Reboot, New 52 ja Sarjakuvien Nykytila

Reboot lienee sana jonka suurin osa on saattanut joskus kuulla. Sanan alkuperä on kotoisin tekniikaan ihmeellisestä maailmasta, ja sillä tarkoitetaan laitteen (lähinnä tietokoneen) uudelleenkäynnistystä tarkoituksena korjata vikoja ja päivittää systeemiä. Viihteessä kuten elokuvissa, tv-sarjoissa tai sarjakuvissa sen tarkoitus on suurinpiirtein sama- uudelleenkäynnistää ja kertoa tarina tarkoituksena poistaa vikoja ja päivittää tarinaa vaikka kukaan ei sitä pyytänyt eikä tarinaa tarvinnut korjata tai päivittää yhtään sillä se oli juuri hyvä ennen sitä!

Kuten saatoitte huomata, en yleisesti ole rebootin ystävä, vaikkakin se voi johtaa hyviinkin asioihin. Osa tästä johtuu siitä että reboot on jokseenkin vanhempi ideana kuin se on terminä. Ensimmäisiä elokuvia jotka tehtiin uudestaan alkuperäisen jälkeen oli The Hunchback of Notre-Dame. Alkuperäinen elokuva (joka sekin perustui kirjaan) ilmestyi vuonna 1923, ja 16 vuoden kuluttua 1939. Mutta koska termiä (tai edes edeltävää termiä) ei ollut vielä olemassa, oli toinen elokuva vain uudelleenfilmatisointi...mikä toisaalta on käytännössä sama asia. Mutta tarkoituksena tässä oli sanoa että reboot ei ole ideana uusi. Elokuvia on tehty uudestaan elokuvien kulta-ajalta lähtien. King Kong, Oopperan Kummitus, Godzilla, Dracula- klassisia elokuvia on tehty uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Ja tämä on hyvä asia. Useimmat näistä elokuvista ovat alunperin hyviä, ja rebootit ovat saattaneet jopa parantaa alkuperäistä. Vaikka alkuperäinen Dracula on klassikko, se ei ole lähelläkään 1958 Dracula-elokuvan tasoa omasta mielestäni.

Mutta sitten on olemassa myös termi remake. Remake on paljon suorempi adaptaatio. Se ei koita keksiä pyörää uudestaan tai löytää uutta kulmaa kuten reboot vaan yleensä esittää saman elokuvan uudestaan uusilla näyttelijöillä. Reboot on hieman luovempi ja enemmän uutta tarjoava, Remake on sama tarina uudella ulkonäöllä. Esimerkki epäonnistuneesta remakesta on Total Recall (2012) joka sieluton, huumoriton ja munaton remake vuoden 1990 klassikosta. Remake, Reboot, Re-imagining- kaikki ovat käytännössä sama asia hienoisilla detaljimuutoksilla. Mutta tämä on trendi joka on jatkunut kauan, ja nykyään on saavuttanut uuden piikin, Disneyn ja muiden studioiden pistäessä pihalle vuosittain joitain variaatioita yllä olevista: Maleficent, Jungle Book, Cinderella, Dracula Untold ovat kaikki hyviä esimerkkejä näistä.

Mitenkä ET tee klassikkoa uudestaan.

Tämä on myöskin jokseenkin yleistä sarjakuvissa, varsinkin supersankarien kohdalla joissa on pitkä, yhtenäinen kaanon...kiitos osittain juurikin reboottien. Kun reboot tapahtuu sarjakuvissa, on sille tarinoiden sisään kirjoitettu selitys, kuten jonkinlainen kosminen tapahtumasarja. Juuri tällainen oli selitys ensimmäisen tunnetun sarjakuvarebootin takaa. 1985 ilmestyi Crisis on Infinity Earths, joka reboottasi DC:n sarjakuvauniversumin ensimmäisen kerran. Crisis on Infinity Earths on hyvä ja onnistunut esimerkki siitä kuinka reboot tekee hyvää sarjalle. DC-universumi ennen vuotta 1985 oli hyvä, mutta jokseenkin sekava paikka. DC:llä oli useita eri maailmoja, itseasiassa loputtomasti maailmoja jota kutsuttiin kollektiivisesti nimellä Multiverse. Maa-1 oli se jossa Teräsmies, Batman ja Ihmenainen olivat maan suurimmat sankarit ja Oikeuden Puolustajat etulinjassa taistelemassa pahuutta vastaan, Maa-2 40-luvun sankarien kuten alkuperäisen Vihreän Lyhdyn ja Salaman sekä Oikeusyhteisön maailma ja niin poispäin. Crisis on Infinity Earths yksinkertaisti, yhdisti ja poisti näitä maailmoja poistaen multiversumin sarjakuvista vuosikymmeniksi. Sen jälkeen lukija ei tarvinnut enään miettiä tapahtuuko tarina missä jatkumossa, sillä kaikki olivat nyt yhtä jatkumoa. Tämä pysyi vakiona, kunnes Infinity Crisis toi 2005 multiversen takaisin. Uusia tarinoita tämä ei kuitenkaan siinnyt, vaan antoi lähinnä mahdollisuuden tuleviin tarinoihin.

It was kinda like that.

Ja sitten tuli vuosi 2011, ja tarina nimeltä Flashpoint. Flashpoint oli tarinana....mukiinmenevä. Se ei ollut huono, liian monimutkainen ja oli piirretty hyvin. Mutta sen tarinan perusidea on outo ja se on ylitseampuvan synkkä. Se päättyi käytännössä maailmanloppuun, ja Salama tajusi että kerta aikamatkustus aiheutti tämän tilanteen, aikamatkustus varmasti parantaa kaiken. Ja niinpä Salama alkaa juosta, estää itseään muuttamasta aikaa ja aikaan täydellisen universumin muutoksen. Tervemenoa, vanha universumi. Täältä tulee New 52.

New 52. Termi on monelle sarjakuvafanille tuttu, ehkä vähän liiankin tuttu. 2011 DC nollasi kaikkien lehtiensä numerot, ja aloitti julkaisun alusta. Syyskuussa 2011 DC pisti pihalle 52 uutta lehteä (New 52, siis) uusilla kirjoittajilla, piirtäjillä ja tyyleillä. New 52 oli...jonkinsortin menestys, kai? Virallisissa lähteissä puhutaan ja kehutaan sitä kustannuksen suhteen fiksulta teolta, nostaen lehtien myyntiä ja kehuen sarjoja kuten Batman, Wonder Woman, Action Comics ja Batwoman. Mutta huonon tai keskinkertaisen vastaanoton saaneet lehdet olivat moninkertaiset. Samat tarinat oltaisiin voitu kertoa ILMAN reboottia. Mutta Reboot teki tehtävänsä eli nosti myyntiä, haastaen taas Marvelin- ainakin hetkeksi aikaa.

Sitten Marvel teki saman tempun- melkein. Marvel Now on käytännössä reboot, mutta ainoastaan numeroiden ja hahmogallerioiden kohdalla. He eivät puhdistaneet pöytää vanhoista tarinoista, vaan pitivät yhä vanhan kaanonin mukanaan luoden vain uusia mukaantulemisen kohtia. Marvel Now sai jatkoa All-New Marvel Now-sarjalla ja tänä syksynä All-New, All-Different Marvel Now sai alkunsa. Sarjat ovat päättyneet ja alkaneet alusta tämän aikana. Marvelilla oli oikea idea mukana- he eivät muuttaneet universuminsa kaanonia, vaan helpottivat mukaantulemista uusille lukijoille. Tämä toimi, kunnes tänä syksynä alkanut nimihirviö ANADMN sai alkunsa. Sitä edelsi kesällä tullut Secret Wars, jossa Marvelin vaihtoehtouniversumi Ultimate-universumi sulautui perinteiseen Marvel-maailmaan, johtaen jonkinnäköiseen taisteluplaneetta-kaaokseen ja oikeasti kukaan ei tiedä mitä tapahtui. Nyt kuitenkin on vain yksi universumi, ja Ultimaten hahmot (jotka selviytyivät) seikkailevat samassa maailmassa. Myös Old Man Logan hengailee mukana.

Takaisin New 52:een. Pian on kulunut 5 vuotta rebootin alusta, ja osa tarinoista on kehittynyt paremmiksi, osa on lopetettu kokonaan ja toiset jatkaneet hiljaista nilkutusta eteenpäin. Osa sarjoista (Kuten Suicide Squad ja Batgirl) oltiin aloitettu alusta, mutta joko uudella nimellä (New Suicide Squad) tai uudelle ulkonäöllä (Batgirl of Burnside). Isoja tapahtumasarjiksia tuli joka vuosi, ja joka vuosi kukaan ei välittänyt. Sitten tuli seuraava uutinen:

DC Comics To Relaunch Everything With #1s Again This Summer With A Film/TV Bent.

*Huoh*

Taas? Viisi vuotta on lyhyt aika. Marvel teki itse juuri saman jutun, ja mielenkiintoni sitä kohtaan on minimaalinen. Ainakaan tässä ei puhuta reboottauksesta, eli ehkä kaikkea mitä viimeisen viiden vuoden aikana on tapahtunut ei pyyhitäkkään pois. "Film/TV Bent?" Mikään ei kuulosta niin pahalta. Tähän asti supersankarielokuvat ovat muistuttaneet sarjakuvia, mutta tämän jälkeen DC:n sarjakuvat alkaisivat muistuttamaan enemmän elokuvia ja tv-sarjoja DC:n maailmasta. Tuo vaihtoehto on hirvein jonka voin kuvitella. Haluan että nämä kaksi pysyvät etäällä toisistaan, tai ainakin niin että elokuvat eivät kanavoi liikaa sarjakuviin. Ja tuollainen lause kuulostaa niin paljon bisnespamppujen päätökseltä, ei kirjoittajien ja luojien näkemykseltä. Tuo on laiskaa, rahastuksen perässä olevaa politiikkaa.

Enkä syytä DC:tä yksin tästä. Marvel on koko ajan liukunut enemmän tv-sarjojensa ja elokuviensa suuntaan aina hahmodesignistä luonteisiin. Yllä mainitsin myös Marvelin oman numeroiden nollauksen tänä syksynä, joten DC ei ole yksin tämänkän kanssa. Kyseessä on osa isompaa ongelmaa joka riivaa kahta sarjakuvajulkaisijaa. Vielä kymmenen vuotta sitten puhuttiin "kahdesta isosta" sarjakuvajulkaisussa, Marvelista ja DC:stä. Nykyään lienee parempi puhua "isosta kolmesta": DC, Marvel ja Image Comics. Image Comics on noussut hurjalla vauhdilla sarjakuvaystävien suosikiksi sellaisten sarjojen kuten Sagan, Bitch Planetin ja Rat Queensin ansiosta. Comics Beat-sivustolla oli aiheeseen liittyvä artikkeli, missä käsiteltiin juurikin Marvelin ja DC:n sarjakuvien julkaisutyyliä ja miten se tekee enemmän hallaa uusille lukijoille kuin hyötyä, mikä on kustantajien oletus. Sarjojen ei anneta jatkua pitkään yhtenäisenä tarinajatkumona, keskittyen hahmoihin ja heidän suhteisiin toisiinsa, vaan ne päättyvät 16-30 lehden jälkeen ja aloittavat taas alusta. Miksi minä välittäisin tästä viidennestä Kostajat-kirjasta kun se tulee päättymään ennen kuin ehdin muodostamaan yhteenköön hahmoon minkäänlaista samaistumista tai suhdetta? Sam Wilson on Kapteeni Amerikka, hienoa- mutta kauanko kestää ennen kuin tämäkin lehti aloitetaan alusta tai Steve Rogers ottaa nimensä takaisin? Nykytilassaan supersankarisarjakuvat ovat mielestäni tappavassa noidanpyörässä. Sarjat aloittavat alusta, uusilla puvuilla ja hahmoilla, esittelevät niitä parikymmentä numeroa ja tappavat osan ja aloittavat taas alusta. Mutta tämä ei tietenkään ole tekijöiden vika, ainakaan kokonaan. Tämä itseasiassa satuttaa paljon kirjoittajia ja taiteilijoita jotka haluavat kertoa tarinoita Marvelin ja DC:n maailmassa, mutta päinvastoin kuin entispäivän kirjoittajat jotka saattoivat kirjoittaa vuosikausia yhtä sarjaa, he eivät saa siihen aikaa. Walt Simonson kirjoitti Thor-sarjaa 4 vuotta (1983-1987), Marv Wolfman kirjoitti Teinititaaneja 6 vuotta (1980-86) ja Ed Brubaker Kapteeni Amerikkaa 2004-2011, kokonaiset 8 vuotta. Nämä sarjat ovat lähes universaalisti rakastettuja ja klassikoita. En usko että Avengers Undercover (16 osaa), Fearless Defenders (12 osaa) tai Avengers A.I (12 osaa) ei tule olemaan kumpaakaan. Mutta tämä ei ole kirjoittajien vika. Avengers A.I omasi hyvä hahmogallerian, hauskan asetelman ja teeman mutta koska se loppui ennen kuin se ehti edes kunnolla alkaa, en ehtinyt muodostamaan syvempää tunnesidosta tai mielipidettä sarjaan.

Mutta kuten artikellissa sanotaan, DC ja Marvel tulee pysymään markkinoiden huipulla niin kauan kuin he pistävät pihalle Kostajia, Batmania, Star Warsia ja Harley Quinnia. Ja kun nämä pyörii markkinoilla, ei Marvelin ja DC:n myynti tule putoamaan ja tämä noidankehä saa jatkua. Mitä tähän voi sanoa?

Rat Queens on todella hyvä sarja.

Lopuksi, haukuttani New 52:sta sen verran paljon, on vain reilua että nostan ylös hieman hyviä sarjoja mitä reboot antoi meille. Niitä on, useampiakin, mutta ne valitettavasti jäävät huomion ulkopuolelle. Nämä kuitenkin ovat suurimmalta osin hyviä ja lukemisen arvoisia teoksia.

Batman (Scott Snyder ja Greg Capullo) Snyderin ja Capullon Batman tulee varmasti jäämään Batman-sarjakuvien historiaan yhtenä parhaimmista Batman-sarjoista. Tarinakokonaisuudet olivat hyviä, Snyder ymmärtää Batmanin idean hyvin ja Capullon taide on markkinoiden parasta. Pöllöjen Hovi, Kuolema Kulkee Suvussa, Vuosi Nolla-loistavaa settiä kaikin puolin.

Aquaman (Geoff Johns ja Ivan Reis) Vesimies on mahtava, eikä kukaan muuta mieltäni siitä. Arthur Curry on jättänyt Atlantiksen taaksensa veljensä Ormin johtoon, ja koittaa elää rauhallista eloa vaimonsa Meran kanssa, taistellen kuitenkin välillä rikollisia ja meren kauhuja vastaan. Hauska, eeppinen, yllättävä ja ottaa hauskasti kantaa Vesimiehen väärään, halventavaan maineeseen joka on ollut pinnalla vuosia.

Justice League Dark (Peter Milligan, Mikel Janin) Nimestä huolimatta ei kerro Teräsmiehestä tai muista Oikeuden Puolustajien jäsenistä. Sen sijaan kertoo taikuudesta ja sen tuomista uhista, sekä joukosta ""sankareita" jotka suojelevat maailmaa. Deadman, John Constantine, Madame Xanadu, Zatanna ja Shade, Muuttuva Mies ovat vastahakoisia sankareita mutta ainoita jotka voivat kohdata nämä vaarat, kuten Lumoojattaren vapautuneen alter egon joka uhkaa tuhota maailman noituudellaan. Mahtava.

Batgirl (Gail Simone ja Ardian Syaf) New 52 poisti Barbara Gordonin pyörätuolistaan johonka Jokeri oli hänet pistänyt 1988. Tämä oli hyvin riskaabeli idea, sillä Barbaran Oraakkeli-persoona oli hyvin tunnettu ja rakastettu ja Batgirlin paikan oli ottanut muut suositut hahmot. Gail Simone oli luultavasti ainoa henkilö joka pystyi kirjoittamaan tämän idean onnistuneesti, ja sen hän tekikin. Batgirl on New 52:en parhaimpia sarjoja.

Forever Evil (Geoff Johns, David Finch) Vaikkakin tämä ei ihan yllä muiden listalla olevien tasolle, on Forever Evilissä tunnelmaa. Muistatteko Multiversumin josta puhuin aiemmin? Maa-2:sta hyökkäsivät Amerikan Rikossyndikaatti, Oikeuden Puolustajien antimateriaversio ja he valtaavat hetkessä maailman. Mutta koska kaikki eivät halua ikuisen pahuuden maailmaa, nousevat osa superrikollisista ja Batman taistoon syndikaattia vastaan. Väkivaltainen, nopeasti eteenpäin liikkuva ja täynnä toimintaa superkonnat päähahmoinaan.

Wonder Woman (Brian Azzerello, Cliff Chiang) Vahvasti mytologiassa ja taruissa kiinni oleva sarja, paljon väkivaltaisempi ja aikuisempi teemoiltaan aikaisempiin sarjoihin verrattuna, tosin tämä ei ole yllätys kun Azzarello on ratissa. Joistakin pahoista kömmähdyksistä huolimatta mainiota luettavaa.

Demon Knights (Paul Cornell, Diogenes Neves) Keski-ajalle sijoittuva fantasiatarina, jossa joukko DC:n vanhoja mystisia sankareita seikkailee yhdessä taistellen yliluonnollisia kauhuja ja toisiaan vastaan. Laaja ja monipuolinen hahmogalleria, mahtavaa taidetta ja upeita hetkiä. Keskiaikaisia ritariteemoja, pulp-henkisiä vihollisia ja huumoria riittää. Lue ja nauti!

Noista kelpaa aloittaa. Haluatteko lisää tällaisia selityksiä ja sepustuksia? Mitä piditte tästä? Jättäkää kommentia ja tavataan taas seuraavalla kerralla.

Atte T