Reboot, New 52 ja Sarjakuvien Nykytila

Reboot lienee sana jonka suurin osa on saattanut joskus kuulla. Sanan alkuperä on kotoisin tekniikaan ihmeellisestä maailmasta, ja sillä tarkoitetaan laitteen (lähinnä tietokoneen) uudelleenkäynnistystä tarkoituksena korjata vikoja ja päivittää systeemiä. Viihteessä kuten elokuvissa, tv-sarjoissa tai sarjakuvissa sen tarkoitus on suurinpiirtein sama- uudelleenkäynnistää ja kertoa tarina tarkoituksena poistaa vikoja ja päivittää tarinaa vaikka kukaan ei sitä pyytänyt eikä tarinaa tarvinnut korjata tai päivittää yhtään sillä se oli juuri hyvä ennen sitä!

Kuten saatoitte huomata, en yleisesti ole rebootin ystävä, vaikkakin se voi johtaa hyviinkin asioihin. Osa tästä johtuu siitä että reboot on jokseenkin vanhempi ideana kuin se on terminä. Ensimmäisiä elokuvia jotka tehtiin uudestaan alkuperäisen jälkeen oli The Hunchback of Notre-Dame. Alkuperäinen elokuva (joka sekin perustui kirjaan) ilmestyi vuonna 1923, ja 16 vuoden kuluttua 1939. Mutta koska termiä (tai edes edeltävää termiä) ei ollut vielä olemassa, oli toinen elokuva vain uudelleenfilmatisointi...mikä toisaalta on käytännössä sama asia. Mutta tarkoituksena tässä oli sanoa että reboot ei ole ideana uusi. Elokuvia on tehty uudestaan elokuvien kulta-ajalta lähtien. King Kong, Oopperan Kummitus, Godzilla, Dracula- klassisia elokuvia on tehty uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Ja tämä on hyvä asia. Useimmat näistä elokuvista ovat alunperin hyviä, ja rebootit ovat saattaneet jopa parantaa alkuperäistä. Vaikka alkuperäinen Dracula on klassikko, se ei ole lähelläkään 1958 Dracula-elokuvan tasoa omasta mielestäni.

Mutta sitten on olemassa myös termi remake. Remake on paljon suorempi adaptaatio. Se ei koita keksiä pyörää uudestaan tai löytää uutta kulmaa kuten reboot vaan yleensä esittää saman elokuvan uudestaan uusilla näyttelijöillä. Reboot on hieman luovempi ja enemmän uutta tarjoava, Remake on sama tarina uudella ulkonäöllä. Esimerkki epäonnistuneesta remakesta on Total Recall (2012) joka sieluton, huumoriton ja munaton remake vuoden 1990 klassikosta. Remake, Reboot, Re-imagining- kaikki ovat käytännössä sama asia hienoisilla detaljimuutoksilla. Mutta tämä on trendi joka on jatkunut kauan, ja nykyään on saavuttanut uuden piikin, Disneyn ja muiden studioiden pistäessä pihalle vuosittain joitain variaatioita yllä olevista: Maleficent, Jungle Book, Cinderella, Dracula Untold ovat kaikki hyviä esimerkkejä näistä.

Mitenkä ET tee klassikkoa uudestaan.

Tämä on myöskin jokseenkin yleistä sarjakuvissa, varsinkin supersankarien kohdalla joissa on pitkä, yhtenäinen kaanon...kiitos osittain juurikin reboottien. Kun reboot tapahtuu sarjakuvissa, on sille tarinoiden sisään kirjoitettu selitys, kuten jonkinlainen kosminen tapahtumasarja. Juuri tällainen oli selitys ensimmäisen tunnetun sarjakuvarebootin takaa. 1985 ilmestyi Crisis on Infinity Earths, joka reboottasi DC:n sarjakuvauniversumin ensimmäisen kerran. Crisis on Infinity Earths on hyvä ja onnistunut esimerkki siitä kuinka reboot tekee hyvää sarjalle. DC-universumi ennen vuotta 1985 oli hyvä, mutta jokseenkin sekava paikka. DC:llä oli useita eri maailmoja, itseasiassa loputtomasti maailmoja jota kutsuttiin kollektiivisesti nimellä Multiverse. Maa-1 oli se jossa Teräsmies, Batman ja Ihmenainen olivat maan suurimmat sankarit ja Oikeuden Puolustajat etulinjassa taistelemassa pahuutta vastaan, Maa-2 40-luvun sankarien kuten alkuperäisen Vihreän Lyhdyn ja Salaman sekä Oikeusyhteisön maailma ja niin poispäin. Crisis on Infinity Earths yksinkertaisti, yhdisti ja poisti näitä maailmoja poistaen multiversumin sarjakuvista vuosikymmeniksi. Sen jälkeen lukija ei tarvinnut enään miettiä tapahtuuko tarina missä jatkumossa, sillä kaikki olivat nyt yhtä jatkumoa. Tämä pysyi vakiona, kunnes Infinity Crisis toi 2005 multiversen takaisin. Uusia tarinoita tämä ei kuitenkaan siinnyt, vaan antoi lähinnä mahdollisuuden tuleviin tarinoihin.

It was kinda like that.

Ja sitten tuli vuosi 2011, ja tarina nimeltä Flashpoint. Flashpoint oli tarinana....mukiinmenevä. Se ei ollut huono, liian monimutkainen ja oli piirretty hyvin. Mutta sen tarinan perusidea on outo ja se on ylitseampuvan synkkä. Se päättyi käytännössä maailmanloppuun, ja Salama tajusi että kerta aikamatkustus aiheutti tämän tilanteen, aikamatkustus varmasti parantaa kaiken. Ja niinpä Salama alkaa juosta, estää itseään muuttamasta aikaa ja aikaan täydellisen universumin muutoksen. Tervemenoa, vanha universumi. Täältä tulee New 52.

New 52. Termi on monelle sarjakuvafanille tuttu, ehkä vähän liiankin tuttu. 2011 DC nollasi kaikkien lehtiensä numerot, ja aloitti julkaisun alusta. Syyskuussa 2011 DC pisti pihalle 52 uutta lehteä (New 52, siis) uusilla kirjoittajilla, piirtäjillä ja tyyleillä. New 52 oli...jonkinsortin menestys, kai? Virallisissa lähteissä puhutaan ja kehutaan sitä kustannuksen suhteen fiksulta teolta, nostaen lehtien myyntiä ja kehuen sarjoja kuten Batman, Wonder Woman, Action Comics ja Batwoman. Mutta huonon tai keskinkertaisen vastaanoton saaneet lehdet olivat moninkertaiset. Samat tarinat oltaisiin voitu kertoa ILMAN reboottia. Mutta Reboot teki tehtävänsä eli nosti myyntiä, haastaen taas Marvelin- ainakin hetkeksi aikaa.

Sitten Marvel teki saman tempun- melkein. Marvel Now on käytännössä reboot, mutta ainoastaan numeroiden ja hahmogallerioiden kohdalla. He eivät puhdistaneet pöytää vanhoista tarinoista, vaan pitivät yhä vanhan kaanonin mukanaan luoden vain uusia mukaantulemisen kohtia. Marvel Now sai jatkoa All-New Marvel Now-sarjalla ja tänä syksynä All-New, All-Different Marvel Now sai alkunsa. Sarjat ovat päättyneet ja alkaneet alusta tämän aikana. Marvelilla oli oikea idea mukana- he eivät muuttaneet universuminsa kaanonia, vaan helpottivat mukaantulemista uusille lukijoille. Tämä toimi, kunnes tänä syksynä alkanut nimihirviö ANADMN sai alkunsa. Sitä edelsi kesällä tullut Secret Wars, jossa Marvelin vaihtoehtouniversumi Ultimate-universumi sulautui perinteiseen Marvel-maailmaan, johtaen jonkinnäköiseen taisteluplaneetta-kaaokseen ja oikeasti kukaan ei tiedä mitä tapahtui. Nyt kuitenkin on vain yksi universumi, ja Ultimaten hahmot (jotka selviytyivät) seikkailevat samassa maailmassa. Myös Old Man Logan hengailee mukana.

Takaisin New 52:een. Pian on kulunut 5 vuotta rebootin alusta, ja osa tarinoista on kehittynyt paremmiksi, osa on lopetettu kokonaan ja toiset jatkaneet hiljaista nilkutusta eteenpäin. Osa sarjoista (Kuten Suicide Squad ja Batgirl) oltiin aloitettu alusta, mutta joko uudella nimellä (New Suicide Squad) tai uudelle ulkonäöllä (Batgirl of Burnside). Isoja tapahtumasarjiksia tuli joka vuosi, ja joka vuosi kukaan ei välittänyt. Sitten tuli seuraava uutinen:

DC Comics To Relaunch Everything With #1s Again This Summer With A Film/TV Bent.

*Huoh*

Taas? Viisi vuotta on lyhyt aika. Marvel teki itse juuri saman jutun, ja mielenkiintoni sitä kohtaan on minimaalinen. Ainakaan tässä ei puhuta reboottauksesta, eli ehkä kaikkea mitä viimeisen viiden vuoden aikana on tapahtunut ei pyyhitäkkään pois. "Film/TV Bent?" Mikään ei kuulosta niin pahalta. Tähän asti supersankarielokuvat ovat muistuttaneet sarjakuvia, mutta tämän jälkeen DC:n sarjakuvat alkaisivat muistuttamaan enemmän elokuvia ja tv-sarjoja DC:n maailmasta. Tuo vaihtoehto on hirvein jonka voin kuvitella. Haluan että nämä kaksi pysyvät etäällä toisistaan, tai ainakin niin että elokuvat eivät kanavoi liikaa sarjakuviin. Ja tuollainen lause kuulostaa niin paljon bisnespamppujen päätökseltä, ei kirjoittajien ja luojien näkemykseltä. Tuo on laiskaa, rahastuksen perässä olevaa politiikkaa.

Enkä syytä DC:tä yksin tästä. Marvel on koko ajan liukunut enemmän tv-sarjojensa ja elokuviensa suuntaan aina hahmodesignistä luonteisiin. Yllä mainitsin myös Marvelin oman numeroiden nollauksen tänä syksynä, joten DC ei ole yksin tämänkän kanssa. Kyseessä on osa isompaa ongelmaa joka riivaa kahta sarjakuvajulkaisijaa. Vielä kymmenen vuotta sitten puhuttiin "kahdesta isosta" sarjakuvajulkaisussa, Marvelista ja DC:stä. Nykyään lienee parempi puhua "isosta kolmesta": DC, Marvel ja Image Comics. Image Comics on noussut hurjalla vauhdilla sarjakuvaystävien suosikiksi sellaisten sarjojen kuten Sagan, Bitch Planetin ja Rat Queensin ansiosta. Comics Beat-sivustolla oli aiheeseen liittyvä artikkeli, missä käsiteltiin juurikin Marvelin ja DC:n sarjakuvien julkaisutyyliä ja miten se tekee enemmän hallaa uusille lukijoille kuin hyötyä, mikä on kustantajien oletus. Sarjojen ei anneta jatkua pitkään yhtenäisenä tarinajatkumona, keskittyen hahmoihin ja heidän suhteisiin toisiinsa, vaan ne päättyvät 16-30 lehden jälkeen ja aloittavat taas alusta. Miksi minä välittäisin tästä viidennestä Kostajat-kirjasta kun se tulee päättymään ennen kuin ehdin muodostamaan yhteenköön hahmoon minkäänlaista samaistumista tai suhdetta? Sam Wilson on Kapteeni Amerikka, hienoa- mutta kauanko kestää ennen kuin tämäkin lehti aloitetaan alusta tai Steve Rogers ottaa nimensä takaisin? Nykytilassaan supersankarisarjakuvat ovat mielestäni tappavassa noidanpyörässä. Sarjat aloittavat alusta, uusilla puvuilla ja hahmoilla, esittelevät niitä parikymmentä numeroa ja tappavat osan ja aloittavat taas alusta. Mutta tämä ei tietenkään ole tekijöiden vika, ainakaan kokonaan. Tämä itseasiassa satuttaa paljon kirjoittajia ja taiteilijoita jotka haluavat kertoa tarinoita Marvelin ja DC:n maailmassa, mutta päinvastoin kuin entispäivän kirjoittajat jotka saattoivat kirjoittaa vuosikausia yhtä sarjaa, he eivät saa siihen aikaa. Walt Simonson kirjoitti Thor-sarjaa 4 vuotta (1983-1987), Marv Wolfman kirjoitti Teinititaaneja 6 vuotta (1980-86) ja Ed Brubaker Kapteeni Amerikkaa 2004-2011, kokonaiset 8 vuotta. Nämä sarjat ovat lähes universaalisti rakastettuja ja klassikoita. En usko että Avengers Undercover (16 osaa), Fearless Defenders (12 osaa) tai Avengers A.I (12 osaa) ei tule olemaan kumpaakaan. Mutta tämä ei ole kirjoittajien vika. Avengers A.I omasi hyvä hahmogallerian, hauskan asetelman ja teeman mutta koska se loppui ennen kuin se ehti edes kunnolla alkaa, en ehtinyt muodostamaan syvempää tunnesidosta tai mielipidettä sarjaan.

Mutta kuten artikellissa sanotaan, DC ja Marvel tulee pysymään markkinoiden huipulla niin kauan kuin he pistävät pihalle Kostajia, Batmania, Star Warsia ja Harley Quinnia. Ja kun nämä pyörii markkinoilla, ei Marvelin ja DC:n myynti tule putoamaan ja tämä noidankehä saa jatkua. Mitä tähän voi sanoa?

Rat Queens on todella hyvä sarja.

Lopuksi, haukuttani New 52:sta sen verran paljon, on vain reilua että nostan ylös hieman hyviä sarjoja mitä reboot antoi meille. Niitä on, useampiakin, mutta ne valitettavasti jäävät huomion ulkopuolelle. Nämä kuitenkin ovat suurimmalta osin hyviä ja lukemisen arvoisia teoksia.

Batman (Scott Snyder ja Greg Capullo) Snyderin ja Capullon Batman tulee varmasti jäämään Batman-sarjakuvien historiaan yhtenä parhaimmista Batman-sarjoista. Tarinakokonaisuudet olivat hyviä, Snyder ymmärtää Batmanin idean hyvin ja Capullon taide on markkinoiden parasta. Pöllöjen Hovi, Kuolema Kulkee Suvussa, Vuosi Nolla-loistavaa settiä kaikin puolin.

Aquaman (Geoff Johns ja Ivan Reis) Vesimies on mahtava, eikä kukaan muuta mieltäni siitä. Arthur Curry on jättänyt Atlantiksen taaksensa veljensä Ormin johtoon, ja koittaa elää rauhallista eloa vaimonsa Meran kanssa, taistellen kuitenkin välillä rikollisia ja meren kauhuja vastaan. Hauska, eeppinen, yllättävä ja ottaa hauskasti kantaa Vesimiehen väärään, halventavaan maineeseen joka on ollut pinnalla vuosia.

Justice League Dark (Peter Milligan, Mikel Janin) Nimestä huolimatta ei kerro Teräsmiehestä tai muista Oikeuden Puolustajien jäsenistä. Sen sijaan kertoo taikuudesta ja sen tuomista uhista, sekä joukosta ""sankareita" jotka suojelevat maailmaa. Deadman, John Constantine, Madame Xanadu, Zatanna ja Shade, Muuttuva Mies ovat vastahakoisia sankareita mutta ainoita jotka voivat kohdata nämä vaarat, kuten Lumoojattaren vapautuneen alter egon joka uhkaa tuhota maailman noituudellaan. Mahtava.

Batgirl (Gail Simone ja Ardian Syaf) New 52 poisti Barbara Gordonin pyörätuolistaan johonka Jokeri oli hänet pistänyt 1988. Tämä oli hyvin riskaabeli idea, sillä Barbaran Oraakkeli-persoona oli hyvin tunnettu ja rakastettu ja Batgirlin paikan oli ottanut muut suositut hahmot. Gail Simone oli luultavasti ainoa henkilö joka pystyi kirjoittamaan tämän idean onnistuneesti, ja sen hän tekikin. Batgirl on New 52:en parhaimpia sarjoja.

Forever Evil (Geoff Johns, David Finch) Vaikkakin tämä ei ihan yllä muiden listalla olevien tasolle, on Forever Evilissä tunnelmaa. Muistatteko Multiversumin josta puhuin aiemmin? Maa-2:sta hyökkäsivät Amerikan Rikossyndikaatti, Oikeuden Puolustajien antimateriaversio ja he valtaavat hetkessä maailman. Mutta koska kaikki eivät halua ikuisen pahuuden maailmaa, nousevat osa superrikollisista ja Batman taistoon syndikaattia vastaan. Väkivaltainen, nopeasti eteenpäin liikkuva ja täynnä toimintaa superkonnat päähahmoinaan.

Wonder Woman (Brian Azzerello, Cliff Chiang) Vahvasti mytologiassa ja taruissa kiinni oleva sarja, paljon väkivaltaisempi ja aikuisempi teemoiltaan aikaisempiin sarjoihin verrattuna, tosin tämä ei ole yllätys kun Azzarello on ratissa. Joistakin pahoista kömmähdyksistä huolimatta mainiota luettavaa.

Demon Knights (Paul Cornell, Diogenes Neves) Keski-ajalle sijoittuva fantasiatarina, jossa joukko DC:n vanhoja mystisia sankareita seikkailee yhdessä taistellen yliluonnollisia kauhuja ja toisiaan vastaan. Laaja ja monipuolinen hahmogalleria, mahtavaa taidetta ja upeita hetkiä. Keskiaikaisia ritariteemoja, pulp-henkisiä vihollisia ja huumoria riittää. Lue ja nauti!

Noista kelpaa aloittaa. Haluatteko lisää tällaisia selityksiä ja sepustuksia? Mitä piditte tästä? Jättäkää kommentia ja tavataan taas seuraavalla kerralla.

Atte T

Animoituja Supersankareita- TV ja Elokuvat, osa 2

Jatketaan, joskin hieman edellistä lyhyemmällä kaavalla.

Kun olen tässäkin blogissa puhunut Supersankarileffoista, aina kun puhun suosikeistani tietoisesti tiputan pois listasta aina piirretyt supersankarileffat. En oikeastaan tiedä miksi. Lasken animaatioleffat normaalisti aina mukaan kun mietin yleisesti parhaimpia elokuvia joita olen nähnyt. Eikä ongelma ole edes hyvien supersankarielokuvien puutteessa, kuten pian varmaan huomaatte.

Syynä taitaa olla se, että nämä elokuvat liikkuvat aivan omassa kategoriassaan. Jotkut nykyiset supersankareista kertovat elokuvat ovat hyvin lähellä niiden lähteitä. Mutta tosiasia on se, että vieläkän elokuvat eivät kokonaan omaksu sarjakuvien luonnetta. Iso osa puvuista on paljon hillitympiä ja ennen kaikkea väriskaalaltaan tummempia, klassisia superrikollisia ja taisteluita heitä vastaan on vähän, ja sankarien viholliset ovat ennemminkin terroristeja tai bisnespamppuja kuin perinteisiä superrikollisia. Supersankarielokuvista halutaan tehdä realistisempia-mikä ei ole huono asia- mutta sarjakuvafanit jäävät osittain kaipaamaan sarjakuvien elementtejä.

Close, but no cigar.

Mutta animaatioleffoissa supersankarit ovat lähimpänä sarjakuvia.  He ovat yhtä värikkäitä ja räväköitä, he taistelevat rikollisuutta vastaan ja superkonnat ovat muitakin kuin yllämainittuja nykyaikaisia pahiksia. Eikä nämä tee niistä ollenkaan huonompia tai lapsellisempia. Hyvä tarina on hyvä tarina, eikä nämä elokuvat ole lainkaan Yön Ritaria tai Age of Ultronia huonompia. Usein nämä elokuvat perustuvat johonkin jo olemassaolevaan tarinaan, mutta osa on täysin itsenäisiä luomuksiaan. Nämä elokuvat usein myös hyvin erilaisia tv:n sarjakuvasarjoihin, yleensä väkivaltaisuuden tai muiden aikuisempien teemojen takia. Animaatio antaa vapautta käyttää vaihtelevia ja mielikuvituksellisia ympäristöjä ja skenaarioita paremmin kuin normaalit supersankarielokuvat. Tämä antaa katsojan kokea supersankarien maailmojen mahtavuuden täysillä.

 Ennen kun alan listaamaan ehdotuksia viidestä parhaasta supersankari-anmaatio-leffasta, haluan mainita yhden asian näistä. Vielä vuosi sitten oli helppo sanoa että Marvel johti elokuvissa ja DC televisiosarjoissa. Nyt tv:n puolella tasapaino on alkanut hiljalleen kallistua Marvelin suuntaan Netflix-sarjojen ja Agent Carterin ansiosta. Mutta supersankari-animaatioleffojen puolella DC seisoo suvereenina. En tiedä mikä on ongelmana, mutta Marvelin piirroselokuvat ovat huonoja. Planet Hulk on ehkä ainoa hyvä, mutta muuten sillä puolella menee huonosti. DC jostain syystä on onnistunut tällä puolella, ja tuottaa pihalle vuosittain uusia animaatioelokuvia jotka saavat lähes poikkeuksetta hyvän vastaanoton.

Nyt kun tuo on alta pois, tässä viisi parasta:

5. Batman: Assault on Arkham

Elokuvan nimestä huolimatta tämä ei ole elokuva Batmanista. Tämä on elokuva Suicide Squadista, ryhmästä superrikollisia jotka pakotetaan tekemään töitä hallituksille toimien iskuryhmänä tehtävissä jotka todetaan liian vaarallisiksi ja hallitukselle kiusallisiksi. Deadshot, Harley Quinn, King Shark, Kapteeni Bumerangi, Killer Frost ja Musta Hämähäkki lähetetään murtautumaan Arkhamin mielisairaalaan ja etsimään Arvuuttajan hallussa oleva mikrosiru. Ongelmia monimutkaistaa Batman, Harley Quinnin ex-poikaystävä Jokeri ja ryhmän sisäiset ristiriidat. Kaikki eivät palaa elossa tästä reissusta. Elokuva perustuu Rocksteadyn Arkham-pelien maailmaan, tapahtuen ennen Arkham Asylum-peliä ja näin tuoden monia sarjan ääninäyttelijöitä ja hahmodesigniä mukaan. Assault on Arkham on supersankarianimaation tasolla hyvin synkkä- tietyssä mielessä. Elokuva ei kaihda väkivaltaa, seksiä tai kirosanoja. Mutta leffasta loistavan tekee sen hahmot. Suicide Squad on joukko superrikollisia, eli enemmän tai vähemmän pahoja mulkvisteja. Deadshot on ammattimainen, ja haluaa hoitaa homman kotiin ohjeiden mukaan ja nopeasti. Kapteeni Bumerangi on egomaanikko ja valittaa koko ajan kaikesta ja Harley Quinn on...Harley. Aluksi en pitänyt ideasta tuoda Jokeria mukaan elokuvaan, mutta ajan kuluessa tuli tästä Jokerista välittömästi suosikkihahmoni elokuvassa. Maneerit, puhetapa ja nauru-kaikki on sitä aitoa Jokeria. Batman: Assault on Arkham on mainio vähän aikuisempaan makuun suunnattu elokuva täynnä huumoria ja väkivaltaa.

4. All-Star Superman

Neljännellä sijalla on adaptaatio toiseksi parhaasta sarjakuvasta jonka olen lukenut. Tarina seuraa samaa kaavaa kuin sen alkuperäkin: Pelastaessaan ensimmäistä miehitettyä lentoa aurinkoon jota Lex Luthor koetti sabotoida, astuu hän suoraa pahimman vihollisensa ansaan. Hän saa auringosta säteilymyrkytyksen, ja Teräsmies tajuaa loppunsa olevan lähellä. Nämä ovat Teräsmiehen viimeiset päivät. Elokuva tiputtaa sarjakuvasta joitan juonikohtia pois, kuten Bizarrojen hyökkäyksen, Tuomiopäivän taistelun ja 12 urotyötä, mutta tämä on ymmärrettävää sillä alkuperäinen sarjakuva on varteenotettavan pitkä. Mutta tämä valitettavasti pitää All-Star Supermanin poissa kärkikolmikosta. Älkää toki ymmärtäkö väärin, tästä huolimatta elokuva on ehdottomasti hyvä. Se pitää taiteilija Frank Quitelyn tyylin mukana, mutta tekee siitä hieman siistimmän ja suoraviivaisemman. Elokuva näyttää ja kuulostaa upealta ensiluokkaisen musiikin ja ääninäyttelyn vuoksi, mutta valitettavasti siitä jää jonkin verran uupumaan alkuperäisen koskettavuutta ja erilaista suuruutta. Näistä huolimatta All-Star Superman on loistavaa viihdettä.

3. Justice League: New Frontier

Toinen tällä listalla joka perustuu sarjakuvaan Top 10 parasta sarjakuvaa-listaltani, nimittäin Darwyn Cooken DC: New Frontier-sarjakuvaan. Toisen maailmansodan päätyttyä on maailma kuilun reunalla. Eilispäivän supersankarit on koettu tarpeettomiksi ja heistä iso osa onkin jäänyt jo eläkkeelle, lukuunottamatta Teräsmiestä ja Ihmenaista. Uudet sankarit kuten Salama, Batman ja Vihreä Nuoli ovat vielä lainsuojattomia ja etsimässä paikkaansa. Viimeinen marsilainen on jumissa maassa, Hal Jordan otetaan mukaan armeijan salaiseen avaruusohjelmaan ja tuntematon uhka lähestyy. New Frontier on erikoislaatuinen sarjakuva-adaptaatio, sillä se seuraa lähdettään lähes sanasta sanaan ja kohtauksesta kohtaukseen pyrkien täydellisyyteen. Elokuva kantaa mukanaan sarjakuvan alkuperäistä vahvaa tunnelmaa täynnä 50-60 luvun puhetta ja taidetyylejä. Kohtaukset jotka olivat upeita sarjakuvassa ovat myös upeita elokuvassa, vaikkakin Darwyn Cooken piirrustustyyli ei toimi aivan yhtä hyvin kuin sarjiksessa. Tämä on kuitenkin pieni ongelma loistavassa teoksessa, jonka katsominen on taatusti nautinto.

2. Batman: The Dark Knight Returns parts 1 & 2

Frank Millerin Dark Knight Returns on supersankarisarjakuvien klassikko, joka kuuluu jokaisen sarjakuvafanin lukemistoon. Mutta vaikka tarina on loistava ja nerokas, minun mielestäni animaatio onnistuu kertomaan tarinan hieman paremmin. Ylimääräiset ja tarpeettomat juonikuviot on poistettu ja tarinasta tehty sujuvampi ja sulavampi. Batmanin jäätyä eläkkeelle Robinin kuoleman jälkeen on Gotham erilainen kaupunki. Jengit ovat vallaneet kadut, poliisi on voimaton toimimaan ja kaupunki on turvattomampi kuin koskaan. Kun Bruce Wayne kohtaa jengiläisiä Mutanttien jengistä Rikosten Kujalla, päättää hän puhdistaa kaupunkinsa rikoksista. Batman paluu tuo myös uuden Robinin mukaan, mutta myös saa vanhan vihollisen heräämään takaisin toimintaan. Kuten Millerin alkuperäinen tarinakin, tämä on mahtava, psykologinen katsaus Yön Ritarin mieleen ja mythokseen. Se pitää sarjakuvan hahmodesignin, mutta tekee siitä hieman siistimpää ja sulavampaa. Ääninäyttely on huikeaa, varsinkin Peter Weller (Robocop itse) Batmanina ja Michael Emerson upeana Jokerina. Emersonin Jokeri lienee kolmanneksi paras Jokerin ääninäyttelijöistä, heti Troy Bakerin ja Mark Hamillin jälkeen. Jotain sarjakuvan alkuperäisestä väkivaltaisuudesta on poistettu, mutta se ei siltikään sovellu perheen pienemmille. Dark Knight Returns ei ainoastaan ole hyvä elokuvaversio hyvästä tarinasta, mutta myös ylittää sen.

1. Batman: Mask of The Phantasm

Mikäs muukaan. Mask of  The Phantasm on mielestäni paras supersankarianimaatio ja myös yksiä parhaimpia supersankarielokuvia kautta aikojen. Batman jatkaa taisteluaan rikollisuutta vastaan, kunnes uusi uhka ilmestyy. Synkkä, naamioitu hahmo ilmestyy yön pimeydestä huomaamatta tappaen Gothamin mafiosoja yksi kerrallaan. Hänen samanlaisten metodiensa vuoksi poliisi alkaa epäilemään Batmania syylliseksi näihin murhiin. Poliisit perässään, Batman alkaa selvittämään kuka tämä uusi uhka on, miksi hän metsästää mafian jäseniä ja kuinka hänet voi pysäyttää. Mask of The Phantasm on loistava tarina joka toimii hyvänä supersankarielokuvana ja murhamysteerina. Tarina Mustan Kostajan takaa on mielenkiintoinen ja yllättävä ja tarina saa ansaitsemansa eeppisen lopun. Mukana on myös takautumia Brucen nuoruuteen ja ensimmäisiin päiviinsä supersankarina ja mistä kaikesta hänen piti luopua tällä tiellä. Musiikki on uskomatonta, ääninäyttelijät loistavia (Vakiosuosikit Kevin Conroy ja Mark Hamill Batmanina ja Jokerina) ja tunnelma parasta Batman-tunnelmaa parhaimmillaan. Tähän päivään asti Mask of the Phantasm on ainoa DC:n supersankarianimaatioleffa joka on ollut elokuvateattereissa, ja ansaitsisi uuden kierroksen teattereissa jossa uusi yleisö voisi löytää tämän klassikon. Katsokaa ja rakastukaa.

Tällaista tällä kertaa! Mitään lisättävää? Omia kokemuksia näistä tai muista klassikoista? Jättäkää kommentia, palataan asiaan ensi kerralla.

Atte T    


    

Animoituja Supersankareita- TV ja Elokuvat, osa 1

Confession time!

Ensimmäinen supersankarisarjis jonka muistan tietoisesti lukeneeni löytyi Heinijärven koulun kirjastosta ollessani ala-asteella. Lehden nimi ja numero ei ole nyt muistissa, mutta tarina oli Infinity War, yksiä Marvelin onnistuneimpia isoja tapahtumasarjoja. Toinen oli Ihmesarjan numero 32, jossa Galactus saapuu ensimmäisen kerran New Yorkiin ja Ihmeneloset pysäyttävät tämän. Ei ihme että rakastan Jack Kirbyä ja Jim Starlinia yhä tänäkin päivänä. Tästä on alkanut pitkä polku sarjakuvien rikastuttamalla tiellä ja loppua ei näy.

Mutta sarjakuvat eivät olleet ensikosketukseni supersankareihin. Tämä kunnia menee kahdelle eri lähteelle. Muistan kuinka joskus harvoin kun pääsin katsomaan lapsena MTV3-kanavaa pyöri lauantaisin siellä ohjelma täynnä värikkäitä hahmoja, sähkökitara soi alkutunnarissa ja tämän sarjan sankari oli puna-siniseen trikoisiin pukeutuva verkkoveijari. Sarjan nimi oli Hämähäkkimies.

 Mutta oli toinenkin lähde. Kun olin veljieni kanssa vanhan perhetutun luona kylässä, katselimme välillä videolta vanhoja Warner Bros:in animaatioita. Väiski Vemmelsääri, Repe Sorsa...ja eräs tietty supersankari. Musiikki pauhasi voimakkaampana, ja ääni huutaa: Nopeampi kuin salaman isku! Voima kääntää jymisevien koskien virtaus! Mahtavampi kuin huutava hurrikaani! Hämmentävä muukalainen Krypton-planeetalta- TERÄSMIES! Kyseessä oli 40-luvun Teräsmies- piirrossarja.

En siis ole aloittanut ikiaikaista obsessiotani supersankareihin "perinteisesti" sarjisten kautta vaan tv-animaatioiden kautta. Ja kuten olen rakastanut sarjakuvia ensimmäisestä lehdestäni lähtien, olen pitänyt myös tv-animaatiot mukanani. Hämähäkkimies-sarja oli ensimmäinen piirrossarja jota katselin enemmän kuin yksi tai kaksi jaksoa. Muistan hahmot kuten Skorpionin, Kameleontin, ja Sarvikuonon, tarinat kuten Mörön liittouman Kingpinin kanssa ja Venomin synnyn ja tietysti loistavan aloitustunnarin. Mutta tämä oli vasta alkusoittoa. Tämän jälkeen olen katsonut ainakin 12 eri supersankarisarjaa. Osaa olen vain vilkaissut, osan taasen olen katsellut alusta loppuun useampaankin otteeseen. Parhaimmat supersankarisarjat ovat eeppisiä, fiksuja ja kypsiä seikkailusarjoja joidenka kirjoitus ja tarinat vetävät vertoja alkuperälleen. Jotkut sarjat ottavat tarinoita sarjiksista ja tekevät niistä oman versionsa- paras ja huomioitavin esimerkki lienee Justice League Unlimited-sarjan jakso For The Man Who Has Everything, joka perustuu Alan Mooren samannimiseen sarjakuvaan...ja on ainoa adaptaatio Mooren sarjiksista josta mestari itse piti ja antoi käyttää nimeään mukana. Jakso, kuten sarjakuvakin, on alansa parhaimpia. Bruce Timm ansaitsee erikoismaininnan tässä, sillä mies on ollut vastuussa 5 eri tv-sarjasta (Superman, Batman, Justice League, Justice League Unlimited ja Batman Beyond) ja neljästä elokuvasta (Batman: Mask of Phantasm, Batman & Mister Freeze: SubZero, Batman: Mystery of Batwoman ja Justice League; Gods and Monsters), ja hänen piirrostyylinsä on yksiä tunnistettavimpia.

Nykyään ongelmana kuitenkin tuntuu olevan juurikin tässä: monista sarjoista puuttuu nykypäivänä oma, persoonallinen ote. Sarjat kuten Spectacular Spider-Man, Avengers: The Earth's Mightiest Heroes ja The Batman ovat kaikki hyvin omaperäisiä tyyliltään, ja niitä ei voisi vahingossakaan sekoittaa toisiinsa piirrosjäljen ja animointitapojen erotessa toisista paljon. Tyyli ei ehkä ollu realistista mutta se oli persoonallista. Nykyään tämä on käännetty toisin päin. Tärkeää on tehdä animaatiosta mahdollisimman realistista, viivoista ohuita ja animaatiosta paljon hillitympää. En tiedä mikä tässä on syynä: Halutaanko aikusempia katsojia houkutella mukaan realistisuudella? Itse veikkaan halua muistuttaa enemmän nykyaikaisia sarjakuvia ja elokuvia sekä tv-sarjoja jotka ovat nykyään suuressa suosiossa. Marvel varsinkin on nykyään tästä vastuussa, varsinkin kun vilkaisee Avengers Assemble! ja Guardians of the Galaxy-sarjoja. Nämä sarjat ottavat sarjakuvien sijaan suurimman vaikutteensa elokuvista, ja lopputuloksena on jokseenkin sieluton lopputulos. Toisaalla taasen Ultimate Spider-Man sarja koittaa täyttää omat puutteensa huumorilla ja tuhannella eri vierailevalla hahmolla sekä tietysti sitomalla sarjaa jotenkin Marvel Cinematic Universeen. Tämä tosin perustuu täysin omaan näkemykseeni ja tiedän että sarjalla on faneja, mutta itselle nämä ovat rampauttavia vikoja.

Mutta koska tämä blogi toimii mielipiteitteni voimalla, sanon suoraan mitkä 5 supersankarisarjaa ovat parhaat kaikista. Nämä viisi olen nähnyt alusta loppuun asti, ensimmäisen kohdalla useammankin kerran. Jos supersankari-animaatiosarjat kiinnostavat mutta et tiedä mistä aloittaa, aloista näistä. Eli siis:


5. Spectacular Spider-Man

Ehkä yllättäen en valinnut lapsuuteni Hämis-sarjaa, vaan uudemman version. Spectacular Spider-Man on ehkä paras Hämähäkkimiehen inkarnaatio sarjakuvien ulkopuolella. Tämä sarja on kuin yhdistelmä kaikkai eri genrejä, Peter on Ultimate-sarjisten tapaan "nörtti" jolla on kuitenkin kavereita, mutta samalla hänen ystävistään on myös tehty nörttejä. Superpahikset on kaikki selkeällä omalla motiivilla varustettuja, mutta niitä käytetään eri tavalla kuin sarjiksissa- Hautakiven nostaminen isoksi nimeksi Kingpinin tilalle oli loistava idea. Peter on miellyttävä hahmo joka on kuitenkin välillä itsekäs ja tekee virheitä, pysyen realistisena ja maanläheisenä sankarina. Peter on tarinan fokus, ei miljoona muuta vierashahmoa. Hahmot, juonenkäänteet, pahikset ja animaatiotyyli toimii joka akselilla. Dialogi ei kuulosta kornilta vaan saa teini-ikäisten hahmojen puheenparren kuulostamaan aidolta. Sarjaa tuli vain surkeat 26 jaksoa ennen sen lopettamista, mutta jokainen on katsomisen arvoinen. Parasta Hämähäkkimiestä mitä tv:stä voi katsoa.

4. Teen Titans

2003 alkanut ja 3 vuotta kestänyt Teen Titans on ehdoton valinta tälle listalle. Teen Titans on tuttu monille, sillä sarjalla on suurta suosiota supersankari-fanien ulkopuolella sen animaatiotyylin, hyvän huumorin ja kirjavan hahmogallerian takia. Ryhmä koostuu osittain Marv Wolfmanin ja George Perezin New Teen Titans-sarjaan 80-luvulta. Robin, Tähtituli, Kyborgi, Petopoika ja Raven päättävät pistää voimansa yhteen, ja alkavat supersankaroimaan. Siinä aikalailla juoni. Kuten alkuperäiset sarjakuvat, Teen Titans on seikkailua, superpahiksia vastaan taistelua ja hahmojen välisiä suhteita. Robin on johtaja ja Batmanin oppilas joka haluaa olla vakava sankari. Petopoika on hauskaapitävä sekopää, Raven gootti joka haluaa olla rauhassa, Kyborgi ihmisyydensä unohtamista pelkäävä urheilijanuori ja Tähtituli planeettansa ja perheensä menettänyt pirteä voimanpesä. Nämä ovat mahtavia hahmoja, ja vastustajat ovat samasta puusta veistettyjä. Slade (sarjakuvien Deathstroke) on loistava badass-pahis, Trigon karmiva hirviö ja Mustatuli täydellinen vastakohta Tähtitulelle. Teen Titans on yhä loistava.

3. Avengers: The Earth's Mightiest Heroes

Kostajat-elokuvia katsoessani en niinkään aina vertaa niitä sarjakuviin. Mieleeni tulee usein ensimmäisenä Avengers: The Earth's Mightiest Heroes, paras Marvelin tv-piirrossarjoista. Se kertoo kaiken olennaisen Kostajista, esittelee lähes kaikki tärkeät viholliset: Graviton, Kang Valloittaja, Ultron, Pahuuden Mestarit, Loki, Skrullit ja Hydra. Se käy lävitse tärkeät tapahtumat Kostajien sarjishistoriasta, mutta omilla twisteillään. Näistä muutoksista paras oli Lokin kohtaaminen. Perinteisesti Loki on ensimmäinen vihollinen jonka Kostajat kohtaavat. Sen sijaan hän on vasta ensimmäisen kauden loppuvihollinen, ja tämä kohtaaminen rakennetaan isosti. Kostajien rivit muuttuvat koko ajan, tuoden uusia hahmoja virkistämään ryhmädynamiikkaa. Eikä tämä ole pelkästään Kostajien show- Ihmeneloset ja joitakin muita sankareita käy sarjassa, mutta nämä cameot ovat lyhyitä ja jättävät tilan kuitenkin sarjan sankareille, Kostajille. Sarjasta sai nauttia kaksi kautta kunnes se lopetettiin Avengers Assemblen ja MCU-rahanhimon takia. Mutta oikeiden Kostajien seikkailuja ei voita mikään.

2. Justice League/ Justice League Unlimited

Nämä kaksi sarjaa usein pistetään erilleen, mutta minulle ne ovat saman sarja eri kausia. Justice League on aikaisemmin mainitun Bruce Timmin tuottama ja suunnittelema mestariteos animaation saralla. Se on eeppinen sankaritarina, jossa hahmoja on kymmenittäin, juonet ovat yksityiskohtaisen kauniita ja panokset korkealla. Oikeuden Puolustajat, DC:n suurimmat sankarit kuten Teräsmies, Batman, Ihmenainen, Vihreä Lyhty, Salama, Haukkanainen ja Marsilainen Metsästäjä puolustavat maailmaa kaikilta uhilta, oli kyseessä sitten Lex Luthorin vainoharhaiset juonet, metaihmisrikollisten kuten Gorilla Groddin maailmanvalloitus tai tähtien takaa tulevan Uuden Jumalan Darkseidin sotalaivasto. Mutta vaikka pääsankarit ovat loistavia hahmoja, sarjan rikkaus on sen laajennetussa hahmogalleriassa. Yksi jakso keskittyy Questioniin, toinen Vesimieheen ja kolmas Jokerin yritykseen ajaa koko maailma hulluksi. Oikeuden Puolustajat ajavat Kroonosta takaa läpi ajan ja eksyvät painajaisiinsa Tohtori Kohtalon vallassa, Seitsemän Sotilasta taistelevat loppuun asti paljon voimakkaampaa vihollista vastaan ja Salama auttaa lapsia jouluna. Kun DC pääsee elokuvissaan Justice Leagueen asti, minulle ei riitä uskoa että he onnistuvat saamaan edes osaa tämän sarjan aitoudesta, eeppisyydestä, kauneudesta, karmivuudesta ja mahtavuudestaan mukaan.

1. Batman the Animated Series.

No totta helvetissä tämä on ykkösenä. Batman the Animated Series ei ole pelkästään paras supersankari-sarja, se on oma suosikkini KAIKKIEN tv-sarjojen joukossa. Batman ei ole koskaan ollut näin täydellinen. Se on synkkä, mutta täynnä lämpöä. Se on hauska, mutta ei vie senttiäkään sen tunnelmasta. Se on realistinen ja fantastinen yhtä aikaa. Ääninäyttely on parasta- Kevin Conroy on paras Batman, Mark Hamill paras Jokeri ja edesmennyt Michael Ansara paras Pakkasherra. Paul Dinin nerokas kirjoittaminen on tehnyt monista jaksoista klassikoita, kuten Mad Love joka kertoo sarjan alkuperäishahmon ja kaikkien rakastaman Harley Quinnin syntytarinan. Mutta sen suurin vahvuus on hahmot. Batmanin suurin tragedia on se, että hänen vihollisensa ovat lähes kaikki Batmanin tapaan onnettomuuksien ja tilanteiden luomia kurjia olentoja. Savikasvo on gangsterien luoma, hulluuteen ajettu näyttelijä joka kärsii vakavasta itseinhosta. Kaksinaama on vuosia psykologisten ongelmien kanssa paininut Brucen paras ystävä, jonka onnettomuus arpeuttaa ja ajaa hulluuden reunan ylitse. Kaksinaama on Batmanin pahin epäonnistuminen, ja tämä epäonnistuminen tappaa ihmisiä aina vapaana ollessaan. Mutta paras hahmo ja paras jakso mitä tästä sarjasta tuli oli Pakkasherra ja Heart of Cold. Vuosien ajan ennen tätä sarjaa Pakkasherra oli pelkkä jääpyssyä käyttävä pankkirosvo. Paul Dini ja tämä sarja loi hahmon uudestaan. Vaimonsa ja kaiken lämmön menettänyt Pakkasherra on surullinen, suorastaan Shakespearemainen hahmo ja on sitä yhä tänäkin päivänä. Batman the Animated Series on paras ikinä. Se ei aliarvoi katsojaansa oli hänen ikänsä mikä hyvänsä eikä se sorru mihinkään surkeaan kikkailuun tai turhiin viittauksiin. Ja kun lepakkosymboli valaisee taivaan ja musiikki alkaa soida, tiedät kuka on ainoa ja oikea Yön Ritari.  

Tätä tällä kertaa. Ensi kerralla puhumme hieman supersankari-animaatioelokuvista. Siihen saakka suosittelen tutustumaan kaikkiin sarjoihin joita yllä listasin.

Atte T