän muistaa on luento...5 vuotta sitten. Mitä hän näkee unissaan ja muistoissaan tuolta ajalta, ovat kuitenkin hämärä varjo täynnä ajattomia kauhuja.

H.P Lovecraftin alkuperäisteos on kauhukirjallisuuden parhaimmistoa, ja sarjakuva ei vähennä panoksia. Tarinan kantava teema on ajatus siitä, että me emme ole tämän planeetan ensimmäinen sivistynyt kansa, emmekä tule olemaan myöskään viimeinen. Myös päähenkilö Wingaten oma mielenterveys on isosti esillä, sillä hän ei aina itsekkään usko sitä, minkä muistaa nähneensä. Vasta lopussa seisoo totuus, ja se saa kylmänväreet nousemaan pintaan. Culbardin on tehnyt useita H.P Lovecraft-sarjiksia ja osaa taidokkaasti luoda mestarin tarinoissa vallitsevan tunnelman yksinkertaisella mutta kauniilla kuvituksellaan. The Shadow out of Time kertoo kosmisen kauhutarinan maanläheisesti ja ymmärrettävästi vähentämättä sen tuomaa kauhua laisinkaan.

Siitä sitten vain hyvää sarjakuvaa käteen ja Halloweenia viettämään! Onko jotain jota voitte suositella? Unohdinko jonkun klassikon joka ehdottomasti pitäisi lukea? Kommentoikaa ja jakakaa omia ajatuksianne. Hyvää Halloweenia ja Pyhäinpäivää kaikille!

Atte T

Kirjalista:

- Saga of the Swamp Thing 1 (Julkaistu myös suomeksi nimellä Rämeen Olento)

- Hellboy: Chained Coffin and Other Stories

- Batman: Haunted Knight (Julkaistu myös suomeksi nimellä Riivattu Ritari)

- Batman: Dark Knight, Dark city in Batman #452-54, (Julkaistu suomeksi Batman-lehdissä nimellä Synkkä Kaupunki)

-The Shadow out of Time