lauantai 26. syyskuuta 2020

Aasa Arvostaa: Enola Holmes

 Hauska anekdootti: Sherlock Holmesin luojan Sir Arthur Conan Doylen perikunta The Conan Doyle Estate haastoi Netflixin oikeuteen tämän elokuvan tiimoilta. Piikikäs perikunta väitti, että Netflix rikkoi vapautuneita tekijänoikeuksia heidän antaessa Sherlock Holmesin tuntea tunteita. Kuulemma Holmes esitti tunteita vasta tarinoissa jotka julkaistiin vuosina 1923 ja 1927, täten jääden perikunnan pitämien tekijänoikeuksien pariin. 

Me todellakin elämme mielenkiintoisia aikoja.


Enola Holmes




Tarina: Nuori Enola (Millie Bobby Brown) on kasvanut äitinsä Eudorian (Helen Bonham Carter) kanssa villinä ja vapaana heidän sukunsa kartanolla. Äiti opetti tyttärelleen kaiken mitä tiesi valmistellakseen hänet kasvukipuista maailmaa varten. Kun äiti katoaa Enolan 16. syntymäpäivänä, täytyy Enolan löytää äitinsä, auttaa nuorta markiisia ja vältellä vanhempia veljiään, Mycroftia (Sam Claflin) ja Sherlockia (Henry Cavill), jotka eivät tiedä mitä tehdä arvaamattoman Enola Holmesin kanssa. 




Enola Holmes ei varsinaisesti lankea tähän aikaisempaan tekijänoikeuskiistaan, perusasetelmansa suhteen, sillä se perustuu löyhästi Nancy Bringerin mysteeriromaaniin The Enola Holmes Mysteries: The Case of the Missing Marquess, joka on ensimmäinen osa kuusiosaisessa kirjasarjassa. Toivottavasti myös Enola Holmes on myös esimakua tulevasta, sillä se on erinomainen pieni mysteeri- ja seikkailuelokuva, jonka kaltaisia toivoisi olevan enemmän. Ohjaaja Harry Bradbeer on tunnettu työstään englantilaisen television parissa, ja eritysesti hänen työnsä loistavan Fleabegin parissa näkyy Enola Holmesissa hyvin; samanlaista komedista asettelua ja neljännnen seinän rikkomista, ja kuten Fleabagissa, tämä toimii erinomaisesti. Käsikirjoittaja Jack Thorne todisti osaavansa kirjoittaa uskottavia lapsi- ja teinihahmoja erittäin viihdyttävässä His Dark Materials- sarjassa, ja hän tekee jälleen hyvää työtä. Vaikka Enola Holmes on moderni elokuva monella tapaa, on siinä hieman 1990-luvun seikkailuelokuvien ja modernien adaptaatioiden henkeä; huumoria, lukuisia erilaisia kohtauspaikkoja ja yllättävää synkkyyttä. 




Millie Bobby Brown on todellakin oman sukupolvensa mielenkiintoisin näyttelijä tällä hetkellä. Vaikka hän on kastanut jalkojaan isojen tuotantojen puolella aiemminkin (kuten Godzilla: King of Monstersissa), on tämä ehkä hänen todellinen elokuva- läpimurtonsa. Toki kaikki jotka ovat nähneet Stranger Thingsia tietävät kuinka hyvä hän on näyttelijänä, mutta Eleven ja Enola ovat toistensa ääripäitä; räiskyvä, itsevarma (ehkä hieman liiankin), sanavarma ja topakka Enola on erinomainen protagonisti. Hän on erittäin kykenevä ja taitava monilla aloilla, nopea ajattelussaan ja urhea, ja hänen itseluottamuksensa ajaa häntä alati skenaarioihin joista hänen täytyy kamppailla itsensä ulos. Hänessä on herkkyyttä ja lämpöä, ja pelkoni siitä että hän olisi Sherlockin kaltainen "looginen" ihminen eli kylmä oli turha; Enola auttaa muita, koska hän voi auttaa muita, ja minä pidän siitä kun hahmoilla on tällaisia suoria moraaleja. Toki hän saatta varastaa jonkun automobiilin tehdäkseen näin.

Tai esittää surevaa leskeä.
Tai pukeutua surevaksi leskeksi.

        
Enolan kannalta tärkein sivuhahmo on Tewkesbury (Louis Partridge), perhettään pakoileva aatelinen joka tavallaan on hyvin samanlainen kuin Enola itse; itsenäisyyttä kaipaava toisinajattelija, vastustaen englantilaisen aateliston toksista mieskulttuuria siinä missä Enola typistettyä naisen roolia. Mielenkiintoisimmat hahmot minulle (ja monille muille Sherlock- faneille) ovat varmasti Sherlock ja Mycroft. Myönnän, Henry Cavill ei ollut ensimmäinen vaihtoehto joka päähäni tuli tähän rooliin, mutta olen alkanut miettiä että ehkä se oli vain Zack Snyderin vika että luulin hänen olevan huono näyttelijä. Man from the U.N.C.L.E ja The Witcher ovat todisteita hänen kyvyistään, ja Cavillin Sherlock erottuu edukseen viime vuosikymmenellä nähdyistä edeltäjistään. Hänen älykkyyttään ei näytetä kylmyytenä, vaan hieman passiivisena; hän ei "tuhlaa aikaansa politiikkaan", tuudittautuen asemansa ja roolinsa tuomaan turvaan eriarvoisessa yhteiskunnassa jossa kuohuu. Sherlock kuitenkin välittää siskostaan ja äidistään paljon, ja haluaa omalla tavallaan auttaa heitä. Sam Claflinin Mycroft on erinomainen haastaja Enolalle, tuoden jonkun jonka paikallinen residenssi on "ihmisvihaajien kerho" asenteen ihmiskuntaa ja lähimmäisiään kohtaan hienosti esille. Mukana menossa myös aina luotettava Burn Gorman, joka voisi tässä kohtaa näytellä "englantilaista konnaa" unissaankin. 



  Enola Holmesissa on hyvin feministinen ote tarinan, ideoiden ja yhteiskunnan suhteen. Enola vastustaa patriarkaalista maailmaa, joka koittaa asettaa häntä rooliin johon hän ei sovi, ja molemmat hänen veljistään päivittelevät tämän "epäsiisteyttä" ja epäsovinnaisuttaa, jonka hänen äitinsä jakaa. Sherlockin poliittista neutraalisuutta kritisoidaan kovasti teehuoneen/jiujitsu-salin rouvan Edithin (Susie Wokoma) toimesta, parlamentti on äänestämässä äänioikeuden puolesta ja koko Englanti on suuren muutoksen edessä. Monia elokuvia kutsutaan feministisiksi yhden tai kahden puolen takia, ja varsinkin niille jotka käyttävät tuota negatiivisena terminä usein riittää vain se, että päähenkilö on nainen. Enola Holmesia ei voi erottaa kokonaisuuten mitenkään tästä, ja koko elokuva käsittelee kuohuvaa muutosaikaa yhteiskunnassa, jossa naisten paikka on johtamassa muutosta, kuten suffragetit, ihmisoikeustaistelijat ja mielenosoittajat ovat kautta historian tehneet. Enola Holmes on erinomainen elokuva; sillä on oma juttunsa jota se ei ylikäytä, siinä on jännitystä, epävarmaa ja oikealla tavalla kiusallista teiniromantiikkaa, hyvää huumoria ja kuten kaikissa kunnon Sherlock Holmes- tarinoissa, oikeita mysteerejä ratkottavaksi jonka vastauksen avaimet annetaan jo varhaisessa vaiheessa. Toivottavasti Netflix tajuaa mitä heillä on käsissään, sillä tältä samalta tiimiltä toivon pikaista paluuta Enola Holmesin mysteerien pariin.

Aasa T


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti