Mutta tänään emme puhu näistä. Tänään puhumme Steven Universe Futuresta, ja miksi tämä oli ehkä paras ja pahin mahdollinen hetki katsoa se, alusta loppuun. Huomio! Obst! Sisältää juonipaljastuksia Koko Steven Universe- sarjasta, mukaanlukien kaudet 1-5, elokuvan ja Steven Unvierse Futuren. Sisältää myös keskustelua mielenterveysongelmista.
Aloitetaanpa.
Steven Universe: The Movie: onnellinen loppu peruutettu
 |
| Just look at that guy, he has neck and everything |
Steven Universen 5. kausi sai päätöksensä 2019 Tammikuussa, mutta se ei ollut lopullinen loppu. Saman vuoden Syyskuussa sai ensi-iltansa Steven Universe: The Movie, täysimittainen TV- musikaali joka toimi ensimmäisenä kahdesta epilogista alkuperäisen sarjan tarinalle. Animaatiosarjoista tehdyt elokuvat, oli kyse sitten TV- elokuvista tai teatterijulkaisuista, tuppaavat joskus olemaan vain pitkäksi venytettyjä jaksoja, säilyttäen yhä TV-sarjan rakenteen väärässä formaatissa. En kuitenkaan ollut huolestunut tästä, sillä olihan alkuperäinen sarja jo todistanut kuinka hyviä tahdittajia Steven Universen kirjoittajat ovat. Rebecca Sugarin ohjaama elokuva tapahtuu kaksi vuotta 5. kauden tapahtumien jälkeen. Nyt 16- vuotias Steven Universe (Zach Callison) on tuonut rauhan galaksiin, ja Gemien kotimaa ja Maa elävät sulassa sovussa Diamondien lopettaessa kolonialistisen valloitussodan. Monet sarjan aikana kohdatuista gemeistä asuu "Little Homeworldissa" Beach Cityn naapurissa, nauttien vapaasta elämästä. Stevenin onnellinen loppu kuitenkin katkeaa, kun kaunaa kantava gem nimeltä Spinel (Sarah Stiles) hyökkää Crystal Gemien kimppuun, riistäen Garnetin (Estelle), Pearlin (Deedee Magno) ja Amethystin (Michaela Dietz) muistot, palauttaen heidät "tehdasasetuksiinsa". Steven pysäyttää Spinelin tämän omalla aseella, mutta on liian myöhäistä; Spinel vei myös hänen voimansa, ja samalla hänen tuomiopäivän koneensa on myrkyttämässä koko maapalloa, eikä kukaan tiedä mitä sen voisi pysäyttää. Stevenin tehtävä on saada ystäviensä muistot takaisin, kerätä voimansa ja saada onnellinen loppunsa takaisin.
En normaalisti pidä muistinmenetys-tarinoista, koska niiden lopputulema on usein itsestäänselvä; totta kai Garnet, Amethyst ja Peal saavat muistinsa takaisin. Mutta kuten aina Steven Universen kanssa, kyse on matkasta, ei päämäärästä. Stevenin ja muistinsa menettäneiden ystävien täytyy ratkaista heidän sisäiset palapelinsä, kasata kasaan tunteet ja kokemukset jotka tekevät heistä sen mitä he ovat. Osalle tämä on helppoa; Amethyst, joka on aina kamppaillut oman itsensä ja itsearvonsa kanssa, löytää itsensä yhteisestä ajasta Stevenin kanssa ja tuesta jota hän on Steveniltä saanut. Toisille se on suuremman totuuden löytämistä ilmiselvien asioiden seasta. Vapaa Pearl ei ole olemassa Rose Quartzin takia, vaan hänestä huolimatta, muistuttaen (jälleen) Rose Quartzin tekemästä vahingosta ja valheista joita Pearl joutui kantamaan harteillaan. Garnet on vaikeampi tapaus; Sapphiren (Erica Luttrell) ja Rubyn (Charlyne Yi) rakkaus on aina olemassa, mutta entäs Garnet? Mikä tekee Garnetista Garnetin muu kuin tämä rakkaus? Spinel on myös osa tätä ongelmaa. Steven tarvitsee Spinelin muistoja pysäyttääkseen tämän tuomiopäivän koneen, mutta Spinel on myös unohtanut kaiken. Mikä tekee Spinelistä Spinelin on aivan liian tuskaista muistettavaa, ja jotta hän voi olla "oma itsensä" täytyy hänen elää läpi elämänsä kamalimmat traumat, joiden aiheuttaja on, jälleen kerran, Rose Quartz. Spinel on upea uusi "pahis" Steven Universen tarinassa, joku jota on helppo ymmärtää ja sääliä tämän kamalien kokemusten takia. Spinel on vihaa, pettymystä, itseinhoa ja epäluottamusta 1920- luvun retroanimaatio-hahmon muodossa. Spinelin laulama Drift Away on surullinen, kaunis laulu, ja kiteyttää sen, mistä tämä elokuva kertoo: muutoksesta.
Steven halusi vain onnellisen loppunsa. Steven kamppaili sen vuoksi, ja nyt kun hän lopulta sai sen, tuli Spinel ja vei sen, sekä hänen voimansa, pois häneltä. Ja Steven reagoi tähän samalla tavalla kuinka hän reagoi kaikkeen; auttamalla muita, mutta samalla hänen sisällään kihisee. Steven uskoi ansainneensa onnellisen loppunsa, mutta yhden päivän aikana hänen äitinsä tekemät teot ovat taas pilaamassa kaiken. Steven on taistelemassa gemin kanssa jota hän ei tunne, maksamassa äitinsä teoista, maailma on vaarassa ja hän ei hallitse voimiaan; tämä on Steven Universen ja Stevenin palapelien osat, mutta isoin tekijä Stevenin elämässä on muutos. Kaikki on aina liikkunut eteenpäin; Steven kasvoi viattomasta pikkupojasta sankariksi, hänen äitisuhteensa muuttui, hänen suhteensa gemeihin kasvoi ja kehittyi, hän auttoi muita muuttumaan ja olemaan paras versio itsestään. Steven Universe: The Movie aloittaa itsensä satukirjamaisella avauksella, ensimmäinen pitkä laulu on Happily Ever After ja Steven toivoo tätä alkutilannetta takaisin, mutta sellaista ei ikinä ollutkaan. Steven lopulta myöntää tämän itsekkin; "onnellista loppua ei ole olemassakaan." Mikään ei ikinä lopu, muutos on jatkuvaa, hyvää ja pahaa. Ainoa asia mitä sen kanssa voi tehdä on hyväksyä se, kasvaa ja jatkaa eteenpäin. Steven Universe: The Movie oli hetken aikaa paratiisimainen kuvaus onnellisesta lopusta näille hahmoille ja tälle tarinalle, mutta sarja on aina ollut fiksumpi ja aikuisempi kuin tämä, ja Steven Universe Future jatkaa samoilla askelilla.
Steven Universe Future- epilogi traumoista
Steven Universe Future on 20- osainen epilogi Steven Universelle, tapahtuen joitain kuukausi elokuvan tapahtumien jälkeen. Steven, yhdessä Garnetin, Amethystin, Pearlin, Bismuthin (Uzo Aduba), Peridotin (Shelby Rabara) ja Lapis Lazulin (Jennifer Paz) kanssa, auttavat muita gemejä kotoutumaan Maahan ja oppiakseen sen tavoille. Samalla kuitenkin on joitain, jotka eivät halua elää tätä onnelista loppua; Vanha vihollinen Jasper (Kimberly Brooks) pitää tätä heikkoutena, ja treenaa tulevaa taistelua varten, se ja sama ketä vastaan. Steven haluaa auttaa Jasperia, mutta tämän väkivaltainen käytös herättää Stevenissä uusia voimia, jotka eivät ole hänen hallinnassaan. Samalla Steven jatkaa muiden auttamista, halusivat he sitä tai eivät. Steven Universe Future on epilogi monille ratkaisematta jääneille langoille, hahmoille ja heidän paikalleen tässä uudessa maailmassa. Samalla se myös jatkaa itsensä haastamista; Jaksossa Guidance Amethyst on onnistunut hankkimaan töitä gemeille Beach Cityssa; pitsakokkeina, jäätelömyyjinä ja lentäjinä. Stevenin mielestä nämä gemit vain kopioivat sitä mitä he tekivät ennen kotimaassaan, ja hänen messias-kompleksinsa kanavoituu siihen että hän luulee tietävänsä paremmin mitä muut haluavat. Lopputuloksena on luonnollisesti kaaos, ja Steven myöntää virheensä, ihmetellen miksi hän luuli voivansa hallita heidän tekemisään ja tahtojaan. Vastaus tähän kysymykseen on osa sarjan kautta kulkevaa pääjuonta Rosesta, Stevenistä ja käsittelemättömistä asioista.
