Atte Arvostaa: Suuri Kurpitsa- potpuri!

Joskus arvioija saa eteensä kohtalaisen kasan sarjakuvia, joista jokaisesta ei synny välttämättä standardipituista arviota, ja sen sijaan että tekisin kolme lyhyttä blogitekstiä, on fiksumpaa tehdä yksi iso. Varsinkin kun kaksi arvioitavista teoksista on samalta kirjoittajalta. Tänään on juuri sellainen hetki. Tässä siis kolme arviota, Suuri Kurpitsa- kustantamon kevään uutuudet!

Mutta Suurin On Rakkaus

Tarina: Ihmiselämä on tarina rakkaudesta. Rakkaus perhettä kohtaan, rakkaus ystäviä kohtaan. On romanttista rakkautta joka puhkeaa kukkaansa ja sitten sammuu, nuorta ja vanhaa rakkautta. Jokainen määrittelee sen omalla tavallaan, mutta kaikki tietävät mistä puhutaan, kun puhutaan rakkaudesta.

Olin hyvin innoissani kun kuulin tästä teoksesta, ja varsinkin sen mittavasta ja taitavasta kuvittaja- kavalkaadista; Mari Ahokoivu, Juliana Hyrri, Wolf Kankare, Aino Sutinen ja Emmi Nieminen, näin mainitakseni muutaman. Suurin ongelmani teoksen kanssa johtui täysin minusta; toivoin teoksesta monipuolista katsantoa rakkauden eri muotoihin eri kertojien kynästä, mutta lopulta kyseessä on suurelti käsikirjoittaja Pauli Kallion teos hänen kokemuksistaan; toki päähahmon nimi on Aapo, mutta muuten häntä on vaikea olla yhdistämättä kirjoittajaansa. Mutta tässä ei ole mitään vikaa; ennemin tai myöhemmin mieskirjailijan täytyy kirjoittaa omasta rakkauselämästään jotakin kautta, ja tämä on oikein kaunis ja taiteellisesti kunnianhimoinen teos. Joissain tarinoissa on utumainen tunnelma, kuin yrittäisi kirjoittaa muistoa tunteesta paperille. Erityisesti muistiin jäi Kankareen ja Maria Björklundin kuvittamat tarinat, joissa näkyy erinomaisesti teoksen taiteellinen monipuolisuus ja tarinoissakin nähtävä ero. Mutta Suurin On Rakkaus ei ehkä ollut ihan sitä mitä minä olisin sen toivonut olevan, ja ehkä joku päivä kotimaisin voimin tehdään se teos, mutta se on silti kaunis teos, jossa on paljon mistä tykätä. 

Kramppeja & Nyrjähdyksiä: Antisankaritarinoita aikuisille

Tarina: Perheloma katkeaa humalaiseen käsirysyyn. Esikoisen aloittama esikoulu on jännittävää- vanhemmille. Basistin tipaton tammikuu muuttuu koko yhtyeen selkärangaksi. Miten nykyaika vaikuttaa keskittymiskykyyn? Onko mökki vastaus elämän ongelmiin?

Kramppeja & Nyrjähdyksiä on mielenkiintoinen ilmiö, ja ei oel helppo tehtävä lähestyä tätä albumia rehellisestä lähtökohdasta; en ole lukenut kuin yhden aikaisemman albumin sarjassa (Ripa & Kadunlakaisijat, josta pidin!) ja kyseessä on pitkään jatkuneen sarjan tiettävästi viimeinen osa, kunnes Pauli Kallio ja Christer Nuutinen löytävät sille uuden julkaisualustan. Mutta uskon vakaasti siihen, että kunnolla tehty jatkuvakin sarjakuvatarina toimii, vaikka siihen hyppäisi mukaan kesken kaiken, tietämättä kaikkea hahmoista. Kramppeja & Nyrjähdyksiä on huolettoman keskiluokkainen sarjakuva, ja en siis puhu laadusta; se kuvaa keskiluokkaisten perusihmisten elämää ja arkea, ja ongelmia joita se sisältää; perhedraamaa, työdraamaa ja parisuhdeongelmia. Vuodesta 1991 asti julkaistu tarina on kasvanut tekijöidensä mukana, ja sen kokonaan läpilukeminen ja sitten laajempi kirjoittaminen voisi olla hedelmällisempää kuin arvio yhdestä albumista. Siltikin, on Antisankaritarinoita aikuisille oikein mukiinmenevää perussarjakuvaa; Nuutisen kuvitus on toimivaa, Kallion hyvin tunnistettava dialogi joko toimii lukijalle tai ei, mutta olen aina pitänyt siinä olevasta rytmistä. Antisankaritarinoita aikuisille loppuu kesämökin hankinnan pohdintaan ja päätökseen, joka tuntuu vain sopivalta, jos pitkä sarja tähän päättyy.

Kuutamo ja muita kertomuksia 

Millaista on tavata kymmenen vuoden jälkeen, kun hän jota rakastit lähti sanomatta mitään? Mitä silloin voi sanoa? Miltä se tuntuu? Miltä tuntuu rakastaa toista niin paljon, että on valmis auttamaan toista pääsemään johonkin, jossa ette voi olla enään yhdessä? Kuinka voit pyytää anteeksi omaa kaipuutasi paremmasta elämästä niiltä, jotka jätit taaksesi?  

Tuisku Hiltusen esikoisalbumi Kuutamo ja muita kertomuksia koostuu kolmesta sarjakuvanovellista, jotka kaikki käsittelevät jollain tavalla kaipuuta ja rakkautta, varsinkin rakastetuksi tulemisen kaipuuta- ja ne ovat kaikki erinomaisia. Kirjan aloittava tarina Kuutamo on herkkä ja usein vaikea keskustelu kahden ihmisen välillä, jotka rakastavat toisiaan, mutta heidät erottanut tapahtuma on tehnyt näistä tunteista monimutkaisia. Yli merten kertoo unelmasta päästä seilaamaan maailman meriä, ja miten kahden päähenkilön ristiinmenevät kaipuut ovat konfliktissa tämän unelman kanssa. Kirjan päättävä tarina Pakolliset päivitykset on scifi-tarina hyvin arkisesta toimesta, avaruusaluksen vuosihuollosta, mutta samalla tarina kotiinpaluusta ja sen vaikeudesta. Juuri tällaista teosta olen toivonut; monenlaisia ja monimuotoisia tarinoita rakkaudesta ja unelmista, mutta jotka eivät ole yksinkertaisia tai niihin ei ole olemassa kaikkia miellyttävää lopetusta. Kuutamon tarinat ovat sotkuisia kuin ihmiselämä yleisesti on, ja se on kenties teoksen suurin voimakkuus. Hiltusen kynänjälki myös eroaa joka tarinassa hieman (tarinoita ei olle tehty yksinomaan tätä varten, joka selittää tätä) mikä antaa niille omaa identiteettiä. Erityisesti Kuutamon värien käyttö on tyylikästä ja teoksen melankoliseen tunnelmaan sopivaa. Jos haluat lukea tarinoita LGBTQ+ spektrillä olevista hahmoista ja joskus vaikeista tilanteista ennen ja nyt, suosittelen Kuutamoa lämpimästi!

Atte T