Atte Arvostaa: Tenet

Tenet saapuu elokuvateattereihin hyvin mielenkiintoisessa asemasssa; elokuun lopussa se on käytännössä tämän kesän ainoa iso elokuvajulkaisu, joka normaalitilanteessa pakkaisi elokuvateatterit täyteen katsomaan mitä Christopher Nolan on tällä kertaa keksinyt katsojien pään menoksi. Nyt, Yhdysvalloissa varsinkin ollaan kovasti käyty keskustelua siitä, onko sen julkaiseminen turvallista pandemian keskelleä, maan ollessa yhä auttamattoman huonosti suojautunut koronaa vastaan. Paljon on ollut esillä kysymys; onko Tenet sen arvoinen, että menee elokuvateatteriin sitä katsomaan? Ei tietenkään ole; mikään elokuva ei ole oman terveyden arvoinen. Mutta Tenet on kieltämättä nyt sen nähneenä ehdottomasti elokuvateatterikokemus.

Tenet

Tarina: CIA- agentti (John David Washington) ajautuu aivan uudenlaisten mysteerien maailmaan, kun hänet värvätään pysäyttämään III. maailmansota, jonka aseina ei ole ydinohjukset, vaan aika itse.  

Jos tuo kuvaus tarinasta tuntuu hieman löyhältä, niin se johtuu siitä että en halua mennä aivan jokaiseen yksityiskohtaa kiinni tässä arviossa. Tenetin kutsuminen aikamatkustus- elokuvaksi tuntuu liian köyhältä kuvaukselta; temporaalinen vakooja-heist-elokuva lienee lähempänä, ja siltikin se tuntuu hieman vähättelevältä. Tenet on ohjaaja Christopher Nolanin scifi- agenttileffa Inceptionin tapaan, mutta vaihdetta on nostettu huomattavasti, kuten myös sen visuaalisuutta. Kaikki kunnia tästä kuvaaja Hoyte van Hoytemalle ja leikkaaja Jennifer Lamelle, jotka saavat elokuvan päällimmäisen idean, ajan "takaisinkelaamisen", näyttämään joka kerta vaikuttavalta eikä kertaakaan halvalta. Tenet on teknisenä toteutuksena spektaakkeli, joskin tällä kertaa tunnetta ei löydy ihan yhtä paljoa kuin Interstellarin tai Dunkirkin kohdalla.

John David Washingtonin protagonistilla ei ole elokuvassa nimeä, eikä oikeastaan myöskään historiaa sen lisäksi mitä valkokankaalla näemme; hän on CIA- agentti, joka värvätään pelastamaan maailma hämärän tahon toimesta. Moni muu näyttelijä olisi voinut tällaisessa enigman roolissa epäonnistua jäämällä liian tyhjäksi tauluksi, mutta Washington täyttää aukkoja olemalla ehkä karismaattisin kaikista Nolanin elokuvien päähenkilöistä. Hänestä huokuu kaiken epätietämättömyyden keskellä tietynlainen tyyneys ja sinuus itsensä ja tämän kaiken kanssa, siihen pisteeseen asti että hänen hahmonsa voisi käytännössä satunnaisten onelinerien ja ykkäsluokkaisen puvustuksen kanssa esittää James Bondia. Hänen partnerinsa Neil (Robert Pattinson) on samasta puusta veistetty, ja Pattinson ja Washington omaavat erinomaista kemiaa keskenään alusta alkaen, joka on osittain sidottu Tenetin luonteeseen.

Avain ongelmiin ja niiden ratkaisuihin lepää venäläisen oligarkki Andrei Satorin (Kenneth Branagh) käsissä. Branagh ei ehkä ole ensimmäinen näyttelijä joka tulee mieleen sadistisen oligarkin roolittamisessa, mutta Branagh suoriutuu työstä hyvin. Satorin on alati uhkaava hahmo, jonka tyyneys tekee hänestä arvaamattoman ja yllättävän pelottavan. Nolan koittaa tasapainottaa tätä kauheutta monilla kasvoilla; kaikki kamalia, mutta hänessä on selkeästi jotain syvällisempää johon Tenet ei tartu kuin pintapuolisesti kiinni osana sitä mistä Tenet kertoo. Hänen paljon kärsivä vaimonsa Kat (Elizabeth Debicki) on aktiivinen osa elokuvaa, mutta kepeän flirttailun Washingtonin kanssa lisäksi hänen hahmonsa voi kiteyttää termiin "äiti", hänen suurin motivaationsa ollessaan hänen ja Satorin pojan suojeleminen. Tämä ei ole Debickin vika, hän suorituu siitä mitä hänelle on annettu erinomaisesti ja minulle tuli aina hyvä fiilis siitä kun 190 cm pitkä Debicki katsoo jokaista vastanäyttelijäänsä alaspäin. 

Mistä tämä elokuva sitten kertoo, muuta kuin monimutkaisista ryöstäistä, agenttijuonista ja aikamatkustuksesta? Mikä on elokuvan sykkivä sydän, mikä kaikissa Nolanin elokuvissa on lopulta aina piilotettu kaiken teknisen puheen ja korkealentoisen konseptin sisälle? Hyvä kysymys. Tenet pitäisi ehkä nähdä toistamiseen että voisin vastata tähän varmemmin, mutta merkittävin iso teema joka siitä paljastui liittyi, yllätys yllätys, ilmastomuutokseen ja malthusilaiseen ajatteluun. Kukaan ei sano tätä ääneen; ilmastonmuutos ei ole teema elokuvassa varsinaisesti, mutta "tulevaisuus kostaa menneisyyden rikoksista" ja Satorinin näkemys itsestään hyväntekijänä sekä nihilistinen "kaikki tai ei mitään"- filosofia ovat ehkä keskeisimmät ajatukset tarinassa, ei tätä voi oikein yhdistää mihinkään muuhun. Mutta tämä on ehkä se kerta kun tämä ajatus on jäädä spektaakkelin alle piiloon liikaa. Siinä missä Interstellar kulutti paljon elokuvasta perusideansa ympärillä, Tenet jättää tämän osuuden loppuun, ja agenttibisnes on aina tärkeämpää kuin pysähtyminen. Kuten sanoin, on täysin mahdollista että missasin jotain, mutta ensivaikutelma on se, että Nolan kerrankin hukkui mielestäni liikaa tekniikan sisään. 

Mutta voi herranen aika, mikä spektaakkeli tämä onkaan. Maailmaakiertävässä seikkailussa ei juuri tylsiä tai paikallaan junnaavia kohtauksia ole, ja kuten alussa kehuinkin jo, tekevät kuvaaja ja leikkaaja hienoa työtä elokuvan erikoisen visuaalisen elementin kanssa. Christopher Nolan on aina ollut omistautunut elokuvan teknisen toteutuksen perfektointiin, ja Tenet ei ole poikkeus, sillä useaan otteeseen mietin melkein ääneen "kuinka tämä on tehty noin saumattomasti?" Myös Ludwig Göranssonin musiikit sopivat kokonaisuuteen, joskus saaden kyseenalaistamaan musiikin diageettisuuden hänen pauhaavien ja vääristyneiden sävelmien peittäen dialogia alleen. Tenet on erinomaista elokuvaviihdettä, aito kesän spektaakkelileffa, mutta siitä uupuu sama sydän joka imi minut mukaansa Dunkirkissä ja Inceptionissa. "Älä yritä ymmärtää sitä, tunne se", ohjeistetaan Washingtonin nimetöntä protagonistia, ja tämä on hieman ristiriidassa mielestäni lopputuotteen kanssa. Siltikin, se on ehdottomasti näkemisen arvoinen, ja voi olla että myöhemmin mielipiteeni voi muuttua kun saan katsottua sen toisen tai kolmannen kerran, minkä taatusti aion tehdä.

Atte T