Minun suosikkijaksoni tältä kaudelta oli Volleyball. White Diamondin oma Pearl (Deedee Magno, jolle Steven antaa lempinimen Volleyball koska syyt) haluaa korjata rikkoutuneet kasvonsa, mutta Stevenin parannuskyvyt eivät riitä. Volleyball kertoo, että vahinko hänen kasvoihinsa ei ole kotoisin White Diamondilta, vaan Roselta. Steven pyytää Pearlin apua, ja yhdessä he lähtevät etsimään parannusta Volleyballin ongelmaan, samalla kieltäytyen uskomasta että Rose olisi voinut satuttaa Volleyballia näin pahasti. Volleyballilla ja Pearlilla on molemmilla kappale Rosesta; Pearlin Rose oli joku joka halusi tehdä hyvää ja korjata virheensä, mutta jonka salaisuudet ja valheet satuttivat sekä häntä että muita. Volleyballin Rose oli väkivaltainen, oikukas ja suorasanainen, ja Volleyball on tämän väkivallan traumatisoima, tehden selityksiä tämän puolesta, ja vahinko hänen kasvoillaan on psykosomaattista, eikä sitä voi ikinä parantaa kokonaan. Kahden Rosen vahingoittaman hahmon keskustelu kertoo kauniisti, miten kaksi kärsinyttä sielua voivat auttaa toisiaan:
Pearl: "I am sorry for not believing in you. It seems like I'm still making excuses for her. "
Volleyball: "Is...that what I've been doing? But..she didn't mean to-"
Pearl: "But you were hurt! Badly hurt!"
Volleyball: "I was...badly hurt...how did you stop hurting?"
Pearl: "I didn't."
Ja lopputuloksena on Mega Pearl, Volleyballin ja Pearlin fuusio, joka edustaa kokonaiskuvaa Pearlien kärsimästä vahingosta Rose Quartzin tekojen takia. Jälleen kerran Steven Universe käyttää fuusiota esittämään hahmojen henkistä hyvinvointia, Mega Pearlin ollessa ymmärrys ja hyväksyntä siitä, että Rose Quartz oli alun perin yhtä paha kuin Diamondit, ja hänen kamppailunsa tehdä hyvää myöhemmässä elämässä oli silti täynnä virheitä. Volleyball on kaunis jakso erittäin vaikeista asioista, käyttäen sarjan pitkään kehittämiä työkaluja käsitelläkseen traumaa ja parantumista upealla tavalla. Mutta traumat eivät jää tähän, ja Volleyballin tapahtumat vain pahensivat Stevenin tilannetta.
 |
| "Now I get to understand everything. Now, they got to have each other." |
Steven Universe Future käsittelee vahvasti traumoja ja muutosta, ja näiden yhtenäisyyttä Stevenin elämässä. Steven ei ole tavallinen lapsi, hänellä ei ole ollut tavallista lapsuutta. Nyt kun hänellä ei ole enään maailmaa pelastettavana, on Steven jäämässä taakse. Crystal Gemit opettavat ja auttavat muita gemejä sopeutumaan. Connie (Grace Rolek) on valmistautumassa collegeen, Sadie ja Lars (Katie Micucci ja Matthew Moy) ovat kumpikin lähdössä omille teilleen, jättäen Beach Cityn taaksensa. Ulkoinen muutos hallitsee Stevenin elämää, eikä hän tiedä mitä tehdä. Steven näkee vain muutosta siihen mikä oli tuttua ja turvallista, hänen samalla itse ollen kykenemätön samanlaiseen muutokseen. 5. kauden finaalijaksossa Steven pääsi sinuiksi sen kanssa, että hän on oma itsensä, ei äitinsä jatke. Mutta kuka tämä oma itse on? Hiljalleen, alkaa sarja muodostamaan teesiä Stevenin ongelman ympärille; hän kaipaa sitä että häntä tarvitaan, ja kun muut itsenäistyvät ja muuttuvat, hän ei enään tiedä mitä tehdä. Samalla Stevenin uudet, väkivaltaisemmat voimat alkavat olla täysin pois hänen kontrollistaan. Aluksi hän vain muuttui pinkiksi, mutta Stevenin ahdistuksen kasvaessa hän alkaa kasvamaan ja hänen voimansa toimimaan itsestään. Hän on satuttaa Pearlia ja Volleyballia, hän melkein tukehduttaa ystävänsä joiden ei halua lähtevän pois, ja lopulta hän ottaa yhteen Jasperin kanssa, joka päättyy uskomattoman traagisesti. Kaikki reflektioita ja reaktioita asioihin, joita Steven ei osaa ratkaista yksin.
