Disney taitaa olla ensimmäisiä:
Onward
Tarina: Tarumaailma on aikoja sitten jättänyt taikuuden taaksensa, ja modernius on päivän sana. Nuori haltia Ian Lightfoot (Tom Holland) saa syntymäpäivänään lahjan edesmenneeltä isältään: muinaisen taikasauvan, sekä ohjeet loitsuun jolla isän voi tuoda takaisin yhden päivän ajaksi. Loitsu vaatii mystisen jalokiven- onneksi Ianin isoveli Barley (Chris Pratt) on asiantuntija sankarillisten seikkailujen saralla....
Mitä fantasia tarkoittaa? Genren kuvailussa se tarkoittaa hyvin spesifiä tyyliä, estetiikkaa ja maailmaa, jossa on fantastisia olentoja, taikuutta ja suuria kohtaloita. Mutta fantasia on myös kuvaileva termi unelmasta, suuresta halusta jonka toivoisi olevan totta. Molemmat termit ovat omiaan kuvaamaan Onwardia. Onward on ihastuttava elokuva, hauska fantasiaseikkailu jossa on roimasti sydäntä ja ennen kaikkea luovuuutta. Sen alku on hieman kömpelö ja hidas, mutta kun veljekset lähtevät tien päälle nousee elokuvan taso roimasti, ja finaali on ensiluokkainen. Minulle Dan Scanlonin aiempi Pixar- elokuva Monsters University ei toiminut kovinkaan hyvin, mutta tämä oli paljon enemmän minun makuuni. Toki, kuten olen moneen otteeseen sanonut, minä nyt katsoisin vaikka mitä jos siinä on haltioita ja taikomista, mutta tällä kertaa niiden mukana tulee myös oikeasti viihdyttävä elokuva!
Onward on elokuva perheestä, erityisesti kahdesta kovin erilaisesta veljeksestä. Ian on arka ja epäröivä sekä jalat maassaan pitävä introvertti, kun taas Barley on äänekäs, uhkarohkea ja roisi ekstrovertti. Heitä kuitenkin yhdistää isä, jota he molemmat ikävöivät- Barley ehti nähdä isän elossa, mutta Ian on kasvanut ilman isää. Pidin kuitenkin siitä, että Onward ei esitä heitä mitenkään hajonneina tai rikkoutuneina isän puuteen takia. Perheen äiti Laurel (Julia Louis-Dreyfuss) on aktiivinen osa tarinaa, ja kun pojat katoavat suurelle sankarimatkalleen, ei Laurel hidastele hetkeäkään, vaan lähtee pelastamaan lapsensa. Laurel olikin lopulta minulle yksi elokuvan parhaimmista osista; aktiivinen vanhempi, joka ei ole kuitenkaan tukahduttava vaan tukeva. Holland ja Pratt pelaavat hyvin yhteen veljeksinä (tämä on ehkä Prattein Chris Pratt- rooli sitten Lego Movie 2:en Rex Dangervestin), ja Dreyfussin Laurel on loistava soturi-äiti villapuserossa.
Onward on se elokuva, joka Bright halusi olla, ja se että molemmissa elokuvissa on muinainen taikasauva, moderni maailma fantasiahahmoilla ja kentauripoliiseja toi useinkin tämän heikomman elokuvan mieleen. Suurin ero Brightin ja Onwardin välillä on se, että Onward ei hutiloinut maailmanrakennusta. Elokuvan maailma ei ole maa-planeetalla, vaan täysin uniikki fantasiamaailma jossa on sattunut vain tapahtumaan moderniin maailmaan verrattavaa kehitystä. Tämä näkyy myös sen designissa; talot on tehty jättimäisiin sieniin, kerrostaloilla ja pilvenpiirtäjillä on rintavarustukset kuten linnoilla ja vanha seikkailijoiden taverna on uudelleenbrändätty teemaravintolaksi. Jopa Barleyn pelaama off-brand Dungeons & Dragons- pastissi Quests of Yore tuntuu kiinteältä osalta, sillä peli on juurrutettu heidän historiaansa. Yksi mitä pelkäsin Onwardin tekevän Barleyn kautta oli kuvata tämä teknologisesti kehittynyt maailma toissijaisena "kunniakkaaseen menneisyyteen", toistaen fantasian helmasyntiä ikävällä tavalla. Barleyn into menneisyyteen on kuitenkin viattomampaa peilausta hänen kiinnostuksestaan historiaan ja sen säilyttämiseen muistoissa, joka sekin on reflektio hänen lapsuutensa muistoihin isästään.
Kuten alussa kysyin, mikä on fantasian määritelmä? Kieron Gillenin ensisijainen fantasiasarjis Die käsittelee tätä seuraavasti; fantasia on maailma, joka täytetään tekijän fantasioilla. Tämä fantasia voi olla "olisipa taas vanhat ajat kun miehet oli miehiä ja rauta puhui", tai se voi olla "olisipa maailma joka hyväksyisi minut sellaisena kuin olen." Onwardin tapauksessa fantasiamaailma ja sen tarjoamat mahdollisuudet ovat vastaamassa fantasiaan "voisinpa tavata edesmenneen rakkaani, ja sanoa sen mitä olen halunnut sanoa tai tehdä sen mikä jäi tekemättä". Tämä on vahva fantasia, ja sellainen joka resonoi vahvasti ihmisten kanssa, varsinkin jos olet menettänyt perheenjäsenen. Ianilla on kokonainen lista asioista joita hän haluaa tehdä isänsä kanssa päivän aikana, ja ajan kuluessa hän poistaa epäolennaisimpia pois. Mitä sinä tekisit, jos voisit tuoda jonkun kuolleen takaisin? Mitä sanoisit hänelle, mitä haluaisit hänen tekevän kanssasi? Mitä olet valmis tekemään tämän fantasia eteen, ketä vastaan olet valmis taistelemaan? Onward ei käytä fantasiaa genrenä vain ollakseen osa ajankohtiasta trendiä, vaan se on juurrutettu hahmoihin ja heidän haluihinsa.
Voisin mennä syvemmällekin, mutta sitten alkaisimme menemään juonipaljastusten ja suurempien tunteellisten hetkien analysointiin, ja sille on aikaa myöhemminkin. Onward omaa monia fantasiagenren klassisia elementtejä kuten pohjattomia kuiluja, satunnaisia vihamielisiä kohtaamisia, ansakäytäviä ja muinaisia kirouksia, mutta se tuntuu jotenkin silti uudelta ja hauskalta tavalta tehdä klassinen sankari-, kasvu- ja veljestarina. Onward ei varsinaisesti liikuta animaation mediumia eteenpäin kuten Klaus tai Into the Spider-Verse tai ole käänteentekevä lasten animaatiotarinoiden mittapuulla; se on perusvahvaa Pixarin osaamista, ja kuten me kaikki tiedämme, Pixarin perusvahva on erittäin luotettavaa. Onward on hauska fantasiatarina, joka on juurrutettu vahvoisiin tunteisiin ja vaikeisiin valintoihin, ja on ehdottomasti yksi parhaimmista puhtaista fantasia-elokuvista joita on tullut vuosikausiin- se ei vain nojaa vanhaan, vaan aktiivisesti käyttää fantasiaa siihen mihin se soveltuu parhaiten: unelmointiin.
Atte T
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti