Tässä ensimmäinen näistä uusista julkaisuista:
Väinö I - Suomen Kuningas
Tarina: 1918. Suomen tuore tasavalta on saavuttanut rauhan sisällissodan jälkeen. Tuore hallitus haluaa vahvistaa Suomen hallintoa, ja päättävät että Suomi tarvitsee kuninkaan. Tehtävään valitaan Hessenin maakreivi Fredrik Kaarle, mutta mitä mieltä hän on tästä kaikesta?
Kun ensimmäisen kerran kuulin tästä sarjakuvast, olin heti innoissani; Suomen hypoteettinen monarkia on aina ollut mielenkiintoinen kohtalon oikku maamme historiassa, mutta en ollut ikinä jaksanut tutustua yksityiskohtiin tarkemmin, saatikka sitten potentiaalisen "Väinö I" elämään. Matti Niemisen ja Anssi Rauhalan Väinö I - Suomen Kuningas on tarina tästä prosessista juurikin Fredrikin näkökulmasta, ja lopputuloksena on rauhallinen, komean näköinen ja mielenkiintoinen sarjakuva. En voi käyttää siitä terminä "viihdyttävä" koska se kuulostaa banaalilta; se muistutti osin minua elokuvista The Report ja Spotlight, sillä kuten niissä, Väinö I:ssä on hyvin suora ja pelkistetyn tyylikäs kerronta. Tämä ei ole todellakaan miinus, vaan sopii kirjan tunnelmaan ja varsinkin Fredrik Kaarlen omaan tunnetilaan kautta kirjan.
Väinö I saa hyvin kiinni Fredrik Kaarlen hahmosta, ja varsinkin tämän vaihtelevista tunteista kaiken tämän suhteen. Yllätys, epäusko ja kasvava into ovat sidottu Fredrik Kaarlen asemaan ja sijaintiin historiallisten tapahtumien sivussa; hän on saksalainen aatelinen I. maailmansodan loppuvaiheilla, kun hänen lankonsa Keisari Vilhelm III:en valta-asema on hajoamassa. Tämä on hänelle, linnanherralle sodan häviävällä puolella, mahdollisuus nostaa asemaansa ja taata jälkeläisilleen turvallinen tulevaisuus- toisaalta taas hän näkee niin Saksassa itävän monarkian vastaisuuden kuin nuoren Suomen hajanaisuuden. Draamaa tarinaan mahtuu, mutta se on pientä, ja tapahtuu kaukana Fredrikistä; hän ei ikinä astu jalallakaan Suomen maaperälle, Suomen suurlähettiläs Hjelt on välillä yhtä pihalla kuin Fredrik kaikesta ja lopulta kaikki hajoaa kasaan huomaamatta ja ilman suurta järkytystä. Väinö I tarinan kuvaaminen täysin Fredrikin näkökulmasta antaa teokselle eheän kokonaisuuden, korostaen tapahtumien epä-dramaattisuutta hienosti. Kaikki tämä vain tapahtui Fredrikille.
Tätä tukee Anssi Rauhalan kuvitus. Rauhalan tyyli on samaan aikaan maanläheinen ja aito, mutta siinä näkyy myös Rauhalan aiempien töiden ranskalais-belgialainen inoite, varsinkin eri hahmojen kasvojen kuvauksissa. Erityisesti nautin kuvakerronasta Fredrikin tavatessa Suomen silloisen "valtionhoitajan" Svinhufvudin, jossa hiljaista ja hieman arkaa Fredrikiä kontrastoidaan hauskasti innokkaaseen ja karhumaiseen "Ukko-Pekkaan", joka leikkaa sikarinkärjen poikki puukolla Fredrikin kummastellessa vieressä. Kuitenkin, vaikka teoksen harmaa värimaisema ja realistinen tyyli sopii hyvin kirjaan, on joissakin kohtaa taustat ja yksityiskohdat vähän turhankia pelkistettyjä, joka näyttää välillä tyylittelytä, välillä laiskuudelta.
Kirjan saatetekstissä Nieminen kommentoi, että hän pisti projektin alun perin jäihin siksi, että kuuli aiheesta olevan tekeillä elokuva. Tätä elokuvaa ei ikinä tehty, mikä on mielenkiintoista sinänsä; Suomella oli kerran melkein kuningas, hänen valintaansa liittyi paljon draamaa kotimaassa eri puolilla. Kuitenkin Fredrik itse on usein jäänyt vielä enemmän pimentoon hahmona. Väinö I kertoo hänestä tyylikkään viileästi, ilman tuhannen hahmon katalogia tai alati poukkoilevaa fokusta monarkistien ja anti-monarkistien välillä. Vaikka sellainenkin tarina olisi varmasti mielenkiintoinen omalla tavallaan, on Väinö I omaan mieleeni; pieni, intiimi ja lopulta hyvin antiklimaatinen tarina, jossa unelma syntyy ja kuolee aikakauden muutosten mukana, ja lopussa on vain paluu arkeen. Suurista asioista voi tehdä pieniät tarinoita, ja Väinö I onnistuu tässä hienosti. Jos aihe kiinnostaa, kannattaa ottaa tästä sarjakuvasta koppi!
Atte T
Kiitos Atte! M.N.
VastaaPoista