 |
| I've got nothing to fear I'm here I'm here |
Steven on vuosia kokenut raskaita asioita; hän on taistellut, kärsinyt, menettänyt ja nähtävästi aina myös parantunut. Fyysinen trauma voi parantua, mutta henkiset traumat, erityisesti lapsuudesta kumpuavat, voivat olla ikuisia. Hänen uudet voimansa ovat tämän trauman laukaisemia, hänen kehonsa reagoidessa arkisiin muutoksiin ja ongelmiin kuin hänen henkensä olisi vaarassa. "How do I live life if it always feels like I'm about to die?" Stevenin ahdistus alkaa kanavoitua vihana, aluksi isäänsä Gregiä (Tom Scharpling) kohtaan tämän lepsun kasvatuksen takia, sitten Jasperia kohtaan tämän ruokkiessa Stevenin vihaa ja lopulta White Diamondia (ja kaikkea mitä tämä edustaa) kohtaan väkivaltana, jota Steven syyttää kaikesta pahasta elämässään. Stevenin empaattisuus ja tunteikkuus joka lapsena oli lämmintä on nyt polttavaa. Steven Universe Future menee todella synkille ja vaikeille alueille, käyttäen epilogin syvälliseen, hahmokeskeiseen tarinankerrontaan, keskittyen täysin Stevenin vaikeaan nykyhetkeen ja kokemuksiin, jotka ovat vaikuttaneet häneen. Steven pelasti universumin, mutta kuka pelastaa Stevenin? Vuosia sitten kauden 1. jaksossa The Test Steven oli todella pettynyt siihen, miten gemit aliarvioivat ja eivät kunnioittaneet häntä, mutta hän päätti valehdella tehdääkseen heidät tyytyväisiksi, sen sijaan että puhuisi rehellisesti tunteistaan. Tämä ei ole vain Futuren keksimä uusi hahmojuonne, vaan kauan kasattu osa Stevenin hahmon patoutuneita ongelmia. Niin kauan kun hän asettaa muut oman hyvinvointinsa edelle, ei hän voi saada tarvitsemaansa apua.
Steven tarvitsee apua, mutta ensimmäinen askel pitää tehdä itse.
****
Muutos on pelottavaa. Varsinkin jos et voi vaikuttaa siihen mitenkään. Se tekee sinusta voimattoman, ja sitä vastaan voi yrittää kamppailla, mutta usein se on turhaa. Viime viikkoina maailma, ja sitä myöten minun elämäni, on muuttunut paljon. Terveyden nimissä istun sisällä kotonani Turussa, toistaen arkisia rutiineja taistellessani tylsyyttä ja yksinäisyyttä vastaan. Viimeisen viikon ajan olen joka päivä toistanut samaa kaavaa: herään, syön aamupalaa, maalaan tai selaan internettiä, syön lounaan ja katson elokuvan, maalaan ja sitten suljen netin ja katson yöllä Steven Universea, koittaen unohtaa kaiken muun. Ja se on toiminut, osittain. Varsinkin kahdella ensimmäisellä kaudella on helppoa vain upota tarinaan, hupsuisiin tilanteisiin ja maailmaan lämpimään syleilyyn. Mutta samalla olen jumissa itseni kanssa kotona. Minä pidän matkustamisesta. En puhu nyt lentomatkustuksesta tai lomista ulkomailla, vaan tavallisesta, arkistesta liikenteestä. Tavallisesti kuljin viikoittain Turusta vanhempien luo ja tapaamaan ystäviä muissa kaupungeissa. Samalla sain istua bussissa tai junassa ja vain olla, katsoa ulos ikkunasta ja nähdä maisemien vaihtuvan. En välittänyt että matka saattoi kestää useita tunteja, sillä ollessani liikkeessä johonkin koin hallitsevani jotain elämässäni. Juttelu kaverien kanssa jostain turhanpäiväisestä, ruokapöytäkeskustelut vanhempien kanssa- nämä olivat suojaverkko jota en tajunnut omaavani ennen kuin suljin itseni kotiini terveysriskien vuoksi. Vaikka nautin yksityisyydestä, on ajatus yksinäisyydestä pelottavaa. Tarvitsen ihmisiä ympärilleni, jotta en joudu olemaan itseni kanssa.
Kriitikko Jourdain Searles vertasi Steven Universen analysointia peiliin tuijottamiseen. Tämä on ollut jokseenkin tuttua minulle viimeisen viikon aikana. Kun katsot peiliin, näet itsesi, ja usein vielä kaikki virheesi ja puolet joista et pidä itsessäsi. Kyse ei ole itsensä vertaamisesta johonkin fiktiiviseen hahmoon tai naiivi ihmettely siitä, miksen ole yhtä hyvä kuin tämä mielikuvituksen luoma hahmo. Steven Universe on kaivanut hiljalleen pintaan kaikki ne asiat joita en ole halunnut miettiä, kaikki ne puolet minussa jota halveksun, kaikki traumat joiden kanssa elän hymyillen ja vakuuttaen "kaikki on hyvin". Näen niin paljon itseäni Steven Universen hahmoissa; Pearlin tapa lokeroida ongelmiaan, Amethystin itseinho, Lapis Lazulin traumaattinen pelko, Spinelin hylätyksi tulemisen pelko ja ennen kaikkea 16- vuotiaan Steven Universen haluttomuus tulla autetuksi. Muutamakin ystävistäni on kysynyt näinä aikoina vointiani ja tarjonneet apua, mutta joka kerta olen kieltäytynyt jollain kiertoilmaisulla. Olen kunnossa. Oli huono hetki. Nyt voin paremmin. Ehkä myöhemmin. Ajatus siitä että joutuisin puhumaan näistä asioista joita yksinäisyys ja eristäytyminen ovat tuoneet takaisin tuntuu kammottavalta, tai vielä pahempaa, huijaukselta. Nämä ajatukset ja tunteet tulevat aaltoina, pyyhkäisten ylitseni ja sitten vetäytyen takaisin alitajuntani syövereihin, ja unohdan ne ja tuntemani kivun hetkeksi. Jopa tämän avautumisen kirjoittaminen tuntuu vaikealta, koska epäilen omia tunteitani, ja pelkään heijastavani jotain jota ei ole. Mutta ne tuntuivat oikeilta.
Aloin katsomaan Steven Universea ensimmäisen kerran noin kuukausi sitten, ja nyt se on ohitse. Lyhyessä ajassa on Steven Universe onnistunut herättämään minussa tunteita ja saanut minut ajattelemaan itseäni tavalla mihin mikään muu TV- sarja, kirja tai elokuva ei ole aiemmin kyennyt. Rebecca Sugar ja käsikirjoittajat olisivat voineet tehdä Futuresta vain viimeisen hurraa-huudon näille hahmoille, ja kunniakierroksen he olisivat ansainneetkin. Sen sijaan Future on aiemmin sarjan käsittelemien teemojen huipentuma, jossa Steven, tuo kaikesta selviytyvä ikuinen optimisti, on jumissa itsensä kanssa, hänen tuntiessa kaiken hyvän valuvan pois hänestä ja elämästään. Se ei ole helppoa katsottavaa, mutta juuri nyt se oli minulle oikeaa katsottavaa. Steven Universe on auttanut minua tuntemaan pahaa oloa tarkoituksella, itkemään kun tuntuu pahalta ja ajattelemaan miksi minusta tuntuu pahalta. Ja nyt se on ohitse. Olen ikuisesti kiitollinen tämän sarjan olemassaolosta, Rebecca Sugarin työstä ja sen tarjoamasta katarsiksesta. Kaikki nämä tunteet joita Steven Universen katsominen on kaivanut minusta esiin ovat pelottavia, muistot ja patoutuneet tunteet murskaavia. Mutta se on saanut myös minut ajattelemaan omaa mielenterveyttäni ja hyvinvointiani näinä vaikeina aikoina. Kuten Steven, minäkään en voi päästä näistä yli ilman apua.
Ensimmäinen askel pitää tehdä itse.
Atte T
Take a moment to think of just
Flexibility, love and trust
Take a moment to think of just
Flexibility, love, and trust
Here comes a thought
That might alarm you
What someone said
And how it harmed you
Something you did
That failed to be charming
Things that you said are
Suddenly swarming and oh,
You're losing sight
You're losing touch
All these little things seem to matter so much
That they confuse you
That I might lose you
Take a moment remind yourself to
Take a moment and find yourself
Take a moment to ask yourself if
This is how we fall apart?
But it's not, but it's not, but it's not, but it's not, but it's not
It's okay, it's okay, it's okay, it's okay, it's okay
You've got nothing, got nothing, got nothing, got nothing to fear
I'm here
I'm here
- Here Comes A Thought (Rebecca Sugar).
PS.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti