Top 10 Sarjakuvahetket

Täällä Suomi-Rivendell-Asgardin puolella on ollut hieman hiljaista sitten viimeisimmän blogipostauksen, joka lienee tässä tilanteessa ymmärrettävää. Uusia arvioita uutuus-elokuvista ei ole tulossa näillä näkymin kovinkaan pian, sarjakuvien arvionti-kappaleita ei ole juuri lähetelty ja intressini Netflixin ja muiden suoratoistopalveluiden originaali-leffoja kohtaan ei ole kovinkaan suuri. Onneksi tunnen kuitenkin minua fiksumpia ja mielikuvituksellisimpia ihmisiä, jotka voivat antaa ideoita teksteihin jotka eivät käsittele Steven Universea jollakin tavalla. Tänään kiitämme sarjakuva-taitelija Avi Heikkistä tästä ideasta- seuratkaa häntä ja ostakaa Valotusaika, tätä blogipostausta ei olisi ilman häntä.

Kaikki tietävät millaisia ovat suuret elokuva-hetket. Jokainen elokuva- harrastaja osaa nimetä lukuisia hienoja hetkiä ja kohtauksia valkokankaalta, jotka ovat ikuisiksi ajoiksi jääneet mieleen: Darth Vaderin ja Luken kohtaaminen Imperiumin Vastaiskussa, Tyrannosauruksen hyökkäys Jurassic Parkissa, Travis Bicklen monologi peilin kanssa Taksikuskissa, Mufasan kuolema Leijonakuninkaassa, Sevenin loppuratkaisu, Arnold Schwarzeneggerin legendaarinen varustautumiskohtaus Commandossa- kuka tykkää mistäkin, mutta useimmilla on vähintään yksi tällainen ikimuistoinen hetki. Mutta miten tällaiset hetket toimivat toisessa mediumissa, kuten sarjakuvissa? Paljon samoja elementtejä löytyy niistäkin, mutta sarjakuvan kuvakieli ja kerrontatapa antaa myös mahdollisuuden erilaisiin hetkiin ja tunteiden välittämiseen. Ja tänään me puhumme näistä hetkistä. Tämä on minun Top 10 täysin mielivaltaista ja tässä hetkessä kaikkein mieleenpainuvinta sarjakuvahetkeä- ja kohtausta. Ne eivät ole missään muussa kuin järjestyksessä jossa keksin ne, paitsi viimeisen nro 1 kohdalla, joka on paras. Aloitetaanpa!

10. Legend of Zelda: Link to the Past- sarjiksen päätös. 

Tämä on mielenkiintoinen tapaus. Legend of Zelda: Link to the Past on videopeli jota en ole ikinä pelannut, joten lähestyin sarjakuvaa lähes puhtaalta pöydältä. Shotaro Ishimorin sarjakuva-adaptaatio pelistä ilmestyi alunperin Nintendo Power- lehdessä 28 vuotta sitten, ja myöhemmin kerättiin yksiin kansiin Link to the Past- sarjisromaanina. Teos seuraa (tietääkseni) pelin tarinaa uskollisesti, mutta merkittävin ero sen ja pelin välillä on Ishimorin kauniin melankolinen päätös tarinalle. Link on päihittänyt Agahnimin, uskaltanut läpi Dark Worldin vaarojen ja voittanut sika-demoni Ganonin, vapautten prinsessa Zeldan ja pelastaen Hyrulen. Mutta mikään ei pääty tähän. Elämä jatkuu- Linkin elämä, Zeldan elämä, Hyrulen elämä. Link ja Zelda olivat henkisessä yhteydessä toisiinsa läpi tarinan, mutta lopulta vain heidän kokemuksensa yhdistävät heitä, maailman liikkuessa eteenpäin. Sankarin miekka on odottamassa hetkeä, jolloin sankari vaaditaan pelastamaan Hyrule uudelta uhalta. Kyseessä on jotain joka tapahtuu ennemmin tai myöhemmin, sillä kuten Vartijat meille opetti: nothing ever ends. Link to the Past on hauska ja upeasti kuvitettu sarjakuva, mutta en ikinä unohda melankolisen kaunista tapaa, jolla edesmennyt mestari Ishimori lopetti tämän tarinan. Lainatakseni AV Clubin Anthony John Angelloa:

"Hyrule doesn't just stop because you stabbed Pig Satan and picked up a couple of power triangles. The dead stay dead and the living change and shift and move on. That's the best type of ending, one that recognizes that it's always, in some way, end of the world, and life wouldn't be worth living otherwise."

Maailmojen lopuista puheen ollen...

9. Hellboy in Hell #10- "It's a boy....Hellboy".

Lupaan etteivät nämä kaikki ole lopetuksia, mutta on ihan järkeenkäyvää että muistettavimmat hetket ovat lopetuksia, sillä lopetukset ovat todella, todella vaikeita. Joskus todella hyvä lopetus voi oikeuttaa tasapaksun matkan. Mutta kun sarjat jatkuvat pitkään ja ovat todella suosittuja, on paineet lopulle ja loppuratkaisulle kovat joka kirjoittajalla. Mike Mignolalla oli juuri tällainen, lähes mahdoton tehtävä edessään Hellboy in Hell- sarjakuvan kanssa. Hellboy in Hell on sarjakuva lopusta, väistämättömästä sellaisesta, ja lopun hyväksymisestä. Hellboy koittaa nähdä matkaansa helvetissä uutena alkuna uudelle seikkailulle, mutta hän kohtaa vain jäämiä vanhasta elämästään, viimeisiä tapaamisia ja velkoja vanhojen ystävien ja vihollisten kanssa. Hellboy in Hell #10, Hellboyn viimeinen tarina, kerrotaan sokean demonin kertomana. Ei ole suurta taistelua, viimeistä vihollista voitettavaksi tai uutta alkua kamppailun jälkeen. On vain lopetus, jota säestää Mignolan kauneimpiin kuuluvan tarinan,  The Magician and the Snaken, muisto. The Magician and the Snake on Mignolan ja tämän tyttären kirjoittama tarinan lopun hyväksymisestä. Hellboy ei kuole tai synny uudelleen tarinansa lopusssa, eikä hänen seikkailunsa jatku ikuisesti. Se vain loppuu, sillä joskus tarinoiden on päätyttävä. Se on kaunis kohtaus, ja lopetuksena se on yksi parhaimmista jonka olen ikinä lukenut. 

8. Thor Vol. 3 #3 - Vuosisadan turpasauna

Jotain kevyempää tähän väliin. En ole ikinä pitänyt siitä, kun supersankarit taistelevat keskenään. Joskus se voi kuitenkin toimia, varsinkin jos toinen puoli todellakin ansaitsee löylytyksen. Tästä yhä paras oppikirja-esimerkki on J. Michael Straczynskin Thor- sarjakuvissa nähty kohtaaminen Rautamiehen ja ukkosen jumalan välillä. Tarina tapahtuu surullisen kuuluisan Civil War- eventin jälkeen, ja supersankarien sisällissota on päättynyt Rautamiehen voittoon. Thor oli kuitenkin poissa tästä taistelusta kuoleman johdosta (he got better, obviously). Rautamies koittaa värvätä uudelleen ilmestynyttä Thoria takaisin ruotuun, USA:n hallituksen alaisuudessa toimiviin Kostajiin. Mutta Thorin mielipide sisällissodasta tulee nopeasti selville, varsinkin se mitä mieltä Thor on Rautamiehen omista teoista tältä ajalta. Yksi Civil Warin perinnöistä sarjakuvana on kirjoittajat, jotka eivät piilottele lainkaan mielipiteitään tarinan tasosta ja loppuratkaisusta- Warren Ellisin Nextwave näin esimerkiksi- ja Straczynski kertoo Thorin kautta suoraan mitä mieltä hän on Mark Millarin kirjoittamasta Rautamiehestä. Ja Olivier Coipelin taide hivelee silmiä, tämän kuvituksen esittäessä täydellisesti tilanteen  kasvavan jännitteen ja sen lopullisen purkautumisen.

 "Give your orders and ultimatums to those who choose to obey, or are too cowardly to fight. Not to me. Or learn again the difference between a God of Thunder and a mortal man in metal suit."

7. Blacksad 1- Blacksad ja Smirnov. 

Blacksad on yksi parhaimmista eurooppalaisista sarjakuvista joita tällä vuosituhannella on tehty, ja en ole puhunut siitä tarpeeksi tässä blogissa. Blacksad on Juan Diaz Canalesin ja Juanjo Guarnidan film noir- eläinsarjakuva, jonka päähenkilö John Blacksad on yksityisetsivä kovassa maailmassa. Blacksadin tarinat tapahtuvat 1950-luvun Yhdysvalloissa, jakaen tuon ajan ongelmat; rotuerottelu, kylmän sodan pelko, huumeongelmien nousu ja erilaisten, uusien elämäntapojen konfliktit. Ensimmäinen näistä tarinoista, Blacksad 1: Kissa Varjoisilta Kujilta, on ehkä perinteisin film noir- tarina, kertoen John Blacksadin entisen rakastajattaren murhasta, jonka jäljet johtavat korkeisiin paikkoihin. Kaiken takana on rikas bisnesmies Ivo Statoc, joka on käyttää asemaansa ja varakkuuttaan elääkseen lain yläpuolella. Blacksad halusi murhaajan oikeuden eteen, mutta mitä on oikeus? Poliisipäällikkö Smirnovin tutkimus murhaan suljetaan ylempien tahojen puolesta, antaen Statocin kaltaisten miesten jatkaa lain yläpuolella elämistään. Joten hän sanktioi Blacksadin murhaamaan syyllisen, hänen peittäessä jäljet. Näissä viidessä ruudussa on Blacksad 1:en koko ethos kiteytettynä, ja Blacksad ei voi edes itse uskoa mitä hän juuri kuuli. Se on pysäyttävä, upea hetki loistavassa sarjakuvassa. 

7. Kingdom Come- Armageddon has arrived.

Sanoin aiemmin että en pidä siitä, kun supersankarit taistelevat keskenään, mutta tässä on taas poikkeus jossa se toimii erittäin hyvin. Mark Waidin ja Alex Rossin mestariteos Kingdom Come käsittelee supersankariutta monelta kantilta, ja supersankarien keskeiset taistelut teoksessa ovat aina katastrofaalisia tilanteita, merkkejä lopun aikojen tulemisesta. Kingdom Comessa on vahvasti hengellinen tunnelma, pastori Norm McCayn koittaessa estää tuomiopäivää jonka supersankarit tuovat tullessaan jos he jatkavat tällä tiellä. Ja hänen yrityksistään huolimatta, loppu käy aivan liian lähellä. Teräsmiehen ja Batmanin joukot ovat avoimessa taistelussa keskenään, Teräsmiehen vangitsemien radikaalien supersankarien taistellessa kaikkia vastaan. Teris voisi selvittää tilanteen, päättää taistelun vain sanalla, mutta hän ei saa mahdollisuutta; maailmanloppu saapuu salaman saattelemana, kun aivopesty Kapteeni Ihme saapuu paikalle tappamaan Teräsmiehen Lex Luthorin käskystä. Tässä hetkessä on niin paljon; aluksi nouseva toivo siitä, että Teräsmies saisi ratkaistua ongelman, sitten toivon murskaantuminen, ja jukstapositio "armageddon has arrived"- lauseen ja Kapteeni Ihmeen sankarillisen poseerauksen välillä. It's pure magic.

6. One Piece #398- Haluan elää!

One Piece on paras manga-sarja jonka olen ikinä lukenut, todellinen sarjakuvataiteen eeppos. Eiichiro Odan merirosvo-manga on vaikea kuvailla mitenkään kattavasti näin lyhyessä tekstissä, ja arvostukseni sitä kohtaan ansaitsisi kokonaisen oman postauksen. One Piece on tarina merirosvo Monkey D. Luffyn ja tämän kirjavan miehistön, "Olkihattujen" seikkailuista ja Luffyn tavoitteesta tulla Merirosvojen Kuninkaaksi. Matkalla on paljon värikkäitä hahmoja, vaarallisia vihollisia, eriskummallisia paikkoja ja salaisuuksia. Sarjakuvassa käsitellään ystävyyttä, kipua ja traumoja, oikeutta, totalitarismin ja anarkian kamppailua, orjuutta ja kolonialismia- listaa voi jatkaa kauan. One Piece on myös rakennettu juuri tämän kaltaisten sarjakuva-hetkien kirjaston päälle, josta vain yhden valinta tuntui mahdottomalta tehtävältä. Mutta yksi hetki on erilainen; Enies Lobby- tarinakokonaisuudessa yksi Luffyn miehistöstä, mysteerinen tutkija Nico Robin, antautui merirosvoja metsästävän Maailmanhallituksen vangiksi, hänen ollessa viimeinen selviytyjä hallituksen aiheuttamasta kansanmurhasta. Robin on kokenut koko elämänsä ajan vain vihaa ja epäluuloa, ja hän piti Olkihattujen ystävyyttä hetkellisenä, odottaen taas joutuvansa petetyksi tai että heidät tapetaan hänen takiaan. Hän julistaa pelastusretkelle tulleille tovereilleen, ettei hän halua elää enään. Robin on kasvanut uskomaan, että hän on toissijainen, hyljätty, inho häntä kohtaan ansaittua- mutta ystävien hänelle tarjoama ymmärrys ja rakkaus on vahvempaa kuin tuntemattomien viha. Sen sijaan että Robin kuuntelee häntä vihaavia henkilöitä, on Robinin kuunneltava sitä mitä hän itse haluaa:

Chills, every single time.

5. Ms. Marvel #18-19- "I know."

Ms. Marvel on yhä ehkä paras jatkuva Marvel- sarjakuva jota 2010- luvulla on tehty. Kamala Khan on oikea manttelinperijä Hämähäkkimiehen "arjen sankari"- statukselle, ollen hyvin vahvasti jalkansa New Jerseyn maanpinnalla pitävä supersankari, jonka suurimmat ongelmat eivät ole kurmuutettavien vihollisten puolella vaan tämän supersankaroinnin tasapainottamisessa arkielämänsä kanssa, tässä Kamalan tapauksessa elämän muslimi-teininä New Jerseyssa. Ms. Marvelilla on jopa oma versio "suuri voima"- sloganista: "Good is not a thing you are. Good is a thing you do."  Lopulta Ms. Marvel kuitenkin joutui kohtaamaan vihollisista pahimman- firman vaatiman joakvuotisen suuren event- sarjakuvan, joilla on paha tapa lyödä jarrut pohjaan hahmokehityksen ja jatkuvan tarinankerronan suhteen. Tässä tapauksessa kyse oli vielä Secret Wars II:sta, jonka oli tarkoitus olla eräänlainen soft reboot. Kuitenkin, Willow G. Wilson onnistui muuttamaan tämän pakotteen voimavaraksi, käyttäen Kamalan osuuden tässä konfliktissa tämän konseptin pohtimiseen; kun loppu koittaa, mikä on tekojesi summa? Hänen asuinalueensa ihmiset- ystävät, perheenjäsenet, kaikki ne jotka hän on pelastanut lyhyen sankarin uransa aikana- ovat pakkautuneet suojaan koululle. "What are you supposed to do when you are not gonna win? How can you be hero when things have gone too bad for you to fix them?" Häämöttävä maailmanloppu saa Kamalan asettamaan asiat tärkeysjärjestykseen, ja hän kertoo äidilleen olevansa Ms. Marvel. Mitä hänen amminsa vastaa hänelle ei ikinä unohdu mielestäni.

  

Tämä on upea, upea hetki, täynnä tunnetta ja myös täydellinen rejektio supersankarimedian myrkyllisestä "valehtelen rakkaimmilleni suojellakseni heitä"- ajatuksesta. Perhe ja ystävät eivät ole riippakiviä tai alttius heikkoudelle, vaan voimavara. 

"Sometimes you have to face the end of the world...to find beginning of something better." 

4. Roope Ankan Elämä ja Teot- Rahaa, ja kaikki mitä sillä voi saada

Kuten One Piecen kanssa, miten valita yksi kymmenistä upeista hetkistä Don Rosan magnum opuksesta? Tällaisen listan olisi saanut kasaan pelkästään Rosan tuotannosta ja hänen tavastaa luoda pathosta ja upeita hetkiä Ankka-tarinoihin. Mutta koska minä olen minä, ja ainoa asia mistä pidän melkein yhtä paljon kuin optimismista ja lämpimistä hetkistä on kolkko lohduttomuus, niin haluan nostaa esiin Maailman rikkaiman ankan, eittämättä Rosan kirjoittamista tarinoista synkin ja moraalisesti harmain. Roope tekee tarinan aikana paljon virheitä, kamalia tekoja ja kaikki tämä kiteytyy tarinan lopussa. Roope ajaa vainoharhaisuuden ja sisäistetyn inhonsa puuskassa sukunsa ja ystävänsä pois luotaan, kunnes katumus ja häpeä valtaa hänet, ja hän syöksyy pyytämään anteeksi. Mutta hän ei ehdi. Introspektion hetken katkaisee tieto saavutuksesta; hän on nyt maailman rikkain ankka, ja hänellä on kaikki mitä rahalla voi saada. Jos koko Roope Ankan Elämä ja Teot- tarinakokonaisuus olisi päättynyt tähän, olisi se ollut uskomattoman kalsea ja voimakas lopetus, joka toistaa Klondiken Keisarin vastaavaa loppua, jossa Roope juhlitsee saamaansa rikkautta, kaiken hyvän kadotessa ympäriltään.

3. Marvels- "What happens now?"

Vanhojen Marvelin ja DC:n sarjakuvien kanssa on se ongelma, että popkulttuurinen osmoosi ja modernisoinnit ovat tupanneet viedä terää ja voimakkuutta joiltakin vanhojen tarinoiden hienoimmilta hetkiltä- kun olet nähnyt Hämähäkkimiehen nostavan romua niskastaan vesimassojen valuessa niskaan viidessä eri versiossa, alkaa terä kadota myös hieman alkuperäisestä. Mutta entäs jos ne näkee kokonaan uudesta, erilaisesta näkökulmasta? Kurt Busiekin ja Alex Rossin Marvels on tarina valokuvaaja Phil Sheldonista, joka todistaa supersankarieun nousun II. maailmansodan jälkeisessä New Yorkissa, tarjoten samalla hyvin erilaisen, entistä inhimillisemmän näkökulman supersankarien ihmeisiin ja kauhuihin. Tässäkin sarjakuvassa on monia ikimuistoisia hetkiä, mutta tapa miten Busiek ja Ross kuvaavat hopea- ajan Marvel- tarinoista tunnetuimman, Galactus Trilogyn, tapahtumia on ainutlaatuinen. Se on ensimmäinen kerta, kun Sheldon ja muut kansalaiset näkevät ihmeitä tekevien sankarien häviävän, jumalaisen olennon ollessa silminnähden voittamaton. Alkuperäisessä Galactus Trilogyssa on raamatullinnen lopunaikojen tunnelma, mutta Busiek ja Ross saavat kaiken tämän tuntumaan vielä aidommalta ja lopullisemmalta. Täydellinen voimattomuuden tunne jonka Galactuksen tuleminen tuo tuntuu käsinkosketeltavalta, koska koemme sen Sheldonin kaltaisen tavallisen ihmisen kautta. Marvels ehkä kertoo Marvel- universumin historian kohokohdista, mutta kuka tahansa voi arvostaa ja samaistua metaforiin, jotka huokuvat sen sivuilta. Ja tämä on yksi parhaimmista.

2. Blackest Night #7- "All Will Be Well"

Blackest Night on varmaan kaiken kaikkiaan oma suosikkini DC:n 2000-luvulla tekemistä isoista crisis crossover- sarjakuvista. Ei sitä millään älyn lahjoilla ole siunattu, mutta "avaruuszombi-apokalypsi supersankareilla" ei ole lainkaan huono pohja alkaa tekemään isoa kesän rymistelysarjista. Blackest Night on tarina siitä, kuinka Vihreiden Lyhtyjen voimasormusten kaltaiset mustat sormukset alkavat herättämään kuolleita henkiin, nälkäisenä syömään elävien sydämet (twist!) ja liittämään heidät joukkoihinsa. Tämä tarkoittaa toki massoittain tavallisia zombeja, mutta myös zombifoituja supersankareita ja superrikollisia joita DC:n maailmassa on kuollut vuosikymmenien aikana. Kaiken takana oleva Nekron onnistuu myös orjuuttamaan kuolleet ja sitemmin henkiin herätetyt sankarit zombeiksi, mukaanlukien Teräsmiehen ja Batmanin. Samaan aikaan kaikki avaruuden kuolleet ovat suuntaamassa maapallolle viimeistä taistelua varten. Synkimmällä hetkellä tarvitaan uutta voimaa, ja eri väriset Lyhdyt- toivon sininen, myötätunnon indigo, rakkauden violetti, ahneuden oranssi, pelon keltainen ja raivon punainen- antavat voimasormukset uusille kantajilleen. Se on käännekohta lohduttoman synkässä ja yllättävän väkivaltaisessa tarinassa, jossa kuvittaja Ivan Reis pääsee oikeuksiinsa upean aukeaman kokoisen kuvituksen kanssa. Jokainen valinta on myös täydellinen: Ahneus ja Lex Luthor on ilmiselvä, kuten on myös Linnunpelätti ja pelko, kukaan ei rakasta maailmaa kuten Ihmenainen, Mera on menettänyt kaiken ja hänen taistelunsa on raivoa tätä menetystä vastaan, Atomin huoli ystävistään on altistanut hänet vaaralle useaan otteeseen ja Barry Allen, maailman nopein mies, on juossut koko tarinan ajan taistelusta toiseen vakuuttamassa että toivo elää, ja että voimme voittaa. Ja tämä on alkusoitto toivon voitolle epätoivosta.

    

1. All-Star Superman #10- "You're much stronger than you think you are."

Jep, te tiesitte että tämä on tulossa. Miten voisin olla laittamatta tätä hetkeä tällaiselle listalle? All-Star Supeman on yhä minun suosikki-sarjakuvani kautta aikojen, ja tämä hetki on yksi monista syistä miksi rakastan sitä ja Teräsmiestä hahmona. All-Star Supemanin on tarina siitä, kun Teräsmies kuolee- hänellä on solusairaus johon ei ole lääkettä, ja tarinan aikana hän koittaa laittaa talonsa järjestykseen ja pelastaa maailman vielä muutaman kerran. All-Star Superman #10 on hetken hengahdys ennen loppua. Teräsmies vie make a wish- lapsia kierroksella läpi maailman, hän pelastaa Lois Lanen jättiläisrobotilta, hän koittaa ratkaista Kandorin pullokaupungin vangittujen asukkaiden ongelmaa. Samalla Teräsmies kirjoittaa testamenttiaan, hänen voimiensa vähentyessä. Lois Lane, hänen elämänsä suurin rakkaus, saa lopulta tietää hänen lähestyvästä lopustaan. Lois sanoo, että Teräsmies keksii vielä jotain, mutta Teris itse on epävarma; tämä aika on kaikki mitä heille tulee olemaan. Silloin hän kuulee sen. Puhelinkeskustelu psykiatrin ja tämän potilaan välillä, jonka katkelmia on nähty tarinan aikana. Regan pudottaa puhelimen, psykiatri pyytää häntä odottamaan. Teräsmies tekee sen, mitä varten hän on olemassa; pelastaa Reganin parhaalla mahdollisella tavalla. Vaikka hän itse on kuolemassa, ja ei usko että parannusta enään löytyy, hän vakuuttaa Reganille, että "asiat ovat aina paremmin kuin miltä ne näyttävät." Koska tämä on Teräsmies, joku joka ei lopeta taistelua kuin vasta lopun koittaessa. Joku joka kaikesta omasta kivustaan huolimatta ajattelee muita. Tämä on paras asia mitä kirjoittaja Grant Morrison on ikinä kirjoittanut, ja Frank Quitelyn mestarin työnäyte sarjallisen taiteen parissa antaa voimaa kokonaisuudelle- hetki jossa Teräsmies halaa Regania on etäinen, mutta vain siksi että se ei keskity Teräsmieheen. Kuka tahansa voi olla Teräsmies.   

"Somewhere, in our darkest night, we made up the story of a man who will never let us down." - Grant Morrison

Näiden valintojen kokoaminen oli aika urakka, ja samalla mieleeni tuli monia muita hienoja hetkiä, jotka eivät tähän Top 10 -listaukseen mahtuneet. Täytyy tehdä mahdollisesti lisää tulevaisuudessa. Mitkä ovat sinun parhaimmat sarjakuvahetkesi? 

Atte T